Onko kokemusta työskentelystä kaupungin leivissä? Onko ns hyväveli systeemi että sinne pääsee töihin?
Kaupunki työnantajana
3
260
Vastaukset
- Anonyymi
Positiivisuusviikon kunniaksi on mainittava, että parempaa työpaikkaa kuin kaupungilla ei helposti löydä.
- Anonyymi
Koskin parhaita työpaikkoja ei työt rasita ,palkkakin on lähes sama mitä paperitehtaassa.
- Anonyymi
Olen muutaman kerran ollut pakkotyöllistettynä kaupungilla.Esimerkiksi kun olin wareenalla istuin autossani ensimmäisenä työpäivänä odottamassa Kottaraa.Oli niin pirkuleen kylmä etten ulos viitsinyt mennä niimpä ajattelin syödä muijan tekemät evväät siinä ja kuunnella vähän mattia ja teppoa.No siinä kävi niin että nukahdin ja pomo tuli koputtaan ikkunaan sanoen nukuit sitten ensimmäisenä työpäivänä tunnin rokulia.Käytiin siitä katsomassa mitä pitäisi tehdä kun kapina alkaa.Sosiaalitilat haukuin heti pomolle kun olivat pienet ja ahtaat.Puoli vuotta raadoin ja kuun viimeinen päivä tilipäivä aina koitti jolloin ostin joka kerta hofnarin sikkaareita piruuttani töihin ja polttelin niitä.Kyllä siellä pikkupalkkaisilla hermo oli kireässä mutta eipä ole kysytty enään töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370