Nyt saattaisi olla taas nollakorotusten vuoro

Kun vielä hetki meuhkataan, niin loppuu pelimerkit maksatukseen.
Voittajia ei ole. On vain häviäjiä.
Toiset häviävät enemmän kuin toiset.
Poliittisen historian ironiaa piilee siinä, että perussuomalaiset keikkuu gallupeissa kärjessä, kun ammattiliitot ajavat soppatykkinsä lakkoasemiin.
Nyt Sdp on pääministeripuolue. Parasta olisi, jos Sanna Marinin hallitus antaisi työmarkkinoiden järjestöjen ottaa vapaasti yhteen, kun lakot kumpuaa paljon kahden Ay-liiton valtataisteluina.

Yksi sosiaalidemokraattinen pääministeri kaatui jo lakkoilun sivuvaikutuksiin.
Jos suomalaisessa politiikassa vallitsisi jokin logiikka, Sdp:n luulisi hyötyvän siitä, että ammattiliitot näyttävät voimaansa.

Pian ollaan tilanteessa, jossa kikyllä saavutetut voitot ovat sulaneet lakkoiluun.

Kuluva talvi ja kevät saattavat jäädä historiaan murroshetkenä, jolloin ammattiliitot alkoivat menettää valtaansa. Toistaiseksi enemmistö niiden jäsenistä on hyväksynyt lakkoihin ryhtymisen.
Miksi näin?

Yleissitovien eli kaikille tulevien palkankorotusten aikakausi on vääjäämättä päättymässä. Sen tunnustavat ay-johtajatkin, vähintään heistä viisaimmat. Huominen on työmarkkinoilla täynnä paikallista sopimista, palkanmaksua tuottavuuden perusteella.

Ja laskun maksaa lopulta aina keskituloinen suomalainen.
Nyt lasku vain tulee kalliksi kun vääjäämättä lakot syö työpaikkoja, kun niitä tuotteita tehdään vähemmän lakko herkissä maissakin.
Maita joissa diktatuurinen järjestelmä jossa ns pääluottamusmies on samalla maan presidentti. mm Neuvostoliitto oli tälläinen jota meidänkin suurinta ääntä lakoista pitäneet kommunistit palvoi.

Kiky nyt vain tekosyy Ay-johtajilla, kun halunneet revanssia joka sopi omien puoluelaisten olossa hallituksessa, heikot naiset jotka ei näitä heidän kiemuroitaan osaa.
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Lopputulos on se, että Suomessa ei enää kohta ole työpaikkoja. AY-pamput porskuttaa kultakolikoissaan aina, työntekijöillä menee sitten hieman huonommin.
Ay-liike on riidankylväjä!

Äänestä
  • Sosialismi on rikos yhteiskuntaa kohtaan.

    Äänestä

Et taida oikein ymmärtää asioita. Juuri eilen tuli selvä ilmoitus etteo hallitus sekaannu neuvotteluihin.
Toinen juttu, meillä ei ole enää varaa mittaviin maataloustukiin. Siinä hallituksen tulee ottaa selvä kanta ja pienentää niitä roimasti.

Äänestä
  • Meillä juuri on varaa pitää köyhimmistä huolta mm maataloustuilla, jotka maksaa parempi tuloiset valtionverotuksessaan, yli 36000 e vuodessa tienaavat, alkupäästä lievästi, siitä tulojen noustessa enemmän. Siksi ruokatarpeet on kaupoisssa halvempia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä juuri on varaa pitää köyhimmistä huolta mm maataloustuilla, jotka maksaa parempi tuloiset valtionverotuksessaan, yli 36000 e vuodessa tienaavat, alkupäästä lievästi, siitä tulojen noustessa enemmän. Siksi ruokatarpeet on kaupoisssa halvempia.

    20 000 tilaa on olemassa vain nostaakseen tukia,

    tukijussit kikyloikalle, aktiivimalli,

    tulos tai ulos,
    sano uskonnollinen johtajakin,
    ay-pomo maalaisliitosta...

    Äänestä

Nyt maksetaan hintaa kiky-hommeleista.
Kukahan nekin keksi?

Äänestä
  • Paljon laitat 6 minuutille päivässä hinnaksi ?

    Äänestä

  • Ay liitot ne värkkäsi.

    Äänestä

  • Ay liitot ne värkkäsi.

    Äänestä

TE-keskuksille resursseja Kun punamultahallitus järjestää
Palataan Sipilän hallituksen aikaan, jota nyt lämmitelty tiukemmaksi.

Ideaalityöttömien kissanpäivät kohta ohitse
"Marin väläytti mahdollisia tiukennuksia velvoittavuuteen."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b86a3822-1a83-4aeb-91d9-f3460ab7c0f4

Pääministeri Sanna Marin:
"Pääministerin mukaan työttömyyden kovan ytimen torjuminen on vaikeaa.

Hallitukselle on tärkeää myös eriarvoisuuden torjuminen, jota Marinin mukaan edistetään saamalla ihmiset töihin.

Pääministeri muistutti, että Suomessa on velvoittava työttömyysturvajärjestelmä, eli tukea saadakseen ihmisen pitää olla valmis hakemaan töitä. Marin väläytti mahdollisia tiukennuksia velvoittavuuteen.

– Meillä on velvoittava työttömyysturvajärjestelmä. Velvoittavuutta ei ole kukaan esittänyt tämän hallituksen puitteissa purettavaksi, joten myös velvoitepuolta pitää tarkastella, mutta jos velvoitteita pitää tarkistaa, silloin myös palveluita pitää samalla kohdentaa."

Marin kertoi kaikkien tietämän asian, Suomessa on velvoittava työttömyysturvajärjestelmä, eli tukea saadakseen ihmisen pitää olla valmis hakemaan töitä. Siis osallistumaan TE-keskuksen järjestämään osoitettuun koulutukseen, tai hakemaan osoitettuun koulutukseen tai työpaikkaan.

Äänestä

Valhe on lestan merkki.

Ja itseppäinen tyhjän jankkaaminen myös.

Äänestä

Maataloustuissa on paljpn ilmaa. Missään muualla ei näe niin hienoja autoja kuin maalla. Komeet talot ja hallit. Palkansaajat asuvat kälyisissä ddr elementtitaloissa.

Äänestä
  • Kaupunkilaiset asuvat neukkumallisissa kuutioissa, koska puolueiden eliitti (puoluekannasta riippumatta) haluaa keskittää väen muutamaan kaupunkiin, jolloin puolue-eliitin kaverit rikastuvat asuntokaupalla ja -tuotannolla.

    Kaupunkeihin siirrettäville alamaisille on turha rakentaa mitään hienompaa, sehän maksaisi enemmän ja yhteiskunnallisen eliitin (kok. sekä ay-jyrät) keräämät voitot pienenisivät.

    Äänestä

  • Mukava katsoa saavutuksia pihalla mersua ,,.. kun ollut työtä parikin päivää putkeen, se silloin tuntuu mitä sillä rahalla saanut. Tuntee että olen saavuttanut jotakin. Sossun kitutuilla nyt ei tuollaista saa, jota tämäkin sossun kaveri kadehtii. Koita unissasi edes kun olet mersun kyydissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mukava katsoa saavutuksia pihalla mersua ,,.. kun ollut työtä parikin päivää putkeen, se silloin tuntuu mitä sillä rahalla saanut. Tuntee että olen saavuttanut jotakin. Sossun kitutuilla nyt ei tuollaista saa, jota tämäkin sossun kaveri kadehtii. Koita unissasi edes kun olet mersun kyydissä.

    Pari päivää putkeen töissä, pihalla mersu.... Pankkopojalla Siperian mersu?

    Äänestä

Pankon vähäpoika ei näköjään "jummarra", että nollakorotuslinja pahentaisi jo ennestään vinoutunutta ansiotasoa suhteessa kohonneisiin elinkustannuksiin. Mutta ei sitä tietenkään vähäpojalta voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.

Äänestä
  • Pankkolängvitsi sossun kitupoika. Sossun kitutuilla.
    Puhuu rahasta jota ei itsellä ole.

    Äänestä

  • Saithan viiskymmpiä takuueläkeeseesi, miksi valitat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pankkolängvitsi sossun kitupoika. Sossun kitutuilla.
    Puhuu rahasta jota ei itsellä ole.

    Aivan kuten arvelinkin. Ei "jummarra". Vanhuudenhöperyyksissään näyttäisi löytäneen uuden mielikuvituskaverin omasta pankkolängvitsistään. Sopii varmasti hyvin tälle mielikuvitusupseerille, joka on kertonut nauttivansa 6750 €:n kuukausieläkkeestään. Todellisuudessa on takuueläkkeellä ja maksattaa viagransa sekä psyykelääkkeensä Kelalla ja sosiaalitoimistolla.

    Puhuu rahasta jota ei itsellä ole. Apteekissakin sanoi rahansa loppuneen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pankkolängvitsi sossun kitupoika. Sossun kitutuilla.
    Puhuu rahasta jota ei itsellä ole. Apteekissakin sanoi rahansa loppuneen.

    Pankon vähäpojan kellotapulissa ei tapahdu mitään edistystä. Otahan jo ne työväestön sinulle tienaamat lääkkeet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pankon vähäpojan kellotapulissa ei tapahdu mitään edistystä. Otahan jo ne työväestön sinulle tienaamat lääkkeet.

    Älkää Toverit olko niin kauhean totisia. Majuri uunottaa teitä sata nolla.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Älkää Toverit olko niin kauhean totisia. Majuri uunottaa teitä sata nolla.

    Saattaa pallopaituli uunottaa sinua, mutta pääasiassa "majuri" uunottaa lähinnä itseään. Sata nolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saattaa pallopaituli uunottaa sinua, mutta pääasiassa "majuri" uunottaa lähinnä itseään. Sata nolla.

    Ei se ole narri joka sellaiseksi tekeytyy. Vähän hymyä huuleen Toverit varsinkin kun Marin jo lupasi raippaa työllisyyden parantamiseksi

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Ei se ole narri joka sellaiseksi tekeytyy. Vähän hymyä huuleen Toverit varsinkin kun Marin jo lupasi raippaa työllisyyden parantamiseksi

    PS. Majurihan vain paljastaa vasemmistolaisten täydellisen sivistyksen ja käytöstapojen puutteen.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    PS. Majurihan vain paljastaa vasemmistolaisten täydellisen sivistyksen ja käytöstapojen puutteen.

    Tuntien ajattelumaailmasi tuo oli melko odotettu vastaus. Saati että omasi ja varsinkin majurin sivistys sekä käytöstavat eivät ole yhtään sen kummempia. Muunnellun totuuden puhuminen ei ilmeisesti ole pahe?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuntien ajattelumaailmasi tuo oli melko odotettu vastaus. Saati että omasi ja varsinkin majurin sivistys sekä käytöstavat eivät ole yhtään sen kummempia. Muunnellun totuuden puhuminen ei ilmeisesti ole pahe?

    Pääasia täällä on kiinnostuksen ja ärtymyksen herättäminen. Siinä ollaan Majurin kanssa pärjätty hyvin.

    Äänestä

Herra Juha Sipilä orpopoikansa kanssa tuhosi Suomen ja ihmisten mahdollisuuden elää. nyt sitä satoa korjaillaan ja koko Suomi lakkoilee.

Äänestä
  • Demut ja vasssukat siellä lakkoilee kun ei työnteko maita.
    Syyksi sanoivat 6 minuuttisen päivässä, että se suuri asia heille, jolla nyt ei mitään merkitystä oikeasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Demut ja vasssukat siellä lakkoilee kun ei työnteko maita.
    Syyksi sanoivat 6 minuuttisen päivässä, että se suuri asia heille, jolla nyt ei mitään merkitystä oikeasti.

    Jos sillä 6 minuutilla ei ole mitään merkitystä, miksi työnantaja pitää siitä kynsin hampain kiinni? Ei ole oikein logiikkaa noissa jutuissasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sillä 6 minuutilla ei ole mitään merkitystä, miksi työnantaja pitää siitä kynsin hampain kiinni? Ei ole oikein logiikkaa noissa jutuissasi.

    Tyypillistä palstapölhölle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyypillistä palstapölhölle.

    Mikä se sinun 6minuuttinen on päivää kohti ?
    Ei se ole mitään, ellei hengitystä tartte pidätellä sukelluksissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sillä 6 minuutilla ei ole mitään merkitystä, miksi työnantaja pitää siitä kynsin hampain kiinni? Ei ole oikein logiikkaa noissa jutuissasi.

    Sen on niin liitot sopineet, kun työaikaa määritelty, josta pidetään kiinni.
    Siksi juuri työajat määritellään, muttei nyt yksi 6 minuutinen päivää kohti tee mitään suuntaan eikä toiseen. Ei sen takia nyt tarvitsisi mitään vallankumousta tehtä joka näkyy taustalla olevan vasemmisto vähemmistöllä. Höyryveturi aikaisilla säännöillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kun vielä hetki meuhkataan, niin loppuu pelimerkit maksatukseen.
Voittajia ei ole. On vain häviäjiä.
Toiset häviävät enemmän kuin toiset.
Poliittisen historian ironiaa piilee siinä, että perussuomalaiset keikkuu gallupeissa kärjessä, kun ammattiliitot ajavat soppatykkinsä lakkoasemiin.
Nyt Sdp on pääministeripuolue. Parasta olisi, jos Sanna Marinin hallitus antaisi työmarkkinoiden järjestöjen ottaa vapaasti yhteen, kun lakot kumpuaa paljon kahden Ay-liiton valtataisteluina.

Yksi sosiaalidemokraattinen pääministeri kaatui jo lakkoilun sivuvaikutuksiin.
Jos suomalaisessa politiikassa vallitsisi jokin logiikka, Sdp:n luulisi hyötyvän siitä, että ammattiliitot näyttävät voimaansa.

Pian ollaan tilanteessa, jossa kikyllä saavutetut voitot ovat sulaneet lakkoiluun.

Kuluva talvi ja kevät saattavat jäädä historiaan murroshetkenä, jolloin ammattiliitot alkoivat menettää valtaansa. Toistaiseksi enemmistö niiden jäsenistä on hyväksynyt lakkoihin ryhtymisen.
Miksi näin?

Yleissitovien eli kaikille tulevien palkankorotusten aikakausi on vääjäämättä päättymässä. Sen tunnustavat ay-johtajatkin, vähintään heistä viisaimmat. Huominen on työmarkkinoilla täynnä paikallista sopimista, palkanmaksua tuottavuuden perusteella.

Ja laskun maksaa lopulta aina keskituloinen suomalainen.
Nyt lasku vain tulee kalliksi kun vääjäämättä lakot syö työpaikkoja, kun niitä tuotteita tehdään vähemmän lakko herkissä maissakin.
Maita joissa diktatuurinen järjestelmä jossa ns pääluottamusmies on samalla maan presidentti. mm Neuvostoliitto oli tälläinen jota meidänkin suurinta ääntä lakoista pitäneet kommunistit palvoi.

Kiky nyt vain tekosyy Ay-johtajilla, kun halunneet revanssia joka sopi omien puoluelaisten olossa hallituksessa, heikot naiset jotka ei näitä heidän kiemuroitaan osaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu