No siis tautini alkoi yli viikko sitten. Alussa oli kurkkukipua, lihassärkyjä ja kuumetta.
Nyt viikon ajan ollut::
-Kurkkukipua ajoittain mutta päivittäin
-lämpöilyä
-kovaa päänsärkyä
Missään vaiheessa ei ole nuhaa eikä yskää ollut.
Lääkärissä käynyt mutta vastausta ei löytynyt.
Kaikki mahdolliset nieluviljelyt sekä verikokeet tehty mutta kaikki oli melko kunnossa.
Onko kellään muulla tätä samaa tautia vai mikä nyt onkaan?
Onko muillakin tälläistä oireilua?
3
168
Vastaukset 3
- Anonyymi
Minulla oli jo syksyn puolella 4 kuukautta kestänyt flunssa ja nyt alkuvuodesta lyönyt uutta taas päälle.
Nyt talviaikaan on kaikenlaista virusta liikkeellä ja vaikuttaa olevan pitkäkestoista.
Virusflunssat ovat myös sellaisia että edellinen virus saattaa parantua ja tauti jatkuu jonkin toisen viruksen ylläpitämänä. Nyt vielä kun on lämmintä niin pöpöt liikkuvat enemmän.
Minun monella tuttavallanikin on ollut sitkeää flunssaa. - Anonyymi
Miehelläni tuota samaa tautia,kesti toista viikkoa alkoi korkealla kuumeella,ei nuhaa tai yskää.kuume pysytteli korkealla 39 asteessa ja laski 600mg buranalla vain 38 asteeseen.sen jälkeen mmukaan tuli oksentelu mikään ei pysynyt sisällä järkyttävä lihas ja päänsärky.tätä kesti päiviä,kunnes hakeutui työterv.lääkäriin ja sieltä lähetteellä päivystykseen kiireellisesti.Siellä hän joutui heti tiputukseen ja lääkettä annettiin myös suoneen,verikokeet otettiin,ei influenssa.lääkärin mukaan erittäin ärhäkkä RSV virus kysymyksessä.parantuminen hitaasti käyntiin,vielä yli viikon jälkeen voimat ihan pois ja ruokahaluton.kysymyksessä 35v hyväkuntoinen urheileva mies.
- Anonyymi
Useampi viikko menee vielä... eikä helppaa, jos samaa tautia, kuin melko monella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551