Harhaa vain tottakin

Anonyymi

Tänne palstalle on tullut kuukausien aikana purettua ajatuksia, pyöriteltyä niitä ja saatua niihin myös kommentteja. Eräällä tavalla oma ajattelu on selkiintynyt, mutta samalla epävarmuus on kasvanut. Et voi koskaan tietää onko se täysosumalta tuntuvan kommentin ja kirjoituksen takana juuri se henkilö, jonka toivot ja luulet, vai joku toinen erehtyjä toivoen löytäneensä omansa. Tai sitten kyseessä onkin se palstavedättäjä anonyyminä vedättämässä sumussa olijaa.

Itsekin muutamaa kommenttia luullut juuri tietyn ihmisen kirjoittamaksi, ja niistä innostunut loppuun asti miettimättä. Kun epäilys on iskenyt, ja olen pyytänyt tunnistetta, en ole niitä koskaan saanut. Luulenpa, että kyse on ollut muusta.
Toivottavasti en ole mokaillut erehtyessäni liiaksi, jotta vielä joskus saan mahdollisuuden puhua nämä selväksi. En luovuta siltikään, on liian tärkeää mulle.

Se oma tunne voi olla harhaa, tai sitten aitoa. Luulemasi kirjoitus voi olla häneltä sinulle, tai sitten ei. Hänellä voi olla tunteita sinua kohtaan tai sitten ei. Elämä on täynnä mahdollisuuksia, tai sitten ei. Maailma on just sulle, tai sitten vain mulle. Yhtä hyvin voisit heittää kolikkoa...

Vain kasvotusten sanotulla on oikeasti väliä. Paha kyllä en saa kunnon tilaisuutta puhua näistä, vaikka kovasti haluaisinkin. Siksi tänne kirjoittelen, ja toivon edes jonkun viestin tavoittavan hänet. Kuin pullopostia valtamereen...

19

66

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuon käyttämäsi merkin oon nähnyt ennenkin, osui ja upposi. Laitahan itsestäsi tunnisteita. Mihin päin menee? Nainen Länsi-Suomesta.

      • Anonyymi

        Oliko naiselle vai miehelle?

      • Anonyymi

        Tunnisteita minusta: mies, 175/70, ristiverinen, sijainti n. 65°N, 25°E.
        Naiselle menee nämä minun tekstini, aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnisteita minusta: mies, 175/70, ristiverinen, sijainti n. 65°N, 25°E.
        Naiselle menee nämä minun tekstini, aina.

        Oliko poninhäntä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko poninhäntä?

        Voin kasvattaa, jos se niin suosittu on. Mutta nyt ei ole, vain lyhyt sänkitukka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin kasvattaa, jos se niin suosittu on. Mutta nyt ei ole, vain lyhyt sänkitukka.

        Tämä oli hyvä. Et ollut hän, mutta kaikkea hyvää sinulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli hyvä. Et ollut hän, mutta kaikkea hyvää sinulle.

        Täällä aina joku kaipaa ponnarimiestä.
        Ei mulla oo kyllä Bemariakaan, saati niitä 90- luvun "pakko- olla"- farkkuja eli Leviksiäkään.

    • Anonyymi

      On vain välillä vaikea olla, kun ei voi suoraan kertoa mitä tuntee. Niitä yrittää padota, haudata, kieltää ja muuntaa siinä onnistumatta. Pienen hetken ne asettuvat ja lymyävät takavasemmalla vain odottaakseen pientä ärsykettä hypätäkseen eteen loikkimaan ja viemään ajatukset itseensä.
      Jos emme näkisi päivittäin tai muuten voisin olla avoimempi, ei tämä jatkuva tasapainoilu tuottaisi näitä hetken ylivuotoja, jolloin hänkin saa päälleen roiskeita. Onneksi suuremmilta padon murtumilta on vielä vältytty, vaikka viime keväänä pato tulvikin jo pahoin ja olin tulvallak pilata kaiken.

      Siksi näitä kirjoittelen, että saan jonkun ohijuoksutuskanavan pitääkseni pinnankorkeuden sopivalla tasolla. Ja siksi, että voisin samalla kertoa ehkä hänellekin mitä päässäni liikkuu, sahajauhon lisäksi. Tämän vuoksi olen kirjoittaessani eräällä tavalla auki ja liian herkästi oletan kommentoijista liikoja. Tämä olkoon varoituksena muillekin palstailijoille.

      • Anonyymi

        Paskat Bemareista. 2005 Mondeo on tällä tytöllä alla ja hyvin pelittää. 2- litrainen hiukan liikahtaa. Vähän tarvitsee välillä uutta osaa, mutta niin ne uudemmat autotkin. Kuka hullu ostaa uuden auton kun samat viat niissä on kuin vanhemmissakin? Ja päivittäin emme näe, ikinä emme ole tavanneet, kuka tietää, ehkä joskus sattumalta?

        Seuraavaksi ostan Jaguaarin ja 68-Mustangin ja Camaron. Tykkään ärsyttää Bemarimiehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavaksi ostan Jaguaarin ja 68-Mustangin ja Camaron. Tykkään ärsyttää Bemarimiehiä.

        Vielä kun saisi -89 mallisen jenkkicaprin, joita ei ole tuotu kuin muutama kappale Suomeen, kyllä siinä naisen sydän sykähtää kun V6 käy , aivan omanlaisensa saundi. Maailman kaunein auto. Tämä naiselta Ford-miehelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä kun saisi -89 mallisen jenkkicaprin, joita ei ole tuotu kuin muutama kappale Suomeen, kyllä siinä naisen sydän sykähtää kun V6 käy , aivan omanlaisensa saundi. Maailman kaunein auto. Tämä naiselta Ford-miehelle.

        Puhumattakaan V-kasista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskat Bemareista. 2005 Mondeo on tällä tytöllä alla ja hyvin pelittää. 2- litrainen hiukan liikahtaa. Vähän tarvitsee välillä uutta osaa, mutta niin ne uudemmat autotkin. Kuka hullu ostaa uuden auton kun samat viat niissä on kuin vanhemmissakin? Ja päivittäin emme näe, ikinä emme ole tavanneet, kuka tietää, ehkä joskus sattumalta?

        Tiedätte varmaan sen ysäribiisin ponnarista, bemarista ja leviksistä. Siihen viittasin, huumorilla😁.
        Voisin itse hankkia Corvette Stingrayn C3, sieltä 70 - luvun alkupuolelta. On se niin hienoa muotoilua... Muuten autoon on kyllä turha polttaa rahaa, ellei syynä ole harvinaisuus.

        ...tai jos autosta ei jostakin muusta syystä pidä.

      • Anonyymi

        Saanko kysyä, mitä tarkoitat tuolla "olin tulvallak pilata kaiken"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saanko kysyä, mitä tarkoitat tuolla "olin tulvallak pilata kaiken"?

        Tulvalla tarkoitin sellaista tunnekuohua, jonka aikana käyttäydyin hölmösti, ja onnistuin jopa suututtamaan hänet. Liiallista tuppautumista ja viestittelyä yms., vaikka olin luvannutkin pitää tietyt rajat. Jo hiukan teinimäiseksi yltynyttä ihastumisen oiretta, aikuisella miehellä😬.

        Ketjun tarkoitus oli monien muiden tavoin muistuttaa, ettei täällä pidä luulla yhtään mitään. Varmista ja tunnista varmuudella ennen mitään johtopäätöksiä kuka on kuka.
        Vaikka tunnistaisit hänet täällä varmasti, on tämä silti keinotekoinen maailma, jossa ei päde samat säännöt kuin reaalimaailmassa. Sopikaa tapaaminen vaikka tätä kautta, mutta puhukaa niistä tunteistanne ja ajatuksistanne kasvotusten ihan livenä. Sitä ei korvaa mikään somealustaa, ei yksikään. Missään niistä et näe toisen kasvoja läheltä, et hymyä etkä silmien tuiketta jos tunteenne kohtaavat. Se tunne on mieletön, ja siksi sitä niin kaipaankin.

        Itse ajoin kunnolla miinaan luultuani nimimerkkiä kokonaan eri henkilön tunnisteeksi. Olen myös luullut täysin anonyymejä kommentteja toisen viesteiksi. Kun riittävästi toivoo yhteyttä, ei näe enää totuutta selkeästi. Muistakaa tämä. Sieluun sattuu kunnoalla, kun huomaa mokanneensa tunteiden vietävänä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos aloituksestasi. Seuraillut palstaa 2012 lähtien on-off menttaliteetillä ja todellakin nyymejä riittää sekoittamaan terveenkin pään.

        Palstaharhoja kärsinyt itsekin ja kovia kokenut. Niin valitettavaa kuin se onkin, minun työpaikalla oli ja on edelleen kopla joka systemaattisesti käyttänyt palstaa porukalla kiusaamiseen. Joten niitäkin löytyy palstalta jotka porukalla tulevat "vaanimaan" saalista.
        Nauravat sitten onnistuneita vedätyksiään.

        Siten minäkin eksyin alunperin palstalle kun kuulin juttuja tuosta porukasta ja heidän tekosistaan. Lasten julmahuvia. En hyväksy sellaista, mutta mitään en pysty myöskään todistamaan. Joten minkäs voit..

        Olet ap aivan asian ytimessä kun kehoitat varovaisuuteen palstalla.
        Myös rekisteröitynyt nimimerkki kertoo palstavastuullisuudesta, joka kovin harvinaista nykyään. On niin helppoa suoltaa mielipiteitään täysin anonyyminä ilman suodatinta, mutta se tuhoaa kunnon keskustelut. Valitettavasti.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Eli trolleromies yrittää nyt tuollaista eettismoraalista joukkolynkkiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      8
      1625
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      926
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      809
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      676
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      651
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      59
      583
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      110
      551
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      509
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe