Fonectan kontakilistojen osto ja hinta?

Anonyymi

Olen toiminut aiemmin toiminimellä luovalla alalla ja pienen teknologian valmistamisen ja myymisen saralla kotikaupungissani. Kävi mielessä, jos perustaisin tuottavasta työstä kun pidän maanrakennus-päätoimialana osakeyhtiön, jossa toki olisi myös muuta osaamisalaani ja koulutustani vastaavaa toimintaa sivutoimialoina.

Jonkun verran olen tehnyt uusasiakashankintaa erään toisen palveluksessa, mutta kiinnostaisi tietää, paljonko tuollainen noin 4500 kontaktin yhteskontakti-lista Fonectalta mahtaa maksaa, jos sitä kautta saisi asiakkaita, jahka soittaa myyntipuhelut läpi, paskaa hommaa, mutta pitäähän sekin vaihe yrityksessää olla.

En ole aikeissa hankkia mitään asiakkuushallinta-järjestelmää, ja luin tuolta Fonectan palvelusta, että tiedot saa myös Excel-taulukossa.

Potentiaalisia asiakkaita Varsinais-suomesta Turun alueelta löytyy lapiourakointiin, puutarhan hoitoon ja seurakuntien hautuasmaiden yläpitoon yms. monelta alalta.

Onko joku ostanut Fonectalta kontaktilistan, ja jos on, paljonko se maksaa, kun ei tuolla sivuilla ole hintatietoja. Pitäisi hinta tietää ennen kuin menee verotoimistoon ja kirjanpitokontaktille perustamisasiakirjjoja pistämään vireille, että pystyisi vähän arvioimaan, minkälaisella alkupääomalla sitä lähtee liikenteeseen.

3

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika harva meistä on Fonectan myynti-ihmisiä, ja että meillä olisi niiden hinnastot olemassa. Mikset soita tuonne suoraan, ja kysy paljonko maksaa?

      Kaiken kaikkiaan noita erilaisia puhelinmyyjien tarjouksia: "Teemme kartoitusta teidän alueenne 3000 yrityksen ostojohtajille heidän lähiajan ostohankkeistaan. Haluaisitteko osallistua ja ostaa tämän kartoituksen tuloksen meiltä?" näitä tällaisia puhelinmyyjien tarjouksia on enää murto osa siitä paljonko niitä oli 10...15 vuotta sitten.
      On siirtynyt painopisteet muualle, netin suuntaan ehkä.

      • Anonyymi

        No tuossa B2B-puhelinmyynnissä on enemmän haasteitakin,, mitä itse tein vähän aikaa vieraan palvleuksessa B2C -puhelinmyyntiä, ja kauppojen ja myyntitapahtuman varmistuminen ja lukkoonlyönti kestää tavallisesti sitä kauemmin, mitä isommasta organisaatiosta on kyse.

        En tiedä, jos tuolta Fonectalta saa myös myyntiosastojen sähköpostiosoitteet edellyttäen, että kyseinen yritys on ilmoittanut emailin Yritystietojärjestelmään, ja yhä harvempi valveutunut yrityksen rekisteröivä instanssi ilmoittaa sitä sinne, itsekään en ilmottanut, jotta välttyy kaikenlaiselta roskapostilta.

        En tiedä, massapostitus tietenkin yritystenn sähköposteihin olisi oiva tapa hoitaa koko kontakilista kerralla läpi, mutta taitaa olla massapostistus Suomen laissa kiellettyä ilman, että on vastaanottajan suostumusta markkinointiviestintään joko sähköisesti tai perinteisen postin kautta.

        Sitähän on kaikki spämmääjät ja nigerialaiskirjeiden lähettäjät, rolexien myyjät ja peniksen pidennystä myyvät roskapostittajat käyttäneen World Wide Westin alusta lähtien myynnin edistämiseen. Jos ajatellaan, että jos joku diilaa väärennettyjä Rolexeja, ja pistää myyntispämmin pimeiltä markkinoilta ostaamansa sähköpostilistaan, jossa on esimerkiksi miljoonan ihmisen sähköpostiosoitteet, niin siitä vastaanottajajoukosta, jos edes pari prosenttia klikkaa postia, niin siitäkin jos vajaa prosentti päätyy tilaamaan rannekellon, niin onhan se ihan kannattavaa toimintaa nigerialaisille rahallisestikin.


    • Anonyymi

      >> mutta taitaa olla massapostistus Suomen laissa kiellettyä
      ilman, että on vastaanottajan suostumusta >>

      Tällaiset kiellot koskee vain kuluttajilel suunnattua mainostamista. Firmoilla ja niiden henkilöille saa lähettää mainospostia kuinka paljon tahansa. Roskapostifiltterit heittää tosin suurimman osan niistä suoraan roskiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe