Katoitteko eilen Kalevi Keihäsestä kertovan sarjan avausjakson? Oli hyvin esillä Kihniön Kipakka!
Keihäsmatkat
Anonyymi
391738
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Viinaako pitäisi suosia eikö jo ole nämä rattijuopot sekoittanut ihmisten elämää.
Rattijuoppojahan Kihniöllä tosiaan riittää vaikka muille jaettavaksi. Muutama lisää vielä niin tietkin sulavat viinanhuuruista.
Rattijuoppous on perinne monessa sukupolvessa
Typerää kohellusta koko eka jakso....vaikka kuinka oli ns.fiktiivinen. Ei jaksa jatkossa tuon kaltaista katsella.
Ei todellakaan!
Eikös sille sukunimelle oo häppä maistunut aina. T. Mopsi
Eikös sille sukunimelle oo häppä maistunut aina. T. Mopsi
Eihän Kalevi Keihänen edes ollut Kihniöltä kotoisin?
keihäsen miehet ovat kaikki olleet liikemiehiä ja elättäneet itsensä.
Liikemiehiä. Miehiä liikkeessä.
kalaa, purua, romurautaa, suutari, mitäs muita vielä.??
myikö ne mosseja Suomen levinnein auto 60-luvulla
Kylämme ex-kaupassa eli liikkeessä pällisteli muinoin eräs mies iso vatsa pystyssä. Hän katseli kun muut tekivät ostoksia. Eli hän taisi myös olla sellainen liikemies?
Juu
romumies ainakin itse kuvitteli olevansa jotain suurta...
Olemme sitä mieltä että kannattaisi harkita näytelmän tekoa kihniön entisestä papista joka piti rippikoulua oikein kädestä pitäen.
Keitä olivat sitten nämä jotka tekivät ostoksia???? He eivät olleet varmuudella
yrittäjiä niin kin keihäsen miehet.
Moltsu yrittää suutaroida ideaparkissa Seinäjoella. Onkohan niistä kenestäkää kunnon töihin.
Minkälainen on kunnon vai kunnan töissä oleva? Ja mitä on kunnon työ???
Onko se sitä että kun ei ole omassa päässä ole mitään niin silloin se raukka otetaan
töihin?? Pohjanmaalaiset tulivat 70 luvulla kihniölle nälkää pakoon.
Juu
onneksi on rauhoittunut,
joskus piti kaveri laittaa melkein "pakkopaitaan"
Kunnon työ on kuulemma sellaista, millä elää . Jokku on isot miehet mersuinensa on eläny koko ikänsä ämmänsä palkalla. .......Niistä pohjalaisista ei päästä eroon ,sitte millään. Vieläki niitä makaa nälkää paossa, pitkin kyliä.
Eikös kihniöläiset ole sitten pohjalaisia?
Pohjanmaan miehiä pitää kunnioittaa,
sana pitää aina
On tallella kaapissa tuo kipakkapullo
ja ainettakin hiukan,
pitäisiköhän laittaa huutokauppaan?
Älkää myykö on hyvä olla liraus jos ämmä lähtee yht äkkiä??
Kaikki ohjelmat, missä on Janne Kataja, kierrän kaukaa.
Onhan totuus että keihäsen miehet ovat yrittäneet ja ovat yrittäjiä.
Toinen asia on sitten se että toisten töissä huutelevat vasurit ja tukiaisilla
elävät jyväjemmarit tietenkin haluaisivat nimensä johonkin laattaan joka
on täyttä skeidaa. Totuus on kaukana näillä historian tekijöillä. Tyhmyys johtaa mieltä.
Isomahaiset rakastajat ei ymmärrä, että ei yllä ku hiukan huulille. Pitäiskö sille huutajalle valaa viä patsaskin. Mitä siinä käytetään mallina.? Mulliako.?
Isomahainen rakastaja,
nyt on tainnut johonkin osua kipeästi,
ei ole varmaankaan saanut muuta kuin lupauksia tämän kirjoittaja
ja pettymys tulee vielä pintaan näin vuosien takaa
Keihäsen Maukka on kyllä Sjoen paras suutari ja avaimien tekijä.Kyllä jämpti on näin.
Jopa vaasalaiset fröökynätkin kehuivat kun eivät Vaasan suutarit saaneet Mersuun uutta avainta tehtyä.Maukalta se onnistui
Varmaan siinä hyvä
mutta ihmissuhdetaidot nolla,
hakkasi veljeensäkin monesti nuorena
Juu
samaa mieltä
aika kuspää
ainakin nuorempana
Onko siellä kihniössä jotta vielä semmoinen mies joka mellasti siellä pyhäniemessä jotta jota kutsuttiin pikkupääksi??
Ei oo
se kuali
Oliko isoo päää
Moltsu mänttäs aina heikompiaan, kun rohkeus ei riittänyt tasavertaseen otteluun. Aika aivoton kaveri.
Totta puhut
aivot meni aina narikkaan kun
sai menovettä,
kerran näin kun yks kaveri laitto sen pakettiin
Tais olla kaveri vanhan SP:n naapurista
Kyllä kannattaisi tehdä ohjelma kunnon miehistä, eikä näistä paskamahoista, näyttelijäkin on täys pelle, Sino Häyhä, Marokon kauhu, Lauri Törni näistä vaan kunnon ohjelmia, eikä näistä saa::nan homppeleista.
Nouskaa nyt kuulkaa jo niistä talvisotapoteroistanne nykypäivään. Nyt eletään jo 2020-lukua ja sota loppui jo ajat sitten. Ei muuta kuin katse tulevaan ja rinta ylhäälle ilman näitä supersankareitanne. Aika aikaansa kutakin.. Jos näitä menneiden aikojen sankareita ruvetaan muistelemaan ja heidän kauttaan elämään, niin niitä muistelemisia riittäisi kivukaudelle asti. Sotia on aina ollut, niin kauan kuin ihmisiäkin. Nouskaa vain jo pois poteroista ja koettakaa elää nykyhetkeä, jos vain siihen kykyä riittää..
Ei oo ihme kun joka toinen poika on homo, marokon kauhuja tarvittaisiin kouluttamaan näitä poikasia armeijaan, ja harjoituksessa kovat piippuun.
Mikähän sinä oikeasti olet? Voisit olla jokin meuhkaaja joka on muka joku.
Oletko serkujesi ja muitten sukulaistesi kanssa kovaa poikaa???