Brexit-miehet olivat oikeassa

Anonyymi

Kiitos, Nigel, Jacob ja Boris. Brexitin kärkikolmikko oli oikeassa alusta alkaen, ja teki pitkäaikaisen työn maansa vapauttamiseksi Euroneuvostoliiton kahleesta. Rahaliitosta vapaana ja monia erivapauksia saavana jäsenmaana kuningaskunnalla oli irtautumisen puolesta selvästi heikompia argumentteja kuin äärifederalismin kuristuksissa olevalla Suomella.

Eurohurmoslaiset repivät pelihousunsa. Remoanersien naukuminen kaikuu kaikkialla, vaikka kuinka suljet Brysselin bolsuja palvovan valhemedian ämyrit kiinni.

Vanhan ennustuksen tulkinnan mukaan kaikkiaan kolme maata irtautuu Euroopan unionista.

Suomeen on saatava kansanäänestys Unionissa pysymisestä tai irtautumisesta. Se edellyttää tietysti riittävää enemmistöasemaa asian kannattajille, jotka sellaisenaan, siis enemmistöt saavutettuaan, voisivat asettaa unionista vapautumiseen johtavat lait voimaan.

Nyt, Itsenäisyyspuole, pää pystyyn. Aina on toivoa, ja joka hetki joku saa tarpeekseen liberaalieliitin pyllyilystä kaikkine "Pyllytär" -nimimerkkeineen, joka kertoo paljon, mistä heidän sakea käsitesavunsa on kotoisin.
IPU voi olla ylpeä edustaessaan Suomea Fixitin kärkikaartina niin kuin Iso-Britannian vapautta puolusti sitkeästi UK:n Itsenäisyyspuolue, ja taktisesti voittoisaksi osoittautunut vaalipuolue Brexit Party.

Harmi vaan edelleen, ettei Suomessa ole alussa mainittujen brittiherrasmiesten mittaisia poliitikkoja, mutta sellaisia kyllä kasvaa ennemmin tai myöhemmin.

Hyvää Brexit-päivää toivottaa ystävänne Euroskeptikko

"Pakkovalta on pelottava, mutta ei ikuinen. Vapaudenikävä on ikuinen."

5

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nigel Faragen Brexit-puolue sai kootuksi Euroneuvostoliitosta irtautumaan pyrkivistä äänestäjistä mukaan myös ne, jotka eivät ikinä voisi äänestää Tories-puoluetta, samoin se taktikoi jäämällä pois joiltain äänestysalueilta, jotta Tories eli konservatiivipuolue saisi Brexit-mieliset ehdokkaansa läpi.
      Näin siis Brexit Party osoittautui 'taktisesti voittoisaksi'.

      Rule Britannia!
      Britannia rules the waves
      Britons never ever shall be slaves!

      T. Euroskeptikko

    • Anonyymi

      Millä tavalla on osoittautunut että brexit-miehet olivat oikeassa?

      Brexitin puolesta esitetyt lupaukset ovat ilmenneet valheiksi. Punta on heikentynyt, yrityksiä on muuttanut pois Britanniasta, ...

      • Anonyymi

        Ei voida enää mitään :-)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voida enää mitään :-)

        Ei voida mitään ei. Mutta sehän on osoittautunut että brexit-mihet olivat kaikin tavoin väärässä. Kuten oli etukäteen selvää, valheethan paljastuivat jo aikaisin. Mutta eihän tyhmät sitä uskoneet.


    • Anonyymi

      IPU:sta ei tuohon olisi ja senhän tiesi Nigelkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      299
      3607
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      1996
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1481
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      88
      1208
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1159
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1064
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      1012
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      211
      846
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      777
    Aihe