Meillä 1.5v ikänen Kaukkari leikkautettiin tuossa torstaina, ja nyt 2 päivää on leikkauksesta kulunut, onko normaalia joillakin koirilla että pussit turpoavat tosi isoiksi (Pienen nyrkin kokoiseksi) Eläinlääkärille laitettiin kuvat ja sanoi että joillakin on ihan normaalia? ja suositteli vaan koiraa liikkumaan ja kun piha täynnä lunta että voi sinnekkin mennä vaikka istumaan niin auttaa kylmyys kipuihin kanssa/turvotukseen. Monessa paikassa luki ettei saisi antaa olla pihalla ylimääräistä aikaa kun vain käydä tarpeillaan ja olla muuten sisällä. Eläinlääkäri kuitenkin täälä maalla päin tehnyt koko ikänsä työtänsä ja vanha lääkäri jo, niin luulisi hänen tietävän. Koira syö ja juo liiankin hyvin, käytös on vain aika väsynyttä, mutta lenkistä kun mainitsee niin lähtee heti mukahan, muuten istuu tai makaa vain eikä anna edes vilkaista allensa että miltä nuo kassit näyttävät, joutuu pujotteleen luurilla ja yrittää ottaa hyvää kuvaa. Kassit eivät vuoda mitään, ekana päivänä tuli verta mutta nyt ovat vaan turvonneet isoksi ja punertavaksi.
Jos täälä muita joilla ollut sama ongelma että alannut turpoamaan aika paljon ensimmäisten päivien aikana, oletteko vain syöttäneet kipu/antibiootti lääkkeet ja on parantunut ajan myötä ja turvotus loppunut. Vai onko joutunut lähtemään lekurille uudestaan katsottavaksi ?
Apua kastroinnista toipuvalle.
5
104
Vastaukset
- Anonyymi
Meillä laumis leikattiin vanhempana eturauhasongelmien vuoksi.Ei jäänyt mieleen mitään ongelmia.Kipulääkettä sai muutamana päivänä, ja hoitui sillä.En muista mitään turvotuksia.Jos huolestuttaa, soita jollekkin toiselle lääkärille, ja lähetä kuvat.
Joo ei kaikki aina mene kuin sillä Strömssöössä (huom. kirjoitustyyli). Oman rappuni pieni narttukoira leikattiin jossain Tuusulassa.
Näin koiran ulkona ja se oli jos ei kuolemankielissä niin ainakin lähellä. Omistaja oli käyttänyt leikkauksen jälkeen koiraa uudestaan lekurissa ja "neuvotellut" antibiottikuurista.
Sellaista ei tarvittu silloin.
Kun näin koiran pihalla se oli kuolemankielissä, lähellä sitä. Ei jaksanut hyvä kun kävellä. Sanoin että soita ja sano että nyt tai ei koskaan, vaihdat lääkäriä.
Niinpä taas matkusti Tuusulaan ja pitkän ajan päästä (tulehdusarvot olivat korkeat) sai vihdoin ja viimein koiralleen antibioottikuurin jonka myötä koira parani entiseksi itsekseen.
On se kumma ettei niitä antibiotteja saa enää selvissäkään tapauksissa. Itse olisin heittänyt ko. lekurin roskikseen samointein.- Anonyymi
Oma koirani kastroitiin kuukausi sitten. Heti varoiksi 16 päivän antibioottikuuri ja hyvin parani.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma koirani kastroitiin kuukausi sitten. Heti varoiksi 16 päivän antibioottikuuri ja hyvin parani.
Ja näin ne antibioottiresistentit bakteerit lisääntyvät, kun kivikaudella elävät eläinlääkärit määräilevät antibiootteja "varoiksi" selvien suositusten vastaisesti. Uskomatonta välinpitämättömyyttä.
Anonyymi kirjoitti:
Ja näin ne antibioottiresistentit bakteerit lisääntyvät, kun kivikaudella elävät eläinlääkärit määräilevät antibiootteja "varoiksi" selvien suositusten vastaisesti. Uskomatonta välinpitämättömyyttä.
Tämä tekemätön varotoimi (antibiootit) oli viedä pennun hengen. Että se siitä resistenteistä.
Koira leikataan kerran elämässä tässä tarkoituksessa ja jos omistaja soittaa lääkärille ja kertoo että koira voi erittäin huonosti niin kyllä sen lekurin olisi syytä uskoa omistajan sanaan.
Sitten olikin jo tosi kysymyksessä. Ensin lekuri antaa kuurin mutta hieman koiraa pidempään katseltuaan peruutti ja sanoi että pitäisi varmaan ottaa verikoe että nähdään tulehdusarvot.
Sitten otetaan verikoe ja todetaan että äsken melkein annettu kuuri olisi ollut tehoton korkeiden tulehdusarvojen takia.
Täytyy saada vahvempaa ja ensimmäinen pistoksena heti lekurissa.
Turhia reissuja Hgistä Tuusulaan ja useita puheluita.
Nyt koira voi hienosti mutta henki oli ns. karvanvarassa.
Ei niitä antibiotteja tartte antaa varmuuden vuoksi mutta jos omistaja kertoo potilaan olevan todella huonossa kunnossa, voisi lekurikin määrätä ne heti eli luottaa omistajan sanaan.
Tuskin kukaan antibiootteja huvikseen koiralleen syöttää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude25715241Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510166Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089381Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237119Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826557Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766248Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335622Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474816Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys281942IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1511707