Hei Alviina Alametsä!

Anonyymi

Kuuntelin haastatteluasi. Sinä olet älykäs, koulutettu ja osaat puhua sujuvasti ja kauniisti. Mutta ei Sinulla ollut mitään sanottavaa ja asiaa. Sinä toistelet papukaijan tavoin niitä vihreitä latteuksia, joita Sinun on käsketty toistella. Ilmastoa pitää suojella, ihmisoikeuksia pitää lisätä ja vartioida, pakolaispolitiikkaan pitää kiinnittää huomioita. Papukaijat on toistelleet ne samat latteudet jo tuhansia kertoja.
Olisit oma itsesi! Näyttäisit olevasi erilainen. Kehut olevasi juuriltasi kainuulainen, hyrynsalmelainen! Siellä ollaan rehellisiä ja sanoa paukutellaan asiat suoraan. Sanoisit sinäkin kuinka asiat ovat ja kuinka niiden pitäisi olla! Tekisit omia ehdotuksia! Tässä muutama vihje, jos olet sokeutunut vihreitten silmälasien takana. Ota oppia kainuulaisesta Merja Kyllösestä. Se tyttö sanoa paukuttelee välillä suoraan. En ole samaa mieltä monestikaan, mutta suoraa puhetta kunnioitan. Jutta Urpilainenkin (vaikka ei ole kainuulainen) uskalsi aikoinaan sanoa: "Maassa maan tavalla, tai maasta pois." Sano Sinäkin se. Ihmisoikeuksia pitää olla ja niitä pitää kunnioittaa. Mutta on myös ihmisvelvollisuuksia. Sanopa Sinä se, että myös ns. pakolaiset pitää pakottaa noudattamaan ihmisvelvollisuuksia. Sinä sanoit aivan järkevästi, että pitää parannella olosuhteita pakolaisten lähtöalueilla. Se on myös pakolaisten itsensä tehtävä, se on niitä ihmisvelvollisuuksia. Esim. siten, että nuori raavas mies taistelee siellä kotimaassaan sortovaltaa vastaan. Ei lähdekään länsimaihin elintasopakolaiseksi ja jätä lapsia ja naisia sortovallan ikeen alle. Sano Sinä se ääneen! Vai etkö uskalla, kun hillotolppa on makea? Mutta suorien ja järkevien puheitten jälkeen se voisi olla vielä suurempi ja makeampi.

11

424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eiköhän Alviinakin ole jo aivopesty tuolla älyvapaalla vihreällä hörhöideologialla, jossa ei ole mitään muuta vihreää kuin nimi.

    • Anonyymi

      Osa vihreistä on kyllä aika tekopyhää ja omahyväistä sakkia.

    • Anonyymi

      Alviina ja pikkuoravat

    • "Sinä toistelet papukaijan tavoin niitä vihreitä latteuksia, joita Sinun on käsketty toistella."


      Alviinalla ei ole kosaan ollut mitään asiaa.
      Hän sattui olemaan joissain koulussa, kuten kaikki muutkin, kun siellä ammuttiin.

      Tästä Alviina sai herätyksen , että jhänne täytyy alkaa poliitikoksi.

      Olipa latteaa.
      Ja on edelleen.

      Alviina ei ole mikään älykkö eikä muutoksen tekijä.

      Olin huomattavan hämmästynyt kun hän pärjäsi niinkin hyvin MEP-vaaleissa.

    • Anonyymi

      Alviina on juuri sellainen, kuin muut vihreät tyttöset. Osaa todella puhua paljon ja vakuuttavasti, vaikka ei ole mitään asiaa. Se on suuri taito sekin. Osoittaa myös sen, että vihreitten äänestäjät ovat lievästi sanoen hieman yksinkertaisia. Ei heille tarvitse asiaa olla. Riittää kun joku puhuu paljon ja vakuuttavasti. Ei sillä ole väliä mitä puhuu. Ei ne kuulijat kuitenkaan ymmärrä onko puheessa asiaa vai eikö ole.

      • Anonyymi

        Hyvä analyysi Vihreistä.


    • Anonyymi

      Ykkösaamussa hää kertoi että suurimmat saastuttajat maailmassa on Kiina, USA ja lehmät.

    • Alviina on älykkö.

      Hän selviytyi kouluammunnasta.

      Hän selviytyi Brexitistä.

      Hän on voittaja.

      Me olemme kuin Alviina.

      Olemme voittajia.

      • Anonyymi

        Hillopurkkikin on Alviinaa älykkäämpi.


    • Anonyymi

      Alviina on ollut melkoiseksi häpeäksi Hyrynsalmelle. Toivotaan, että hän ei enää ikinä mainits eolevansa juuriltaan Kainuusta. Ei täällä tuollaisia vihreitä arvosteta yhtään.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1242
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe