Se alkaa nyt päivittymään ettei tyhjiä postirattaita kannata vetää.
Posti ilmoitti keskiviikkona, että se jatkaa perusjakelussa viime vuonna alkaneita yhteistoimintaneuvotteluja.
– Teemme kaikkemme ja käytämme monia keinoja, että irtisanomisia ei tulisi. Työaikoihin ja työntekopaikkoihin voi tulla muutoksia, Postipalveluiden tuotannosta vastaava johtaja Sami Reponen sanoi tiedotteessa.
29. tammikuuta jatkuvat yt-neuvottelut koskevat perusjakelua pääkaupunkiseudulla ja Lounais-Suomen alueella. Ne eivät koske varhaisjakelua eli sanomalehtien jakelua.
– Asiakkaiden tarpeet muuttuvat aiempaa nopeammin ja nyt tarvitaan keinoja työajan, työn rytmittämisen ja työssäkäyntialueen osalta. Reponen sanoi.
Reponen korosti, että tavoitteena löytää yhdessä henkilöstön kanssa ratkaisut, joiden avulla muutosten vaikutus pystytään pitämään maltillisena ja työ mielekkäänä. Voimakkaasti viikonpäivittäin ja sesongeittain vaihteleva kysyntä lisää Postin mukaan osa-aikaisen työn tarvetta. Myös sesonkien vaikutus kysyntään on suurta.
Sitten alkaa pakettipuolen Yt:t kohta.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Nyt alkoi show uudelleen, nyt joutuu väkeä pihalle Ay-liittojen takia.
Oli niin taitamatonta toiminta demari leirissä.
Postissa kiehahti – Nyt alkavat uudet neuvottelut: ”Teemme kaikkemme, ettei irtisanomisia tulisi”
22.1.2020 17:19päivitetty 22.1.2020 17:24
Viime syksynä Postin tes-riidasta kehkeytyi melkoinen poliittinenkin soppa, joka kiehui pitkään. Nyt Posti tiedottaa jatkavansa henkilöstön kanssa viime vuonna sovittuja neuvotteluja jakelutyön uudistamiseksi.
Postissa käytiin viime syksynä dramaattiset ja lakkojen ryydittämät tes-neuvottelut, jotka vaikuttivat osaltaan myös hallituskriisin syntymiseen ja siihen, että Suomen pääministeri vaihtui Antti Rinteestä (sd) Sanna Mariniin (sd).
Antti Rinne teki ratkaisevan virheen – Teko on ennenkuulumaton ja demokratialle vieras, jos pääministeri pyrki lakon avulla ohjailemaan työmarkkinoita
Vaikeassa työriidassa saavutettiin sopu marraskuun lopulla, jolloin työnantajapuoli kertoi, että uudessa työehtosopimuksessa muun muassa työvuorosuunnittelua on joustavoitettu.
Nyt Posti kertoo tiedotteessa tarvitsevansa keinoja työajan, työn rytmittämisen ja työssäkäyntialueen osalta, kun asiakkaiden tarpeet muuttuvat aiempaa nopeammin. Postin mukaan tavoitteena on tehdä tarvittavat muutokset ilman irtisanomisia.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/postissa-kiehahti-nyt-alkavat-uudet-neuvottelut-teemme-kaikkemme-ettei-irtisanomisia-tulisi/6b348cab-bda7-40c0-aec4-f5ef00a49a0f
Siinä on se hyvä puoli, että kun Postin leivistä lähtee, niin ei voi päätyä kun parempiin hommiin ja paremmille palkoille.
Valtion virka 2 kuukauden kesälomat. Muutkin edut valtiolla korkeammalla.
Ei sitä tule saamaan palkassaan paketinkäsittelijät, kun varmaan osa päätyy yksityiselle.
Ei yksityisellä puolen ole 2 kk lomia.
Onko heidän etuutensa jotenkin sinun ongelmasi?
Kyllä se haittaa , kun valittavat jopa lakkoillen että kuin heillä surkeaa 3 tonnin palkoilla.
Mutta onko se jotenkin sinun ongelmasi?
Postin aloittaa kulukuurinsa ihan väärästä päästä. Ylisuuri hallinto olisi oikea paikka aloittaa toimet.
Taidat olla vajakki, alunoperinkin olisi pitänyt mennä YT menetteljen kautta, eikä lähteä halpuuttamaan työtä. YT:t ovat normaali ja hyväksytty tapa edetä näissä asioissa.jos ei töitä kakille le, niin ei ole, ei sitä ratkaista sillä että porukoilta pienennetään palkkaa ja kaikki tekevät tehottomasti töitä. Tällaisena työvoimapulan aikana on muutenkin järkevää että työntekijät siirtyvät sinne missä heitä tarvitaan.
AY liike teki hyvää työtä.
AY liike teki hyvää työtä.
Kun erosikaksi sosialisti misteriä.
Voihan sen niinkin tulkita. Harvemmin päämisteri lähtee näissä karkeloissa.
Pankkopölhöhän ei näe muuta kuin poliittisen puolen ja olet oikeastaan jopa lietsomassa sitä. Ay-liike puuttui ihan oikeisiin asioihin. Siinä mallissa, mitä Posti pyrki ajamaan oikeistotaustaisen hallituksensa kautta, yhteiskunnallinen sekä kansantaloudellinen vahinko olisi ollut huomattavasti suurempi. Se ei olisi rajoittunut vain Postiin. Posti oli kuin eräänlainen kepillä jään kokeilu, jossa työnantajaosapuoli yritti hivuttaa asioita itseltään katsottuna suotuisampaan suuntaan. Yt-menettely olisi ollut se oikea tie, jossa molemmat osapuolet olisivat yhteisesti hakeneet parasta mahdollista ratkaisua kaikkien kannalta. Siinä olisivat ottaneet osaa silloin myös ne poliittisen hallinnollisen suojatyöpaikkansa Postilla saaneet.
Ja mikäli ymmärsin pari pvää sitten Postin hallitus kokisi myös jotakin uutta. Postin hallitushan on uutisten mukaan jonkinlainen "matkailukerho", jossa "meitillä" on niin kivaa. Los Angeles on nähty, mutta ei ne eksoottiset paikat tuohon taida loppua? Ja kun matkat ovat ilmaisia hyvillä tarjoiluilla ja pvärahoilla, kukas sitä tällaista kivaa "sivuhommaa" haluaa jättää. Oli yt:t tai ei.
Hallitustapeille maksetaan varmaankin monen postilaisen palkkaan verrattuna kohtuulllisen kovaa "asiantuntijaliksaa".
Postin hallitustahan on vaadittu myös vaihtoon julkisuudessa.
.
Toinen samallainen tilalle, mitä se kummenisi.
Postilaisten liian suuret palkankorotukset vievät myös työpaikkoja. Ei satasen työstä kannata maksaa sataaviittäkymppiä. Jokainen, joka on ostanut työtä, tieää sen hyvin omasta taloudestaan.