Vauvat eivät ole synnittömiä se on vl-valhe

Anonyymi

Eikä olekaan ainoa valhe heidän julistuksessaan.

Meillä on Aadamin ja Eevan synnin seurauksena ja perintönä kuolevaisuus. Sitä nimitettäkööt

PERISYNNIKSI

KR 1933/-38
Room. 5:12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
1Moos. 2:17 mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman."

1Moos. 3:6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.

1Moos. 3:19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

Ps. 51:7 Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.

Room. 6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

1Kor. 15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.

1Kor. 15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa

54

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei vauvoja synnittömiksi väitetäkään. Vähäsyntisiksi kuitenkin heidät luemme, siksi vauva on paljon enemmän kastamisen arvoinen kuin aikuinen. Siksi lapsikaste on oikea kaste. Vain Jeesus on ollut synnitön, näin uskomme.

      • Anonyymi

        Mitäh.
        "Siksi vauva on paljon enemmän kastamisen arvoinen kuin aikuinen."

        Mihin VL sääntöön tämä perustuu?

        Kasteeseen oikeutuu ihminen, joka on patannuksessa vastaanottanut Jeesuksen, Messiaana.

        Ap. t. 2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen

        Kerrotko, minkä tekosynnin vauva on tehnyt, täyttyykö Hän Pyhällä Hengellä.

        Ei varmasti, sillä vain muutama prosentti aikaisistakin VL:stä on Hengen voitelema, mutta täysin pimennossa armolajoista.

        Toisaalta kaste on: Upottaa kokonaan nesteeseen (pabtizo) ja lausua; - Kastan Sinun NN. Jeesukseen, Isän pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

        Tä vailla on koko lahko. Lapsetkin pakanallisesti vain ripotellaan, kahvikupillisella vettä.

        r

    • Anonyymi

      Raamattu on kiusallinen kirja velluille. Kannattaisi tehdä jehovien tapaan oma vääristelty "raamattu".

    • Anonyymi

      Raamattu on kiusallinen kirja velluille. Kannattaisi tehdä jehovien tapaan oma vääristelty "raamattu".

    • Anonyymi

      Kyllä näkee aloituksesta että läpikyllästynyt on perisyntiopin vallassa oleva ihmispoloinen vauvakasteineen ja temppuineen.

      • Anonyymi

        Kuka on läpikyllästynyt mihin? Vauvakasteesta ei aloituksessa mainittu sanaakaan ja ilmeisesti Raamatun siteeraus oli tuo "temppuineen'?

    • Anonyymi

      Syyttömänä syntymään sattui hän, tähän maahan pohjoiseen ja kylmään.

      • Anonyymi

        Ja kohtalon koura juotti väkijuomaa ja siiloin turmiolan Tommi herää henkiin ja herrojen eleet tarttuvat renkiin.

    • Anonyymi

      Niin on

    • Anonyymi

      Niin on

      • Anonyymi

        Moni kastetaan vauvana ja jotkut saavat hätäkasteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni kastetaan vauvana ja jotkut saavat hätäkasteen.

        "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.

    • Anonyymi

      Kyllä opetetaan, että vauvoillakin on perisynti. Mutta kun ei ole tekosyntejä, niin Jumalan armo riittää kattamaan sen.

      • Anonyymi

        Mihin se Jumalan armo tippuu sitten kun kasvetaan isommaksi? Jumala armahtaa - SRK ei.

        Ihmettelen teidän ymmärrystänne , todella ihmettelen ja en missään nimessä nimittele vajaa-älyisiksi teitä..

        Surukseni on todettava ettei tässäkään asiassa Raamattu valehtele: Niille jotka eivät Halua vastaanottaa Jumlalta lähetettyä rakkautta totuuteen Hän lähettää väkevän eksytyksen että he tulevat tuomituiksi :-(

        Pata kattilaa soimaa.

      Synti - tuo uskontokauppiaan myyntikikka.

      • Anonyymi

        Täällähän vaan kirjoitetaan Raamatun tekstiä.

    • Anonyymi

      Raamatun opissa kastetaan ne sama minkä ikäiset jotka tulevat ensin uskolle kuuliaiseksi.

      miksi tämä malli ei riitä tänä pä'ivänä, kertooko joku?

    • Anonyymi

      Ei Luoja luonut syntistä ihmistä, vaan se Adam ja Eevan pahantiedonpuun hedelmä kertomus olisi syytä nyt lukea raamatusta !
      Kun katsot vastasyntynyttä lasta, näetkö hänessä syntisen ihmisen !?
      Siinä äidin rinnalla lepää ihan viaton Luojan luoma ihmistaimi !
      Jos hän sattuisi siinä hetkessä kuolemaan, niin varmasti lapsi on taivaskelpoinen. Luoja voi varjella sen lapsen monelta pahalta, vaikka se inhimellisesti ajatellen on vanhemmille raskasta ajatella, "Herra antoi ja Herra otti, kiitetty olkoon hänen nimensä...
      Monia taivaan taimia tiedämme olevan jo "tallessa siellä". Ihminen vain voi olla niin sydämetön, että ajattelee lapsen joutuvan "suorilta käsin" kadotukseen, niin ei ollut Jumalan tahto !! Ajattele omalle kohdallesi, jos oma lapsi otettaisiin pois !?!... ....

      • Anonyymi

        Uskovaisille siis tieto on pahasta - meille täyspäisille se parasta.

      • Anonyymi

        Amen.

        r

      • Anonyymi

        Ei se Jumala luonut syntistä ihmistä mutta helposti lankeavan kumminkin.

    • Anonyymi

      Onko Kempeleen kettinkimies levittämässä upotusoppiaan?

      • Anonyymi

        Ei ole ja on parempi et hän pysyykin poissa kun ei ole mielenmalttia.

        En ole tuomitsemassa vauvoja kadotukseen, enkä edes teitä Raamatun totuutta mennentullen raiskaavia v-lestadiolaisia.

        Raamattu kieltää kadotustuomion lausumista kenellekään, muistaisitte itsekin sen.

      • Anonyymi

        Mikä paholainen olet.
        Asun Ämmänsaaressa.
        Kokeile ensin vasta näkemykseeni, ja katsotaan sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä paholainen olet.
        Asun Ämmänsaaressa.
        Kokeile ensin vasta näkemykseeni, ja katsotaan sitten.

        Miksi pitäisi monta kertaa kastaa, jos lapsena on jo kastettu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi monta kertaa kastaa, jos lapsena on jo kastettu?

        Kaste on vasta silloin, kun tunnustaa uskon, ja se on kokonaan veden alle upottamista.
        Ripottelu ei ole kaste, joten on hakeuduttava kasteelle.

        Raamattu ei tunne lapsikastetta ollenkaan.

        Onko avustava sukellus kaste?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaste on vasta silloin, kun tunnustaa uskon, ja se on kokonaan veden alle upottamista.
        Ripottelu ei ole kaste, joten on hakeuduttava kasteelle.

        Raamattu ei tunne lapsikastetta ollenkaan.

        r

        Raamatussa lukee yksi kaste?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa lukee yksi kaste?

        Lue alkutekstiä, mikä se on.

        r

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi monta kertaa kastaa, jos lapsena on jo kastettu?

        Tässä on kiteytyneenä tavallisen suomalaisen käsitys Raamatun sisällöstä!

        Jospa nyt lukisit ensimmäisen kerran elämäsi aikana sieltä uudenliiton puolelta ketä siellä kastettiin miksi ja milloin, ehkä se vastaisi tuohon kysmykseesi, ok !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi monta kertaa kastaa, jos lapsena on jo kastettu?

        Tarkoitat sitä tilaisuutta jossa vauva otetaan kirkon jäseneksi. Ei se ole kaste vaan liitetään instituutioon nimeltään kirkko ja annetaan nimi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat sitä tilaisuutta jossa vauva otetaan kirkon jäseneksi. Ei se ole kaste vaan liitetään instituutioon nimeltään kirkko ja annetaan nimi.

        Totta, veromerkki korvaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on kiteytyneenä tavallisen suomalaisen käsitys Raamatun sisällöstä!

        Jospa nyt lukisit ensimmäisen kerran elämäsi aikana sieltä uudenliiton puolelta ketä siellä kastettiin miksi ja milloin, ehkä se vastaisi tuohon kysmykseesi, ok !

        "Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niinkuin lapsi hän ei pääse sinne. "( Mark.10:15)."

        Ota huomioon että aikuisia ihmisiä puhutellaan Raamatussa monessa kohdin lapsiksi. Jeesus puhui vertauksella sanoessaan tuon.

        Hän tarkoitti että lapsi joka ymmärtää puhetta uskoo epäröimättä mitä isä tai äiti hänelle sanoo. Siis lapsen lapsellinen usko.
        Jeesuksen vertauksessa lapsella kuvataan aikuisia jotka vähääkään epäilemättä lapsen tapaan uskovat totuuden sanan jota hän julisti. Usko Jumalan sanaan avaa tien Jumalan valtakuntaan, muuta tietä sinne ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niinkuin lapsi hän ei pääse sinne. "( Mark.10:15)."

        Kukaan ei jää lestadioliseksi, ellei jää lapseksi, vailla omaa viisautta.
        Se saa aikaan mm edellisen.

    • Anonyymi

      Kyllä on vapaakirkon sukelluskurssilainen Kempeleestä. Turhaan väittää muuta.

      • Anonyymi

        Enpä ole vielä ikinä kempeleessä asunut, eikä nimeni ole Jussi.

        Kätevää sivuuttaa itse asia, ampumalla viestin tuoja.

        EN OTA ALOITUKSESSANI MITENKÄÄN KANTAA LAPSIKASTEESEEN

        Sanon vaan että jokainen syntyvä on myös aikanaan kuoleva.

        Se on perisynti jota vl-valheilla ei muuksi muuteta.

        Tarkoitatko sanoa että ihmiseksi syntyminen on syntiä?

        Käytettiinpä siitä mitä nimeä hyvänsä niin Aatamin Jumalalta saama rangaistus tuli kaikille lihasta syntyville ihmisille. Siitä ei ole kahta sanaa.
        Mitä tulee taas kirkon vauvakasteeseen niin siinä ymmärtämätön lapsi otetaan kirkon jäseneksi. Sillä ei ole mitään tekemistä raamatullisen uskovan kasteen kanssa.
        Turha ruveta väittämään muuta, ne molemmat voidaan tarkistaa. Eka Raamatusta, toka evl- kirkon infosivuilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko sanoa että ihmiseksi syntyminen on syntiä?

        Kiitokset riemastuttavan oivaltavasta kysymyksestäsi!

        Periaatteessa näin on että ihmiseksi syntyminen on syntiä, koska on täysin varmaa että joka syntyy, tulee myös kuolemaan Adamilta ja Eevalta perityn tottelemattomuuden synnin vuoksi.

        Korostan että kuitenkin KUOLEMA on se synti joka periytyy . Vain Herra Jeesus voi tehdä ihmisestä enkelin kaltaisen ikuisuusolennon. Mutta ihmisen täytyy suullansa tunnustaa uskonsa Jeesukseen ja uskoa että Jumala on Hänet herättänyt ja on kukistanut perisynnin, kuoleman.

        Vellut eivät ikinä suoraan tunnusta suullansa uskoaan Jeesukseen, eivätkä he saa edes niin tehdä. Vellut eivät saa myöskään tunnustaa että Jeesus on Herra , Jumala.

        Ääni taivaasta sanoi, "Tämä on Minun rakas Poikani, jolle annan kaiken vallan taivaassa ja maan päällä"

    • Anonyymi

      (Joh.9.) "Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?" Viittaako tämä jälleensyntymiseen?

    • Anonyymi

      Lainaus Evl-kirkon sivulta:

      " Kasteen sakramentissa Jumala kutsuu kastetun nimeltä omakseen ja hänestä tulee kristillisen KIRKON JÄSEN "

      "Nuori voi tulla kasteelle esimerkiksi rippikoulun yhteydessä. Konfirmointi on mahdollinen vasta kasteen jälkeen. Aikuisena kastetaan aiemmin kastamaton henkilö, joka haluaa liittyä KIRKON JÄSENEKSI. "

      Siis tapakristillisessä "kasteessa" lapsi otetaan kirkon jäseneksi. Jumalalla ei ole mitään tekemistä kirkon jäseneksi liittämisen kanssa. Kirkko on instituutio jolla ei ole mitään hengellisyyden kanssa. Rakennuksia ja työntekijöitä.

      • Anonyymi

        Niin saattaisi luulla, mutta meneppäs kysmymään kirkon jäsneltä onko hän matkalla taivaaseen... hän sanoo,... soo tottakai, minuthan on kastettu jo vauvana, olen siitä asti ollut kristitty !

        siinä se ainut uskontunnutsus jonka kuulet.

        Höpö höpö, Jeesuksen sovitustyö on pohja kaikelle ja uskon tunnustaminen Jeesukseen. Raamatun edellyttää sitä.

        Tämä on kauhistuttavaa saalemia velluille,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin saattaisi luulla, mutta meneppäs kysmymään kirkon jäsneltä onko hän matkalla taivaaseen... hän sanoo,... soo tottakai, minuthan on kastettu jo vauvana, olen siitä asti ollut kristitty !

        siinä se ainut uskontunnutsus jonka kuulet.

        Siitä asti hän on ollut kirkon jäsen. Jos hän eroaa kirkosta hän ei ole enää sen jäsen. Silloin päättyy myös velvollisuus maksaa kirkon jäsenyysmaksua = kirkollisvero.

    • Anonyymi

      voi jessus,kyllä työ ootte sekasin.
      <pienintäkään järkeä ei oo tullu raamatusta päähän,eikä sitä näköjään oo valmiiksi ollu.
      Viha ja itsensä ylentäminen on pahimpia syntejä.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe