Arhinmäki pääsi eilen televisioon sanomaan kantansa ehdotetusta ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastuksesta. Hän antoi ymmärtää, että uusi malli leikkaa ansiosidonnaista. Se on vale. Ansiosidonnaisen kokonaissumma on sama, mutta se on porrastettu siten, että alussa saa enemmän kuin aikaisemmin. Enemmän. Ajan myötä ansiosidonnainen vähenee portaittain, mutta kokonaissumma ei ole vähemmän, niin kuin Arhinmäki antoi ymmärtää populistisesti ja samalla kumartaen SAK-laisen ay-liikkeen suuntaan ja pyllistäen tulevaisuuden työttömille.
Toinen vale joka sisältyy demareiden ja vasemmistoliittolaisten ay-liikettä palvelevaan sanomaan on, että työllistämisestä ei ole näyttöä. Nimenomaan on näyttöä naapurimaasta, että ansiosidonnaisen porrastus lisää työllistymistä.
Totuus on, että porrastetussa ansiosidonnaisen mallissa ansiosidonnainen ei pienene ja malli lisää työllistymistä. Itse asiassa nopeasti työllistyvä saa enemmän kuin voimassa olevalla mallilla. Saa ENEMMÄN. Se, joka viruu peruspäivärahalle asti saa yhtäpaljon, mutta ei vähemmän.
Toinen asia on, että nykymalli, joka edellyttää kuulumista työttömyyskassaan on perustuslain vastainen. Ansiosidonnainen pitäisi kuulua kaikille, ei vain työttömyyskassan jäsenille. Ay-liike on markkinoinut virheellisesti, että pitää kuulua liittoon. Sekin on vale. Liittoon kuuluminen on vapaaehtoista, mutta vielä pitää kuulua työttömyyskassaan, että saisi ansiosidonnaisen. Liittoon kuulumattomille on tarjolla riippumaton työttömyyskassa, YTK, tuttavallisesti entinen "Loimaan kassa".
Vasemmistoliiton kansanedustajat valehtelevat ansiosidonnaisen porrastuksesta
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aina kun kommunisti puhuu, niin populistiset ja kierot ajatukset leviävät kuulijan korviin
Arehinmäki on kuin me.
Siksi hän on oikeassa.
Olkaa tekin kuin ME.
Oppikaa totuuteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692512Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242167Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e982109Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92052MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141895Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071883Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5931856Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S191664Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411433