Ihosairauden salaa sairastaminen ja vihdoin hoitoon hakeutuminen 2020

Aluksi kerrottakoon että itsellä on hoitamaton ja diaknosoimaton suht vakava Hs-tauti traumaattisien armeijalääkäri kokemusten takia. Nyt 2020 31 vuotiaana olen hyväksynyt asian ja päättänyt hakea hoitoa. Satoja tunteja asiaa selvittäneenä olen itse diaknosoinut sairauteni 99% varmuudella. Ensimmäinen julkisen terveydenhuollon käynti alkoi nuoren lääkärin tietämättömyydellä sekä huonolla potilaan ymmärtämisellä, lähdin 5min jälkeen menemään koska tiesin saavani väärän diagnoosin, eikä asiaani kuunneltu. Kyseistä sairautta sairastaa noin 4% väestöstä ja sairauden oikea diaknoosi kestää keskimäärin 14 vuotta. Tämä otti tunteisiin traumojen takia, ja lääkärin käytös toimenpide huoneen ulkopuolella muiden potilaiden keskellä aiheutti lähes fyysisen kontaktin ja paljon pahoja sanoja. Pitääkö ihmisen valehdella ja liioitella julkisella lääkärillä että hänet otettaisiin tosissaan? Kyllä pitää. Jouduin esittämään tyhmää ja hakeutumaan sukupuolitautitesteihin valehdellen hs-tautia kivuliaana sukupuoli tautina saadakseni tarpeeksi huomiota ja pääsemällä suoraan ihotautilääkärille (sukupuolitautienyksikössä aina paikalla). Hoitaja ymmärsi huoleni traumasta ja vaikeasta sairaudesta ja ilmoitti lääkäriä etukäteen. Kaikki olivat asiallisia ja lääkäri kiinnostunut, uusi aika varattiin kiireellisenä parin päivän päähän ja luvattiin kuunnella potilasta tarkemmin. Odotin kauhulla seuraavaa käyntiä mutta hoitaja ja lääkärin asiallisuus rauhoitti hieman mieltäni. Uudella käynnilläni järkytyin. Jouduin pyytämään opiskelijoita poistumaan ilman että minulta olisi heidän läsnäolosta kysytty. Lääkäri myös väitti opiskelijoiden läsnäolon tarpeelliseksi koska koepalojen otossa heitä tarvitaan potilaan kiinni pitämiseen ja että olisivat lähes valmiita spesiaalisteja. Tämä kuulosti todella pelottavalta. Lääkäri ei kuunnellut minua niinkuin oli luvannut vaan halusi heti aloittaa tutkimisen ja koepalojen oton, vaikka yritin kertoa niiden olevan turhia hs-taudin kanssa. Lisäksi lääkärillä oli selvästi oma näkemyksensä sairaudestani mutta ei sitä minulle kertonut. Hän puhui taudistani virheellisesti vanhalla nimityksellä (märkivä hikirauhastulehdus) eikä huomioinut sairauden psyykkistä haittaa ja aikaisempia traumaattisia kokemuksia. Vaikka viimeisen vuoden aikana kyseisestä taudista on näkyvästi kirjoitettu lehdissä. Minua tutkittiin ja koepalat otettiin, lisäksi kauhukseni lääkäri otti valtavasti valokuvia intiimeistä paikoista. Olin shokissa, silloin vaikutan rauhalliselta mutta puhun kokoajan aiheuttaen väärin ymmärryksiä. Tutkimuksen päätteeksi halusin puhua hs-taudista ja sen vaikutuksesta mielenterveyteeni, olin kuitenkin salannut asian kaikilta ihmisiltä viimeiset 15 vuotta. Lääkäri vain näpytti konetta ja käski minun kiirehtiä laboratorioon antamaan veri ja ulostenäytteen. Laboratoriossa odottelin 1.5 tuntia ja ihmettelin lääkärin kiireellistä toimintaa vaikka kiirettä ei ollut. Hänellä ei kyseisenä päivänä ollut muita potilaita. Laboratoriossa pelkoni laukesi todella pahasti hoitajan robottimaisella tavalla toimia, vaikka hänellekin kerroin traumoistani. Lähdin pettyneenä ja tuohtuneena vailla mitään ymmärrystä, minua ei otettu tosissaan. Olisin tarvinnut mielenterveys apua ja pääsyä keskustelemaan psygolokin/terapeutin kanssa, tai edes jonkun. Tätä en kerinnyt pyytää ja minulle ei sitä tarjottu. Poistuin pettyneenä, ahdistuneena ja lisää traumatisoituneena. Purin huonoa oloa muihin ihmisiin ja sulkeuduin. Nyt saan odotella kuukauden että lääkäri soittaa tuloksista ja kertoo jatko toimenpiteistä. Ilman että minulla on tukea tai ymmärrystä aivan yksinäni. Arvostusta ja jaksamista sairastaville ihmisille, toivottavasti kokemuksenne julkisesta terveydenhuolosta ovat parempia.

Pahoittelut kirjoitusvirheistä ja asian tökeröä esittämistä. Jaan tämän kokemuksen jos siitä olisi jollekulle hyötyä. En kaipaakseni sääliä,mutta kenties hieman ymmärrystä :)