Olen parinkympin puolivälin ikäinen mies ja minulla on nyt vuoden ajan ollut erittäin tunteeton olo. Minulla on helvetillisiä vaikeuksia keskustella kenenkään kanssa. En pysty keskittymään yhtään puheeseen ja en jaksa edes sanoa mitään takaisin.
Minulla on ollut noin 9v masennuksen oireita ja noin 8 kk sitten sain motivaatiota laittamaan elämääni remonttiin. Pääsin kouluun ja aloitin uuden kamppailulajin harrastamisen. Elämä tuntui uudestaan alkavan, mutta nyt on nykypäivään mennessä olo muuttunut täysin tyhjäksi ja toivottomaksi ja harrastus meni siinä samalla.
Minulla ei ole ollut ala-asteen jälkeen yhtään kaveria.
Minulla on ollut normaali lapsuudenperhe, mutta olen ollut suurimmat ajat omissaoloissani ja olin menettänyt kaiken mielenkiintoni perheeni jäseniin 16v ikävuoteen mennessä.
En halua mitään. En halua tulevaisuudelta mitään. En halua enää yrittää parantaa tilannettani. Olen omien ajatusteni vanki.
Minulla on ollut noin 9v masennuksen oireita ja noin 8 kk sitten sain motivaatiota laittamaan elämääni remonttiin. Pääsin kouluun ja aloitin uuden kamppailulajin harrastamisen. Elämä tuntui uudestaan alkavan, mutta nyt on nykypäivään mennessä olo muuttunut täysin tyhjäksi ja toivottomaksi ja harrastus meni siinä samalla.
Minulla ei ole ollut ala-asteen jälkeen yhtään kaveria.
Minulla on ollut normaali lapsuudenperhe, mutta olen ollut suurimmat ajat omissaoloissani ja olin menettänyt kaiken mielenkiintoni perheeni jäseniin 16v ikävuoteen mennessä.
En halua mitään. En halua tulevaisuudelta mitään. En halua enää yrittää parantaa tilannettani. Olen omien ajatusteni vanki.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muistan itse nuoruudestani että tuossa iässä voi kyllä tulla mitä tahansa sekavia ja kummallisia olotiloja. Siihen auttaa paljon jos on yksikin hyvä kaveri, jonka kanssa oloista voi jutella, ja hän sanoo että "se on normaalia". Sekin auttaa kun kirjoittaa päiväkirjaan ajatuksiaan ja tuntojaan. Teen sitä itsekin välillä sellaisina aikoina kun tuntuu olevan tuuliajolla. Saatat kärsiä hetkellisestä näköalattomuudesta. Toisaalta siinä ei ole mitään vikaa, jos ei halua maailmasta mitään. Esim. buddhalaisten mielestä se olisi oikein hyvä ja iloinen tilanne meditoinnin kannalta... Lisäksi koska ei ole erityisen ahne, niin tuskin aiheuttaa harmia muillekaan, eikä siis kerrytä karmaa, josta seuraa kärsimystä myöhemmin. Toisaalta tarvitsee olla halua ja himoa jonkin verran maailman asioihin, että pystyy selviytymään arjesta ja on joku motivaatio töissä käymiseen. Uskon että löydät kyllä "johtotähtesi" kunhan kokeilet erilaisia asioita. Jos koet että sinulla on elämää ja koulunkäyntiä haittaavia ongelmia niin puhu niistä rehellisesti psykiatrille, niin voit ehkä saada selville mitä ongelmien taustalla on ja löytää uuttaa kipinää valitsemiisi asioihin :)