Kielipoliittinen rasismi, rotuoppi ja Rkp!

Rkp on ainoa puolue joka pitää aikansa "rotutohtoria" oppi-isänään, puolueen rasistisesta historiasta halutaan vaieta, vaikka totuus tiedetään.

Kielipolitiikka on syvällä RKP:n historian rotuopissa ja rasismissa, ja elää tuoreena tänäänkin. Ruotsalainen kansanpuolue pitää oppi-isänään suomenruotsalaista kielitutkija ja professori Axel Olof Freudenthalia (1836-1911). Väitöskirjansa koski närpiöläismurretta.

Freudenthal oli svekomaani eli kiihkoruotsalaisuuden kannattaja ja johtohahmo. Hän piti suomenkielisten enemmistöä uhkana ja vaati suomenkielisiä vastaan radikaaleja toimia, kuten separatismia. Hänen rotuoppinsa mukaan rantaruotsalaiset ovat rodullisesti ylivertaisia suomalaisiin nähden.

Freudenthalin oppeja ajamaan perustettiin Suomeen ”Ruotsalainen puolue” 1870. Freudenthal oli puolueen keskeinen henkilö. Vuonna 1906 puolue sai nykyisen nimensä; Ruotsalainen kansanpuolue, RKP.

RKP perusti 1937 Freudenthal-mitalin, jaettavaksi tunnustuksena hänen oppinsa ajamisessa. Tuoreimpia ovat 2006 jaetut viisi ja 2007 kaksi mitalia. Elisabeth Rehn on saanut kultaisen mitalin. Myös ex-puheenjohtaja Carl Haglundille on tiedon mukaan esitetty mitalia. Perinne siis elää tuoreena.

RKP:n rasismin ja rotuopin tuoreuden todistaa RKP:n Espoon valtuustoryhmän 2010 kiihkeä vastustus koulun kieliryhmien yhteisistä välitunneista! ”RKP shokissa suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun” (samaan rakennukseen).

Valtamedia ei näistä paljon halua puhua.
384021
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Heh, katsotaanko saako aloitus olla edes minuuttia...

Äänestä
  • Tuo+5%+sakki+on+kyllä+hyvin+median+suojeluksessa,+mitään+negatiivista+ei+kerrota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo+5%+sakki+on+kyllä+hyvin+median+suojeluksessa,+mitään+negatiivista+ei+kerrota.

    Tietty. Ihan kuten kansanedustajissa, johtajissa jne. suomensvedut on täysin yliedustettuna. Kyse ilmeisesti Suomen itsenäisyyttä koskevasta sopimuksesta aikoinaan, minkä johdosta myös parhaat asuinpaikat (esim. etelärannikolla) on luovutettu suomenruotsalaisten käyttöön.

    Äänestä

  • Vielä on pysynyt.

    Onneksi heidän määränsä vähenee jatkuvasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo+5%+sakki+on+kyllä+hyvin+median+suojeluksessa,+mitään+negatiivista+ei+kerrota.

    heh- media on tuon 2-1 prosentin sakin suojeluksessa?

    että näinpäin-

    1 prossa omista 99 prossaa suomesta?

    paina 'not now'
    https://www.facebook.com/movus.uruguay

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietty. Ihan kuten kansanedustajissa, johtajissa jne. suomensvedut on täysin yliedustettuna. Kyse ilmeisesti Suomen itsenäisyyttä koskevasta sopimuksesta aikoinaan, minkä johdosta myös parhaat asuinpaikat (esim. etelärannikolla) on luovutettu suomenruotsalaisten käyttöön.

    Luuseri siinä uhriutuu ja kateus, kauna ja katkeruus valaa pimeyttään palstoille.

    Äänestä

Feudenthalin oppeja toteutettiin räikeästi myös viime sotien lähes puolen miljoonan Karjalan evakkojen asuttamisen yhteydessä. RKP:n eliitti vastusti jyrkästi asuttamista ruotsalaispitäjiin; ruotsalaisten ”pyhälle maalle”.

Ruotsista pyydettyä ja saatua painostusapua ja maan hätätilannetta hyväksi käyttäen maanhankintalakiin otettiinkin rkp-eliitin vaatimuksesta erityinen ”ruotsalaispykälä” (§ 92). Sen avulla ruotsalaispitäjät säilyvät evakkojen asuttamiselta.

Pääministeri/presidentti Juho Kusti Paasikivi (ent. Johan Gustaf Helsten) pelkäsi Ruotsin uhattuja vastatoimia; elintarvikeapuun ja sotalainoihin puuttumista ja tuki rkp-läisiä.

Äänestä
  • Törkeää toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Törkeää toimintaa.

    Törkeää sakkia.

    Äänestä

Persujen kannattaisi kysyä joka viikko RKP:n freudenthalilaisuuden perään, ihan vain vittuillakseen...

Äänestä
  • persujohto on RKP-läinen poppa-usko-klikki?

    Jokainenhan muistaa 90-luvulla maassamme suomalais-'vastaista' rotupropagandaa levittäneen suomenruotsilaistattaren aspeliini vai mikä- joka herätti mediassakin huomiota- suomalaista rotua leimattiin kai mongoleiksi ja ruotsinkielistä kai arialaisiksi?
    poliittis-rodullinen tarkoitus oli kai takana?

    kun tuo lopulta RKP:llekin haittaava juttu saatiin loppumaan - on asia pyyhitty suomen historiasta tehokkaasti- ei sanaakaan missään koko asiasta- eli

    kuitenkin ei tästäkään ole sanaakaan persupuolue kommentoinut koskaan. = Persupuolue ei ole suomalaisten puolue eikä aja suomalaisten asiaa, eikäole koskaan ajanutkaan -vaan ainoastaan yhden asian puolue- rasismin?

    ps. ei tarvitse ihmetellä että niistä 1918-20-luvun valkosista terroriteoista ei löydy tietoja, jos 1990-luvun rasismikin häivytetään muutamassa vuodessa?

    (linkki ei liity asiaan):
    https://www.ylppo.fi/files/liitteet/mot-analyysi.pdf

    persujohto on RKP-läinen poppa-usko-klikki?

    Persut on suomalainen puolue, rkp ei ole.

    Vihavasemmiston katkeraa vuodatusta.

    Äänestä

Tuon Freudenthal-mitalin jakaminen on todella härskiä.

Äänestä
  • Sitä ei kai nyt enää jaeta, ainakaan julkisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä ei kai nyt enää jaeta, ainakaan julkisesti.

    samaaku?
    "Kuningas Kustaa V kirjoitti syksyllä 1941 Hitlerille kirjeen, jossa onnitteli menestyksestä itärintamalla. ”Suurin osa kansastani on samaa mieltä.” Ruotsin valtionpankki osti kultaa, jonka Saksa oli ryövännyt miehittämistään maista ja pankkiirit haalivat juutalaisilta varastettuja arvopapereita. Puolueeton maa myi malmia Saksalle ja salli joukkojen kauttakulun pohjoiseen.

    Olof Palme saarnasi rauhaa ja rakkautta ja marssi Vietnamin sotaa vastaan samaan aikaan kun Bofors möi tykkejä halukkaille. Ruotsalainen on sosialidemokraatti, jonka sisällä asuu pieni rojalisti ja imperialisti."

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006213598.html

    Ruotsi on aina ollut härski maa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsi on aina ollut härski maa.

    Suomalaisia kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    samaaku?
    "Kuningas Kustaa V kirjoitti syksyllä 1941 Hitlerille kirjeen, jossa onnitteli menestyksestä itärintamalla. ”Suurin osa kansastani on samaa mieltä.” Ruotsin valtionpankki osti kultaa, jonka Saksa oli ryövännyt miehittämistään maista ja pankkiirit haalivat juutalaisilta varastettuja arvopapereita. Puolueeton maa myi malmia Saksalle ja salli joukkojen kauttakulun pohjoiseen.

    Olof Palme saarnasi rauhaa ja rakkautta ja marssi Vietnamin sotaa vastaan samaan aikaan kun Bofors möi tykkejä halukkaille. Ruotsalainen on sosialidemokraatti, jonka sisällä asuu pieni rojalisti ja imperialisti."

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006213598.html

    "Ruotsalainen on sosialidemokraatti, jonka sisällä asuu pieni wallenbergisti."?

    ehkä...

    Äänestä

Rkp folktinget suoritt etnistä puhdistusta jo 1918 joukkotuhonnan aikaan!!
Ja oli myös emämaa ruotsista teloitusjoukkoja tampereella ja tammisaaressa. helsigissä lahdessa, jne..
Monen nykyisen folktinget rkp vaikuttajan esi isät oli silloin lahtaamassa vääränkielisiä työläisiä. urakalla. siis pitkät on perinteet !

Äänestä
  • Totta tuokin.

    Äänestä

"RKP:n rasismin ja rotuopin tuoreuden todistaa RKP:n Espoon valtuustoryhmän 2010 kiihkeä vastustus koulun kieliryhmien yhteisistä välitunneista! ”RKP shokissa suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun” (samaan rakennukseen)."

tällasia ei sovi puhua, jos ei ole linkkiä todisteeksi?

Äänestä
  • Kyllä siitä silloin lehdissä oli.

    Äänestä

Miksi vasurit ovat nyt hiljaa.

Äänestä

Rkp ei o suomalainen puolue.

Äänestä

Eihän ruotsalainen kansanpuolue voi olla suomalainen. Jos puolueen nimi olisi ruotsinkielinen kansanpuolue niin silloin asia olisi selvä.

Äänestä
  • Tarkoitit kai että "Suomalainen kansanpuolue"

    Äänestä

Rkp pitäisi poistaa Eduskunnasta.

Äänestä
  • Pitäis kieltää kokonaan.

    Äänestä

Erik Grotenfelt lahtasi tietoisesti kansalaissodassa suomenkielisiä. Tämä ruotsinkielinen on ainoa Suomen historiassa joka on syyllistynyt ns etniseen puhdistukseen.

Äänestä
  • Onnetonta tässä on ettei se Erik 'lahdannu' sun isoisääs, niin et ehkä olisi nyt levittämässä vihaa, kaunaa, katkeruutta ja kuolemaa kuten oli isoisäs ja isäs laita jotka olivat likvidoimassa niitä 'lahtareita' isoihin monttuihin.

    Äänestä

Donneri oli pakkoruotsin kannattaja!

Äänestä
  • Historiaan perustuva edelliseen kommenttiin liittyvä laillinen tieteellinen kirjallisuuslaina:
    " Suomen Lontoon suurlähettiläs 0. Donner
    koetti oikaista esitettyjä lukuja väittämällä punaisten tosiasiassa murhanneen
    sodan aikana peräti 6.000 valkoista ja valkoisten teloittaneen
    sodan jälkeen vain 59 punaista. "

    Kirjallinen lähde:
    (Doria on Kansalliskirjaston ylläpitämä julkaisuarkisto, jossa on usean organisaation tuottamaa sisältöä. Lisää tietoa Doriasta)
    Doria - Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Suomen Historiallisen Seuran julkaisut Historiallinen arkisto :

    https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/167568/HA103_opt.pdf

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Historiaan perustuva edelliseen kommenttiin liittyvä laillinen tieteellinen kirjallisuuslaina:
    " Suomen Lontoon suurlähettiläs 0. Donner
    koetti oikaista esitettyjä lukuja väittämällä punaisten tosiasiassa murhanneen
    sodan aikana peräti 6.000 valkoista ja valkoisten teloittaneen
    sodan jälkeen vain 59 punaista. "

    Kirjallinen lähde:
    (Doria on Kansalliskirjaston ylläpitämä julkaisuarkisto, jossa on usean organisaation tuottamaa sisältöä. Lisää tietoa Doriasta)
    Doria - Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Suomen Historiallisen Seuran julkaisut Historiallinen arkisto :

    https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/167568/HA103_opt.pdf

    Järkyttävää luettavaa. Ei ihme, että sensuuri pelaa.

    Äänestä

Fennomaani kiihkoilijoiden oppi-isä siis, sieg heil. Hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala, pakkoruotsi, pakkoruotsi, pakkoruotsi lällällää!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Rkp on ainoa puolue joka pitää aikansa "rotutohtoria" oppi-isänään, puolueen rasistisesta historiasta halutaan vaieta, vaikka totuus tiedetään.

Kielipolitiikka on syvällä RKP:n historian rotuopissa ja rasismissa, ja elää tuoreena tänäänkin. Ruotsalainen kansanpuolue pitää oppi-isänään suomenruotsalaista kielitutkija ja professori Axel Olof Freudenthalia (1836-1911). Väitöskirjansa koski närpiöläismurretta.

Freudenthal oli svekomaani eli kiihkoruotsalaisuuden kannattaja ja johtohahmo. Hän piti suomenkielisten enemmistöä uhkana ja vaati suomenkielisiä vastaan radikaaleja toimia, kuten separatismia. Hänen rotuoppinsa mukaan rantaruotsalaiset ovat rodullisesti ylivertaisia suomalaisiin nähden.

Freudenthalin oppeja ajamaan perustettiin Suomeen ”Ruotsalainen puolue” 1870. Freudenthal oli puolueen keskeinen henkilö. Vuonna 1906 puolue sai nykyisen nimensä; Ruotsalainen kansanpuolue, RKP.

RKP perusti 1937 Freudenthal-mitalin, jaettavaksi tunnustuksena hänen oppinsa ajamisessa. Tuoreimpia ovat 2006 jaetut viisi ja 2007 kaksi mitalia. Elisabeth Rehn on saanut kultaisen mitalin. Myös ex-puheenjohtaja Carl Haglundille on tiedon mukaan esitetty mitalia. Perinne siis elää tuoreena.

RKP:n rasismin ja rotuopin tuoreuden todistaa RKP:n Espoon valtuustoryhmän 2010 kiihkeä vastustus koulun kieliryhmien yhteisistä välitunneista! ”RKP shokissa suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun” (samaan rakennukseen).

Valtamedia ei näistä paljon halua puhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu