OLAVI MÄENPÄÄ

Perussuomalaiset menettivät hyvän ehdokkaan!
Olavi Mäenpäätä (Sinivalkoiset pj.) oli vuonna
1999 kysytty eduskunavaaleihin Perussuomalaisten
listalle ja yhteistyö oli kuulema sujunut hyvin.
Sitten Mäenpää sai sakkotuomion Turun käräjäoikeudessa
somalien häätämisestä eräältä urheilukentältä.
Kyseinen juttu oli tapahtunut ja PS:n tiedossa ennen
Mäenpään ehdokkaaksi hyväksymistä. Tuomion jälkeen
Soini antoi Hesariin lausunnon, jossa ilmoitti ettei tuomio
estä Mäenpään ehdokkuutta.
Tämän jälkeen Soini kuitenkin pakotettiin kirjoittamaan
nimensä eduskunnan rasisminvastaiseen sopimukseen ja
sitä tietä muut puoleet pakottivat Perussuomalaiset erottamaan
Mäenpään ehdokaslistalta. Vaatimus erottamisesta
välitettiin kuulema Suomen korkeammalta johdolta.

Mäenpää kertoi: "Mainittakoon, että poliittisen
oppini olen aikoinaan saanut SMP:n riveissä ja
tulen aina kunnioittamaan Veikko Vennamo, jonka
henkilökohtaisesti hyvin tunsin."
13981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

>sitä tietä muut puoleet pakottivat Perussuomalaiset erottamaan
Mäenpään ehdokaslistalta.

>> Höpö höpö. Puolueet tekevät päätöksensä itsenäisesti.

Vihjailetko, että Soini & Co olisi ohjailtu jostain?

Äänestä

Jos Mäenpää väittää saaneensa rasistiset oppinsa Veikko Vennamolta, niin täytyy todeta, että kauas on Olavi omenapuusta pudonnut. Taitaa Veikko pyöriä haudassaan tuollaisten kommenttien takia.

En tunne tapausta, mutta oletetaan, että Soini olisi tehnyt tuon takia pesäeron Mäenpään kanssa.
Siinä tapauksessa Soini menetteli ainoalla järjellisellä tavalla.

Äänestä
  • Nyt täältä, ei puutu kuin germaani-Kuisma. Hölmöjen kokoontumisajot on käynnissä. Vistbacka voinee vallesmannina muiluttaa koko porukan.

    Äänestä

  • Matias rustholli kirjoitti:

    Nyt täältä, ei puutu kuin germaani-Kuisma. Hölmöjen kokoontumisajot on käynnissä. Vistbacka voinee vallesmannina muiluttaa koko porukan.

    Perussuomalaiset koostuvat luusereista toisin kuin pitäisi

    Koska tyttölapsien oikeuksilla lopetetaan kaupanteko?

    Seppo Lehto on asian parantamiseksi taistellut jo yli vuosikymmenen

    Silti ihmettelemme miksi asioihin ei puututa:

    Kukapa vastustaisi tyttölasten oikeuksien parantamista? ... Ne ympärileikkaajatko?

    Ympärileikkaus törkeä ruumiinvamman tuottaminen

    Lainsäädäntöä on parannettava myös kansainvälisellä tasolla

    Silpomattomuus on ihmisoikeus

    Aluepalautukset ovat ilmanmuuta tärkeä asia

    http://www.network54.com/Forum/396948

    Palstalla näkyi mielenkiintoisia kirjoituksia

    Äänestä

  • pitkäkielikin antaa kuulua itsestään. Antoiko Soini sulle työmääräyksen, että pitää mennä mäenpäätä torppaamaan.

    Äänestä

Miksi natsit surffailevat Perussuomalaisten sivuilla? Menkööt vain takaisin ulkohuussin kokoisiin leikkikehiinsä.

Äänestä

itseltään, että miten asiat olivat. On sen verran rehti jätkä, että häneltä kuulee totuuden.

Äänestä
  • Luen harvoin ja vastailen vieläkin harvemmin näille keskutelupalstoille, mutta voi sitä näin pääsiäsen kunniaksi hieman kommentoida.

    Juuri "prikulleen" näin asiat etenivät, kuten ketjun ensimmäinen kirjoittaja (nimim. Lukeva) kirjoitti.

    Pienenä yksityiskohtana, että Soinin kanssa sovimme ehdokkuudestani meidän keittiön pöydän ääressä syksyllä 1999. Allekirjoittaneen ja Soinin lisäksi ulkopuolisena oli paikalla voimamies Ilkka Nummisto.

    Äänestä

  • UPDATE_6673711 kirjoitti:

    Luen harvoin ja vastailen vieläkin harvemmin näille keskutelupalstoille, mutta voi sitä näin pääsiäsen kunniaksi hieman kommentoida.

    Juuri "prikulleen" näin asiat etenivät, kuten ketjun ensimmäinen kirjoittaja (nimim. Lukeva) kirjoitti.

    Pienenä yksityiskohtana, että Soinin kanssa sovimme ehdokkuudestani meidän keittiön pöydän ääressä syksyllä 1999. Allekirjoittaneen ja Soinin lisäksi ulkopuolisena oli paikalla voimamies Ilkka Nummisto.

    Olavi Mäenpää maltaline äänineen on hyvä vastapaino nykymenolle politiikassa. Valitettvasti hänen liikkeensä ei ole pärjännyt, eikä todennäköisesti pärjää. Siinä vaaditaan erilaista taitoa. Sitä Olavilla ei ole. Mutta kuten todettua, onneksi meillä on Olavin kaltaisia yksinäisiä susia, oman polkunsa ja tiensä kulkijoita. Kuisma on ehkä turhan natsi, mutta Olavi ja ILK:n Järviharju kuuluvat mielestäni Perussuomalaisten porukkaan. Sosiaali- ja kultturirasismi ei ole varsinaista rasismia, jota en usko Mäenpään tai Järviharjun ainakaan julkisesti kannattavan. Kun PerusS ottaa jatkossa irtautumiskannan EU:sta, ei kummallakaan puolella pitäisi olla estettä yhteistyölle. Samoin on asian laita IP VSL:n kanssa. Selvää tietysti on, että PerusS olisi nimi, jonka alla toimitaan, ja johtopaikat jaetaan normaaleissa äänestyksissä.

    Äänestä

Törkeää, jos tämä asia todella pitää paikkansa. Olavi ei nimittäin ole mikään turha mies.
Olisi mukava kuulla myös Soinin versio tästä asiasta...

Äänestä
  • Mitä se Mäenpään Olli siellä yksikseen riitelee?

    Äänestä

perinnön vaalija. Perusuomalaiset ovat pettureita!

Äänestä
  • ja ihmisvihaa huokuvasta peruSS-eliitin touhusta.
    Veikko Vennamo olisi kauhuissaan, jos näkisi Soinin seteliselkärankaisuuden ja periaatteilla huoraamisen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LUKEKAA! kirjoitti:

Perussuomalaiset menettivät hyvän ehdokkaan!
Olavi Mäenpäätä (Sinivalkoiset pj.) oli vuonna
1999 kysytty eduskunavaaleihin Perussuomalaisten
listalle ja yhteistyö oli kuulema sujunut hyvin.
Sitten Mäenpää sai sakkotuomion Turun käräjäoikeudessa
somalien häätämisestä eräältä urheilukentältä.
Kyseinen juttu oli tapahtunut ja PS:n tiedossa ennen
Mäenpään ehdokkaaksi hyväksymistä. Tuomion jälkeen
Soini antoi Hesariin lausunnon, jossa ilmoitti ettei tuomio
estä Mäenpään ehdokkuutta.
Tämän jälkeen Soini kuitenkin pakotettiin kirjoittamaan
nimensä eduskunnan rasisminvastaiseen sopimukseen ja
sitä tietä muut puoleet pakottivat Perussuomalaiset erottamaan
Mäenpään ehdokaslistalta. Vaatimus erottamisesta
välitettiin kuulema Suomen korkeammalta johdolta.

Mäenpää kertoi: "Mainittakoon, että poliittisen
oppini olen aikoinaan saanut SMP:n riveissä ja
tulen aina kunnioittamaan Veikko Vennamo, jonka
henkilökohtaisesti hyvin tunsin."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu