Byrokratia ei lopu ihmisen kuolemaan

"Perukirjavaatimukset hevoskärryjen aikaisia

Perunkirjoitusta säätelevä perintökaari on vuodelta 1965. Yhteiskunta on sen jälkeen sähköistynyt, mutta perukirjavaatimukset eivät.

Pahin kanto kaskessa on pankki. Pankki sulkee vainajan pankkitilit heti kun se on saanut väestörekisteristä tiedon kansalaisen kuolemasta. Siihen ei mene montaa päivää. Tilistä ei anneta tietoja, eikä sitä voida käyttää ennen kuin pankki on saanut allekirjoitetun perukirjan.

Olen usein ollut tilanteessa, jossa pankki ei anna vainajan tilitietoja, koska ei ole perukirjaa. Eikä perukirjaa voi tehdä, koska ei ole tilitietoja. Olen joskus vainajan papereista saanut tietää vainajan pankin konttorin nimen, joskus jopa tilinumeronkin, mutta en tilin tietoja. Olen mennyt pesän valtakirjalla pankin konttoriin ja lyönyt nyrkin pöytään, nyt te kerrotte kuolinpäivän tilin saldon. Pankkivirkailija yleensä säikähtää siinä tilanteessa ja antaa tiedot.

Pankki perustelee tekemisensä sillä, että heidän pitää tietää kaikki pesän osakkaat, mikä ilmenee vain perukirjasta. Miksi pitää tietää? Jos nostan valtakirjalla jonkun tililtä rahaa, en joudu tilittämään omaa enkä valtakirjan antajan sukuselvitystä pankille. Mikä muuttuu kuoleman hetkellä?

Pankille ei riitä perukirjan ensimmäinen sivu, jossa sukuselvitys annetaan, vaan he vaativat kaikki sivut. Miksi pankin pitäisi tietää perheen omaisuus ja velat? Onko ajatus antaa sijoitusneuvoja, jos tilillä on enemmänkin rahaa. Mutta senhän ne tietävät jo ennestään.

Lisäksi pankit vaativat erikseen sukuselvityksen väestörekisterikeskuksesta tai seurakunnasta. Siitä ilmenee vainajan ja lesken sekä heidän lastensa henkilötiedot. Lapsitiedot merkitään myös aviottomista ja aiempien avioliittojen lapsista. Jos lapsia ei ole, merkitään vanhempien tiedot ja/tai lähisukulaisten tiedot.

Pankit ovat ottaneet roolin, joka niille ei kuulu. Ne jopa joskus vaativat sukuselvityksen kaikista niistä paikkakunnista, missä vainaja on elänyt 15 vuotta täytettyään. Tällainen kiusanteko ei perustu lakiin, vaan pankin kehittämään byrokratiaan. Kuolleen omaiset ovat heikoilla, koska pankki on sulkenut tilit ja avaa ne vasta kun kaikki pokkuroinnit on tehty.

Todistusten hakeminen vie aikaa ja maksaa. Ja mitä ne todistavat? Jos kuolleella tai hänen aviopuolisollaan on avioliiton ulkopuolisia tunnustamattomia lapsia, eivät he näy mistään virkatodistuksista. Eikö kansalaiseen luoteta edes kuoleman hetkellä?

Pankki sulkee myös nettipankin, vaikka esimerkiksi jollain lapsista on tilin käyttöoikeudet. Hautajaisiin liittyviä kuluja voi maksaa tililtä, mutta vain maksupalvelussa. Tämäkin on simputusta. Maksettavista laskuista on tehtävä pankkisiirrot, jotka postitetaan tilipankin konttoriin. Sääntö on tehty kaupunkilaisille, sillä maaseudulla voi lähimpään postilaatikkoon olla matkaa kymmeniä kilometrejä. Eikä siinä vielä kaikki, maksupalvelussa kaikki maksaa enemmän. Jokaisesta maksusta joudutaan maksamaan 2-4 euroa, eli enemmän kuin olisi tilin kuukauden nettikäyttöoikeuden maksu. Kun tätä ihmettelee, virkailijat vastaavat, että on se paljon halvempaa kuin pankkitiskillä maksaminen.

Jotkut pankit vaativat kuolleen tiedot jokaisesta elämän aikaisesta seurakunnasta. En niitä ole pyytänyt ja se on kelvannut verottajalle. Väestörekisteri tietääkin suomalaisista kaiken. Missä on asuttu elämän aikana, minkä seurakunnan jäseniä on oltu, lapset, äidinkielen, osoitteen. Ei sentään puhelinnumeroa ja sähköpostiosoitetta.

Suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat ovat tässäkin suhteessa vapaamatkustajia. Heidän elämänsä todistaminen 15-vuotiaasta lähtien tuskin onnistuu virkatodistuksilla kun useimmiten ei tiedetä edes heidän nimensä oikeellisuutta. Jo kansalaisten yhdenvertaisuuden takia virkatodistussimputus on lopetettava. "-ap Pauli Vahtera
380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Testamentin kärkkyjät

Lopuksi varoittaisin testamentin kärkkyjistä. Kun vanhuksen elinpäivät alkavat olla vähissä, paikalle kuin taikaiskusta tulevat erilaisten hyväntekeväisyys- ja uskonnollisten järjestöjen testamentin kärkkyjät, joilla on valmiiksi kirjoitettuja testamentteja varojen siirtämiseksi hyviin tarkoituksiin. Parhaiten kärkkyjät välttää kun lapset käyvät säännöllisesti tapaamassa omia vanhempiaan.

Äänestä

Perukirjoitus ja siihen vaadittavat asiat, ovat menneen maailman suhmurointia. Pankille ei kuulu läheskään ne asiat, mitä sieltä pyydetään. Kaikkein pahin on, julkinen edunvalvonta, joka on riistäjä. Siihen pitää saada pikainen lakimuutos. Lisäksi asioihin liittyy vielä kiinteistövälittäjät. Pienistä asioista, tehdään näiden kaikkien osalta, mittava määrä, aivan turhaa paperipinoa. Laskutus tietysti sen mukaista. Kokemusta on!

Äänestä

Keskustalaiset vastustavat VAIN rikkaiden perintöveron uudistusta.

"Rautalangasta väännettynä kyse on siitä, että esimerkiksi vauras perhe ei pystyisi välttämään Suomen perintöverotusta muuttamalla ulkomaille. Arvonnousuvero mahdollistaisi sen, että Suomen verottaja voisi verottaa perintöä siltä osin kuin omaisuuden arvonnousun laskettaisiin kertyneen verovelvollisen vielä asuessa Suomessa.

Sama logiikka koskisi esimerkiksi suurten lahjojen antamista tai vaikkapa omaisuuden myyntivoittoja.

Niidenkään kotimaista verotusta ei pääsisi pakoon ulkomaille. Pääministeripuolue Sdp haluaa siis Suomeen arvonnousuveron."-
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/69be72cf-a68b-49c0-ab7d-284b87cbfa21

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Perukirjavaatimukset hevoskärryjen aikaisia

Perunkirjoitusta säätelevä perintökaari on vuodelta 1965. Yhteiskunta on sen jälkeen sähköistynyt, mutta perukirjavaatimukset eivät.

Pahin kanto kaskessa on pankki. Pankki sulkee vainajan pankkitilit heti kun se on saanut väestörekisteristä tiedon kansalaisen kuolemasta. Siihen ei mene montaa päivää. Tilistä ei anneta tietoja, eikä sitä voida käyttää ennen kuin pankki on saanut allekirjoitetun perukirjan.

Olen usein ollut tilanteessa, jossa pankki ei anna vainajan tilitietoja, koska ei ole perukirjaa. Eikä perukirjaa voi tehdä, koska ei ole tilitietoja. Olen joskus vainajan papereista saanut tietää vainajan pankin konttorin nimen, joskus jopa tilinumeronkin, mutta en tilin tietoja. Olen mennyt pesän valtakirjalla pankin konttoriin ja lyönyt nyrkin pöytään, nyt te kerrotte kuolinpäivän tilin saldon. Pankkivirkailija yleensä säikähtää siinä tilanteessa ja antaa tiedot.

Pankki perustelee tekemisensä sillä, että heidän pitää tietää kaikki pesän osakkaat, mikä ilmenee vain perukirjasta. Miksi pitää tietää? Jos nostan valtakirjalla jonkun tililtä rahaa, en joudu tilittämään omaa enkä valtakirjan antajan sukuselvitystä pankille. Mikä muuttuu kuoleman hetkellä?

Pankille ei riitä perukirjan ensimmäinen sivu, jossa sukuselvitys annetaan, vaan he vaativat kaikki sivut. Miksi pankin pitäisi tietää perheen omaisuus ja velat? Onko ajatus antaa sijoitusneuvoja, jos tilillä on enemmänkin rahaa. Mutta senhän ne tietävät jo ennestään.

Lisäksi pankit vaativat erikseen sukuselvityksen väestörekisterikeskuksesta tai seurakunnasta. Siitä ilmenee vainajan ja lesken sekä heidän lastensa henkilötiedot. Lapsitiedot merkitään myös aviottomista ja aiempien avioliittojen lapsista. Jos lapsia ei ole, merkitään vanhempien tiedot ja/tai lähisukulaisten tiedot.

Pankit ovat ottaneet roolin, joka niille ei kuulu. Ne jopa joskus vaativat sukuselvityksen kaikista niistä paikkakunnista, missä vainaja on elänyt 15 vuotta täytettyään. Tällainen kiusanteko ei perustu lakiin, vaan pankin kehittämään byrokratiaan. Kuolleen omaiset ovat heikoilla, koska pankki on sulkenut tilit ja avaa ne vasta kun kaikki pokkuroinnit on tehty.

Todistusten hakeminen vie aikaa ja maksaa. Ja mitä ne todistavat? Jos kuolleella tai hänen aviopuolisollaan on avioliiton ulkopuolisia tunnustamattomia lapsia, eivät he näy mistään virkatodistuksista. Eikö kansalaiseen luoteta edes kuoleman hetkellä?

Pankki sulkee myös nettipankin, vaikka esimerkiksi jollain lapsista on tilin käyttöoikeudet. Hautajaisiin liittyviä kuluja voi maksaa tililtä, mutta vain maksupalvelussa. Tämäkin on simputusta. Maksettavista laskuista on tehtävä pankkisiirrot, jotka postitetaan tilipankin konttoriin. Sääntö on tehty kaupunkilaisille, sillä maaseudulla voi lähimpään postilaatikkoon olla matkaa kymmeniä kilometrejä. Eikä siinä vielä kaikki, maksupalvelussa kaikki maksaa enemmän. Jokaisesta maksusta joudutaan maksamaan 2-4 euroa, eli enemmän kuin olisi tilin kuukauden nettikäyttöoikeuden maksu. Kun tätä ihmettelee, virkailijat vastaavat, että on se paljon halvempaa kuin pankkitiskillä maksaminen.

Jotkut pankit vaativat kuolleen tiedot jokaisesta elämän aikaisesta seurakunnasta. En niitä ole pyytänyt ja se on kelvannut verottajalle. Väestörekisteri tietääkin suomalaisista kaiken. Missä on asuttu elämän aikana, minkä seurakunnan jäseniä on oltu, lapset, äidinkielen, osoitteen. Ei sentään puhelinnumeroa ja sähköpostiosoitetta.

Suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat ovat tässäkin suhteessa vapaamatkustajia. Heidän elämänsä todistaminen 15-vuotiaasta lähtien tuskin onnistuu virkatodistuksilla kun useimmiten ei tiedetä edes heidän nimensä oikeellisuutta. Jo kansalaisten yhdenvertaisuuden takia virkatodistussimputus on lopetettava. "-ap Pauli Vahtera

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu