Voi valtavaa

Kulmuni puhuu parhaillaan ylen 1 kanavalla peetä ja mitä sylki suuhun tuo.olisko aika jo tajuta missä mennään.
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Hän tekee kovasti töitä puolueen kannatuksen nostamiseksi. Opettelisi odottamaan puhevuoroaan eikä pälpättäisi sotkemalla toisten puheenvuoroja.

Äänestä
  • Kulmuni on selvästi pohjanoteeraus ja huono arpa.

    Marin saa ihmisten sympatiat.
    Kulmuni on vaan pikatahtia tanttaantunut höpömamma.

    Ohisalokin, vaikka on myös rupsahtanut vuodessa, ei ole niin pahasti härskiintynyt vielä kun Kulmuni.

    Äänestä

  • Aika ikävää katseltavaa, Kulmunin eilinen tv-esiintyminen.
    Mistähän kansa on tullut vakuuttuneeksi, jotta kepu on hallituksessa vain muiden vasemmistopuolueiden taustakuorona.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika ikävää katseltavaa, Kulmunin eilinen tv-esiintyminen.
    Mistähän kansa on tullut vakuuttuneeksi, jotta kepu on hallituksessa vain muiden vasemmistopuolueiden taustakuorona.

    Kepun hinku hillotolppaan on pahempi kuin Sinisillä .

    Paateroon samalla tasolla.

    Äänestä

Mitähän SKDL:n Aarne Saarinen olisi sanonut tuosta Li Anderssonin kielenkäytöstä

Äänestä
  • Ikää tulee ja kohta kaikki on ohi.
    Ei muuta.

    Äänestä

  • Onkohan mainitsemasi Tarja Halosen isä ? suu kuin isällään ym piirteet.
    Kun vieno tuli pitkältä sotatantereelta oli Tarja syntynyt, ja Vieno kohta otti ja lähti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan mainitsemasi Tarja Halosen isä ? suu kuin isällään ym piirteet.
    Kun vieno tuli pitkältä sotatantereelta oli Tarja syntynyt, ja Vieno kohta otti ja lähti.

    Aarne Saarinen oli kaikkien suomalaisten kunnioittama myös porvarien vaikka kommunisti olikin sellaisia hahmoja ei enää ole vain näitä paskanhaistattelijoita

    Äänestä

Paljon olisi Katrilla opeteltavaa. Sen verran aluksi ihmistapoja, ettö antaa toisen puhua ja vastaa sitten kun tulee oma vuoro. Hävettää koko keskustan puolesta.

Äänestä
  • Feministit huutavat päälle.

    Äänestä

  • Piikalikka ajaa kannatuksen alle 10 prosenttiin.

    Äänestä

Vaihtakaa+tuo+heti+toiseen,+niin+puoluejohtajana+kuin+ministerinä.+Tätä+menoa+kannatus+on+kohta+alle+5%.+Tuo+kaasuautojuttu+oli+todella+limbo.+Kolme+painavaa+kaasupulloa+vanhan+paalikypsän++Corollan+takakonttiin,+muuta+ei+sinne+sitten+mahdukaan.+Missä+ne+tankataan,+maakaasua+vai+biokaasua.+Varovasti+ajoa,+etteivät+putoa+huonokuntoisilla+teillä+mädän+pellin+läpi.

Äänestä
  • Eihän sitä kaasua edes ole missään!

    Äänestä

Viehättäviä ulkoiselta olemukseltaan olivat sekä Kulmuni että Andersson verrattuna Halla-ahoon ja Orpoon. Miehistä voiton vei niukasti Halla-aho. Tunnelma ylipäätään oli varsin leppoisa ja vaikutti, että kaikki neljä olivat päättäneet jo ennalta pitää hauskaa poikamaisen toimittajan kustannuksella.

Äänestä
  • Halla-aho on valitettavasti ainoita eduskunnan ihmisiä, jolla on aivot.

    Jari Sarasvuokin ihaili Halla-ahon älykkyyttä.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Halla-aho on valitettavasti ainoita eduskunnan ihmisiä, jolla on aivot.

    Jari Sarasvuokin ihaili Halla-ahon älykkyyttä.

    Noin voi kirjoittaa vain aivoton.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Halla-aho on valitettavasti ainoita eduskunnan ihmisiä, jolla on aivot.

    Jari Sarasvuokin ihaili Halla-ahon älykkyyttä.

    Jaa, sekö Jari Sarasvuo, joka haastoi Simo Rantalaisen nyrkkeilyotteluun suorassa televisiolähetyksessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin voi kirjoittaa vain aivoton.

    aivot-on :-)

    Äänestä

Kulmunin on vaikea kilpailla vihreiden ja vasemmiston kanssa... miksi äänestää keskustalaisia, kun voi äänestää vihreitä tao vasemmistoa...

Äänestä
  • Tämäkin piti vielä nähdä keskustalaiset kilpailee vihreiden ja vasemmiston kanssa ketkä on punaisimpia vasemmistolaisia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämäkin piti vielä nähdä keskustalaiset kilpailee vihreiden ja vasemmiston kanssa ketkä on punaisimpia vasemmistolaisia

    Juuri näin, tuli vaikutelma, että kepu meni Anderssonista vasemmalta ohi.... Kyllä moni isäntä vaihtaa puoluetta, kepu on vasemmistolainen.

    Äänestä

Pari rohkaisuryyppyä liikaa eräillä :)

Äänestä
  • Toimittaja valmistautunut haastatteluun likkojen kanssa "perinteisesti".

    Lasku YLE:lle of course!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toimittaja valmistautunut haastatteluun likkojen kanssa "perinteisesti".

    Lasku YLE:lle of course!

    Se Kulmunin ilmeily; oliko otettu....`?

    Äänestä

Trollit mellastaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kulmuni puhuu parhaillaan ylen 1 kanavalla peetä ja mitä sylki suuhun tuo.olisko aika jo tajuta missä mennään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu