Kymmenykset

Uhraaminen eli tuloistaan seurakunnalle antaminen on oikein ja opin mukaista. Mutta väärin ja pakanallista on olettaa saavansa siitä jotain taloudellista hyötyä. Herran on kaikki materia, meidän on päivän ateria. Herran Armo on ilmaista. Mitä me kehtaamme Häneltä vaatia? Emme mitään. Itsekukin antakoot niinkuin oikealta tuntuu. Mutta jätetään oman osingon odotukset pois.
35476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

rahat lahkolle ja sielu pirulle

Äänestä

Kyllä minä odotan että takaisinpäin tulee miljoona euroa, tai ainakin sata tuhatta euroa.

Äänestä

Matt.13:12. 25:29. Mark.4:25. Luuk.8:18 Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevat. Luuk.19:26 Minä sanon teille: jokaiselle, jolla on, annetaan; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Semmoinen sanonta on, tyhjästä on paha nyhjäistä.

Äänestä

Maksa kymmenykset kaikista tuloistasi ja ole rauhassa.

Äänestä

2.Korinttolaiskirje 9:7
Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.

Uudessa liitossa ei ole pakollista määrää, joka pitäisi antaa. Antaminen on jokaisen sydämen asia. Kymmenys on kyllä vaihtoehto, eikä huono vaihtoehto.

Itse maksan kymmenykset Jumalan valtakunnan työhön ja diakoniatyöhön. Päädyin siihen nuorena uskovana, enkä ole katunut.

Kun aikoinaan päätin puolisoni kanssa alkaa antamaan kymmenykset Herralle, tapahtui merkillistä : muutama päivä päätöksemme jälkeen saimme kokea siunauksen. Saimme nimittäin summan, joka oli enemmän kuin yli puolen vuoden raha, joka kymmenyksiimme tulisi menemään. Tämä rohkaisi minua, että suunta on oikea.

Eli voit antaa kymmenykset, jos sydämessäsi koet iloa ajatuksesta. Jos se tuottaa ahdistusta, anna se summa, joka on sopivampi. Mekin siirryimme viidestä prosentista kymmenyksiin. Aloita jostain summasta. Itse en koe, että Herra olisi minulle velkaa. Miten voisikaan olla?

Äänestä
  • Kymmenyksen kuuluivat Mooseksen lakiliittoon. Ns. uuden liiton kymmenyksillä ei ole mitään tekemistä Jumalan Sanan kanssa, vaan kyseessä on ihmisoppi. Lakiliitossa kymmenyksiä ei maksettu ansiotuloista eikä sosiaaliavustuksista, vaan Luvatun maan sadosta ja karjasta. Jumala ikäänkuin itse tuotti sen, mitä tarvittiin temppelijumalanpalvelukseen.
    Uuden liiton antaminen on vapaaehtoista, eikä ole mitään pakkoa eikä prosenttia.
    Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kymmenyksen kuuluivat Mooseksen lakiliittoon. Ns. uuden liiton kymmenyksillä ei ole mitään tekemistä Jumalan Sanan kanssa, vaan kyseessä on ihmisoppi. Lakiliitossa kymmenyksiä ei maksettu ansiotuloista eikä sosiaaliavustuksista, vaan Luvatun maan sadosta ja karjasta. Jumala ikäänkuin itse tuotti sen, mitä tarvittiin temppelijumalanpalvelukseen.
    Uuden liiton antaminen on vapaaehtoista, eikä ole mitään pakkoa eikä prosenttia.
    Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.

    Linnakundit ja narkkarit perii sulta niin johan alat antamaan kymmenyksesi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kymmenyksen kuuluivat Mooseksen lakiliittoon. Ns. uuden liiton kymmenyksillä ei ole mitään tekemistä Jumalan Sanan kanssa, vaan kyseessä on ihmisoppi. Lakiliitossa kymmenyksiä ei maksettu ansiotuloista eikä sosiaaliavustuksista, vaan Luvatun maan sadosta ja karjasta. Jumala ikäänkuin itse tuotti sen, mitä tarvittiin temppelijumalanpalvelukseen.
    Uuden liiton antaminen on vapaaehtoista, eikä ole mitään pakkoa eikä prosenttia.
    Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.

    Kymmenykset kuuluivat vanhaan lakiliittoon. Maattomille leeviläisille papeille piti suorittaa kymmenykset. Helluntaiseurakunnissa on " vaatimus" että jäsenen tulee maksaa joka kuukausi kymmenykset bruttotulostaan. Joka ei maksa sitä katsotaan karsaasti muttei mainita ääneen.
    Eli kymmenyksistä puhuminen ja niiden periminen ei perustu Raamattuun. Turha maksu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kymmenyksen kuuluivat Mooseksen lakiliittoon. Ns. uuden liiton kymmenyksillä ei ole mitään tekemistä Jumalan Sanan kanssa, vaan kyseessä on ihmisoppi. Lakiliitossa kymmenyksiä ei maksettu ansiotuloista eikä sosiaaliavustuksista, vaan Luvatun maan sadosta ja karjasta. Jumala ikäänkuin itse tuotti sen, mitä tarvittiin temppelijumalanpalvelukseen.
    Uuden liiton antaminen on vapaaehtoista, eikä ole mitään pakkoa eikä prosenttia.
    Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.

    Tolkunihmiset uskoo satuolentoon, maksaa veroa ja kymmenyksiä sen parhaille kavereille.

    Äänestä

  • Minäkin aikanaan päätin antaa Herralle reilusti ja Herra pani minut todelliseen opetuslapseuskouluun tämän takia; koska odotin saavani siunauksia teostani!

    Menetin työni ja elämäni oli raskasta monta vuotta sen jälkeen, kunnes opin, että Herra antaa kaiken lahjaksi ja mitään siunauksia emme voi saada omilla teoillamme!

    Menetin yhden lapsistanikin perkeleelle ja hänen elämänsä on ollut sen jälkeen yhtä helvettiä ja hän on aiheuttanut paljon tuskaa myös muille! Hän on vielä elossa, mutta en koskaan tiedä, mitä tapahtuu; tappaako hän lopulta itsensä vai muitakin!

    Varokaa siis perkeleen asettamaa kymmenysten ansaa - sillä se on totisesti perkeleen ansa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linnakundit ja narkkarit perii sulta niin johan alat antamaan kymmenyksesi.

    KAN kodit nielee rahaa.

    Äänestä

  • Tuli tuosta satuolennolle rahan keräämisestä ja antamisesta mieleen...
    Toisilla hieman toisin samaan satuolentoon uskovilla on tuo rahan kerääminen, antaminen ja sen sijoittamalla kartuttaminen onnistunut hieman paremmin kuin helluntailaisillla.

    Sanovat ne toiset, että tarvitsee hieman massia olla sivussa "Jeesuksen toista tulemista varten."
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006347213.html

    Vai laittaako helluntailaiset kaiken herralle kerätyn jo elinaikaanaan maalliseen kiertoon ?

    Äänestä

Jeesus ei kerännyt kymmenyksiä opetuslapsineen mutta laittomuudella on omat herransa:
kristittyjen jumalalle annettuna:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
-
"En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja."
Tarkoittanee sitä, ettei saa seurakuntalalisille rehellisesti kertoa kuka heidän todellinen "jeesuksena" palveltu on:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Tuollaisia palvelimisen on Lain antanut Jeesus kieltänyt ja uskovaiset tuominnut:
Matt.24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
Tuomio:
Matteuksen evankeliumia:23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
Kaikkivaltiaan Jeesuksen anatama tuomio:
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
7:23 25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

Äänestä
  • lauriko taas postaa kirouksia

    Äänestä

  • "Jeesus ei kerännyt kymmenyksiä opetuslapsineen ..."

    Jeesuksellakin oli taloudelliset tukijansa ihan siellä opetuslasten joukossa:

    "Luukkaan evankeliumi:
    8:3 ja Johanna, Herodeksen taloudenhoitajan Kuusaan vaimo, ja Susanna ja useita muita, jotka palvelivat heitä varoillansa".

    Äänestä

Vanhan+liiton+kymmenykset+eivät+olleet+kymmenykset+vaan+kaksinkertaiset+kymmenykset+ja+muut+annit+vielä+päälle+siihen!Joka+tahtoo+siis+vanhan+liiton+kymmenyksiä+antaa,+niin+sinun+on+annettava+yli+20+%+tuloistasi+..++Toora+käskee+näin:Pyhät+lahjat+(T'rumah),+Kymmenykset+ja+verotYmpärileikkaamattoman+henkilön+ei+tule+syödä+t'rumah+(Pyhä+lahja),ja+sama+koskee+myös+muita+pyhiä+asioita.+Tämä+sääntö+on+johdettu+Pesach-uhri-laista+lauseiden+samankaltaisuuksien+vuoksi+(2.Moos.+12:44-45+ja+3.Moos.+22:10)+mutta+sitä+ei+ole+nimenomaisesti+esitetty+Toorassa.+Perinteisesti,+on+opittu+että+sääntö+siitä+että+ympärileikkaamaton+ei+saa+syödä+pyhiä+asioita+on+Tooran+keskeinen+periaate+eikä+kirjanoppineiden+säädös.Ei+muuttaa+käskyä+eroittaa+t'rumah+ja+kymmenykset;+erottaminen+olkoon+järjestyksessä+ensihedelmät+alussa,+sitten+t'rumah,+sitten+ensimmäinen+kymmenys,+ja+viimeisenä+toinen+kymmenys+(2.Moos.+22:28).Antaa+puoli+sekeliä+joka+vuosi+(Pyhäkölle+uhrien+tarjoamisesta+kansalle)+(2.Moos.+30:13).Kohein+joka+on+epäpuhdas+ei+saa+syödä+t'rumah+(3.Moos.+22:3-4).Henkilö+joka+ei+ole+kohein+tai+koheinin+vaimo+tai+naimaton+tytär+ei+saa+syödä+t'rumah+(3.Moos.+22:10).Koheinin+luona+oleva+muukalainen+tai+hänen+palkattu+palvelija+ei+saa+syödä+t'rumah+(3.Moos.+22:10).Ei+syödä+tevel+(jotakin+mistä+t'rumah+ja+kymmenykset+eivät+vielä+ole+erotettu)+(3.Moos.+22:15).Ottaa+erilleen+kymmenykset+sadosta+(kymmenesosan+sadosta+otettuasi+pois+t'rumah)+Leeviläisille+(3.Moos.+27:30;+4.Moos.+18:24).Antaa+kymmenykset+karjasta+(3.Moos.+27:32).Ei+myydä+lauman+kymmenyksiä+(3.Moos.+27:32-33).Leeviläisten+pitää+erottaa+kymmenesosa+kymmenyksistä+jotka+he+olivat+saaneet+israelilaisilta,+ja+antaa+se+kohanim+(Aaronin+papit)+(kutsutaan+kymmenyksien+t'rumahiksi)+(4.Moos.+18:26).Ei+syödä+toisten+kymmenysten+viljaa+Jerusalemin+ulkopuolella+(5.Moos.+12:17).Ei+kuluttaa+toisten+kymmenysten+viiniä+Jerusalemin+ulkopuolella+(5.Moos.+12:17).Ei+kuluttaa+toisten+kymmenysten+öljyä+Jerusalemin+ulkopuolella+(5.Moos.+12:17).Ei+hylätä+Leeviläisiä+(5.Moos.+12:19);+vaan+heidän+lahjansa+(maksut)+pitäisi+olla+annettu+heille,+niin+että+he+voisivat+iloita+siitä+jokaisessa+juhlassa.Erottaa+toiset+kymmenykset+sapattivuosi-syklin+1.,+2.,+3.,+4.,+ja+5.:ntenä+vuotena+ja+syödä+ne+omistajansa+toimesta+Jerusalemissa+(5.Moos.+14:22).Erottaa+toiset+kymmenykset+sapattivuosi-syklin+3.+ja+6.:ntenä+vuotena+köyhille+(5.Moos.+14:28-29).Antaa+koheinille+määrättyjä+osia+karjaeläinten+ruhoista+(5.Moos.+18:3).Antaa+ensimmäiset+kerityt+villat+koheinille+(5.Moos.+18:4).Erottaa+t'rumah+g'dolah+(suuri+Pyhä+lahja+eli+pieni+osa+viljaa,+viiniä+ja+öljyä)+koheinille+(5.Moos.+18:4).Ei+käyttää+toisten+kymmenysten+tuottoa+missään+muussa+kuin+ruoassa+ja+juomassa+(5.Moos.+26:14).Ei+syödä+toisia+kymmenyksiä,+edes+Jerusalemissa,+saastuneessa+tilassa,+kunnes+kymmenykset+oli+lunastettu+(5.Moos.+26:14).Ei+syödä+toisia+kymmenyksiä,+kun+on+suru+(5.Moos.+26:14).Tehdä+julistus,+kun+on+tuomassa+toisia+kymmenyksiä+Pyhäkköön+(5.Moos.+26:13).Jotta+sellainen+Toora.Sellaisia+kymmenyksiä+Toora+ei+tunne,+joita+seurakunnassa+joskas+harhaoppisesti+julistetaan!

Äänestä

Annan kymmenykset tuloistani, koska olen Aabrahamin siementä, joka myös antoi kymmenykset, ennen Mooseksen lakia. Hebr. 7. Gal. 3:29. Otan esimerkkiä Aabrahamista.

Äänestä
  • Aabraham antoi toisten omaisuudesta kymmenykset!

    Teetkö sinäkin siis juuri samoin kuin Aabraham?

    Aabraham ei koskaan antanut kymmenyksiä omasta omaisuudestaan!

    Äänestä

Jos seurakunnassa on yksikin, joka maksaa kymmenykset, ei seurakunnalta puutu taloudellisesti mitään, vaan sen talous kasvaa jyrkästi nousten.

Nimittäin, kymmenysten maksaja, kun saa takaisin moninkertaisesti ja aika pian, hän maksaa edelleen siitä kymmenykset ja saa yhä valtavammin takaisinpäin.

Niin mihinkä siinä joutuukaan hän itse ja seurakunta sen taloudellisen rikkauden kanssa?

On se vaan sellainen sampo tuo kymmenysjärjestelmä.

Äänestä

Raamatun ylilupauksia. Matt.21:22 Ja kaiken, mitä te anotte rukouksilla, uskoen, te saatte. Joh.14:13-15. Jaak.4:3 Te anotte ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.

Äänestä

Seurakunta on harhaanjohtava nimi. Sillä saadaan ihmiset uskomaan että kyseessä on läheisesti Jeesukseen liittyvä ihmsliittymä. Tosiasiassa kyseessä on uskonnollispoliittinen järjestö joka kerää rahaa tarkoitusperiensä toteuttamiseen. Ja niitä on paljon.

Äänestä

Harhaan johtavia julistajia, en kymmenyksillä rahoittele.

1234567---

Äänestä
  • Itse olet harhassa, kun Jumala puhui sinulle, paadutit itsesi.

    Äänestä

En tiedä onko kymmenysten maksaminen oikein vai ei. Joskus maksoin kymmenyksiä ja nyt en ole vähään aikaan maksanut. Kun kuuntelen evankelistaa tai pastoria joka suorastaan sanoo että olet kirouksen alla, jos et maksa kymmenyksiä tulee aina erittäin syyllinen olo. Kuka nyt haluaisi olla kirouksen alla, en minä ainakaan. On tämä vaikea asia, mikä on totuus?

Äänestä
  • Totuus on että köyhät teillä on aina keskuudessanne ja omaisista tulee pitää huolta ensisijaisesti.

    Antamiset kohdistuvat niiden ihmisten tarpeisiin, jotka tarvitsevat, ja joiden kohtaaminen on sinun osaksi annettu.

    Mitään kymmenyksiä ei meidän tulonjakoyhteiskunnassa edes pystytä laskemaan. Tästä ei viitsi edes ottaa esimerkkejä.

    Jos joku puhuja ilmaisee asian niin että siitä arka tuntee syyllistä oloa, on jo se merkki siitä että puhuja ei ole oikealla asialla.

    Äänestä

  • Tuo evankelista tai pastori julisti valhetta. Anna omastasi tai ole antamatta, niin olet yhtä arvokas Jumalalle, sillä sinusta on maksettu kallis hinta, Jeesuksen veri.
    Monet kymmenysten vaatijat käyttävät syyllistämiseen Malakian, siis vanhan liiton profeetan sanoja. Pitää huomata, että Malakia oli lain alainen ja julisti sanomaa Mooseksen käskyjen mukaisesti.
    "Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti".
    Mooseksen lain mukaan kymmenyksistä sai itsekin syödä ja loput jäivät leeviläisille ja köyhille. Mutta joka kolmas vuosi tuotiin kaikki, Malakian mainitsemat täydet kymmenyksen temppeliin leeviläisellä. Malakian sanomassa ei ole mitään Jeesuksen seuraajaa velvoittavaa. Mooseksen lakiliitto solmittiin vain juutalaisten kanssa ja Israelin rajojen sisäpuolella noudattavaksi.

    Äänestä

Hebr.7:4 Biblia (1776) Mutta katsokaat, kuinka suuri tämä oli, jolle Abraham patriarkki saaliistansa kymmenykset antoi.

Äänestä
  • antit wuoltee taas valehtelemassa ja postaamassa Raamatan silppua valheensa tueksi. Siis Aabraham maksoi kymmenykset yhden kerran. Vaikka Aabraman oli hyvin rikas, niin Aabraham ei maksanut kymmenyksiä omastaan, vaan sotasaaliista. Onko liian vaikea ymmärtää?

    Äänestä

Aloittaja on sikäli oikeassa, että Mooseksen lain noudattaminen maksamalla kymmenyksiä on oikein. Onhan Mooseksen laki voimassa ja kristittyjen tulee noudattaa sitä mm. maksamalla kymmenyksiä. On hyvä, jos helluntaiseurakunta vaatii Mooseksen lain noudattamista. Mutta kymmenykset tulee maksaa lain mukaan leeviläisille papeille Jerusalemin temppeliin ei helluntaiseurakunnille.

Paavali kuitenkin vetosi, että uskovat tuksiva kykyjensä mukaan paikallisseurakunnan pappeja, mutta kymmeykset eivät kuitenkaan koske helluntaiseurakuntia.

Äänestä
  • Koko sepustuksesi oli valhetta. Voisitko selittää kenellä helluntaiseurakunnan jäsenellä on maaomaisuutta Israelissa tai karjaa, josta Mooseksen lain mukaiset kymmenykset maksettiin? Kaiken päälle koko Mooseksen laki on jo pari tuhatta vuotta sitten kumottu, myös kymmenyskäskyt, niin mitä sinä vouhkaa olemattomia??? Pimeä sydän tuottaa pimeää oppia, sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko sepustuksesi oli valhetta. Voisitko selittää kenellä helluntaiseurakunnan jäsenellä on maaomaisuutta Israelissa tai karjaa, josta Mooseksen lain mukaiset kymmenykset maksettiin? Kaiken päälle koko Mooseksen laki on jo pari tuhatta vuotta sitten kumottu, myös kymmenyskäskyt, niin mitä sinä vouhkaa olemattomia??? Pimeä sydän tuottaa pimeää oppia, sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

    Mooseksen laki koskee kaikkia kansoja ja kymmenysten maksaminen koskee kaikkia kansoja. Ne tulee kuitenkin maksaa Jerusalemin temppelin leeviläiselle papistolle, eikä helluntaiseurakunnalle. 1000-vuotiskaudella kaikki kansat menevät laissa määrättyinä aikona temppeliin kuuntelemaan lain lukemista ja juhlimaan määrättyjä juhlia. Niiden yhteydessä maksetaan kymmenykset, mutta ei helluntaiseurakunnille.

    Jes 66:23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra.

    Jes 2:2 Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne.
    3 Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana".
    4 Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.

    Sak 14:16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko sepustuksesi oli valhetta. Voisitko selittää kenellä helluntaiseurakunnan jäsenellä on maaomaisuutta Israelissa tai karjaa, josta Mooseksen lain mukaiset kymmenykset maksettiin? Kaiken päälle koko Mooseksen laki on jo pari tuhatta vuotta sitten kumottu, myös kymmenyskäskyt, niin mitä sinä vouhkaa olemattomia??? Pimeä sydän tuottaa pimeää oppia, sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

    Suomessa se on nykyään hieman toisinpäin, nimittäin helluntailaisen maajussin suuresta maaomaisuudesta ja karjasta maksetaan hänelle valtaisat maataloustukiaiset vuosittain. Tietysti olisi oikeudenmukaisempaa, jos Mooseksen lain mukaisesti hän maksaisi kymmenykset omaisuudestaan valtiolle.

    Äänestä

4Moos.18:21-22 Mutta leeviläisille minä annan kaikki kymmenykset Israelissa perintöosaksi palkkana siitä palveluksesta, jotka he toimittavat ilmestysmajassa. Älköötkä muut israelilaiset enää lähestykö ilmestysmajaa, että he eivät joutuisi syynalaisiksi ja kuolisi. 4Moos.18:26 Puhu leeviläisille ja sano: Kun te israelilaisilta otatte ne kymmenykset, jotka minä olen määrännyt heidän teille annettavaksi perintöosaksenne, niin antakaa siitä Herralle anti, kymmenykset kymmenyksistä....

Äänestä
  • Valhejuutlaset olette väittäneet, ettei Israelin ukopuolella asuvien pakanoitten tarvitse ympärileikkauttaa itseään. Kuiten kin kuvittelette houreissanne menevänne Jerusalemiin viettämään lehtiomajan juhlaan.
    Ette siis ole vilkaisseetkaan Sanaa: Siion; pukeudu juhlapukuusi, Jerusalem, sinä pyhä kaupunki. Sillä ei koskaan enää astu sinun sisällesi ympärileikkaamaton eikä saastainen.
    Pelkkä tyhjää sananhelinää on valhejuutalaisten oppi. Oppinne mukaan ette pääse viettämään lehtimajanjuhlaa.
    Näin sanoo Herra, Herra: ei yksikään muukalainen, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamaton, saa tulla minun pyhäkkööni, olkoon se kuka tahansa muukalainen, joka israelilaisten keskuudessa on.

    Äänestä

On hyvä antaa rahaa toimelliselle seurakunnalle toimeliaan pastorin palkan kattamiseen, seinien yllä pitämiseen. Olen huomannut kun annoin aikoinaan mintuista ja tilleistäkin kuinka Jumala on siunannut nyt. Nyt köyhtyneenä Jumalan huolenpito ja rakkaus on ollut ylenpalttista. Kaikki tuo on ansaitsematonta armoa kuitenkin. Ihminen usein syyttää Jumalaa omista virheistään ja kovakorvaisuudestaan. Niin olen minäkin kärsinyt typeryyteni tähden, mutta Jeesus ei ole jättänyt. Ei milloinkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uhraaminen eli tuloistaan seurakunnalle antaminen on oikein ja opin mukaista. Mutta väärin ja pakanallista on olettaa saavansa siitä jotain taloudellista hyötyä. Herran on kaikki materia, meidän on päivän ateria. Herran Armo on ilmaista. Mitä me kehtaamme Häneltä vaatia? Emme mitään. Itsekukin antakoot niinkuin oikealta tuntuu. Mutta jätetään oman osingon odotukset pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu