Budjetti - ympäristö - ja sensuroitu tupakka ?

Anonyymi

Ympäristön kannalta olisi tärkeää myös joukkoliikenteen kehittäminen.
Esim. Lappeenrannan ja Taipalsaaren välillä ei sunnuntaisin juuri linja-autoja
näe ja
Lappeenrannan kaupunkibussit lopettavat kulkunsa arkisin liian varhain.
Linja-automatkat ovat lisäksi älyttömän kalliita: 3.20 / matka.
Saattaisi olla mielekästä rakennella uusia linja-autoasemia, kuten Taipalsaaren
kuntaa
jonne voisi kehittyä läntisen Saimaan itäisin bussiasema.

Lopuksi tulee huomioida ALV-vero: Kotimaisten tuotteiden yli 20%:n alv-vero on
naurettavan
sinisilmäisen typerää, koska se nostaa kotimaisten tuotteiden hintaa suhteessa
tuontituotteisiin
aivan liikaa. Ja varsinkin puutuotteiden kohdalla Alv-veroa voi pitää hulluna.
Ja mitä parhaallakaan budjetilla aikaansaadaan, jos kuluttajahintojen annetaan
kohota jatkuvasti vieläpä johonkin mielivaltaiseen kilpailu-hysteriaan vedoten.
Kuluttajahiontojen nousu vaikuttaa reaalitulotasoon ja suomessa reaalitulotaso
jää yhä vain
alhaisemmaksi hintojen nousun takia.

Lisäksi oman maan tuotantoa tulisi suojella myös jonkin verran tulleilla.
Eikä ole kysymys vain tuotannon vaan myös ympäristön suojelusta .
Nimittäin halvan ruoan tuonnin yhteydessä ei esim. ole huomioitu sitä, että
samalla saatetaan
tuoda vaarallisia loisia, viruksia ja bakteereita jotka voivat tuhota lopulta
oman maa ruokatuotannon.
Tässäkin suhteessa Suomi on takapajula. Muissa maissa, kuten Australiassa on
huomattavasti
tarkemmat tullisäännöt tuontitavaroilla.

Budjetti-filosofia on puuttunut Suomalaisesta politiikasta:
lisäksi se ei selkeästi juuri koskaan ole kovin hyvin toteutettu käytännössä.
Budjetti voi olla järkevän näköinen mutta käytännön toteuttajat ”Duusoneita”,
ties mitä
”anargia-aktiivisia” tai ”Traktor-Bulling”-tyyppisiä saaste-uskovaisia, joille
saasteet ehkä edustavat
Raamatullista ”hermangedonia ” !?

Ja hulluinta on paikata taloutta tupakan hintaa nostamalla, niin kuin se
paljoakaan mitään
merkitsisi, paitsi että on osana kuluttajahintojen nousua. Ja kuitenkin
uusiotupakat, kuten
sähkötupakka tai nikotiinipurukumet voivat olla tupakkaa paljon pahempi
ympäristöongelma.
Lisäksi perinteisen tupakan laatu näyttää olevan mitä sattuu, tupakan
brutaaleine kansikuvineen,
ikään kuin antaen ymmärtää, että psykopaatit ja anargistit ovat narsistien ja
usko-fanaattisten fasistien lisäksi tunkeutuneet politiikkaa; ts
usko-fanaattiset anti-fasistit. Nimittäin: eurooppalaiseksi ongelmaksi voi sanoa
”Draama-addiktiivista” ajattelua: kaiken pitää näköjään kulkea jonkin ongelman,
trauman tai virheestä oppivan uskomus-manian kautta; tai ainakin kiihkoilevan
tunteilun kautta, on se fasismia tai
anti-fasismia; kommunismia tai anti-kommunismia; tai vaikkapa duusonismia.
Vai miksi tuota määrittelisi: Mielen ”sisäisen” (psykologisen) ympäristön
alitajuisen takapihan
varjo-demoniksi, mielen sisäiseksi ympäristökatastrofiksi :
mieliala-aaltoilun ”tsunamiksi”.
nimim: Ripoaktiivi

1

229

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei bussi ole automaattisesti ekologisesti parempi kuin auto. Bussin ekologiset hyödyt tulevat vasta kun bussissa on riittävästi, lähes tyhjillä busseilla kulkeminen saastuttaa enemmän kuin auto.

      Ei tupakan hintaa nosteta ympäristö- tai edes taloussyistä, vaan terveyssyistä. Eihän tupakasta muutenkaan ole mitään hyötyä ja jos talous on ongelmana, voit vain lopettaa tupakoinnin. Tupakka on vain myrkkykääryle joka haisee sonnalta.

      Eikä tupakkaa ole pakko korvata sähkötupakalla tai nikotiinipurukumilla, koska tupakkaa ei tarvitse mihinkään. Noin 90% suomalaisista EI tupakoi eikä käytä edes noita korvikkeita (ja korkeakoulutetuista vain harva tupakoi), joten se kertoo paljon kuinka tarpeeton tuote tupakka on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1182
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1150
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      1007
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      993
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      983
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      900
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      850
    8. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      828
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      805
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      781
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      691
    12. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      671
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      662
    15. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      66
      659
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      640
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      637
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      612
    19. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      609
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    Aihe