Se oli siis unessa ihan valtava, olin jossain maalaiskylässä ulkomailla ja se norsu tuli vastaan, sotkeutui sähkölinjoihin ja pääsin sitä karkuun suureen taloon. Se oli niin valtava että mietin unessa joidenkin ihmisten kanssa millasta tuhoa se saisi aikaan, mutta myöhemmin selvisi että se oli vaan jättänyt tuhoa kaikkeen mikä tuli sen eteen, mutta ihmisiä ei ollut kuollut. :) se mm. tuhosi unessa jotain mangrovemetsää. Haluaisin oikeasti tietää mitä se tarkoittaa unessa koska en ole ajatellut elefantteja/nähnyt tvssä tai missään niitä pitkään aikaan?
Ison kerrostalon kokoinen norsu
1
203
Vastaukset
Epäilemättä unesi keskeisin teema on norsu. Se on valtava eläin, jollaista ei ihmisvoimin pysäytetä, ei ainakaan yhden ihmisen ja ilman kättä pidempää.
Norsu ei tehnyt tuhoaan ihmisyhteisössä, se mesosi ja tuhosi ympäristöä siellä missä liikkui, muttei vahingoittanut ihmisiä. Pääsit sitä suojaan suureen taloon, jossa ilmeisesti oli muitakin ihmisiä.
Tämä kertoo minulle, että koet "norsun" olevan taikka olleen jossain kotisi/perheesi ulkopuolella, mutta kuitenkin aiheuttaneen sille uhkaa omalla tavallaan. Olit huolissasi sen aiheuttamasta tuhosta, mutta ilmeisesti et itse kokenut olevasi vaarassa enää sen jälkeen kun olit päässyt taloon turvaan.
Ihmisillä on monenlaisia pakenemisunia uhan edessä, mutta tässä on jotakin erikoista. Ikäänkuin uhka ei koskisikaan unennäkijää itseään.
Kenties tämä on esimerkki uniin asti tunkeutuneesta ilmastoahdistuksesta.
Kiitos mielenkiintoisen unesi jakamisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.913942Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973297Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1232597Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2071908Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201774Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä951638Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m781622- 1101519
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11291- 571182