Huomenta, kaikille

Olen aamupäivän tavoitettavissanne palstalla 😃 sanokaa nyt kaikki mitä ette vielä ole sanoneet.
Odotan innolla uusia älykkäitä kommenttejanne tähän aloitukseen.

420

584

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Mikä sai sinut vakuuttuneeksi siitä, että Jumala on olemassa?

      • Minä en ole koskaan epäillyt, etteikö Jumala olisi olemassa. Mutta vasta kun tulin uskoon ja synnyin uudesti tulin tuntemaan Jumalan ja varsinkin Jeesuksen ja Hänen merkityksensä 🤓
        Ymmärsin Raamattua aivan eri tavalla kuin ennen ja kaikki asiat lohsahtivat kohdalleen.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minä en ole koskaan epäillyt, etteikö Jumala olisi olemassa. Mutta vasta kun tulin uskoon ja synnyin uudesti tulin tuntemaan Jumalan ja varsinkin Jeesuksen ja Hänen merkityksensä 🤓

        Sinut siis indoktrinoitiin jo lapsena uskoon. Mutta et tarjonnut vielä yhtään muuta syytä uskollesi. Minkä asian ”loksahtaminen” todisti Jumalasta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei, olen syntynyt ihan tavalliseen luterilaiseen perheeseen joka ei kieltänyt Jumalaa, luettiin iltarukoukset, käytiin rippikoulut mutta ei harjoitettu uskontoa sen kummemmin 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ei, olen syntynyt ihan tavalliseen luterilaiseen perheeseen joka ei kieltänyt Jumalaa, luettiin iltarukoukset, käytiin rippikoulut mutta ei harjoitettu uskontoa sen kummemmin 😃

        Ymmärsin, että vakuutuit Jumalan olemassa olosta lapsena siksi, koska vanhempasikin uskoivat Jumalaan. Mutta kysyitkö koskaan heiltä, mikä sai heidät vakuuttuneiksi, jos uskosi pohjaa siihen?

        Vai onko uskosi vain oikeastaan sitä, ettet ole koskaan pohtinut asioita syvemmin ja usko Jumalaan tuntuu toimivan elämässäsi hyvin ja tuo sinulle turvallisuutta tai tuntuu muutenkin hyvältä?

        Minusta lapsi ei ole vakuuttunut vaan hän uskoo erilaisia asioita koska ei näe mitään syytä epäillä niitä. Kriittisyys tulee myöhemmin 🤓

        Tottakai olen pohtinut ja tutkinut asioita paljonkin ja myös nyt aikuisena myös vanhemlieni kanssa ja uskomme on vain vahvistunut ja tullut eläväksi.
        Jumala ei ole minulle tunne vaan tosiasia. Elämän tarkoitus ja selitys kaikelle.

        Juuri.. Lapsiin on helppo tehdä vaikutus.. Uskoohan lapset joulupukkiin, tonttuihin ja enkeleihin.. Vanhempien kaikkivoimaisuuteen ja opettajaan.. Oppii fiksummat myöhemmin mistä kyse..

        ”Jumala ei ole minulle tunne vaan tosiasia.”

        Niin kaikki asiat, mihin uskomme, ovat meille tosiasioita. Kysynkin, miksi uskot? Onhan sinulla jokin syy, miksi olet vakuuttunut Jumalan olemassa olosta. Lapsi uskoo luontaisesti vanhempiaan, mutta aikuisena lienet pohtinut uskosi syytä syvemminkin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri.. Lapsiin on helppo tehdä vaikutus.. Uskoohan lapset joulupukkiin, tonttuihin ja enkeleihin.. Vanhempien kaikkivoimaisuuteen ja opettajaan.. Oppii fiksummat myöhemmin mistä kyse..

        Kukaan normaali ihminen ei kuitenkaan jää lapsen asteelle 😃
        Myös usko kasvaa ja vahvistuu kun nauttii vahvempaa hengellistä ravintoa, mutta lapsen uskolla on aikansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ”Jumala ei ole minulle tunne vaan tosiasia.”

        Niin kaikki asiat, mihin uskomme, ovat meille tosiasioita. Kysynkin, miksi uskot? Onhan sinulla jokin syy, miksi olet vakuuttunut Jumalan olemassa olosta. Lapsi uskoo luontaisesti vanhempiaan, mutta aikuisena lienet pohtinut uskosi syytä syvemminkin?

        Minä uskon koska Jumalan sana ja luomakunta todistaa Jumalan olevan se jonka ilmoittaa Raamatussa olevansa 😃
        Jumala on ainoa järkevä selitys kaikelle.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minä uskon koska Jumalan sana ja luomakunta todistaa Jumalan olevan se jonka ilmoittaa Raamatussa olevansa 😃
        Jumala on ainoa järkevä selitys kaikelle.

        ”Jumala on ainoa järkevä selitys kaikelle.”

        Anna yksi esimerkki, minkä asian selität Jumalalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ”Jumala on ainoa järkevä selitys kaikelle.”

        Anna yksi esimerkki, minkä asian selität Jumalalla.

        Luominen, Israel, luopumus tila missä maailma nyt on 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kukaan normaali ihminen ei kuitenkaan jää lapsen asteelle 😃
        Myös usko kasvaa ja vahvistuu kun nauttii vahvempaa hengellistä ravintoa, mutta lapsen uskolla on aikansa.

        "Kukaan normaali ihminen ei kuitenkaan jää lapsen asteelle 😃"

        Olet ehkä joskus lapsen asteella. Mutta siihen evoluutioon taitaa mennä vielä muutamia kymmeniä vuosia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kukaan normaali ihminen ei kuitenkaan jää lapsen asteelle 😃"

        Olet ehkä joskus lapsen asteella. Mutta siihen evoluutioon taitaa mennä vielä muutamia kymmeniä vuosia?

        Ehkä sinä itse olet vielä lapsen asteella 🤔❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ehkä sinä itse olet vielä lapsen asteella 🤔❓

        Laitatko esimerkkejä, missä tämä on todettu? Ja laitakin äkkiä, muuten tulee sulle yli"töitä" palstalla :DDD

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko esimerkkejä, missä tämä on todettu? Ja laitakin äkkiä, muuten tulee sulle yli"töitä" palstalla :DDD

        Kirjoituksesi ovat niistä merkki. Mutta kuulepaas, eikös sinun pitäisi keksiä joku ihan oikea kaveri itsellesi, minua vähän vaivaa kun ripustaudut niin kovasti minuun 😕❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Luominen, Israel, luopumus tila missä maailma nyt on 😃

        'luopumus tila missä maailma nyt on 😃'

        Miten luopumus kristinuskosta todistaa Jumalasta? Samahan tapahtuisi myös siinä tapauksessa, jos mitään Jumalaa ei ole.

        Roikuthan sinäkin omissa varapersoonissasi satuilemassa täällä kaiket päivät. Miksi näet sen lainkaan ongelmallisena jonkun toisen kohdalla, jos se sinua ei omassa käytöksessäsi lainkaan haittaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        'luopumus tila missä maailma nyt on 😃'

        Miten luopumus kristinuskosta todistaa Jumalasta? Samahan tapahtuisi myös siinä tapauksessa, jos mitään Jumalaa ei ole.

        Jeesus ennusti sen tulevan tiettynä aikana ennen taivaaseen menemistään 🤓
        Ei voi luopua uskosta jos sitä ei joskus ole ollut.

        Ennen kuin jatkat niin esitä todiste väitteellesi 😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä voin jatkaa mihin jäätiin!

        Kyselit uskosta ja uskon perusteista. Hyviä kysymyksiä mutta vaikeaa vastata ei-uskovalle. Ihan sama ongelma kuin jollekin kivikaudella olevalle alkuasukkaalle pitäisi selittää mitä on känny ja sen toiminta.

        Toiseksi kysymyksesi eivät ole aina kysymyksiä vaan ne ovat haasteita. Mutta jatka vaan kysymyksiäsi.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ennen kuin jatkat niin esitä todiste väitteellesi 😃

        Allerin lokitiedoista näkyy monta asiaa...

        Ihan varmasti näkyy mutta ei sinulle 😂

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ihan varmasti näkyy mutta ei sinulle 😂

        Se ero meissä katsos on, sinulle ne tiedot ja niiden keruu ovat elintärkeitä. Minulle yhdentekeviä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se ero meissä katsos on, sinulle ne tiedot ja niiden keruu ovat elintärkeitä. Minulle yhdentekeviä.

        😂 et siis aiokaan esittää todisteita väitteillesi ❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Luominen, Israel, luopumus tila missä maailma nyt on 😃

        ”Luominen, Israel, luopumus tila missä maailma nyt on”

        Tietänet, että Israel perustettiin Länsimaiden toimesta eikä tähän osallistunut tiettävästi yliluonnollisia superolentoja. Samoin maailman kärsimys selittyy ihan täysin meidän ihmisten tekemisillä. Ei senkään selittämiseksi Jumalaa tarvita.

        Universumin luomisesta emme tiedä juuri mitään. Miksi edes kuvittelisit, että Jumala kykenee luomaan maailman? Kenties ei kykene. Tai kenties maailma syntyi jotenkin muuten.

      • Anonyymi kirjoitti:

        'luopumus tila missä maailma nyt on 😃'

        Miten luopumus kristinuskosta todistaa Jumalasta? Samahan tapahtuisi myös siinä tapauksessa, jos mitään Jumalaa ei ole.

        Äläpä muuta viserrä. 🐧 Ilmankos ei vastannut sulle.

        Tiedän oikein Israelin historian 😃
        Sinun on itse ratkaistava nuo kysymykset minä en kykene sinua muuttamaan.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        😂 et siis aiokaan esittää todisteita väitteillesi ❓

        Aamupäivä päättyi jo puoltoista tuntia sitten.

        Olet tarkka tyttö 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        😂 et siis aiokaan esittää todisteita väitteillesi ❓

        Jumalasi tietää kuule sinusta kaiken, samoin kuin Allerin modeista, en viitsi vaivata Häntä itsestäänselvyyksistä koskien teidän mitättömiä persoonianne ja käytöstänne palstalla :D

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Luominen, Israel, luopumus tila missä maailma nyt on 😃

        Tietenkään Luomista ei voi selittää kuin Jumalalla koska koko käsite on 100% uskonnollinen. Olet omaksunut fundisuskonnollisen maailmankuvan ja sitten huomannut että se edellyttää uskoa Jumalaan. Ei varsinaisesti logiikan riemuvoitto. :D

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kirjoituksesi ovat niistä merkki. Mutta kuulepaas, eikös sinun pitäisi keksiä joku ihan oikea kaveri itsellesi, minua vähän vaivaa kun ripustaudut niin kovasti minuun 😕❓

        'minua vähän vaivaa kun ripustaudut niin kovasti minuun 😕❓'

        Hatut vaivaa, kun koko ketju on huomionkerjuutasi. :D :D :D

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Tiedän oikein Israelin historian 😃
        Sinun on itse ratkaistava nuo kysymykset minä en kykene sinua muuttamaan.

        Jos tiedät, tiedät vastauksen tähän kysymykseen:
        Miten 'outo sonni' liittyy kuuden päivän sotaan?
        Muutkin saa vastata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalasi tietää kuule sinusta kaiken, samoin kuin Allerin modeista, en viitsi vaivata Häntä itsestäänselvyyksistä koskien teidän mitättömiä persoonianne ja käytöstänne palstalla :D

        Sehän niin hieno juttu onkin, että Hän tietää kaiken 🙏

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkään Luomista ei voi selittää kuin Jumalalla koska koko käsite on 100% uskonnollinen. Olet omaksunut fundisuskonnollisen maailmankuvan ja sitten huomannut että se edellyttää uskoa Jumalaan. Ei varsinaisesti logiikan riemuvoitto. :D

        Ei luomista voi selittää niille joiden ymmärrys päättyy ihmiseen 😃

      • Anonyymi kirjoitti:

        'minua vähän vaivaa kun ripustaudut niin kovasti minuun 😕❓'

        Hatut vaivaa, kun koko ketju on huomionkerjuutasi. :D :D :D

        Kerrohan mikä se sellainen aloitus on jolla ei huomiota haeta 🤔

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos tiedät, tiedät vastauksen tähän kysymykseen:
        Miten 'outo sonni' liittyy kuuden päivän sotaan?
        Muutkin saa vastata.

        Ööö, sinä olit siellä 🤔❓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä voin jatkaa mihin jäätiin!

        Kyselit uskosta ja uskon perusteista. Hyviä kysymyksiä mutta vaikeaa vastata ei-uskovalle. Ihan sama ongelma kuin jollekin kivikaudella olevalle alkuasukkaalle pitäisi selittää mitä on känny ja sen toiminta.

        Toiseksi kysymyksesi eivät ole aina kysymyksiä vaan ne ovat haasteita. Mutta jatka vaan kysymyksiäsi.

        ”Hyviä kysymyksiä mutta vaikeaa vastata ei-uskovalle. Ihan sama ongelma kuin jollekin kivikaudella olevalle alkuasukkaalle pitäisi selittää mitä on känny ja sen toiminta.”

        Joudut siis pelkistämään ja kertomaan asian perusteet yleisellä tasolla. Kyllä minä voin helpostikin selittää kivikauden ihmiselle, mikä kännykkä on.

        Tietenkin, jos et itse ymmärrä jonkun uskomuksesi perustetta, niin ei sitä voi myöskään toiselle selittää. Uskonnollisuus on usein asia, mistä vakuututaan enemmänkin tunteellisista syistä.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Tiedän oikein Israelin historian 😃
        Sinun on itse ratkaistava nuo kysymykset minä en kykene sinua muuttamaan.

        ”Sinun on itse ratkaistava nuo kysymykset minä en kykene sinua muuttamaan.”

        Miksi edes yrittäisit muuttamaan minua. Olen vain kiinnostunut, miksi ihmiset uskovat, että Jumala on olemassa. Toistaiseksi olen ymmärtänyt, että tulit uskoon lapsena ja että koet, että Jumala on selitys kaikille(!?) asioille.

        Enhän minä ole sanonut tulleeni lapsena uskoon 🤓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ööö, sinä olit siellä 🤔❓

        Et siis tiedä edes sitä, että aseleponeuvottelut johti Odd Bull. Osaatko tuon vertaa amerikkaa että käännät nimen suomeksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis tiedä edes sitä, että aseleponeuvottelut johti Odd Bull. Osaatko tuon vertaa amerikkaa että käännät nimen suomeksi?

        Usko. luulee, että Odd Bull on suomeksi PuhuvaAasi.

        Miten usko. voi osata amerikkaa, koska hänelle suomikin on ylipääsemätön kielellinen ja ymmärryksellinen este?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et siis tiedä edes sitä, että aseleponeuvottelut johti Odd Bull. Osaatko tuon vertaa amerikkaa että käännät nimen suomeksi?

        Miten se liittyy aiheeseen kuka neuvotteluja johti 😃❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Miten se liittyy aiheeseen kuka neuvotteluja johti 😃❓

        "Miten usko. voi osata amerikkaa, koska hänelle suomikin on ylipääsemätön kielellinen ja ymmärryksellinen este?"

        MOT.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Miten usko. voi osata amerikkaa, koska hänelle suomikin on ylipääsemätön kielellinen ja ymmärryksellinen este?"

        MOT.

        Minusta olisi mielenkiintoista tietää mikä saa sinut käyttätymään ihan pikkukakaran tavoin 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minusta olisi mielenkiintoista tietää mikä saa sinut käyttätymään ihan pikkukakaran tavoin 😃

        Seura tekee kaltaisekseen ja sinun lapsellinen tasosi tunnetaan. Ihmisille täytyy puhua sellaisella kielellä ja sillä henkisellä tasolla, mitä he ymmärtävät. Sulla ei niin kovin korkeat meriitit ole, etteikö kuka tahansa kanssasi keskustelija ymmärrä olevansa siinä keskustelussa se fiksumpi ja aikuisempi.

        Vaikka annetaankin sinulle peukutusten sijaan lohtuna heikkoon itsetuntoosi näitä lohdun sanoja yksinäiselle vastailemalla näihin ketjuihisi.

        Se, ettet pysty niitä viestejä tajuamaan, ei ole sen vika, joka niitä sinulle kirjoittaa.

        Sanon nyt ihan suoraan, että olen kyllästynyt tuohon lapselliseen lätinääsi 😃
        Voitko jättää minut nyt rauhaan ja ottaa jonkun toisen uhriksesi.

        Jos vastaavasti vastaisin sinulle, sinun sanoinesi tästä samaisesta ketjusta:

        "Minua vaan ei kiinnosta kuka sinä olet, älä nyt nokkaasi siitä ota 😲"

        niin SINÄ taatusti ottaisit nokkaasi ja alkaisit taas hermoilla ja poistattaa viestejä. Koska sä vaan olet semmoinen primadonna-luonne.

      • Anonyymi

        Älä uhriudu!

        Nyt olit jo niin hermona taas, että sait rekattunakin tuplavastaukset aikaan...

        Miksi ihminen tekee itseään koskevan aloituksen ja sitten hermostuu kun saa vastauksia? Outo tapaus...

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Enhän minä ole sanonut tulleeni lapsena uskoon 🤓

        Sanoit: ”Minä en ole koskaan epäillyt, etteikö Jumala olisi olemassa.”

        Eikös tuo tarkoita sitä, että olet uskonut Jumalaan aina lapsesta asti?

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kerrohan mikä se sellainen aloitus on jolla ei huomiota haeta 🤔

        Yleensä ei haeta huomiota omalle persoonalle, vaan on joku asia.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Miten se liittyy aiheeseen kuka neuvotteluja johti 😃❓

        Kukas se sanoi: 'Tiedän oikein Israelin historian 😃'?
        Kuuden päivän sota on hemmetin tärkeä osa Israelin historiaa, mutta sinä vastavihitty aviomies et tiedä siitä mitään. Toivottavasti aviovuoteessa sujuu vähän paremmin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä uhriudu!

        Nyt olit jo niin hermona taas, että sait rekattunakin tuplavastaukset aikaan...

        Miksi ihminen tekee itseään koskevan aloituksen ja sitten hermostuu kun saa vastauksia? Outo tapaus...

        >Miksi ihminen tekee itseään koskevan aloituksen ja sitten hermostuu kun saa vastauksia?

        Yleensä u.v hermostuu aina kun saa epämieluisia vastauksia avaamiinsa ketjuihin. Antsu-rähinä ja vastaajien solvaaminen alkaa välittömästi. Tässä ketjussa on ollut siihen nähden suorastaan siistiä. 🧹

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanoit: ”Minä en ole koskaan epäillyt, etteikö Jumala olisi olemassa.”

        Eikös tuo tarkoita sitä, että olet uskonut Jumalaan aina lapsesta asti?

        Mitä muutakaan se voisi tarkoittaa? 🧐

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minä en ole koskaan epäillyt, etteikö Jumala olisi olemassa. Mutta vasta kun tulin uskoon ja synnyin uudesti tulin tuntemaan Jumalan ja varsinkin Jeesuksen ja Hänen merkityksensä 🤓
        Ymmärsin Raamattua aivan eri tavalla kuin ennen ja kaikki asiat lohsahtivat kohdalleen.

        Minulle on käynyt samalla lailla.

        Kiitos Jumalalle Armosta ja Rakkaudesta. Tahdon elää Jumalan Rakkauden alla.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Sanon nyt ihan suoraan, että olen kyllästynyt tuohon lapselliseen lätinääsi 😃
        Voitko jättää minut nyt rauhaan ja ottaa jonkun toisen uhriksesi.

        En voi, olen maanikko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle on käynyt samalla lailla.

        Kiitos Jumalalle Armosta ja Rakkaudesta. Tahdon elää Jumalan Rakkauden alla.

        Amen!

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ei luomista voi selittää niille joiden ymmärrys päättyy ihmiseen 😃

        Rajalliselle ihmiselle ei pysty selittämään ääretöntä Jumalaa.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minä en ole koskaan epäillyt, etteikö Jumala olisi olemassa. Mutta vasta kun tulin uskoon ja synnyin uudesti tulin tuntemaan Jumalan ja varsinkin Jeesuksen ja Hänen merkityksensä 🤓
        Ymmärsin Raamattua aivan eri tavalla kuin ennen ja kaikki asiat lohsahtivat kohdalleen.

        Rehellisiä vastauksia, kiitos.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Miksi ihminen tekee itseään koskevan aloituksen ja sitten hermostuu kun saa vastauksia?

        Yleensä u.v hermostuu aina kun saa epämieluisia vastauksia avaamiinsa ketjuihin. Antsu-rähinä ja vastaajien solvaaminen alkaa välittömästi. Tässä ketjussa on ollut siihen nähden suorastaan siistiä. 🧹

        Mikä se sinun kirjasi nimi olikaan?

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minä en ole koskaan epäillyt, etteikö Jumala olisi olemassa. Mutta vasta kun tulin uskoon ja synnyin uudesti tulin tuntemaan Jumalan ja varsinkin Jeesuksen ja Hänen merkityksensä 🤓
        Ymmärsin Raamattua aivan eri tavalla kuin ennen ja kaikki asiat lohsahtivat kohdalleen.

        Vihollista ei tarvitse pelätä. 😁
        ”He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."

        Ei tarvitsekaan koska Jeesus on kanssamme 🙏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'luopumus tila missä maailma nyt on 😃'

        Miten luopumus kristinuskosta todistaa Jumalasta? Samahan tapahtuisi myös siinä tapauksessa, jos mitään Jumalaa ei ole.

        Luopumus on ennustettu tulevaksi Raamatussa. Siten ihmiskunta jakaantuu yhä selvemmin kahtia.
        ”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,”
        2 Tess 2:3

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Jeesus ennusti sen tulevan tiettynä aikana ennen taivaaseen menemistään 🤓
        Ei voi luopua uskosta jos sitä ei joskus ole ollut.

        ”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,”
        2 Tess 2:3

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Sehän niin hieno juttu onkin, että Hän tietää kaiken 🙏

        Aamen! Ja silti rakastaa omiaan suunnattomasti! 😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aamen! Ja silti rakastaa omiaan suunnattomasti! 😁

        ARMO ansioton rakkaus meidän osaksemme 🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kukaan normaali ihminen ei kuitenkaan jää lapsen asteelle 😃"

        Olet ehkä joskus lapsen asteella. Mutta siihen evoluutioon taitaa mennä vielä muutamia kymmeniä vuosia?

        Lapsi ei ole alemmalla asteella eikä tyhmempi kuin aikuinen, päin vastoin.

        Minä olen aina ollut viisas, koska olen uskonut aina, ja Raamattu sanoo uskovien olevan viisaita. Muistan että lapsena erotin täysin selvästi Jumalan ja Jeesuksen tontuista, pukeista, haltioista jne.

        Jos sun kanssa on ollut toisin, niin pahoittelen. Kai nyt erotat ne toisistaan?

        Joo, miettikää, keitä Jeesus asetti uskon esimerkiksi ja sanoi taivasten valtakunnan olevan heidän kaltaistensa?

    • Anonyymi

      Saako sinulta kysyä ja vastaatko, vai vain oletko?

      • Kysy, minä päätän mitä vastaan 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kysy, minä päätän mitä vastaan 😃

        Jaahas, no antaa olla sitten.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jaahas, no antaa olla sitten.

        Sinä itse päätät kysytkö vai et 😃

    • Anonyymi

      Jos tämä avaus saa täällä olla, voimmekin suoran muuttaa palstan otsikkoa. Aiheena ei ole enää luterilaisuus vaan usko.vainen. Kiitos Aller!
      👄👄👄

      • Jos vain se Pe.kulle ja kumppaneille sopii 😂

    • Anonyymi

      Avauksella ei ole mitään tekemistä palstan aiheen kanssa. Bannatkaa jo tuo trolli.

      • Tottakai on kun minusta tekee muutkin aloituksia 😃

      • ps. oletko sanonut myös Repelle ja Pe.kulle 😃

      • Anonyymi

        En ehsi vastata kesken ano-rastin klikkaamista. Toivotavasti muistin nyt oikean asetuksen ja persoonallisuuden...

      • Anonyymi

        Olet kuule vastannut jo ainakin 4 kertaa tässä ketjussa :DDDD

        Kantsii tarkistaa lokitiedot :DDD

      • Anonyymi

        Miten anonyyminä kirjoittaminen voi olla "eri nikki"? Anonyymihän sieltä koko ajan vastaa. Repe tai Usko. -kommentti on eri nikkinä kirjoittamista.

        Tämä koko ketjuhan on sen nuppiasetusten tarkistamista, erottaako 14 nikillä kirjoittava enää muita kirjoittajia tai edes omia vastauksiaan omista vastauksistaan...

        Pitkäksi näkyy se "aamupäivä" taas hänellä venyvän :DDDD tänään jo 8 tuntia tainnut olla palstalla...

    • Anonyymi

      Oletko sinä mielestäsi noin tärkeä vaikuttaja tällä palstalla?

      • Minä en määrittele itseäni mutta jos tuo on sinun kokemuksesi niin mikäs siinä 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minä en määrittele itseäni mutta jos tuo on sinun kokemuksesi niin mikäs siinä 😃

        Kyllä sinä määrittelet. Kun teet tällaisen avauksen, se osoittaa sinun pitävän itseäsi peräti oman avauksen arvoisena. Et halua puhua luterilaisuudesta vaan haluat nostaa itsesi aiheeksi.

        Lisäksi myöskin haluat itse määritellä ne rajat, joissa suostut keskustelemaan. Jos tänne tulee kritiikkiä, sinä poistatat sen salamavauhtia. Ilmeisesti olet osa Alleria, sillä vain se selittää nopeat poistot.

        On muuten tosi tyhmää tahallaan lukea värin ja käsittää virheellisesti toisen tekstit. Jos et ole täysin pösilö, ymmärrät kyllä mitä tekstin tarkoitti. Kysyin sinulta jotakin ja vastauksen sijaan lässytät joutavia.

        Jos tämä avaus saa täällä olla, mitä vain voi olla.

        Pe.ku teki minusta aloituksen. Miksi minä en itse saisi tehdä myös 😃❓

        Minä en poistata yhtään mitään mutta pidä huoli, ettet riko sääntöjä.

        Olen pahoillani jos vastaukseni ei miellytä sinua mutta huomaa, että minäkään en ole täällä kuulusteltavana 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Pe.ku teki minusta aloituksen. Miksi minä en itse saisi tehdä myös 😃❓

        Minä en poistata yhtään mitään mutta pidä huoli, ettet riko sääntöjä.

        Olen pahoillani jos vastaukseni ei miellytä sinua mutta huomaa, että minäkään en ole täällä kuulusteltavana 😃

        Sekä sinä että pe.ku olette lähinnä riesaksi täällä. En ole varma kumpi on turhempi.

        Sinä poistat luultavasti kritiikin itseäsi kohtaan omin käsin. Niin nopeasti se kaikki katoaa, kuten nytkin. Se etu sinulla on muihin nähden. Sairasta, että Aller noin toimii.

        Sinä et ole kuulusteltavana, mutta kysymys oli aiheellinen. Mitäs, jos kaikki muutkin alkavat tehtailla samaan tyyliin avauksia kuin sinä? Oletko mielestäsi hyvinkin korkeatasoinen kirjoittaja? Nostatko palstan tasoa?

        Olet kova kritisoimaan Ano😃 mutta kerro toki mitkä aloitukset ovat sinun tekemiäsi niin pääsen vähän aavistamaan mistä ja miten sinä haluat keskustella.

        Rekkaa vaikka nikkisi niin minun olisi helpompi nauttia sinun annistasi tällä palstalla.

    • Anonyymi

      Hyvää huomenta.
      Minulla on yskää ja kuumetta.
      Lääkkeissä löytyy, en ole uus'avuton.

      Entä sinulla? ☀️

      • Kiitos Herralle, olen täysin terve 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kiitos Herralle, olen täysin terve 😃

        Kiitos Herralle, ☦️ osaan hoitaa itse itseäni! En lähde surkeana köhimään terv.asemalle.

        Flunssaa tulee ja menee. Lämpimästi lepoa peiton alla, ajoittain mittari suuhun, eli kunnon tarkistus ja tarv. lääkkeet. Jos kuume yllättäen nousisi yli 38°, soittaisin lääkäripäivystykseen, eli saamaan puhelimitse neuvoa, mitä tehdä.

        En toistaiseksi usko, että kyseessä on koronavirus, vaan ihan tavallinen nuha ja yskä.

        Ei tarpeetonta puuhastelua. Minkä voi jättää ylihuomiseksi, sen jätän. Telkkarista katson tallenteita, olen täällä seurananne. 🤧

        Tuskin lääkärikään muuta tekisi kuin kehoittaisi lepäämään ja juomaan paljon 😃
        Paranemista sinulle 🙏

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Tuskin lääkärikään muuta tekisi kuin kehoittaisi lepäämään ja juomaan paljon 😃
        Paranemista sinulle 🙏

        Juu. Kiitos. 🥴

        Flunssa ei tyhmälle tule, japanilainen sanonta.

      • Kiva kun saan taas ilahduttaa sinua 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kiva kun saan taas ilahduttaa sinua 😃

        Onko ollut ketjussa yksinäistä tähän saakka? Eilen taisi mennä pe.kun kanssa ruokarukouksissa pitkään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko ollut ketjussa yksinäistä tähän saakka? Eilen taisi mennä pe.kun kanssa ruokarukouksissa pitkään?

        Sinun kansaasi ei koskaan ole yksinäistä 😂 Pe.ku on kumma tyyppi kun tekee minusta aloituksen mutta kun saa huomioni ei sanokaan mitän 🤔❓

      • Pusi-pusi 😘

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Pusi-pusi 😘

        Huomaatko, että olet nyt jo monta minuuttia yliajalla... Maksaako Aller varmasti ylityökorvausta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huomaatko, että olet nyt jo monta minuuttia yliajalla... Maksaako Aller varmasti ylityökorvausta?

        Voin jatkaa keskustelua koska minun ei tarvitse ajaa 😃 olet kuin pikkuinen koiranpentu joka vikisee lahkeessani 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Tuskin lääkärikään muuta tekisi kuin kehoittaisi lepäämään ja juomaan paljon 😃
        Paranemista sinulle 🙏

        'Tuskin lääkärikään muuta tekisi kuin kehoittaisi lepäämään ja juomaan paljon 😃'

        Niin ja nythän tosiaan on lauantai!🥂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Tuskin lääkärikään muuta tekisi kuin kehoittaisi lepäämään ja juomaan paljon 😃'

        Niin ja nythän tosiaan on lauantai!🥂

        Tri Happomaksapoks määrää: "Usko. kaada lisää cola zeroa...!"

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Voin jatkaa keskustelua koska minun ei tarvitse ajaa 😃 olet kuin pikkuinen koiranpentu joka vikisee lahkeessani 😃

        'Voin jatkaa keskustelua koska minun ei tarvitse ajaa 😃'

        No ei varmasti! 😃

      • Anonyymi kirjoitti:

        'Voin jatkaa keskustelua koska minun ei tarvitse ajaa 😃'

        No ei varmasti! 😃

        Miten niin varmasti 😄❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Miten niin varmasti 😄❓

        Muistathan laskuttaa nillitys-ylitöiden lisäksi myös kilometrikorvaukset Allerilta? Me Anot pitämme ainakin km-korvauksista huolta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistathan laskuttaa nillitys-ylitöiden lisäksi myös kilometrikorvaukset Allerilta? Me Anot pitämme ainakin km-korvauksista huolta.

        Eivät he ole minulle maksuvelvollisia kuten eivät kai sinullekaan 😃❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Eivät he ole minulle maksuvelvollisia kuten eivät kai sinullekaan 😃❓

        3500,- /kk

      • Anonyymi

        Usko. -parkalla vasta onkin vakava juomisongelma, ei ehdi avata endimmästkään tölöökkiä kun sen pitää vastata jatkuvasti...

      • Kysy siltä itseltään 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Miten niin varmasti 😄❓

        Pitää olla ajokortti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitää olla ajokortti.

        Tottakai 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää olla ajokortti.

        Usko. viedään paikasta toiseen aina sellaisella piipaa-autolla. Ei tarvitse korttia.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kysy siltä itseltään 😃

        En uskalla.

    • Anonyymi

      Tärkeintä on tuntea Jeesus. Mutta on hyyvä tunnistaa myös antikristus, joka vastustaa uskossa olevia ja aitoa seurakuntaa.
      Videossa antikristus ja sen luoma järjestelmä paljastetaan:
      https://youtu.be/-rWKgjm8oss

      Siunatkoon meitä Herra Jeesus Kristus.

      • Aamen 🙏

    • Anonyymi

      Minne on valitettava, jotta tästä teollista eroon pääsee? Suoraan Allerin johdolleko?

    • Anonyymi

      "Juuri.. Lapsiin on helppo tehdä vaikutus.. Uskoohan lapset joulupukkiin, tonttuihin ja enkeleihin.. Vanhempien kaikkivoimaisuuteen ja opettajaan.."

      Näin on. Minullekin koulussa kerrottiin, että ihminen on kehittynyt samasta apinankaltaisesta olennosta kuin apinakin. Teoriaa hitaasta muutoksesta todisteltiin mm. neljällä hevosen luurangolla, joissa kuulemma näkyi eri vaiheet hevosen kehityksessä.

      Niin, nehän olivatkin vain eri-ikäisten hevosten luurankoja. Se selvisi minulle, kun olin paljon isompi.

      • Anonyymi

        Olet keskustellut jo puolitoistatuntia itsesi kanssa.

      • Evoteoria on keksitty sen takia, että luomiskertomus mitätöitäisiin ja sen kautta koko Raamattu 😃

      • >Niin, nehän olivatkin vain eri-ikäisten hevosten luurankoja. Se selvisi minulle, kun olin paljon isompi.

        Etkö yhtään ihmetellyt, että mitä nuorempi oli hevonen, sitä enemmän varpaita sillä oli? 😉

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Niin, nehän olivatkin vain eri-ikäisten hevosten luurankoja. Se selvisi minulle, kun olin paljon isompi.

        Etkö yhtään ihmetellyt, että mitä nuorempi oli hevonen, sitä enemmän varpaita sillä oli? 😉

        Ne olivat peukkuja!!!

        Eivät varpaita!!!

        PuhvaAasikin tietää tuon!

        Harmi kun ne hyvät vitsit katosivat sen Usko. -ruokarukouskeskustelun mukana. Kukahan sen mahtoi poistaa?

      • Anonyymi

        Kouluopetus ei ole aina onnistunutta. Ikävä, että sinulla oli huonot oppikirjat. Tässä jotain parempia luurankokuvia:

        https://cdn.britannica.com/93/393-050-12C6DE14/increase-capacity.jpg

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/File:Equine_evolution.jpg

        Hevosen evoluutiossa on hyvä tarkkailla kavion rakennetta, mistä huomaat, ettei kyseessä ole sama laji.

    • Anonyymi

      Iltapäivällä sitten täysi hurmos päällä?

      • Anonyymi

        Ainakin Usko. on löytänyt peukkunsa -hurmos näkyy olevan :DDD

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin Usko. on löytänyt peukkunsa -hurmos näkyy olevan :DDD

        Kuinkahan monta teitä peukku-maanikoita tällä palstalla on 🤔❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kuinkahan monta teitä peukku-maanikoita tällä palstalla on 🤔❓

        Harmittaako, kun et erota kaikkia anoja toisistaan...? PItäisikö meidän kaikkien kenties rekata nikkimme? Miten sitten tekisit, kun et voisi kommentoida ja kompata omia juttujasi anona kun kaikki olisivat rekattuja ja sitten tiedettäisiin, että kaikki anokomppaajat ovat sinä? Ettet vaan nyt taas potkaissut omaan nilkkaasi :DDD

        Yritä kuule tsempata muutamalla varanikillä... Tässä mennään vasta 150 eikä 400 viestin vauhdissa :DDD

        Ei harmita ollenkaan 😃 ette te ole minulle henkilöitä 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ei harmita ollenkaan 😃 ette te ole minulle henkilöitä 😃

        Niin, ymmärretään...

        Kun sulla on jo ne 14 muuta peukkupersoonaa muutenkin, niin hankalaahan siinä olisi muita ihmisiä siihen yhtälöön enää saada sovitettua :/ Ehkä terapeutti kenties?

        Ja ne todisteet vielä 😃

    • Anonyymi

      Maailmassa on yli 10 000 uskontoa. Tuskin on mahdollista löytää yhtäkään maailmankolkaa, vaikka haksisit borneon viidakoissa erakoina asuvia heimoja. Tee empiirinen tulkinta asiasta tieteen korkeimpien ja pätevimpien kriteerien ja evidenssien mukaan siitä, onko uskolla rooli ihmisten mielissä, minäkuvassa, totuuskäsityksissä, tietokäsityksissä ja maailmankuvassa. Tilastomatemaattisin analyysein tai tapaustutkimuksiin, olipa tieteellinen tutkimusmenetelmä mikä tahansa frekvensseistä, regressiomatriiseihin ja vaikkapa kvalitatiivisiin tai kvantitatiivisiin case study tyyppisiin tai randomisoituihin satunnaistettuihin varianssi- yms. analyyseihin perustuvista tieteellisistä periaatteista, eli premissesistä tai valituista paradigmoista, niin voi tulla vain yhteen tieteellisesti pätevään johtopäätökseen. Usko, uskomukset ja uskonnot ovat osa ihmisyyttä ja osa sitä reaalimaailmaa, jossa elämme.

      Sitä on mahdotonta kiistää. Se on yleisten behavioraalisten ja empiirisiin tosiasioihin pitäytyen selvä näyttö siitä, että ihmiset uskovat imistä suurempiin voimiin, jotka ovat olevaisuuden ja sen selittämisen, eli ontologian, ja epistemologian, elämän ja kuoleman relevantteja ja ihmisille täerkeitä fundamentteja ja kysymyksiä.

      Sen sijaan näillä palstoilla elämöivät ateistit pyrkivät implikoimaan uskovaisista kaikkea vastenmielistä, pilkkaavaa ja pahantaisosesti loukkaavasti luokittelevaa, jotta heidän nähtäisiin yleisesti muka viisaampina, älykkäämpinä ja tieteellisempinä. Tosiasiassa jos he olisivat älykkäitä, he siteeraisivat muitakin kuin ateistisia filosofeja ja ateistisia kirjailijoita, jotka kuoltuaan ovat jo poistuneet keskuudestamme tai poistuvay lähimmän 50 vuoden aikana. Jäljelle jää vain Jumalan totuus, joka kestää ajasta aikaan, ikuisesti.

      • Anonyymi

        Tuo oli muuten hyvää puppugeneraattorijargonia, mutta lukuisten kirjoitusvirheiden takia ei voi olla varma tarkoitatko kaikkia fiinejä sivistyssanoja vai kenties jotain muuta, joka vaan kirjoitusvirheesi takia on muotoutunut sivistyssanaksi...

        Ei jatkoon.

      • Amen, aina kaikkea hyvää kopioidaan mutta ei se aidon arvoa romuta 😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oli muuten hyvää puppugeneraattorijargonia, mutta lukuisten kirjoitusvirheiden takia ei voi olla varma tarkoitatko kaikkia fiinejä sivistyssanoja vai kenties jotain muuta, joka vaan kirjoitusvirheesi takia on muotoutunut sivistyssanaksi...

        Ei jatkoon.

        "Jäljelle jää vain Jumalan totuus, joka kestää ajasta aikaan, ikuisesti."

        Näin ajatteli Kaarle Suurikin kun kristinuskoon pakkokäännytyksestä kieltäytyneiden saksien verellä täytti joet Verdunissa.

        Sillehän me kristityt emme voi mitään. Jeesus ei käskenyt pakkokäännyttää ketään vaan julistamaan evankeliumia 🤓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Amen, aina kaikkea hyvää kopioidaan mutta ei se aidon arvoa romuta 😃

        Ai, tuo ylläoleva pitkä rimpsu olikin kopio sinun tekstistäsi... Selittääkin asian täydellisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai, tuo ylläoleva pitkä rimpsu olikin kopio sinun tekstistäsi... Selittääkin asian täydellisesti.

        Ei ollut, oliko se sitten sinun 🤔❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ei ollut, oliko se sitten sinun 🤔❓

        Ei tietenkään. Minähän kirjoitan aina kaiken tämsälleen oikein ja vieheettömästi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään. Minähän kirjoitan aina kaiken tämsälleen oikein ja vieheettömästi.

        Alat toistaa itseäsi 🤣

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Sillehän me kristityt emme voi mitään. Jeesus ei käskenyt pakkokäännyttää ketään vaan julistamaan evankeliumia 🤓

        Ei olisi levinnyt pohjolaan kristinusko ilman väkivaltaa. Suomikin pakanamaa ennen pakkokäännytyksiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei olisi levinnyt pohjolaan kristinusko ilman väkivaltaa. Suomikin pakanamaa ennen pakkokäännytyksiä.

        Kyllä olisi levinnyt ja olisikin sitä laatua, että pysyisi edelleen 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Alat toistaa itseäsi 🤣

        Eikö sinua yhtään hävetä?

        Kerrohan uskis: oletko ylpeä itsestäsi kun katsot peiliin? Jos olet, miksi olet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinua yhtään hävetä?

        Ei todellakaan 😃

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerrohan uskis: oletko ylpeä itsestäsi kun katsot peiliin? Jos olet, miksi olet?

        Olen tyytyväinen ja kiitollinen Jumalalle myös siitä näen peilistä 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ei todellakaan 😃

        Miksi ei? Kuvitteletko olevasi hyvä kirjoittaja ja keskustelija?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei? Kuvitteletko olevasi hyvä kirjoittaja ja keskustelija?

        Vähintään yhtä hyvä kuin sinäkin 🙂

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Vähintään yhtä hyvä kuin sinäkin 🙂

        Niinkö? Onko sinulla todisteita oletuksesii tueksi? Mitkä tekemäsi avaukset ovat vieneet keskustelua eteenpäin? Oletko saanut toimissasi laajasti kiitosta?

        Kuka minä muuten mielestäsi olen?

        EVVK 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        EVVK 😃

        Aa että sinua lutuista... ❤️Noinko alkoi ärsyttää kun sait nekkuusi? Ahdistaako? Menepäs nyt nopeasti sisään järjestelmään modena ja poista ilkeät tekstit pois! Nopeasti nyt!

        Onhan se nyt hirveetä jos sulle joku rumasti sanoo. Ihan itkettää, vai eiks jeh? 😣😣😣

        Minua vaan ei kiinnosta kuka sinä olet, älä nyt nokkaasi siitä ota 😲

      • Olet tänäänkin monta tuntia kymmenillä kommenteillasi jaksanut niitä nuuskia 😂

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Olet tänäänkin monta tuntia kymmenillä kommenteillasi jaksanut niitä nuuskia 😂

        Kas kummaa, Utopia tuli ja auttoi. Ai että oli yllätys!!!

      • Vain toista saan koska toista en halua 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Vain toista saan koska toista en halua 😃

        Olet siis mennyt naimisiin? Onneksi olkoon!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olisi levinnyt pohjolaan kristinusko ilman väkivaltaa. Suomikin pakanamaa ennen pakkokäännytyksiä.

        Valhetta.

        Kristinusko ei tullut ainakaan Suomeen "pakkokäännytyksillä", vaan vaikuttaen hitaasti kansan keskuudessa. Kirkkoja siis nousi sinne tänne, mutta myös pakanusko säilyi kansan keskuudessa, se elää muuten vieläkin. Toisin kuin ruotsalainen valhehistoria väittää, ortodoksinen kristinusko tuli suomalaisalueillemme, idästä jo n. 500 jKr, Venäjältä. Gootit myöhästyivät n. 700 vuodella. Venäjälle kristinuskon toi itse Jeesuksen opetuslapsi, apostoli Andreas, jalan kulkien jopa lähelle nyk. Moskovan alueita, nyk. Velikyi Novgorodin paikkeille. Karjalassa on hänen muistokseen paikkakunta nimeltä Andrea.

        Pakanuus ja kristinusko sekoittuivat kansan mielissä, kunkin itse omalla kohdallaan. Toiset hylkäsivät muinaisuskon ja tulivat todella kristityiksi, toiset kävivät kirkoissa sosiaalisesta pakosta, säilyttäen kuitenkin, ainakin suuren osan muinaisuskoaan.

        Esim. karjalaisessa, ortodoksisessa, uskossa on paljon piirteitä muinaisuskostamme.

        Itsessäni, vaikka olen nk. uudestisyntynyt kristitty, jossain syvällä sielussani elää vahvasti muinaissuomalaisuus, muisto jostain, jota minulle ei ainakaan kotikasvatuksessa ole annettu. Erityisesti rakkaus luontoon ja eläimiin, joilla uskon myös olevan sielun. Tiedä, vaikka kasveillakin, eli puilla olisi omanlaisensa. Minussa on sisäisesti paljonkin muinaispakanaa, ainakin syvä muisto aidosta suomalaisuudesta, jota vaalin.

        Ateistinen vasemmisto, joka kyllä mesoaa Kirkkoa vastaan, pakanuuden puolesta, ei todellisuudessa osoita vähäistäkään kunnioitusta muinaissuomalaisuuttamme ja sen perinteitä kohtaan, vaan meitä, joissa se elää, he kutsuvat fasisteiksi, rasisteiksi, natseiksi (huutaen meille mm.: "...s yökää paskaa!"), vaikka olemme vain... aitoja suomalaisia. Pidän vihervasemmistoa syvästi oman kansansa ja maansa vastaisina, pettureina.

        Mutta monille, etenkin hevi-tyypeille, kyllä on kelvannut ruotsalainen muinaispakanuus, palvovat ruotsalaisia muinaisjumalia, näin pettäen omat muinaisjumalamme. Ruotsalaisuus tuli / viikingit hyökkäsivät Euroopasta suomalaiseen Pohjolaamme vasta n. 900 jKr, vallaten Ukon maat, häätäen saamelaiset pohjoisemmaksi ja alkaen kutsua noita maitamme Gauthiodiksi, goottien maaksi, sittemmin Ruotsiksi ja Norjaksi.

        He muuten toivat maillemme (joskus 1200-luvulla) myös room.katolilaisen uskon. Mutta esim. kertomus "piispa Henrikistä" saattaa olla pelkkää legendaa, eli ei historiallinen tapahtuma, koroittaen näin hyveellisiä gootteja, jo tuolloin demonisoiden suomalaiset (Lalli). Hevi-vassarit antavat tukensa ruotsalaisten eri vihatöille Suomen omaa kansaa vastaan, ja joka jatkuu edelleen.

      • Anonyymi

        Onnea myös sinulle ja Veíjolle Iiitostanne🥰🥰🥰🥰🥰

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnea myös sinulle ja Veíjolle Iiitostanne🥰🥰🥰🥰🥰

        Missä Repe sellaisesta on puhunut?

        'Ateistinen vasemmisto, joka kyllä mesoaa Kirkkoa vastaan, pakanuuden puolesta'

        Katsot kieroon, se on ääriuskovainen lahkolaisjengi joka täällä kirkkoa eniten vihaa ja pappeja solvaa.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Vain toista saan koska toista en halua 😃

        Onko rouvasi kauniskin? Taisitkin olla Israelissa häämatkalla!!! Senkin veijari! :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis mennyt naimisiin? Onneksi olkoon!!!

        Kiitos, kiitos. Tosin siitä on jo kauan aikaa 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Vain toista saan koska toista en halua 😃

        Yksikään nainen ei tuollaista naismaista turvanpieksäjää katso. Se on varma! Lisäksi sinusta ei ole muuhun kuin roikkumaan netissä sohvalla. Painosi luultavasti on sama kuin pituutesi, vai mitä?

    • Anonyymi

      Joh. 16:12
      Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. :)
      ja
      Luuk. 12:42
      Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa?

      Luuk. 16:10
      Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.

      43 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!

      Herra on meidän kansamme.

      Taita vai leipää ja anna vettä, kyllä se kelpaa, ellei olkoot nälissään!

      • Anonyymi

        Minä näin heidän silmissään HIMON, olinhan tosiaan alushoususillani ja peenikseni ja pebani kevyesti verhottu muoto sekä paljas yläruumiini varmasti heitä VIETTELI SYNNIN TEILLE! He olisivat tahtoneet kumpikin aivan varmasti TULLA SISÄÄN!!!

        PELASTIN heidän helposti toisiinsa syttyvät heterot sielunsa joutumasta HOMOHELVETTIIN kun suljin heitä oven pyhimpääni! Enkä edes ottanut esitettä vastaan, tiedä monessako koronaviruskätösessä sekin lappu on jo pyörinyt!

    • Anonyymi

      Olisitkin vain aamupäivän, mutta olet taas roikkunut täällä koko päivän.

      • Tarkista datasi 😂

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Tarkista datasi 😂

        Ei kuule tarvitse tarkistaa mitään muuta kuin postaustesi kellonajat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuule tarvitse tarkistaa mitään muuta kuin postaustesi kellonajat.

        Teeppä se sitten 😃 sinulla kommentteja on viiden minuutin välein.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Teeppä se sitten 😃 sinulla kommentteja on viiden minuutin välein.

        Tämä on kolmas ja viimeinen kommenttini tässä ketjussa, väliä on reilusti yli viisi minuuttia myös tämän ja edellisen postaukseni välillä. Hyviä palstan iltanotkuja sinulle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on kolmas ja viimeinen kommenttini tässä ketjussa, väliä on reilusti yli viisi minuuttia myös tämän ja edellisen postaukseni välillä. Hyviä palstan iltanotkuja sinulle.

        Ketä luulet pettäväsi 😂❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ketä luulet pettäväsi 😂❓

        EI juamnkauta, miten sä teisit että se olen minä!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        EI juamnkauta, miten sä teisit että se olen minä!!!

        Missä sanoin tietäväni tai edes miettiväni asiaa 😛❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Missä sanoin tietäväni tai edes miettiväni asiaa 😛❓

        Siinä kohdassa kun olet ollut 19:28 ketjussa, jonka olet aloittanut 10:06 sanoilla, että olet tavattavissa vain aamupäivän ;DDD

        Selkeästi on ollut ajatuksissa koko päivän :DDD

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinä kohdassa kun olet ollut 19:28 ketjussa, jonka olet aloittanut 10:06 sanoilla, että olet tavattavissa vain aamupäivän ;DDD

        Selkeästi on ollut ajatuksissa koko päivän :DDD

        Höpöhöpö 😂

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Höpöhöpö 😂

        Niin oletkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin oletkin.

        Toivottavasti vastavihitty vaimosi voi hyvin.

    • Anonyymi

      Avaus ei kuulu palstalle. Häiriköintiä.

      • Älä tule ketjuun jos häiriinnyt 😃

      • Ihan samalla tavalla kuin sinä olet lopettanut äitisi hakkaamisen 😂

      • Otan osaa 😕

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Otan osaa 😕

        No niin otat, kun ongelma on sinulla!
        😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄

      • Anonyymi kirjoitti:

        No niin otat, kun ongelma on sinulla!
        😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄😄

        Minulla ei ole ongelmaa, sekös sinua nyt suovii 😂❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minulla ei ole ongelmaa, sekös sinua nyt suovii 😂❓

        Sinulla on ongelmia kasapäin.

        Tämän palstan kannalta olet rasite ja muiden kirjoittajien kannalta oikea maanvaiva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on ongelmia kasapäin.

        Tämän palstan kannalta olet rasite ja muiden kirjoittajien kannalta oikea maanvaiva.

        Mitä sinä olet tälle palstalle antanut?
        Jatkuvaa rääpimistä!

    • Anonyymi

      156 kommenttia ja 13 poistettu.

      • Anonyymi

        Joo, aika hyvin osasin arvoida

        Eilen 12:45

        että oltiin 150 viestin vauhdissa.

        Taas todistettu, ettei Usko. ei vaan saa yhtään mitään aikaan ilman kunnon kirittäjää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, aika hyvin osasin arvoida

        Eilen 12:45

        että oltiin 150 viestin vauhdissa.

        Taas todistettu, ettei Usko. ei vaan saa yhtään mitään aikaan ilman kunnon kirittäjää.

        Vain te Antsut puhutte itseksenne 😂

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Vain te Antsut puhutte itseksenne 😂

        No, eipä tarvitse tehdä 13 muuta rekattua nikkiä "keskustellakseen", kuten sulla Usko. on itsekorostuksen, -saastutuksen ja -rakkauden ilmentymänä...

        Ja tuossa edellä oli kaksi eri kirjoittajaa anonyymeinä.

        Rekkaa nikkisi äläkä nillitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rekkaa nikkisi äläkä nillitä!

        Alat toistaa itseäsi 🤣

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Vain te Antsut puhutte itseksenne 😂

        Niin me teemme.

    • Anonyymi

      Hyvää varhaisaamua.

      Jo kolmas vuorokausi meneillään vaihtelevan korkeassa kuumeessa. 🤧📯😵.

      Heräsin ja tulin kuumentamaan kupposen ☕.

      • Anonyymi

        Tuo asiako oikeasti oli meidän tarpeen kuulla ja sinun ilmoittaa neljältä aamulla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo asiako oikeasti oli meidän tarpeen kuulla ja sinun ilmoittaa neljältä aamulla?

        Jos tuohon heräsit, jokin asetus on pielessä.

      • Anonyymi

        Huomenna lääkärissä käynti, ehkä edessä mahd. sairaalareissu. Se oli jo tänään iltapäivällä hilkulla. Onneksi osaan auttavasti sairaanhoitaa itseäni kotonakin. Epäilen, että kyseessä on jokin influenssa.

        Koronavirus täältä vielä puuttuikin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronavirus täältä vielä puuttuikin...

        Olen sairaalassa, odotan lääkäriin ja rtg:niin pääsyä. Keuhkokuume-epäily.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen sairaalassa, odotan lääkäriin ja rtg:niin pääsyä. Keuhkokuume-epäily.

        OK, korona oli vitsi, toivottavasti ei ole niin vakavaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OK, korona oli vitsi, toivottavasti ei ole niin vakavaa...

        Verikokeet otettu. Saa nähdä, mikä on tulos. Tuskin korona, mutta muitakin viruksia on. Korkea kuume ja hengenahdistusta. Happiarvot alhaiset, tulehdusarvo koholla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verikokeet otettu. Saa nähdä, mikä on tulos. Tuskin korona, mutta muitakin viruksia on. Korkea kuume ja hengenahdistusta. Happiarvot alhaiset, tulehdusarvo koholla.

        Taitaa vaan olla liikaa aikaa käytettynä tällä palstalla ja on unohtuneet terveet elämäntavat ja tämän palstan mieliala on tarttunut. Oireet viittaavat siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa vaan olla liikaa aikaa käytettynä tällä palstalla ja on unohtuneet terveet elämäntavat ja tämän palstan mieliala on tarttunut. Oireet viittaavat siihen.

        Parin viikon poissaolo palstalta muuttaa arvoja kummasti parempaan suuntaan ;D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa vaan olla liikaa aikaa käytettynä tällä palstalla ja on unohtuneet terveet elämäntavat ja tämän palstan mieliala on tarttunut. Oireet viittaavat siihen.

        Oireet viittaavat keuhkokuumeeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oireet viittaavat keuhkokuumeeseen.

        Kyllä tällä palstalla monet keuhkoavat niin kovin, että ihme on, jos ei jossain vaiheessa happi lopu ja taudit iske.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tällä palstalla monet keuhkoavat niin kovin, että ihme on, jos ei jossain vaiheessa happi lopu ja taudit iske.

        😃 niinpä 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        😃 niinpä 😃

        Ketjusta on poistettu 97 sääntöjenvastaista viestiä.

        Saitko aamulla paljonkin viestejä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tällä palstalla monet keuhkoavat niin kovin, että ihme on, jos ei jossain vaiheessa happi lopu ja taudit iske.

        Vietin koko päivän päivystyspolilla. Yleisesti ottaen kunto, eli veriarvot, on suht. hyvät, mutta kyseessä on viruskehkokuume. Olen aika kanttuvei. Kuume on korkea. Koska se on edennyt jo useita päiviä, lääkitys ei enää tehoa. Olisin saanut jäädä sairaalaan, mutta siellä ei olisi tarjottu kuin peti, lääkäri sanoi, että hoitoa tähän ei ole. Tulin taksilla kotiin. Jos kunto huononee, voin mennä sairaalaan.

        Kait tämä jossain vaiheessa menee itsekseen ohi? Vai vietänkö keuhkokuumeessa päiväni, kunnes kuolo korjaa? Huomenna kuulen Pöpön nimen.

        Eli sitten vaan yrität hoitaa itseäsi perinteisin keinoin, otat kuumelääkkeitä, juot paljon kuumia juomia (mustaherukka, hunaja) ja pysyttelet sisätiloissa ja lepäät.

        Jos hengitys alkaa yhtään vinkua tai rahista, menet heti takaisin sairaalaan, ettei sitten tule vielä sivutauteja tai sydämen oireita.

        Harmillistahan tuo on, mutta onhan se toisaalta aika poikkeuksellista, jos ei Suomessa joka talvi jotain vilustumista tai flunssaa kohdalle satu.

        Kiitos.

        Sain terv.asemalta tiedon, että kyseessä on RS-viirus ja kehoituksen mennä heti takaisin sairaalaan, jos oireet yhtään pahenevat.

        Tämän ei kuulemma pitäisi muutoin jatkua enää kuin muutaman päivän.

        No niin, kyllä lääkäriä aina kannattaa uskoa, vaikka muuten olisi uskonasiat millä tolalla tahansa :D

        Terveys on tärkeä asia, mutta sitä ei osaa arvostaa ennenkuin tulee kipeäksi.

        Mutta nyt sitten mä lähden ulkoilemaan kun vielä aurinko paistaa... jaksaa sitten taas paremmin valvoa ja palvoa illalla jokaista usko. kommenttia :DDDD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin, kyllä lääkäriä aina kannattaa uskoa, vaikka muuten olisi uskonasiat millä tolalla tahansa :D

        Terveys on tärkeä asia, mutta sitä ei osaa arvostaa ennenkuin tulee kipeäksi.

        Olen konkari, mitä tulee sairauksiin.

        Mutta tämän lajin tautia ei ole aiemmin ollut. Siksi menikin monta päivää, kuvitellen olevani vain tavallista kovemmassa flunssassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen konkari, mitä tulee sairauksiin.

        Mutta tämän lajin tautia ei ole aiemmin ollut. Siksi menikin monta päivää, kuvitellen olevani vain tavallista kovemmassa flunssassa.

        Joko on parempi olo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko on parempi olo?

        Kuume laski eilen niin, että se keikkui illalla päälle 37:ssä. Juuri nyt on jo alle 37. Pystyn jo hiukan elämään sängyn ulkopuolellakin, liikkumaan kotona, hiukan nakertelemaan jotain ruokaa (olen laihtunut kiitettävät 3 kiloa). Olen juonut kyllä maitoa ja mustikkasoppaa. On hönelö olo ja kasvot jatkuvassa hiessä. Yskänkohtauksia tulee ja pitää ottaa myös yskänlääkettä. Ne kurkun alta, rinnasta tulevat oudot sisäiset äänet (narinat, rahinat, nitinät, kitinät, vingunnat, vihellykset, puhallukset) rinnasta pitävät ajoittain kovaa meteliä (kuin kova "vatsan kurninta"). On tämäkin kokemus. Mistä nuo äänet johtuvat? Mikä ne aiheuttaa?

        Olen kyllä hyvin varovainen, koska arvaan, että väärällä reippailulla voi asiat kääntyä pahempaan suuntaan. Olen netistä lukenut RS-viruksesta ja sitä pidetään lastentautina! Aikuisista ei puhuta mitään. Lapsiparat. Netin mukaan Kymenlaaksossa on jo muutaman päivän ajan riehunut juuri tämä RS-virus. Nyt se on myös ainakin itä-Helsingissä.

        Tämä on "hiukan kuin flunssa", mutta kuitenkin aivan eri. Tähän ei liity räkätauti kuin ihan alussa, siksi luulinkin tätä hiukan rajummaksi flunssaksi. Mutta keskiviikkoaamun aamulämpö 38.8 veti totiseksi. Jos tulen sairaammaksi, minulla on lupa mennä ohi päivystysajankin suoraan sairaalaan.

        Eli: sairas olen, mutta jo hiukan paranemaan päin, oletan. Kiitos kun kysyt. 🙂

        Tottakai oikeasti sairaan päivää pitää edes jonkun anonyymin piristää. On se sairas huomionkipeä tai nuppikipeä tai ihan keuhkokuumeessa tai vain yksin ja tylsistynyt. Tai olisi rekattu nimimerkkisi sitten kuka tahansa. Kipeä on kuitenkin kipeä, on uskossa tai atte.

        Sitä varten minä heittelen tänne kommentteja, kun aikaa on. Ei tässä sen kummempaa agendaa ole, vaikka on mun päälle kasattu vaikka mitä tulta ja tappuraa :D

        Rinnasta kuuluvat äänet ovat todennäköisimmin sitä, kun keuhkoissa on ylimääräistä limaa ja hengitys sitten puhaltaa niitä sisään ja ulos. Niinsanotusti vettä keuhkossa. Melkein sinuna vielä kävisin tarkastuttamassa tilanteen, vaikka kuume on laskenut, ettei tule jälkitauteja, koska niihin nimenomaan ainakin vanhempi porukka sitten sairaaloissa kupsahtelee, kun elimistö heikkenee, vaikka itse tauti olisi jo ohi, niin sydämen puolelle tulee lisärasitusta, jota sitten ei kestetä. Keuhkoista röntgenkuva, jos mahdollista.

        Kiitos. 🙂 Vaikka "luotankin" itseeni, otan kyllä huomioon lääkärin (?) mielipiteen. Odottelen maanantain puolelle ja soitan sitten sairaalaan ja sanon, että tulen tarkistuttamaan asian. Sillä nuo äänethän ovat juuri sitä "hengityksen rahinaa"?

        4 pisteen vihje: jos hengitys ei enää edes rahise, niin voipi olla myöhäistä mennä sinne lekurillekaan... Ja kommentointi palstalle vaikeutuu merkittävästi.

        Parempi vinkua vaan. Pysyy palstan aihekin (kaikesta vinkuminen) paremmin mielessä :D

        Mitenkä? Kyllä se vinkuu ja viheltää ja pää tuntuu vähän tönköltä, kuumetta ei ole kuin vähän. Pitäisikö minun mielestäsi mennä huomenna lääkäriin?

        Jälleen sairaalan polilla. Otin S24 lääkärin kehoituksen todesta, soitin ensin polin neuvontaan ja kehoittivat tulemaan. Nyt odotan kutsua hoitajan huoneeseen.

        Pääsin kotiin. Tulehdusarvot hyvät. Sain yskänkapselilääkityksen.

        Ulkomaalaislääkäri tutki minut vauhdilla ja kirjoitti reseptin, n. 3 minuutissa, hällä oli varmaan työvuoro päättymässä. Kuunteli nopeasti sydäntä ja keuhkoja, kurkkasi kurkkuun ja korviin ja sitten potilas ulos ovesta.

        Voippa hyvin 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Voippa hyvin 😃

        Kiitoksia. 🙂 Joskaan en vielä terve, niin paranemaan päin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitoksia. 🙂 Joskaan en vielä terve, niin paranemaan päin...

        "Joskaan en vielä terve, niin paranemaan päin..."

        Kunpa joskus nuo sanat näkisi usko. kommenttina.

        Jeps, eilen olin työkeikalla ja täysin irti tästä synnin pesästä nimeltä S24 --- en ihan Israelissa saakka, kuten jotkut pätevämmät päivässä ehtivät :D

        Mutta hyvä vaan, kun on lekurissa (oikeassa) taas käyty. Minä en ole mitenkään keuhkokuumeiden asiantuntija, kaverillani vaan oli aikoinaan sydämen vajaatoimintaa ja hänelle tuli sitten "vettä keuhkoon" ja sairaalareissuja sen takia. Siitä vähän tiedän, mitä se hengityksen vinkuminen on.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Voippa hyvin 😃

        No niinpä niin.

        Täällä se meidän aamupastori on roikkunut vielä 22:03 :/

        Eli taisi tulla ainakin 16 tunnin päivä, kun aamukuudelta aloitat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joskaan en vielä terve, niin paranemaan päin..."

        Kunpa joskus nuo sanat näkisi usko. kommenttina.

        Jeps, eilen olin työkeikalla ja täysin irti tästä synnin pesästä nimeltä S24 --- en ihan Israelissa saakka, kuten jotkut pätevämmät päivässä ehtivät :D

        Mutta hyvä vaan, kun on lekurissa (oikeassa) taas käyty. Minä en ole mitenkään keuhkokuumeiden asiantuntija, kaverillani vaan oli aikoinaan sydämen vajaatoimintaa ja hänelle tuli sitten "vettä keuhkoon" ja sairaalareissuja sen takia. Siitä vähän tiedän, mitä se hengityksen vinkuminen on.

        Arvasin, että joku reagoi tuohon lauseeseeni... 🤭

        En minä tavallisesta flunssasta yleensä valita, mutta tämä viirus on ollut todella hämmentävä kokemus. Kun sisuksissa alkaa tapahtua todella uutta ja outoa, viikon makaa peiton alla korkeassa kuumeessa, voimat menee niin, että sairaalassa saa, kesken käytävälattialla olevan, kilometrin pituisen viivan seuramista, maata milloin milläkin penkillä voimia keräämässä tai menee taju... ja kuume on huikea.

        Nyt tiedän kokemuksesta mitä on, kun erilaiset viirukset iskevät keuhkoihin.

        Yskänkohtaukset siis jatkuvat, kuumetta ei ainakaan juuri ole, laihtunut 4 kiloa ja voimat piipussa.

        Kiittäen huomaavaisuudestanne. 🌸

        "Arvasin, että joku reagoi tuohon lauseeseeni... "

        Ymmärsin yskän. Sananmuunnoksenahan paha yskä on yhä ....

        Jo kaksi viikkoa mennyt tässä taudissa ja olen ollut lähinnä petipotilas, vaikkakin kuume on jo pois, mutta täysin nihkeä ja pökkelö olo. Tuo reseptillä määrätty yskänkapseli hillitsee yskää.

        Johan on ollut tauti. Uusi kokemus itselleni, tällainen RS-viirus. Oottakaa vaan, jos itse saatte.

        Nyt koronaviirusta odotellen...

        Jospa nyt vaikka saat kunnolla puolustuskykyä koronaan kun tämän sairastat alta pois ja jäät siihen 40% ryhmään, joka ei sitten kuole koronaan? Aina pitää nähdä positiiviset puolet!

        Enpä tiedä, voisiko tämä siihen vaikuttaa, kun on eri viirus. Voipi olla. Sitten pitää vaan kiittää Jumalaa tästä hevoskuurista. 🙂✨

        Kiitä Jumalaa, jos on pitänyt hevoskuuria, koska voisihan olla että muuttuisitkin Puhuvaksi Aasiksi.

        Tuo olisi ihmiselle / kristitylle korkein kunnia. Aamen. 😔✝

        Eihän? Kaviolla tablettia tökkiessä voisi tulla hassuja näppäinvirheitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä tiedä, voisiko tämä siihen vaikuttaa, kun on eri viirus. Voipi olla. Sitten pitää vaan kiittää Jumalaa tästä hevoskuurista. 🙂✨

        Lieveilmiönä kovasta yskästä, kipeytyi oik. puoleisen kyljen lihakset. Eilen kun heräsin, tuntui kuin kylkiluut olisi poikki, pienikin käden liikahdus sattui vietävästi. Yskiminen sattuu kylki- ja vatsalihaksiin: painan toisella kädellä lihaksia, että saan yskittyä. Olen nyt tästä syystä ollut vain liikuttamatta itseäni ja oik. kättä. Tänään on jo vähän parempi. Perjantaina tulee kolme viikkoa tässä taudissa.✨

    • Anonyymi

      Asiaton ketju saa olla täällä lukuisista poistopyynnöistä huolimatta. Eräät rekisteröidyt nimimerkit lienevät moderaattoreita?

      • Anonyymi

        Rekkaa itsellesi nikki äläkä nillitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rekkaa itsellesi nikki äläkä nillitä!

        Nillin nallin.

    • Anonyymi

      Oletko samaa mieltä Mestari Halla-Ahon kanssa:

      "Juutalaisten joukkomurha kiinnostaa minua historiallisena kuriositeettina yhtä paljon tai yhtä vähän kuin armenialaisten kansanmurha 1917, karjalaisten ja ukrainalaisten kansanmurha 30-luvun alussa ja tshetsheenien kansanmurha 1945 sekä alkaen vuodesta 1996. Mielestäni en ole yhtään perverssi. Mielestäni ne ovat perverssejä, jotka pitävät juutalaisen henkeä arvokkaampana kuin jonkun muun henkeä.

      Holokaustin takautuva vastustaminen on tietysti kivempaa ja helpompaa kuin mihinkään käynnissä olevaan puuttuminen. Saksalaisia on kiva syytellä, koska cosi fan tutti. Armenialaiset eivät kiinnosta ketään, koska armenialaiset eivät omista Hollywoodia ja Yhdysvaltain mediaa."

      • Anonyymi

        Olen.

    • Anonyymi

      Hyvä kun ihmiset saavat sanoa mielipiteensä vapaasti Suomessa pelkäämättä kostoa. Hyvä on myös se, että Presidenttiä ja eduskunnan puhemiestä myöten painotetaan sivistyneen ja kohteliaan käytöksen ja puheen merkitystä kansakunnan hyvinvoinninkin ja sivistysvaltion kansalaisten puheissa ja käytöksessä. Hyvää on myö se, että kaikkien ei tarvitse näyttää itseään sivistyneenä, vaan saa kertoa asiansa ja mielipiteensä avoimesti kukin omalla omalle persoonallisuustyypilleen ja sivistykelleen ominaisella tavalla. Avoimuus on kaikenkaikkiaan kuin yhteiskunnallinen raikas hengitysilma tunkkaisen ja sulkeutuneen ahdistavan ja vainojen alla puristavan, kuin kaasukammiossa, sijaan.

      Kuuntelin ja katsoin Iltasanomien suorana lähetyksen USA:n presidentin maan tilaa koskevan puheen. Se oli Suomen aikaa viime yönä noin kello 4.00-5.30 am.
      AAmulla kun kuuntelin uutisia puheesta Suomessa, havaitsin, että me jos kuka tarvitsemme suoria lähetyksiä. Suurkiitos Iltasanomille ja suuri hatun nosto tuosta suoran lähetyksen journalistisesta teosta. Rehellisesti on pakko myöntää, että Trumpin puhe oli paras puhe, minkä olen koskaan livenä kuullut. Ja täysin toisenlainen sekä ilmeiden, reaktioiden, sisältöjen ja totuuksien suhteen, kuin mitä Suomessa tuodaan Trumpista ja hänen työssään onnistumisesta esille. Mika Hnetusen kommentteja en ole vielä kuullut, mutta olisin iloinen jos Mikakin vähän enemmän pyrkisi uutisoimaan puolueettomasti, eikä vain demokraatteja peesaten. Tämä kommentti ei ole puoluekysymys, vaan rehellisyyskysymys.

      Oletko koskaan ajatellut demokraattien virkarikosoikeudenkäyntiä siitä näkökulmasta, että, kuten myös presidentin viimeöisessä puheessa kävi hyvin ilmi se lukemattomien tapahtumien ja tehtävien määrä, jossa hänen on oltava tavalla tai toisella mukana päättämässä. Vaalilupauksetkin olivat toteutuneet historiallisella ja suorastaan uskomattomalla tavalla. Amerikan talous voi paremmin kuin koskaan. Trump saikin suuret aplodit kymmeniä kertoja seisten. Mutta nyt itse siihen virkarikostutkintaan, sehän on selvästi käynyt ilmi, että Trump oli tavalla tai toisella toivonut Bidenin ja hänen poikansa tutkintaa ja siltä osin demokraattien väitteet ovat mitä ilmeisimmin totta. Mutta Ukrainan presidentti Selenski totesi, ettei mitään painostusta ollut ja, että Trumpin Amerikka on tukenut Ukrainaa enemmän kuin USA koskaan aikaisemmin. Johtopäätös suhteutettuna presidentin tehtävien järisyttävään määrään ja saavutuksiin on, että virkarikossyyte on vähintäänkin arveluttava, ylimitoitettu ja naurettavan mitätön kysymys, kuin hyttysenkakka Itämeressä, mutta pyrkii mustamaalaamaan istuvaa presidenttiä oikeuden käytöllä poliittisena lyömäaseena. Vähemmistöryhmiä, etenkin uskovia kohtaan Suomessakin on määritelty ihmisten kohtaloita poliittisin argumentein oikeuslaitosta hyödyntämällä. Ehkä siitä enemmän väitöskirjassa. Mutta Trumpista vielä. Jos voit, kuuntele se puhe viime yöltä. Toiseksi paras presidentin puhe, mitä olen kuullut on viime uudenvuoden presidentin puhe Ukrainassa. Selenski todella osaa esiintymisen jalon taidon.

      Otetaan lopuksi yksi kysymys, jota sinun, joka Trumpia mielelläsi kritisoit lauman mukana Suomessa. Jos Trumpin poika olisi ollut Saman ukrainalaisen yhtiön hallituksessa, siis sen jossa Bidenin poika oli ollut, ja jota oli syytetty korruptiosta, mikö olisi ollut demokraattien reaktio ja syytökset, sen sijaan, että nyt myrky vesilasissa syntyi yhdestä Trumpin puhelusta. Rautalangasta vielä. Kumpi olisi antanut enemmän aihetta tutkimuksiin tai presidentin valtaoikeuksiin kuuluviin tutkimuksiin: Oleminen koruuptioihin mahdollisesti syyllistyneen osakeyhtiön hallituksessa vai yksi puhelu? Mieti!!!

      • Anonyymi

        Eli siis suomeksi sanottuna kristityn, Trumpia äänestävän amerikansuomalaisen ainoa kanava purkaa poliittisia ja uskonnollisia turhaumiaan on S24?

        Yhtä lailla venäläisen?
        Ruotsalaisen?
        Kiinalaisen?

        Mahtavaa, että olette löytäneet tänne. Surkeaa, että teidän valtionne ovat noin ahdistava ympäristö asua ja elää, että vain Suomessa saatte sananvapauden.

        Kyllä täällä Suomessa mietitään, mutta myös nähdään, sekä Trumpin, että Putinin egosentristen pyrkimysten läpi. Usko. tai suomalaisia poliitikkoja unohtamatta :D

    • Anonyymi

      Eikö teillä aikuisilla miehillä ole parempaa tekemistä kuin tehtailla typeriä ketjuja?

      • Anonyymi

        Usko. ei ole aikuinen eikä mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko. ei ole aikuinen eikä mies.

        Ja sinäkö olet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinäkö olet?

        Tietysti olen.

        Lasten nukkumaanmenoaika on ollut jo ajat sitten. Mutta usko. se vaan jaksaa nillittää....

      • Anonyymi

        Niin, semmoinen se Ruutikallo on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko. ei ole aikuinen eikä mies.

        u.v on palstan fiksuimpia ja asiallisimipia kirjoittajia. Luen aina kaikki hänen kirjoituksensa ja tulen niistä hyvälle mielelle. Ateistit ovat aina hänen kimpussaan kuten Jeesuksen ja apostolienkin kimpussa oltiin ihan tappamiseen asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, semmoinen se Ruutikallo on.

        Siis, senhän kyllä ymmärtää, jos joku on kuumesairaana ja haluaa juttukaverin, joka vähän piristää muuten surkeaa päivää, niin sellaiselle mielellään jutustelee, riippumatta siitä onko Repe tai usko.vainen tai työhönsä turhautunut mode (jotka kaikki hyvin todennäköisesti ovat sitten sama henkilö) kyseessä.

        Mutta siis pitää olla joku muu keskustelunaihe kuin hakata päätään seinään uskonasioissa, kun niistä ei valmista tule ja totuutta tiedä sen paremmin kiihkouskova kuin ateistikaan ennenkuin kuoleman hetkellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        u.v on palstan fiksuimpia ja asiallisimipia kirjoittajia. Luen aina kaikki hänen kirjoituksensa ja tulen niistä hyvälle mielelle. Ateistit ovat aina hänen kimpussaan kuten Jeesuksen ja apostolienkin kimpussa oltiin ihan tappamiseen asti.

        "asiallisimipia" hyvinkin :D

        Ketjusta on poistettu 100 sääntöjenvastaista viestiä.

        Eli paljon on ollut asiallista juttua. Kuka lie poistanut? (anteeksi, millenniaalit, KETÄ lie poistanut?)

      • Anonyymi kirjoitti:

        u.v on palstan fiksuimpia ja asiallisimipia kirjoittajia. Luen aina kaikki hänen kirjoituksensa ja tulen niistä hyvälle mielelle. Ateistit ovat aina hänen kimpussaan kuten Jeesuksen ja apostolienkin kimpussa oltiin ihan tappamiseen asti.

        Täällä on sanottu, että ateistit tunnistavat parhaiten aidot uskovat koska heillä on vähiten yhteistä ateistien kanssa 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Täällä on sanottu, että ateistit tunnistavat parhaiten aidot uskovat koska heillä on vähiten yhteistä ateistien kanssa 😃

        Meitä ihmisiä eivät yhdistä tai eroita vain yksi asia, vaan useammat asiat Jokin asia voi erottaa, jokin toinen yhdistää.

        Uskonasioissa ateistilla ja kristityllä ei ole mitään yhteistä, mutta joissain muissa asioissa voivat olla hyviäkin ystäviä.

        Meillä kullakin on montakin identiteettiä. Mistä identiteetistä kulloinkin, kustakin ihmisestä puhuu. Uskonnollinen kanta, poliittinen kanta, ammatti, urheilu, harrastus... Näitä identiteettejä on kussakin meissä lukuisia. Mikä identiteetti sitten on vahvin?

        Uskonto on ihmistä hallitsevasta identiteetistä vahvin, se menee ohi esim poliittisen vakaumuksenkin. Jos ihmisellä on mikä tahansa, varma, uskonnollinen vakaumus, hän ei siitä luovu, ei anna periksi. Ennemmin muista mielipiteistään, mutta uskosta, ei. Tämä on ihmisluonnon olemus.

        Tämä tulisi USA:n presidenttienkin jo tajuta: aina kun islamia vastaan hyökätään, se vain vahvistuu.

        Samoin kristinuskossa: joutavanpäiväinen jengi häipyy, vahvin ydin jää. Määrällisesti kristityt vähenevät, mutta jäljelle jääneiden laatu senkun vahvistuu.

        Oletko miettinyt, jos todelliset vainot alkaisivat, luopuisitko uskosta? Minkälaiset vainot? No, onhan tapaus Räsänen jo jollain tavoin esikuvallinen. Takerrutaan kristityn sanoihin, joista voi löytää aihetta rikostutkintaan. Tämä on helppoa, sillä rikoslaissa kaikki ihmisen teot on kriminalisoitu. Tarvittaessa, kun aloitetaan henkilön ajojahti, noukitaan vain hänen tekojaan lähinnä vastaavat rikosnimikkeet, joilla käydä häntä vastaan. Vaikka lukuisat muut ympärillä syyllistyisivät aivan samoihin tekoihin ja pahempiinkin, niihin ei puututa.

        Minä en luovu uskostani vaikka joutuisin maksamaan sen hengelläni 🤓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minä en luovu uskostani vaikka joutuisin maksamaan sen hengelläni 🤓

        Amen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amen!

        Eli siis sinulla on asiat päänupissasi niin huonosti, että toivot, että joku tulisi lopettamaan kärsimyksesi, jotta päätyisit harhoissasi marttyyriksi uskosi takia.

        Voi voi voi voi voi tuota fanaattisuutta :/

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Täällä on sanottu, että ateistit tunnistavat parhaiten aidot uskovat koska heillä on vähiten yhteistä ateistien kanssa 😃

        Sekä uskovaa että ateistia yhdistää myös se, että he poikkeuksetta tunnistavat myös feikin ja eksyttäjän kuten sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli siis sinulla on asiat päänupissasi niin huonosti, että toivot, että joku tulisi lopettamaan kärsimyksesi, jotta päätyisit harhoissasi marttyyriksi uskosi takia.

        Voi voi voi voi voi tuota fanaattisuutta :/

        Fanaattisuutta? Vai varmuutta totuudesta? Sanojensa takana pysymistä? Elämää suurempien arvojen ymmärtämistä ja niistä kiinni pitämistä?

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minä en luovu uskostani vaikka joutuisin maksamaan sen hengelläni 🤓

        Miten se sinun aito uskosi näkyy toimissasi täällä?

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minä en luovu uskostani vaikka joutuisin maksamaan sen hengelläni 🤓

        Kaunis periaate, mutta vannomatta paras.
        Kuulostat ihan Pietarilta, ennen kukonlaulua... 🐓

        Tiedät miten kävi. Hengellisesti katsoen, lopulta hyvin...

        On hyvä pitää jalat maassa, tätä kutsutaan myös nöyryydeksi. 🌿

        Mitä se sinulta on pois?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaunis periaate, mutta vannomatta paras.
        Kuulostat ihan Pietarilta, ennen kukonlaulua... 🐓

        Tiedät miten kävi. Hengellisesti katsoen, lopulta hyvin...

        On hyvä pitää jalat maassa, tätä kutsutaan myös nöyryydeksi. 🌿

        Tuo on vain sinun tulkintaasi.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Minä en luovu uskostani vaikka joutuisin maksamaan sen hengelläni 🤓

        Oikein!

        Tosipaikassa kiroaisit Jeesuksen, jottei pikkulilliäsi nirhasta. Kun tekee kipeetä, siinä mieli äkkiä muuttuu, paitsi elokuvissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein!

        Tapahtukoon se pian. Jeesuksen nimessä ja veressä, amen

    • Anonyymi

      Huomenta!

      • Anonyymi

        Iltaa!

    • Anonyymi

      Oikein hyvää huomenta.

      • Anonyymi

        Miksi nostelee tätä ketjua uskis???

      • Anonyymi

        Minä en luovu uskostani vaikka joutuisin maksamaan sen hengelläni 🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi nostelee tätä ketjua uskis???

        Kysy siltä itseltään 😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy siltä itseltään 😃

        No, miksi??Vastaa uskis?

      • Anonyymi

        Olet ketjun avaaja?

        1. Mitä tavoitteet tällä avauksella?

        2. Miten avaus liittyy palstan aiheeseen?

        3. Miksi tämä edes saa olla täällä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ketjun avaaja?

        1. Mitä tavoitteet tällä avauksella?

        2. Miten avaus liittyy palstan aiheeseen?

        3. Miksi tämä edes saa olla täällä?

        Rauhoitu jo, Repé.

        Käytöksesi on jo maanista luokkaa.

      • Anonyymi

        Miksi sinä luulet kaikkia uskikseksi ?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinä luulet kaikkia uskikseksi ?????

        Koska olen Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinä luulet kaikkia uskikseksi ?????

        Miksi asia sinua kiinnostaa? Eikö usko.vaista saa kritisoida? 😄😄😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi asia sinua kiinnostaa? Eikö usko.vaista saa kritisoida? 😄😄😄

        Ei saa.

        Jeesusta ja Jumalaa ja Allahia ja Buddhaa ja vaikka Hubbardia saa kritisoida, mutta usko. on näitä kaikkia suurempi, koska hänellä on S24:n pyhittämä poisto-kortti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi asia sinua kiinnostaa? Eikö usko.vaista saa kritisoida? 😄😄😄

        Saa kuten sinuakin, R ❤️❤️🤣

    • Anonyymi

      Jos jonkun ihmisen kanssa ei synkkaa, neuvo: pysy itse hänestä erossa. Joka ei tykkää uskiksesta, tai halua kiistoja hänen kanssaan: älköön itse hänelle vastatko (tai muille vastaaville).

      • Anonyymi

        Kiistoja?

        Rakkaudesta se hevonenkin potkii. Tai Jeesus kaataa pöytiä.

      • Anonyymi

        Ei harmita ollenkaan 😃 ette te ole minulle henkilöitä 😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei harmita ollenkaan 😃 ette te ole minulle henkilöitä 😃

        Äläpä muuta viserrä. 🐧 Ilmankos ei vastannut sulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläpä muuta viserrä. 🐧 Ilmankos ei vastannut sulle.

        Ennen kuin jatkat niin esitä todiste väitteellesi 😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen kuin jatkat niin esitä todiste väitteellesi 😃

        Kirjoituksesi ovat niistä merkki. Mutta kuulepaas, eikös sinun pitäisi keksiä joku ihan oikea kaveri itsellesi, minua vähän vaivaa kun ripustaudut niin kovasti minuun 😕❓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoituksesi ovat niistä merkki. Mutta kuulepaas, eikös sinun pitäisi keksiä joku ihan oikea kaveri itsellesi, minua vähän vaivaa kun ripustaudut niin kovasti minuun 😕❓

        Sanon nyt ihan suoraan, että olen kyllästynyt tuohon lapselliseen lätinääsi 😃
        Voitko jättää minut nyt rauhaan ja ottaa jonkun toisen uhriksesi.

      • Anonyymi

        olet kuin pikkuinen koiranpentu joka vikisee lahkeessani 😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olet kuin pikkuinen koiranpentu joka vikisee lahkeessani 😃

        Minua vaan ei kiinnosta kuka sinä olet älä nyt nokkaasi siitä ota 😲

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua vaan ei kiinnosta kuka sinä olet älä nyt nokkaasi siitä ota 😲

        Nylkytät silti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nylkytät silti.

        Tuo on vain sinun tulkintaasi.

        Rekkaa itsellesi nikki äläkä nylkytä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on vain sinun tulkintaasi.

        Rekkaa itsellesi nikki äläkä nylkytä!

        Rekkaan heti sinun jälkeesi.

    • Anonyymi

      Oikein hyvää huomenta sinullekin.

      • Kiitos on ollut hyvä huomen 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kiitos on ollut hyvä huomen 😃

        Tuo on vain sinun tulkintaasi.

        Rekkaa itsellesi nikki äläkä nylkytä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on vain sinun tulkintaasi.

        Rekkaa itsellesi nikki äläkä nylkytä!

        Sehän on rekannut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on rekannut.

        Niin onkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin onkin.

        Aloituksesta päätellen rekattu 8 kpl.

        👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin onkin.

        Aloituksesta päätellen rekattu 8 kpl.

        👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on rekannut.

        Juu, niin on.

    • Anonyymi

      Oikein hyvää iltapäivää!

      • Anonyymi

        Samoin Sinulle, kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin Sinulle, kiitos!

        Kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos.

        Miksi tätä aloitusta pitää nostella? Mikä tässä on niin hyvää?

        Vastaa ihan itse, miksi se sinua kaihertaa.

        Minua kaihertaa kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua kaihertaa kaikki.

        Ja varsinkin u. Se on kyllä huomattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja varsinkin u. Se on kyllä huomattu.

        Missähän uskis on? Huhuu...! 🦉

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missähän uskis on? Huhuu...! 🦉

        Usko. on varmaan ostamassa Patmokselle uusia kiinteistöjä Wuhanista, kun siellä hinnat sattuneesta syystä ovat romahtaneet?

        👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko. on varmaan ostamassa Patmokselle uusia kiinteistöjä Wuhanista, kun siellä hinnat sattuneesta syystä ovat romahtaneet?

        👍

        Onko se sulta jotain pois?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se sulta jotain pois?

        Taitaa olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla.

        No, on sitten.

    • Anonyymi

      Oikein hyvää huomenta kaikille!

      • Anonyymi

        Huomattu.

      • Anonyymi

        R käy aina kuumana ja näkee u:n joka paikassa........

      • Anonyymi

        Nää on aina kivoja kun peukuista näkee kuinka monella aliaksella u. on kulloinkin ollut yhtä aikaa netissä ;D eilen ollut kahdella, vaikka ei u:na olekaan ;D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nää on aina kivoja kun peukuista näkee kuinka monella aliaksella u. on kulloinkin ollut yhtä aikaa netissä ;D eilen ollut kahdella, vaikka ei u:na olekaan ;D

        --- ja nyt onkin 2 peukun kommentti jo poistettu, kun jälkiä pitää epätoivoisesti peitellä ;DDD

        👍

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nää on aina kivoja kun peukuista näkee kuinka monella aliaksella u. on kulloinkin ollut yhtä aikaa netissä ;D eilen ollut kahdella, vaikka ei u:na olekaan ;D

        Sinullahan on sitten jännää 😃 rekkaa itselellesikin nikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        R käy aina kuumana ja näkee u:n joka paikassa........

        Eräänä päivänä R näki u:n ulosteessaan. Eikä varsinaisesti paljon väärin nähnytkään!

    • Anonyymi

      Kivoja nämä kohteliaat aloitukset.

    • Anonyymi

      Oikein hyvää iltaa !

    • Anonyymi

      Kaunista helmikuun 2020 viimeistä keskiviikkoa!

      • Anonyymi

        Torstai on toivoa täynnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Torstai on toivoa täynnä.

        Kaunis aurinkoinen päivä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaunis aurinkoinen päivä!

        Kiitos ihan kaikille tahoille kun tämän mahdollistatte!

        Kiitos ihana uskis että jatkat työtäsi! Eihän tämä palsta olisi tällainen ilman sinua.

        Kiitos Aller, Suomi24 ja modet! Teitä pitää kiittää palstan korkeasta tasosta!

        Kiitos kaikki te ihmiset, jotka mahdollistatte uskiksen toimet. Mitäpä sitä nyt turhia mitään tekemään. Näin tämä toimii hyvin.

        Ihanaa!!

      • Anonyymi

        U:lla on aloituksen peukutuksen perusteella 7 nikkiä tällä hetkellä :DDDDDD

        Hyvin menee, S24!

        Harmi kun tapaus u:n itsetunto on taas niin alhaalla, ettei enää uskalla omiinkaan ketjuihinsa kommentoida kuin anona :(

        👍

      • Anonyymi

        Monet täällä ovat jo työnsä tehneet ja nauttivat nyt sen hedelmiä. 🍎🍐🍒

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet täällä ovat jo työnsä tehneet ja nauttivat nyt sen hedelmiä. 🍎🍐🍒

        Jep.

        Nyt lähinnä nautitaan niistä hedelmistä, että tämä tyhjänpäiväinen keskustelu on saatu nostettua kuvaamaan sekä u.v:n, että S24:n tasoa.

        Kohti tuhatta kommenttia...

        👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet täällä ovat jo työnsä tehneet ja nauttivat nyt sen hedelmiä. 🍎🍐🍒

        Poistot on kurjia.

    • Anonyymi

      Onko meidän sinusta tärkeää tietää sinun tilanteesi eli oletko täällä vaiko et? Miksi?

      • Anonyymi

        Sinä et voi elää ilman uskista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et voi elää ilman uskista.

        Kokeillaanko? Ole aluksi vaikkapa puoli vuotta poissa täältä niin tarkistetaan sitten kuntoni?

      • Anonyymi

        Sanon nyt ihan suoraan, että olen kyllästynyt tuohon lapselliseen lätinääsi 😃
        Voitko jättää minut nyt rauhaan ja ottaa jonkun toisen anon uhriksesi.

      • Anonyymi

        Niin olenkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin olenkin.

        Olen huomannut sen 😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et voi elää ilman uskista.

        Voiko joku muka elää ilman hänen viiltävän teräviä anaalilyysejään? Ei sanhon mie!

      • Anonyymi

        Ne ovat niin tappavan oivaltavia että ne on kaikki kopioitava talteen ja sitten briljeerattava kokkareilla niillä ikäänkuin ne olisivat omia. Kaikki niin tekevät mutta vittu harvapa tunnustaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko joku muka elää ilman hänen viiltävän teräviä anaalilyysejään? Ei sanhon mie!

        Tästä palstasta ja ketjusta päätellen, ei voi.

    • Anonyymi

      Oikein hyvää Karkauspäivää kaikille!

    • Anonyymi

      Mitä se meille kuuluu missä sinä olet? Luuletko että kiinnostaa?

      • Anonyymi

        Kiinnostaa. Usko.vaisen raportit hänen Israelin matkaltaan olivat erittäin valaisevia. Hän osaa hyvin anaalisoida Luvatun maan monimutkaista tilannetta. Paljon tuli taas uusia ajatuksia ja näkökulmia.

        Voi tietysti olla että näin vain unta................

        Miksi hän sinulle oli tilivelvollinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hän sinulle oli tilivelvollinen?

        Jotkut tyypit täällä tarrautuvat uskikseen ja pitävät häntä ystävänään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut tyypit täällä tarrautuvat uskikseen ja pitävät häntä ystävänään.

        Joo, kaipaavat hänen huomiotaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut tyypit täällä tarrautuvat uskikseen ja pitävät häntä ystävänään.

        😃 joskus tosiaan tuntuu tuolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, kaipaavat hänen huomiotaan.

        Koko ajan......

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        😃 joskus tosiaan tuntuu tuolta.

        Ihan varmasti, kun tätä palstaa olen seurannut. Voimaa sinulle!

    • Anonyymi

      Huomenna taas!

    • Anonyymi

      Tämä avaus on typerä. Viel typerämpi olet sinä tätä nostellessasi.

      • Anonyymi

        Samat sulle!

    • Olen luvannut olla kommentoimatta juttujasi, usko.vainen, ja aion jatkaa samaa linjaa tulevaisuudessakin.

      Tämän ketjun raahaaminen jatkuvasti tänne on kyllä Sinunkin mittapuullasi jo lapsellista puuhaa. Eikö olisi jo aika vähitellen aikuistua?

      Onko tämä kenties jonkun mielestä kovastikin hyvä vitsi? Onko tässä paljonkin luterilaisuuteen tai uskonnollisuuteen liittyvää keskustelua?

      Tämä kommentti on Rakas Ystäväni nyt poikkeus. Jatkossa en edelleenkään aio puuttua tekemisiisi mitenkään - aina kun Sinut tunnistan.

    • Anonyymi

      Kohta, hyvää yötä !

    • Anonyymi

      Kaunis aurinkoinen huomen myös sinulle!

    • Anonyymi

      Oletko luterilainen?

      • Anonyymi

        Olen.

    • Hyvää Puurimia! Vietätkö jo Israelilaisia juhlia?

      • Anonyymi

        Olen suomalainen ja vietän suomalaiskansallisia sekä myös kristillisiä juhlia.

        Vieraskansojen juhlat eivät vedä puoleensa kuin ehkä joskus, kulttuurimielessä. Pääsisinpä Venäjälle, katsomaan paikanpäällä Voitonpäivän 75-vuotis juhlaparaatia 9. toukokuuta!

        Suomalaiskansallisuutta on kaikki, aidosti suomalainen. Esim. vanha kirjallisuus, joista suosikkejani ovat mm. Aleksis Kivi, "Aapeli" Simo Puupponen, Ilmari Kianto, Veikko Huovinen.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Simo_Puupponen
        Mm. kirja 'Pikku Pietarin piha'.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Kianto
        Mm. kirja 'Punainen viiva'.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Huovinen
        Mm. kirja 'Kylän koirat'.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksis_Kivi

        Aleksis Kivi - Suomenmaa
        https://fi.wikisource.org/wiki/Suomenmaa_(Kivi)
        ~ 🥀

    • Anonyymi

      No huomenta.

    • Anonyymi

      Siunausta taas uuteen päivään!

      • Anonyymi

        Jälleen uusi aamu, huomenta!

    • On se HYVÄ, että tällä palstalla on joitakin oikeasti TÄRKEITÄ ketjuja - kuten esimerkiksi tämä! Mihin me joutuisimme ilman tätä?

      • Anonyymi

        Mikä on sinulle tärkeä ketju?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on sinulle tärkeä ketju?

        Etkö ymmärtänyt kommenttiani? TÄMÄ tietenkin!

      • Anonyymi
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Etkö ymmärtänyt kommenttiani? TÄMÄ tietenkin!

        Mitä sitten kitiset?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sitten kitiset?

        Miten niin? Minähän ylistän! Hyvä etten melkein kielillä puhu!

        Onko Sinulla ollut vaikea päivä? Vai, onko elämässäsi muuta kuin vaikeita päiviä?

    • Anonyymi

      Hauta on tyhjä! Jeesus elää!
      Hyvää pääsiäistä!

    • Anonyymi

      Jeesus elää! Oikein hyvää 2. pääsiäispäivän huomenta!

      • Anonyymi

        Totisesti elää!

    • Anonyymi

      Kiva ja leppoisa ketju.

    Ketjusta on poistettu 267 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      34
      2755
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2591
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2564
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      96
      2094
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      40
      1961
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      313
      1742
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1526
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1388
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1158
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      27
      1123
    Aihe