Miksi yhteiskunta tukee

Kansalaisia omistusasumisessa. Säästyneillä rahoilla voitaisiin rahoittaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.
Ylipäätään en ymmärrä miksi ihmisen tulisi omistaa asuntonsa kun vuokra-asuminenkin on keksitty. Liittyy varmaan luterilaiseen hampaat irvessä menttaliteettiimme.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jonkunhan ne asunnot pitää kuitenkin lopulta omistaa ja lestakepulityylisissä verorahan kuppaukseen perustuvissa vuokra-asunnoissa ei välttämättä ole ihmisen hyvä asustaa:
https://yle.fi/uutiset/3-11169732

- Marraskuussa 2019 Helsingin hallinto-oikeus päätti, että sillä on oikeus perua Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysasema. Perusteena oli, että säätiön toiminta ei täyttänyt Aran mukaan lain vaatimuksia yleishyödyllisyydelle.

Huijaamista tosin yritetään lestakepulityylisesti jatkaa yhä vielläkin:
- Nyt säätiö on anonut varsinaisen säätiön sijaan tytäryhtiöilleen yleishyödyllisyysasemaa Aralta, jotta voisi jatkaa toimintaansa. Hallinto-oikeuden päätöskään ei ole vielä lainvoimainen, sillä säätiö hakee siihen muutosta korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Äänestä

Persaukinen polkupyöräilevä natsi kadehtii taas parempiosaisia.

Äänestä
  • En ole ikinä asunut vuokralla,oma on aina oma.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    En ole ikinä asunut vuokralla,oma on aina oma.

    Omaa on asiasi. Et sitä koko elämäsi maksanutta asuntoa hautaan mukaan saa
    Omistan kyllä muutaman erittäin kallin italialaisen maantiepyörän koska haluan nauttia elämästä mutta kukin taaplatkoon tavallaan.
    Paljonko muuten olen tukenyt sinun omistusasumista?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mitä parempiosaisia ne on jotka nauttii yhteiskunnan subventiota.

    Äänestä

  • Aloittaja

    OikeistoSosDem kirjoitti:

    Mitä parempiosaisia ne on jotka nauttii yhteiskunnan subventiota.

    PS. Tällainen täysin tarpeeton tulonsiirto on pois niiltä jotka oikeasti tarvitsevat yhteiskunnan tukea.
    Listaan voi lisätä täysin ylimitoitetut vanhempainvapaat.
    Ei ihmisiä yhtään hävetä tällainen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OikeistoSosDem kirjoitti:

Kansalaisia omistusasumisessa. Säästyneillä rahoilla voitaisiin rahoittaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.
Ylipäätään en ymmärrä miksi ihmisen tulisi omistaa asuntonsa kun vuokra-asuminenkin on keksitty. Liittyy varmaan luterilaiseen hampaat irvessä menttaliteettiimme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu