Polttoaineden hinta

Olisiko aika taas keskustella polttonesteiden hinnoista. Öljyn maailmanmarkkina hinnat painuvat alaspäin ja Kiinan suuntaan lentoliikenne vähenee joksikin aikaa. Samalla diesein ja bensan hinnat laskevat maailmalla, koska niistä on nyt ylitarjontaa jalostuksellisista syistä. Meillä täällä Suomessa hinnat eivät elä alaspäin, mutta kun pikkuisen nytkähtää maailmalla niin meillä nousee pumppuhinnat. Vai ostaako meidän markkinamiehet ainoastaan kallista tavaraa varastoihin, enpä usko.

Meidän huulipunahallitus kyllä on tyytyväinen, koska haluavat meidän lopettavan liikkumisen muualla kuin kaupunkien ydinkeskustoissa.

Korkeat polttoaineiden hinnat vaikuttavat kaikille rahtikustannusten takia eli ruokakaupassakin sen huomaamme.
7211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuten aikaisemminkin: Polttoaineiden hinnoittelu on vapaata ja sitä ohjaa kysynnän ja tarjonnan laki, ei siis hallitus eikä öljyn maailmanmarkkinahinta. Ei ole järkevää myydä halvemmalla sellaista, mikä menee kallillakiin kaupaksi. Jos haluat vaikuttaa hintoihin, osta siltä, joka myy sentin halvemmalla tai antaa paremmat kanta-asiakasedut. Hintoja laskee vain kilpailu, ei hallitus.

Äänestä
  • Kysynnän+ja+tarjonnan+laki.Raakaöljyä+jalostaessa+syntyy+satoja+ei+tuotteita+tärpätistä+raskaaseen+polttoöljyn.Nythän+on+bensan+kulutus+liian+pientä+suhteessa+koko+öljyntuotantoon.+Eli+esim.++Nesteen++jalostamolla+Porvoossa+on+bensaa+säiliöt+täynnä+,+eikä+se+kelpaa+mihinkään.+Ilmeisesti+osa+tarvii+kuljettaa+Riihimäen+olgelmajätelaitokselle,+koska+ei+ole+kannattavaa+myydä+sitä+halvemmalla.+Ongelma+tarvis+ratkaista+bensan+käytön+liisämissellä,+dieselin+käyttöä+vähentämällä.Ongelma+siis+on.+Ympäristöystävällisempää+dieseliä+ei+riitä+kaikille+ja+bensaa+taas+tulee+jalostuksessa+liikaakin.Nyt+meidän+hallitukselle+on+tarjottu+"pitzat"+.Nesteen+puolelta+ja+hallituksen+on+tehtävä+oma+osansa+kuittaakseen+kalliit+pitzansa.Viime+vuosi+meni+Nesteellä+kohtalaisesti,+jäi+voitto+1+300+000+000e.+Ei+huono+suoritus.+Ongelma+on+tämä+vuosi.+Vähintään+10+%+kasvuun+tarvii+saada+nussittua++edellisten+lisäksi+eli+130+miljoonaa.+Yhteensä++1+430+000+000e.+Tämä+tekee+miljoonaa+autoilijaa+kohden+1430e+jotka+täytyy+saada+jakaa+osakkaiden+kesken.No+eihän+toi+ole+paljoo?+Vai+onko+sittenkin?++On+se.(+Minä+en+ainakaan+ole+viime+vuonna+tankannut+Nesteen+asemalla+mielestäni+ainuttakaan+kertaa+(muilla+asemilla+n.100l+viikoissa,+eli+5200l+vuosi.++15+000eurolla.)+Eli+minua+on+ryöstetty+muiden+toimesta+ja+teitä+Nesteenkuraa+käyttäjiä+silloin+%+vielä+enemmän.Valtio+on+ottanut+välistä+vielä+omansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysynnän+ja+tarjonnan+laki.Raakaöljyä+jalostaessa+syntyy+satoja+ei+tuotteita+tärpätistä+raskaaseen+polttoöljyn.Nythän+on+bensan+kulutus+liian+pientä+suhteessa+koko+öljyntuotantoon.+Eli+esim.++Nesteen++jalostamolla+Porvoossa+on+bensaa+säiliöt+täynnä+,+eikä+se+kelpaa+mihinkään.+Ilmeisesti+osa+tarvii+kuljettaa+Riihimäen+olgelmajätelaitokselle,+koska+ei+ole+kannattavaa+myydä+sitä+halvemmalla.+Ongelma+tarvis+ratkaista+bensan+käytön+liisämissellä,+dieselin+käyttöä+vähentämällä.Ongelma+siis+on.+Ympäristöystävällisempää+dieseliä+ei+riitä+kaikille+ja+bensaa+taas+tulee+jalostuksessa+liikaakin.Nyt+meidän+hallitukselle+on+tarjottu+"pitzat"+.Nesteen+puolelta+ja+hallituksen+on+tehtävä+oma+osansa+kuittaakseen+kalliit+pitzansa.Viime+vuosi+meni+Nesteellä+kohtalaisesti,+jäi+voitto+1+300+000+000e.+Ei+huono+suoritus.+Ongelma+on+tämä+vuosi.+Vähintään+10+%+kasvuun+tarvii+saada+nussittua++edellisten+lisäksi+eli+130+miljoonaa.+Yhteensä++1+430+000+000e.+Tämä+tekee+miljoonaa+autoilijaa+kohden+1430e+jotka+täytyy+saada+jakaa+osakkaiden+kesken.No+eihän+toi+ole+paljoo?+Vai+onko+sittenkin?++On+se.(+Minä+en+ainakaan+ole+viime+vuonna+tankannut+Nesteen+asemalla+mielestäni+ainuttakaan+kertaa+(muilla+asemilla+n.100l+viikoissa,+eli+5200l+vuosi.++15+000eurolla.)+Eli+minua+on+ryöstetty+muiden+toimesta+ja+teitä+Nesteenkuraa+käyttäjiä+silloin+%+vielä+enemmän.Valtio+on+ottanut+välistä+vielä+omansa.

    Pitkäikäinen legenda tuo bensan ylitarjonta, mutta onko se totta? Olisiko jotain huhua vahvempaa faktaa luotettavasta lähteestä?

    Ei taida kovin moni ostaa polttoaineitaan suoraan jalostamolta? Edelleenkään tukkuhintojen ja vähittäishintojen välillä ei ole muuta yhteyttä, kuin että tappiolla ei voi myydä kovin kauaa. Vähittäismyyjän on vaan järjetöntä myydä halvalla, jos kalliillakin menee tarpeeksi kaupaksi ja jalostamon varastointiongelmat tuskin kiinnostavat häntä, paitsi että tukkuhinta saattaa laskea ja kate nousta.

    Eikä Porvoo ole ainoa paikka mistä polttoaineita tulee suomeen. NEOTin (ABC, ST1, Shell) jalostamo on Göteborgissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysynnän+ja+tarjonnan+laki.Raakaöljyä+jalostaessa+syntyy+satoja+ei+tuotteita+tärpätistä+raskaaseen+polttoöljyn.Nythän+on+bensan+kulutus+liian+pientä+suhteessa+koko+öljyntuotantoon.+Eli+esim.++Nesteen++jalostamolla+Porvoossa+on+bensaa+säiliöt+täynnä+,+eikä+se+kelpaa+mihinkään.+Ilmeisesti+osa+tarvii+kuljettaa+Riihimäen+olgelmajätelaitokselle,+koska+ei+ole+kannattavaa+myydä+sitä+halvemmalla.+Ongelma+tarvis+ratkaista+bensan+käytön+liisämissellä,+dieselin+käyttöä+vähentämällä.Ongelma+siis+on.+Ympäristöystävällisempää+dieseliä+ei+riitä+kaikille+ja+bensaa+taas+tulee+jalostuksessa+liikaakin.Nyt+meidän+hallitukselle+on+tarjottu+"pitzat"+.Nesteen+puolelta+ja+hallituksen+on+tehtävä+oma+osansa+kuittaakseen+kalliit+pitzansa.Viime+vuosi+meni+Nesteellä+kohtalaisesti,+jäi+voitto+1+300+000+000e.+Ei+huono+suoritus.+Ongelma+on+tämä+vuosi.+Vähintään+10+%+kasvuun+tarvii+saada+nussittua++edellisten+lisäksi+eli+130+miljoonaa.+Yhteensä++1+430+000+000e.+Tämä+tekee+miljoonaa+autoilijaa+kohden+1430e+jotka+täytyy+saada+jakaa+osakkaiden+kesken.No+eihän+toi+ole+paljoo?+Vai+onko+sittenkin?++On+se.(+Minä+en+ainakaan+ole+viime+vuonna+tankannut+Nesteen+asemalla+mielestäni+ainuttakaan+kertaa+(muilla+asemilla+n.100l+viikoissa,+eli+5200l+vuosi.++15+000eurolla.)+Eli+minua+on+ryöstetty+muiden+toimesta+ja+teitä+Nesteenkuraa+käyttäjiä+silloin+%+vielä+enemmän.Valtio+on+ottanut+välistä+vielä+omansa.

    Eli sun mielestä Nesteen koko liiketoimita on Suomessa bensan myyntiä. Joopa joo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sun mielestä Nesteen koko liiketoimita on Suomessa bensan myyntiä. Joopa joo.

    "On se.( Minä en ainakaan ole viime vuonna tankannut Nesteen asemalla mielestäni ainuttakaan kertaa (muilla asemilla n.100l viikoissa, eli 5200l vuosi. 15 000eurolla.) Eli minua on ryöstetty muiden toimesta ja t..."

    Jos viha Nestettä kohtaan on niin kova, että maksaa jollekin muulle tuplahintaa (2,88€/l), on sanottava, että jossakin fiiraa ja paljon.

    Äänestä

Verotus on syynä polttoaineiden korkeaan hintaan suomessa. Suomessahan on polttoaineiden verotusta on korotettu vuosina 2007, 2012, 2014, 2015 ,2017, nyt vuonna 2020 veroja korotetaan taas.
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/paatokset/47585/verohallinnon-päätös-nestemäisistä-polttoaineista-palautettavan-valmisteveron-määrästä--1.7.---31.12.2019-välisenä-aikana-kulutukseen-luovutetuille-polttoaineille/

Tuolta pääsee vetailemaan polttoaineiden hintoja ei maiden välillä. Muutamissa muissa maissa polttoaine on vieläkin kalliimpaa.
https://www.globalpetrolprices.com/gasoline_prices/

Äänestä

Onko kukaan kiinnittänyt huomiota siihen, että E85:sen ja E95:sen hintaeri pienenee pikku hiljaa.
Tänään oli E85 1,113 ja E95 1.359 joten kohta ei kannata etanolilla ajella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisiko aika taas keskustella polttonesteiden hinnoista. Öljyn maailmanmarkkina hinnat painuvat alaspäin ja Kiinan suuntaan lentoliikenne vähenee joksikin aikaa. Samalla diesein ja bensan hinnat laskevat maailmalla, koska niistä on nyt ylitarjontaa jalostuksellisista syistä. Meillä täällä Suomessa hinnat eivät elä alaspäin, mutta kun pikkuisen nytkähtää maailmalla niin meillä nousee pumppuhinnat. Vai ostaako meidän markkinamiehet ainoastaan kallista tavaraa varastoihin, enpä usko.

Meidän huulipunahallitus kyllä on tyytyväinen, koska haluavat meidän lopettavan liikkumisen muualla kuin kaupunkien ydinkeskustoissa.

Korkeat polttoaineiden hinnat vaikuttavat kaikille rahtikustannusten takia eli ruokakaupassakin sen huomaamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu