Kysymys persuille

Mikä seikka on TÄRKEIN teille itsekullekin persujen kannattajalle, josta johtuen kannatatte persuja?
65<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Suomi on säilytettävä itsenäisenä ei eu yhdysvaltana.

Äänestä
  • Kuinka niin säilytettävä, jos se on menettänyt itsenäisyytensä EU:n jäsenenä? Eikö tuo ole aika epärealistista haahuilua, vai onko persuilla jokin konsti tuohon asiaan, jota sinä pidät tärkeimpänä persukannatuksesi motiivina?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka niin säilytettävä, jos se on menettänyt itsenäisyytensä EU:n jäsenenä? Eikö tuo ole aika epärealistista haahuilua, vai onko persuilla jokin konsti tuohon asiaan, jota sinä pidät tärkeimpänä persukannatuksesi motiivina?

    Saarivaltio sen teki, seuraatko edes uutisia.

    Äänestä

  • "Halla-aho on silti sitä mieltä, että EU-jäsenyys ei ole Suomen kansallinen etu. Hänen mukaansa ei kuitenkaan ole realistista, että Suomi eroaisi lyhyellä aikajänteellä unionista.

    – Siispä olemme lähteneet siitä, että yritämme muuttaa EU:n kehityksen suuntaa niin, että Euroopan unionin jäsenyys olisi vähemmän ristiriidassa meidän kansallisen etumme kanssa. "

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perussuomalaisten-jussi-halla-aho-ei-halua-suomea-nyt-irti-eu-sta-en-usko-etta-sellainen-keskustelu-talla-hetkella-houkuttelee-ihmisia/7539652#gs.w04d2f

    Millaista aikataulua sinä olet ajatellut?

    Äänestä

  • Ei se ole kirkossa kuulutettu asia, että EU olisi liittovaltio. Asiasta on myös toisenlaisia mielipiteitä kuin persujen esittämät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saarivaltio sen teki, seuraatko edes uutisia.

    Seuraatko sinä mestarin ajatuksia aiheesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saarivaltio sen teki, seuraatko edes uutisia.

    Siinäkö on persujen konstit ja keinot? GB:kin erosi? Niinpä niin taas.

    Äänestä

  • Mutta Halla-aho haluaa Suomen USA-vetoiseen Natoon? Eikö se uhkaa sotilaalista liittoutumattomuutta ainakin, jos ei itsenäisyyttä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Halla-aho on silti sitä mieltä, että EU-jäsenyys ei ole Suomen kansallinen etu. Hänen mukaansa ei kuitenkaan ole realistista, että Suomi eroaisi lyhyellä aikajänteellä unionista.

    – Siispä olemme lähteneet siitä, että yritämme muuttaa EU:n kehityksen suuntaa niin, että Euroopan unionin jäsenyys olisi vähemmän ristiriidassa meidän kansallisen etumme kanssa. "

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perussuomalaisten-jussi-halla-aho-ei-halua-suomea-nyt-irti-eu-sta-en-usko-etta-sellainen-keskustelu-talla-hetkella-houkuttelee-ihmisia/7539652#gs.w04d2f

    Millaista aikataulua sinä olet ajatellut?

    Halla-aho toistaa kutakuinkin samaa minkä Soini kertoi jo ajat sitten ollessaan persujen puheenjohtaja. Paitsi, että Soini sanoi, ettei Suomi voi yksinään erota EU:sta.
    Silloin ei ollut Brexit vielä tapetilla. Nyt on ja on ollut ja silti Halla-aho puhuu tuollaisia, ettei ole realistista (tuo oli viime vuoden syyskuulta).

    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/timo-soini-myontaa-muutoksen-sanoin-sen-aaneen-suomi-ei-voi-lahtea-yksin/60603e7d-9518-327c-bf2e-17cc484c54d5

    Seuraakohan nuo persut ollenkaan noiden messiaidensa sanomisia muista asioista kuin mamumamumamu? Siihenkö persujen ymmärrys pysähtyy? Eikä riitä edes siihen, kun eivät tajua persujen hallituskaudella Suomeen tulleen yli 30 000 pakolaista. Eikä taatusti kaikki laillisin keinoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Halla-aho on silti sitä mieltä, että EU-jäsenyys ei ole Suomen kansallinen etu. Hänen mukaansa ei kuitenkaan ole realistista, että Suomi eroaisi lyhyellä aikajänteellä unionista.

    – Siispä olemme lähteneet siitä, että yritämme muuttaa EU:n kehityksen suuntaa niin, että Euroopan unionin jäsenyys olisi vähemmän ristiriidassa meidän kansallisen etumme kanssa. "

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perussuomalaisten-jussi-halla-aho-ei-halua-suomea-nyt-irti-eu-sta-en-usko-etta-sellainen-keskustelu-talla-hetkella-houkuttelee-ihmisia/7539652#gs.w04d2f

    Millaista aikataulua sinä olet ajatellut?

    "Siispä olemme lähteneet siitä, että yritämme muuttaa EU:n kehityksen suuntaa niin, että Euroopan unionin jäsenyys olisi vähemmän ristiriidassa meidän kansallisen etumme kanssa. "

    Diibadaabaa....

    Kuka tahansa poliitikko olisi voinut sanoa noin. Ja sanookin.

    Joo joo, mutta Mestarin sanomana se on ihan eri juttu. Se on jotain ylimaallisen viisasta silloin. Se on niin persua, niin persua, että...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saarivaltio sen teki, seuraatko edes uutisia.

    Australiaa ei lasketa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saarivaltio sen teki, seuraatko edes uutisia.

    Itsenäisyys saadaan takaisin jos tahtoa olisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsenäisyys saadaan takaisin jos tahtoa olisi.

    Väität siis, ettei Suomi ole itsenäinen.

    Äänestä

  • Persut eivät ole ajamassa Suomen eroa EU:sta. Etkö tiennyt. Halla-aho kertoi jo kauan sitten, ettei sellainen tavoite ole poliittisesti realistinen.

    Äänestitkö turhaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut eivät ole ajamassa Suomen eroa EU:sta. Etkö tiennyt. Halla-aho kertoi jo kauan sitten, ettei sellainen tavoite ole poliittisesti realistinen.

    Äänestitkö turhaan?

    Kieltämättä persut vaikuttavat tyhmiltä.

    Äänestä

Minusta on tärkeintä pyhä kolminaisuus: Trump - Putin ja me persut.

PS for ever.

Äänestä
  • Brexitin kerrotaan hyödyttävän ainakin Venäjää. Suomeenkin se vaikuttaa, mutta ei ainakaan positiivisesti.

    Äänestä

Persut oli rajoittamassa maahanmuuttoa mut ei käynnyt sipilälle. Tiedätte jokainen jo että mamut valtaa maamme

Äänestä
  • Puheet ja teot ei kohtaa.

    Äänestä

  • https://www.is.fi/politiikka/art-2000005965735.html

    Jos mamut valtaa maamme, persut olivat vahvasti osallisina siinä prosessissa 2015. Nythän tilanne on ollut, että turvapaikanhakijoiden määrä on pienenemään päin. Tulevasta emme tiedä.

    Äänestä

Persut ei vaivaudu kommentoimaan itselleen tärkeitä asioita.

Äänestä
  • Niille on tärkeintä, että saa valittaa. Mikään ei ole koskaan hyvin, mutta kyllä persut laittaisi asiat kuntoon heidän mielestään. Tyhmiä tollakoita.

    Äänestä

>>Mikä seikka on TÄRKEIN, josta johtuen kannatatte persuja?<<

Omalta kohdaltani vastaan näin. Punainen lanka ei ole Perussuomalaisten kannatus, vaan olla julkisesti käsittelemässä asioita, joita näen ja koen pitävämme yhteisinä. Siis itseäni yhdistää asiat - ei puolue sinänsä.
Tuohon liittyen - olen puolueeton - tuen kaikkia ihmisiä, joiden kanssa näen asiat saman suuntaisesti. Taas en anna tukeani asioissa, joista ajattelen erilaisesti.

Mielestäni, koko ihmiskunnan elinympäristö olisi kehittyneempi, jos ihmiset olisivat puolueettomia ja kannatisivat / tukisivat tahoja - ihmisiä, joiden kanssa näkevät asian tärkeänä. Usein puolueellinen ihminen käyttää turhaan / ylimääräisesti ruutiaan ja ylisesti tastelu vallasta kohottaa ihmisessä stressitasoa.
Kuten nykyään on jo nähtävissä, niin taistelu vallasta etäännyttää ihmisiä / päättäjiä Suomen asioiden hoitamisesta. Perusasia unohtuu.

m.l

Äänestä
  • Oletko itse ollut ehdokkaana koskaan? Jos olet, mitä asioita silloin ehdokkaana toit esiin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko itse ollut ehdokkaana koskaan? Jos olet, mitä asioita silloin ehdokkaana toit esiin?

    En ole ollut koskaan ehdokkaana. Avoimesti sanoen, en ole tavannut yhtään Perussuomalais ehdokasta livenä, enkä käynyt vaalitilaisuuksissa. En ole edes äänestäjä aktivisti vuosikymmeniin. Viime vaaliessa äänestin vedon- ja mielenkiinnon johdosta.

    En usko vaaleilla hoidettavan ihmisen elinympäristön kehittämistä, vaan kansalaisten ymmärryksen laajentumisen kautta. Siis mitä aktiivisempi kansa ja kulttuuri avoin keskusteluihin - sananvapaus laaja-alainen, niin sitä pidemmälle ihminen kehittäisi elinympäristöään.
    Taas päin vastoin. Mitä suitsetuimpi sananvalaus maassa, sitä heikompi kehitys.

    m.l

    Äänestä

  • >>>Punainen lanka ei ole Perussuomalaisten kannatus<<<

    Mutta olet persu?

    >>>Siis itseäni yhdistää asiat - ei puolue sinänsä.<<<

    Persupuolue?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole ollut koskaan ehdokkaana. Avoimesti sanoen, en ole tavannut yhtään Perussuomalais ehdokasta livenä, enkä käynyt vaalitilaisuuksissa. En ole edes äänestäjä aktivisti vuosikymmeniin. Viime vaaliessa äänestin vedon- ja mielenkiinnon johdosta.

    En usko vaaleilla hoidettavan ihmisen elinympäristön kehittämistä, vaan kansalaisten ymmärryksen laajentumisen kautta. Siis mitä aktiivisempi kansa ja kulttuuri avoin keskusteluihin - sananvapaus laaja-alainen, niin sitä pidemmälle ihminen kehittäisi elinympäristöään.
    Taas päin vastoin. Mitä suitsetuimpi sananvalaus maassa, sitä heikompi kehitys.

    m.l

    Oletko uskovainen?

    Oletko koskaan valehdellut?

    Tuollaista kukaan ehdokkaaksi ottaisikaan, ellei sitten persut. Onhan siellä kaiken maailman turtiaisia ennestäänkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko uskovainen?

    Kyllä, olen Jeesukseen uskova, mutta edelleen puolueeton. En kuulu mihinkään uskonolliseen puolueeseen / lahkoon. Luterilaisiin, en Helluntalaisiin, en Johovan todistajiin jne...... mutta asenteeni on keskustella kaikkien kanssa JUMALAN aivoituksista.

    Äänestä

  • markkulievonen kirjoitti:

    Sinäkö tännekin noita uskonsaarnojasi olet tunkenut?

    Oletko jonkin sortin █▬█ █ █▬█ █▬█ █▄█ █▄ █ ?

    Äänestä

  • markkulievonen kirjoitti:

    Kyllä, olen Jeesukseen uskova, mutta edelleen puolueeton. En kuulu mihinkään uskonolliseen puolueeseen / lahkoon. Luterilaisiin, en Helluntalaisiin, en Johovan todistajiin jne...... mutta asenteeni on keskustella kaikkien kanssa JUMALAN aivoituksista.

    Niin kuin Teuvo Hakkarainenkin sanoi;

    "Taivaan isä säätää ilmat..."

    Niinhän se on. Vai onko?

    PS. Teuvo nyysi kirkkohopeat, koska jumalahan ei niitä tarvitse. Eiks vaan?

    Heh

    Äänestä

Suomaen tuhon estäminen. Suomalaisen kulttuurin sekä sivistyksen vaaliminen. Islamisaation esto. Liittovaltiokehityksen pysäyttäminen. Ilmastopaasauksen järkeistäminen. Suomi ensin.

Äänestä
  • Suomen siis.

    Äänestä

  • Kiinalaisten rahat. Niikko

    Äänestä

  • Haluan että Suomi säilyy edes tällaisena kuin se nyt on. Haluan tietenkin että vihervasemmiston ja feministien syunnattomat vauriot korjataan maassa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sukupuolineutraaliusvouhotuksesta luopumista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinalaisten rahat. Niikko

    Kuinka tämä liittyy kysymykseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluan että Suomi säilyy edes tällaisena kuin se nyt on. Haluan tietenkin että vihervasemmiston ja feministien syunnattomat vauriot korjataan maassa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sukupuolineutraaliusvouhotuksesta luopumista.

    Nämä mainitut tahot (vihervasemmisto ja femakot) ovat tehneet ja tekevät kaikkensa että suomalaiset arvot, kulttuuri, sivistys, omaleimaisuus, päätäntävalta katoaisi ikuisiksi ajoiksi.

    Etenkin kristillisyyttä he vihaavat kuin ruttoa, vaikka oikeat kritityt tekevät lähimmäiselle hyvää erilaisin avustuksin sekä työpanoksin. Monet heistä antavat hyväntekeväisyyteen kymmenykset tuloistaan. Tätä ei yksikään vasuriateisti tee. Sensijaan he vaalivat erästä uskontoa jota valheellisesti rauhanuskonnoksi sanotaan.

    "Haluan että Suomi säilyy edes tällaisena kuin se nyt on. "

    Niinpä. Jos persut pääsisivät valtaan, Suomesta voisikin tulla sellainen natsivaltio, että kaipailisit kovasti menneitä aikoja.

    Halla-ahon blogikirjoitukset ei hyvää lupaa. Kaasuttamista, ampumisfantasioita, väärässä paikassa väärään aikaan, et cetera et cetera.

    Lisään samantien. Toisaalta persuthan kaipaavat menneitä aikoja. 1930-lukua.

    Onneksi ne on oppositiossa.

    Äänestä

  • Ei ollut tarkoitusta kolmea kertaa laittaa samaa viestiä. Tabletti laittoi kun kolme kertaa painalsin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Haluan että Suomi säilyy edes tällaisena kuin se nyt on. "

    Niinpä. Jos persut pääsisivät valtaan, Suomesta voisikin tulla sellainen natsivaltio, että kaipailisit kovasti menneitä aikoja.

    Halla-ahon blogikirjoitukset ei hyvää lupaa. Kaasuttamista, ampumisfantasioita, väärässä paikassa väärään aikaan, et cetera et cetera.

    Petsut tekee juutalaisille hyvää tällä hetkellä. Vihervassut tekee vahingon.

    Vihervassut toimivat antisemitismia voimallisesti nostaen kun haluavat kiivaasti ja rajattomasti juutalaisten ikiaikaisia vihollisia lähi-idästä maanosaamme. Persut toimivat tässä täysin päinvastoin. Persujen nuorisojärjestö vaatii juutalaisten seurakuntien turvallisuuden parantamista hesassa kun ovat huolissaan heidän turvallisuudesta. Mitä tekee vassut? Hyppii aitojen yli Israelissa.

    Korjaan persut.

    Vihreä liikehän on natsien perustama muinaisessa sodanjälkeisessä Saksassa. Tästä tietää demari Mikko Paunio enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Haluan että Suomi säilyy edes tällaisena kuin se nyt on. "

    Niinpä. Jos persut pääsisivät valtaan, Suomesta voisikin tulla sellainen natsivaltio, että kaipailisit kovasti menneitä aikoja.

    Halla-ahon blogikirjoitukset ei hyvää lupaa. Kaasuttamista, ampumisfantasioita, väärässä paikassa väärään aikaan, et cetera et cetera.

    No mikä kielen vei?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisään samantien. Toisaalta persuthan kaipaavat menneitä aikoja. 1930-lukua.

    Onneksi ne on oppositiossa.

    Tämä hetki riittäisi. Ei maata vielä olla tuhottu. Siis tämä tilanne, mutta edellyttäen että näistä esimerkiksi femakkojen hulluuksista sanoudutaan irti. Lasten päitä ollaan jo aivan tarpeeksi sekoitettu tällä sukupuolineutraalius-hulluudella. Eivät poloiset tiedä mitä sukupuololta ovat, jotkut heistä. Ei tällaista pienen herkässä iässä olevan mielen sekoittamista ennen ollut. Kukaan ei edes puhunut koko asiasta kun sitä ei ollut.

    Ennen hyvään aikaan lapset tiesi mitä sukupuolta edustavat. Nyt moni heistä miettii pää sekoitettuna tällä asialla, että kuka on. Tämä on jopa hyökkäys ihmisyyttä vastaan, ellei jopa rikos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä mainitut tahot (vihervasemmisto ja femakot) ovat tehneet ja tekevät kaikkensa että suomalaiset arvot, kulttuuri, sivistys, omaleimaisuus, päätäntävalta katoaisi ikuisiksi ajoiksi.

    Avauksessa oli kyse persuista. Ajaako persut sinun mainitsemiasi asioita, jotka tosin aika epämääräisesti tuot esiin, pelkästään luettemalla aika epäuskottavasti ja osoittamalla syyttävän sormen vihervasemmistoon. Eikä vasemmisto ole ollut luomassa sinullekin hyvinvointiyhteiskuntaa?
    Tuonne on muuten laitettu esim. Halla-ahon mielipide ns. Fixitistä. Luitko? Vastaako persuus siis sinun tarpeitasi munmuassa siinä asiassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etenkin kristillisyyttä he vihaavat kuin ruttoa, vaikka oikeat kritityt tekevät lähimmäiselle hyvää erilaisin avustuksin sekä työpanoksin. Monet heistä antavat hyväntekeväisyyteen kymmenykset tuloistaan. Tätä ei yksikään vasuriateisti tee. Sensijaan he vaalivat erästä uskontoa jota valheellisesti rauhanuskonnoksi sanotaan.

    "Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho on uskontoihin nihkeästi suhtautuva agnostikko"

    "Osittain pidän [lestadiolaisista] siksi, että vaikka he ovat huumorintajuttomia änkyröitä ja punaniskoja, heidän uskontonsa ei ole genitaaliuskonto."

    – Jussi Halla-aho blogissaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ennen hyvään aikaan lapset tiesi mitä sukupuolta edustavat. Nyt moni heistä miettii pää sekoitettuna tällä asialla, että kuka on. Tämä on jopa hyökkäys ihmisyyttä vastaan, ellei jopa rikos.

    Uskontoko sinun pääsi sekoitti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihreä liikehän on natsien perustama muinaisessa sodanjälkeisessä Saksassa. Tästä tietää demari Mikko Paunio enemmän.

    Ei se tee asioista totta, jos joku demari on käynyt Putkosen tuumaustunnilla puhumassa persuille mieluisia asioita. Mutta varmaan sai pitää mikrofonin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho on uskontoihin nihkeästi suhtautuva agnostikko"

    "Osittain pidän [lestadiolaisista] siksi, että vaikka he ovat huumorintajuttomia änkyröitä ja punaniskoja, heidän uskontonsa ei ole genitaaliuskonto."

    – Jussi Halla-aho blogissaan

    Mestarisivari diggaa lestoja? Vaikka he ovat huumorintajuttomia? Vai siitäkö syystä juuri, että he ovat huumorintajuttomia? Ei vaikuta kovin huumorimieheltä itsekään nimittäin tämä opposition ankeuteen tuomittu persupäällikkö.

    Äänestä

Kaipaan sellaista Suomea joka oli 80-luvulla. Suomi oli itsenäinen, oli oma raha devalvaatioineenkin, oli turvallisuutta. Ei tarvinnut lukita kaikkea omaisuutta lukkojen taakse, mutta nyt ei saa jättää mitään mihinkään niin jo häviää. Ihmisten rehellisyys on osittain kadonnut. Työtä oli sekä fimat pääosin suomalaisessa omistuksessa. Sitten tuli herrat jotka tuhosivat idyllin pankkikriiseineen. Nämä samaiset herrat kannattavat nyt valtion itsenäisyyden totaalista lopettamista. Se tarkoittaa liittovaltiota. Silloin on suomalaisuus pelkkä muisto vain. Ei liehutella Suomen lippuja lätkäkullan mahdollisesti tullessa. Jos nyt eu-eliitti kieltää kansalkisten tunnusten näyttöä parlamentin istunnoissa. Tämä on alku sille että ne kielletään yksityisistä talouksistakin ja kaikkialta. Uusneukku on syntynyt.

Äänestä
  • Todellisuutta on, miten ihminen on muuttunut erittäin paljon lähi vuosikymmenien aikana ja siten elinympäristömme.

    K-u-k-a-a-n.............. ei olisi 90-luvulla uskonut, miten Suomessa vahuksia kuolee 2000 luvulla heitteilejätön seurauksena. Tämä sektori pidetään edelleen salassa kuin asiat kansalta Pohjois-Koreassa.
    Nuoriso reagoi pelkotiloineen tähän ilmasto hössötykseen, mutta mitä tapahtuisi nuorisolle, jos media näyttäisi viedeointia missä tilassa Suomessa elää vanhukset. Siis tila, jota kohden kaikki Suomalaiset kulkevat. Taas ilmaston lämpenemisen vaikutukset ovat kaukana useiden sukupolvien päässä - ja sekin teoriassa - millä tasollaan.

    Niin, ihmisen / koko kansan psyyke kaipaa AINA turvallisuutta tuottavaa elinympäristöä ja juuri tämä tekijä on muuttunut. Lähi vuodet / vuosikymmen tuo vain lisää uhkakuvia elinympäristöömme ja erittäin huolestuttava asia on, miten nämä tulevat hallitusten siunaamina.
    Sikäli ihmeellinen aika, miten elinympäristömme vahvistaa materiallistista / aineellista elintasoamme, mutta samalla heikentää psyykkistä kehitystä - vahvuutta - ja tämä aktivoi ihmisiin lisää pelkotiloja ja epävarmuutta.

    Niin, tavallaan Suomen maa perällä toimii ikään kuin terroristi järjestö, joka aktivoi uhkaa ja toivottomuutta kansalaisiin ja tämä terroristi järjestö on soluttautunut hallituksen sisälle. Pahin uhlakuva / terrosisti on juuri vihreät ja muut lievempänä.

    Itse en edes ihmettelisi, jos Suomessakin asiat menisivät tasolle, jossa politikkoja alettaisiin pahoinpidellä , jopa surmata. Nurkkaan ajettu ihminen menettää erittäin helposti mielentasapainonsa ja reagoi väkivaltisesti.
    Jos tarkkoja ollaan, niin ihmisen käyttäytyminen on kautta aikain ja joka puolella maailmaa ollut samanlainen ja juuri elinympäristö on ohjannut ja ohjaa kansan / ryhmät väkivaltaisiin tekoihin.
    Ei Suomi ja suomalaiset ole tässä erilaisessa asemassa. Kun / jos elinympäristömme muuttuu, niin ihmisen käyttäytyminen on sen mukaista / ohausta.

    m.l

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todellisuutta on, miten ihminen on muuttunut erittäin paljon lähi vuosikymmenien aikana ja siten elinympäristömme.

    Oikeassa olet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikeassa olet.

    Mikä sinä olet sitä määrittelemään?

    Äänestä

ei yhtään islam uskoista maahan

ei suomi voi opettaa kuten Kiina heitä tavoille

vai pitäskö kaikki pukata leireille tukiopetukseen?

Äänestä
  • "ei yhtään islam uskoista maahan"

    Miksi persut ei noudattaneet tuota oppia, kun pääsivät hallitukseen 2015?

    Äänestä

panta jalkaan ja joka miehelle seuranta päälle ennen maasta poistamista

Äänestä

Rajat kiinni ilmastosaasteille. Ei päästetä vieraita myrkkyjä isämaahamme. Niiku Venäjän ja Kiinan ja Intian.

Äänestä

Persut luulee pääsevänsä EU:sta eroon kannattamalla persuja.
Persut ei edes tiedä puolueensa linjaa siinäkään asiassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mikä seikka on TÄRKEIN teille itsekullekin persujen kannattajalle, josta johtuen kannatatte persuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu