Älä äänestä fanittamisen, trendin, uskottelun, tavan yms. perustella. Äänestä vain niitä puolueita, jotka oikeasti ovat suomalaisen, työllisen ja työttömän, vähävaraisen yms. puolella ja jotka oikeasti pyrkivät suomalaisten hyvinvoinnin kehittämiseen, eivätkä suosi ketään toisten kustannuksella. Varo niitä, jotka yrittävät käyttää hyväuskoisuutta hyväkseen, jotka huiputtuvat sinua valheellisilla vaalilupauksilla, vain pysyäkseen vallassa. Esimerkiksi Rinne lupasi, että aktiivimalli poistetaan ja piti lupauksensa, mutta kukaan ei kertonut, että työttömän ja köyhän kyykytys jatkuu eri nimellä.
Meillä on vallassa rintama, joka jakaa kansaa, suosii toisia toisten kustannuksella, ajaa omia ja eturyhmiensä etuja pysyäkseen vallassa, kalastelee ääniä paitsi lupaamalla kaikenlaista myös lietsomalla vihaa ja valheita kilpailjoita kohtaan. Miksi annamme siunauksemme politiikan vinouttamiselle, toisten vahingoittamiselle yms.?
Älä siis äänestä ihmistä, poliitikkoa, poliittista suuntausta tms., vaan anna äänesi itsellesi, Suomen kansalle. Vain siten voimme vaikuttaa politiikan luonteeseen ja motiiveihin, sekä siihen, miten äänestämämme poliitikot toimivat. Järkevä äänestäminen palkitsee.
Ohje äänestämiseen 2023 eduskuntavaaleissa
Anonyymi
2
157
Vastaukset 2
- Anonyymi
no menipä väärään kategoriaan....
- Anonyymi
Täällä Suomessa ei kukaan politikko aja kenenkään muun kuin itsensä asiaa.
Valehtelijoita kaikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411573- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi300827- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
- 60597
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571