Mauno Mattila kommentoi helluntai retro ryhmän osalta

Anonyymi

Mauno Mattila ottaa kantaa Facebookissa ex helluntainuorten retro 70-80's ryhmään, jossa olisi nähtävästi tarkoitus muistella vanhoja. Itsekin kävin vähän aikaa ryhmässä, kun ex helluntainuori olen. Huono olohan siinä tuli. Itse en vanhojen asioiden repostelua kaipaa, minusta se ei ole kristitylle sopivaa. Niinpä jäin ryhmästä pois. Mutta se mikä minua jäi Mattilan kirjoituksessa mietityttämään oli "isien polut", joilla Mattila viittaa "hyvään" ja raittiiseen opetukseen, jota ennen helluntaissa oli. Ehkäpä näin, mutta jos sanat ja teot eivät kohtaa ei opetuksella ole mitään merkitystä. Itse olen myös opetuksen laadusta hieman eri mieltä. Toki alueellisia eroja oli ja on. Kun sitten katsomme retro ryhmän käytöstä, niin voimme kyllä todeta että se hyvä josta Mattila puhuu, ei ole tuottanut hedelmää. Siksipä en ymmärrä mitä Mattila tarkoittaa isien polulla tässä kontekstissa, sitä sukupolveako joka piti hyviä saarnoja, mutta ei pystynyt tuomaan arkeen uskoaan? Eihän se lasten vika ole jos vanhemmat eivät kykene olemaan vanhempia.

31

2337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      >>>Mutta se mikä minua jäi Mattilan kirjoituksessa mietityttämään oli "isien polut", joilla Mattila viittaa "hyvään" ja raittiiseen opetukseen, jota ennen helluntaissa oli. Ehkäpä näin, mutta jos sanat ja teot eivät kohtaa ei opetuksella ole mitään merkitystä.<<<

      Helluntailaisuus ei ole koskaan ollut raittiilla ja vanhurskaalla tiellä.

      Helluntailaisuus perustuu amerikkalaiseen menestysteologiaan, opettamiseen korvasyyhyyn, vieraaseen tuleen, laittomuuden hyväksymiseen ja laittomuuteen, joten helluntailaisuutta uskontona harjoittavat eivät pelastu taivaaseen.

      Laittomuuden tekijät eivät pelastu, vaikka he olisivat puhuneet kielillä ja tehneet muita ihmeitä Jeesuksen nimessä. Tie taivaaseen on hyvin kapea ja vain hyvin harva siine pääsee.

      Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.

      Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      Heb 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

      Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
      20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
      13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

      Jaak 2:24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
      ---
      26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

      Jeesus sanoi, että vain harva pelastuu taivaaseen ja heidän joukossa ei ole yhtään, joka harjoitti helluntailaisuutta, kuten edellä on perusteltu. Mutta pelastuneiden joukossa voi olla sellaisia entisiä helluntailaisia, jotka tekivät parannuksen laittomuudesta uskossa Jeesukseen Kristukseen.

      Helluntailaiset kiristelevät hampaitaan ja itkeävät nähdessään, kun profeetat ovat Jumalan luona ja heidät on jätetty Jeesuksen valtakunnan ulkopuolelle.

      Luuk 13:23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi:
      24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
      25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' [Matt. 7:22,23, Matt. 25:11,12]
      26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
      27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.'
      28 "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos.

      Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      • Anonyymi

        No, jokainen kirkkokunta perustuu johonkin korvasyyhyyn, mikä on saanut uuden ulottuvuuden. Ei tämä sen kummoisempaa päätelmää tarvitse.
        Edelliseen ollaan tyytymättömiä ja lähdetään uudenperään. Ehkä asiasta, tai asiattomuudesta.

        Tavallaan voitaisiin nimetä näin, että jäserekisteri on se ensimmäinen lihallisen kirkkokunnan merkki. Sen äärellä mitataan toista ja ollaan itse oikealla paikalla.

        Siis se, että lähdetään "laskemaan" päälukua, on ensimmäinen lainrikkomus Jumalanedessä.
        Siinä on otettu "hyväntiedonpuusta hedelmä" maistettu ja sitten vanhurskaskin lankeaa on kirkko valmis.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, jokainen kirkkokunta perustuu johonkin korvasyyhyyn, mikä on saanut uuden ulottuvuuden. Ei tämä sen kummoisempaa päätelmää tarvitse.
        Edelliseen ollaan tyytymättömiä ja lähdetään uudenperään. Ehkä asiasta, tai asiattomuudesta.

        Tavallaan voitaisiin nimetä näin, että jäserekisteri on se ensimmäinen lihallisen kirkkokunnan merkki. Sen äärellä mitataan toista ja ollaan itse oikealla paikalla.

        Siis se, että lähdetään "laskemaan" päälukua, on ensimmäinen lainrikkomus Jumalanedessä.
        Siinä on otettu "hyväntiedonpuusta hedelmä" maistettu ja sitten vanhurskaskin lankeaa on kirkko valmis.

        Päälukujen laskeminen perustuu siihen, että kirkko haluaa seurata potentiaalia saada kolehtilahjoituksia. Monet seurakunnat toimivat enemmän rahan motivoivana kuin oikeasti Raamatun oheita noudattaen.


      • Anonyymi

        Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu!
        Yksi on välimies ihmisen ja Jumalan välillä, Hän on Jumalan Poika, Jeesus Kristus.
        Hän on tie, totuus ja elämä. Hän on syntien Sovittaja. Hän on Herra.
        Helluntailaisena uskon evankeliumin ilosanoman. Jumalan armosta saan olla Hänen lapsensa.


      • Anonyymi

        Messiaaninen onko teidän uskonto oikea, kun teillä on Mooseksen laki, joka sallii usean vaimon pitämisen?


    • Anonyymi

      Yleensä vanhempana uskoon tullut esim huumeista vapautunut 30 v jälkeen (tuttu) on raivoisan oikeassa uskon asioissa. Kaikki muut tekee väärin. Laulunsanat on väärin. Naisen pukeutuminen ei ole tarpeeksi alistunutta. Kuinka naistuomari voi tuomita hähet miehen vankilaan? Vaimon pitää passata kaikki. Tuttu latelee raamatunalauseita etsien sopivia googlella ivatakseen ja pilkatakseen. Mies vikoilee muita ja on ainan oikeassa. Tämä nyt ei koskee vain kaveriani tai entistä.

    • Anonyymi

      Kieltääkö Jumala muistelemasta menneitä sopimattomuutena?

      Commandohauis54cm

      • Anonyymi

        Menneitä saa muistella, myös huumorilla. Mutta vanhoihin asioihin ja katkeruuksiin ei pidä jämähtää.

        "Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?"


    • Anonyymi

      Kenestä tai mistä Mattila ei puutteita tai vikoja löytäisi? Jos hänen tekstejään lukee tai kuuntelee, tulee väistämättä ajatus: Kuka on hänet lähettänyt? Mitkä ovat hedelmät?
      Lisäävätkö puheensa rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin, lisäävätkö ne Jeesuksen antamaa rauhaa ja iloa Herrassa.

      Mieleeni nousi se, mitä Raamattu sanoo: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

      Ja Jeesuksen sanat: Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä tiedät tuomitaan ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
      Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
      Taikka kuinka saatat sanoaveljellesi: Annas minä otan rikan silmästäsi ja katso, malka on omassa silmässäsi. Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.
      Matteus 7:1-5

      • Anonyymi

        Trumpissa ei vikoja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trumpissa ei vikoja

        "Viaton" sai 90 rikossyytettä?


    • Anonyymi

      Vanha kansa sanoi, että tulee aika, jolloin kaikki kivet, jotka on heitellyt, tulee korjata!

      • Anonyymi

        Mattila se jaksaa, jaksaa ja jaksaa hakea vikoja, Hän on lopuksi ihan yksin, kun kaikki muut ovat harhassa ja eksyttäjiä? On miehellä työsarkaa kerrakseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mattila se jaksaa, jaksaa ja jaksaa hakea vikoja, Hän on lopuksi ihan yksin, kun kaikki muut ovat harhassa ja eksyttäjiä? On miehellä työsarkaa kerrakseen.

        Rukoilen, että Jumala suuressa armossaan antaisi Mattilalle särkymisen ihmeen ja todellisen sydämen nöyrtymisen. Jumala on Pyhä Jumala, joka asuu korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden tykönä, joilla on särkynyt mieli ja nöyrä sydän. Tämän voi vain Jumalan Pyhä Henki saada aikaan. Tämä myös heijastuu ja näkyy ihmisen puheissa.
        Hyvä Jumala armahda!


      • Anonyymi

        Raamattu sanoo: "Aika on heitellä ja aika on kerätä kivet."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mattila se jaksaa, jaksaa ja jaksaa hakea vikoja, Hän on lopuksi ihan yksin, kun kaikki muut ovat harhassa ja eksyttäjiä? On miehellä työsarkaa kerrakseen.

        Aika pitkän listan kuitenkin teki niitä, joiden opetuksia suosittelee. Youtubessa nimellä Mattilan lista. Eikö Raamatussa muka mainita nimeltä väärä oppisia? Aika monta nimeä löytyy vaikka UT:n kirjeistä, joten se on oikein tehdä niinkin.


    • Anonyymi

      Mauno se vain aina jaksaa jauhaa paskaa.

      • Anonyymi

        Mauno on vielä parempi, kuin Duracell-pupu, jatkaa ja jatkaa........aina vain edelleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mauno on vielä parempi, kuin Duracell-pupu, jatkaa ja jatkaa........aina vain edelleen.

        Hyvät puheet, hyvä opetus, Mattilalla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvät puheet, hyvä opetus, Mattilalla.

        Rauhan tervehdys.

        Kiitos Herralle rohkaisusta ystävä ja Jumalan siunausta sinulle.

        Siunauksin, MM.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvät puheet, hyvä opetus, Mattilalla.

        Olet todella eksynyt, koska et huomaa sitä eksyttämistä ja niitä asiavirheitä, mitä Mattilan opetuksessa on.


    • Anonyymi

      Minunkn mielestä Ylivainion ajat olivat hyviä!

    • Anonyymi

      Pahasti on arviointikyky retrofestareiden järjestäjillä pettänyt, kun kuka tahansa harhaoppinut saa tulla opettamaan/keskustelemaan paneeleihin. Jopa helluntaikirkon puheenjohtaja H.Korhonen on pahasti unessa. MM. J.Partanen (luterilainen) tulossa kertomaan että ilmestyskirja ei olekkaan tulevaisuuden kertomaa, eikä muutenkaan raamattu ole meille kirjoitettu. Näinhän hän väittää videollaan. Voiko pahemmin metsään mennä. Partanen ei ole ymmärtänyt, että jotkin tekstit (varsinkin ilmestykirjan) eivät ole tarkoituskaan aueta meille ennen kuin aika koittaa. Helluntaikirkko on menossa pahasti nukuksiin, mutta näinhän sanassa sanotaankin, että harva on valveilla yljän saapuessa hakemaan omansa.

    • Anonyymi

      Tulin helluntailiikeen vaikutukseen 80-luvun alussa ja seurakuntaan liityin keväällä -87. Oli herätyksen aikaa Suomessa. Mitä se sitten on ollut jos noiden hengellisten jälkikasvu ei enää tuota jatkumoa. Mitä Mattilaan tulee, niin hän ei ole kotona missään. Salopuu

      • Anonyymi

        helluntailaisuus julistus on muuttuvaa, ei ole koskaan "yhtenäistä" julistusta ollut, jo siitä lähtien, kun 1900 - luvulla Suomeen tuotuna.

        niin paljon "heresiaa", vääränlaista julistusta.

        helluntailaisuus tuotiin Suomeen "maitse ja meritse"


    • Anonyymi

      Raamattu käskee ottamaan mallia niistä, jotka ovat vaeltaneet hyvin. Se tarkoittaa ennen muuta raamatun esikuvia.

      Sen jälkeen sillä voidaan uskoa tarkoittavan myös niitä uskovia, jotka ovat raamatun henkilöiden jälkeen vaeltaneet hyvin, tehneet hyvää hedelmää ja jotka ovat jo kirkkaudessa. Myös niitä, jotka yhä ovat keskuudessamme ja näyttävät omalla esimerkillään, kuinka vaeltaa hyvin.

      • Anonyymi

        "Seuraa sinä minua"
        Joh: 21: 22


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Seuraa sinä minua"
        Joh: 21: 22

        "Herransa edessä hän seisoo tai kaatuu"


    • Anonyymi

      Liikaa ylpeys ja paisuneisuus poistuu kun joutuu Jumalan myllyyn. Tulee ikävyyksiä jotka riisuvat paiduneisuuden. Enää ei ole päämäärä haukkua muita vaan kertoa Jeesuksesta. Nöyränä ja häveten omaa paisuvausuutta.

    • Rauhan tervehdys.

      Helluntailaisten retro-ryhmässä oli hirveän ylimielinen, halveksiva ja pilkallinen henki, joka ilmeni mm. naureskelulle puheista helvetistä, viisasteluina ja irvistelyinä, joita tavallisesti näkee ateistien ryhmässä. Jopa pastorit naureskelivat helvetti-traktaateille, kun eivät enää usko koko Raamattuun sydämestään.

      Olen kirjoittanutkin tästä kirjoituksen:
      https://www.facebook.com/photo/?fbid=10221928487266151

      "Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!" - Psalmi 1:1-2

      Siunauksin, MM.

      • Anonyymi

        Helluntailaisuus ei ole edes kristinuskoa, joten ei ole mikään ihme, jos helluntailaisten keskusteluryhmissä on paljoin kehnoa keskustelua.

        Minä olen ollut kaukaa viisas, enkä ole ottanut Facebook-tunnuksia, joten en voi lukea sen kanavan kirjoituksia. Vähän ihmetyttää, ettei insinööri tajua Facebookin ongelmia ja suoranaisia vaaroja ja hengailee tällaisessa foorumissa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1805
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1180
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      458
      1148
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      827
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe