Pohdin mitä tänne laittaisi Olen tässä rantasaunalla

Kokokansa taisteli vainolaista vastaan pois lukien 1918, kun osa kansasta vasemmsitolaiset irtautuivat Bolseviikki-venäjän komentoon.

Kuittaan alkuun tuon :"Kyllä Keskustan ihmisen toimia leimaa luotettava laadukkuus"
Kyllä se näin on, ei maalla tuhjakkeet pärjää raskaassa maatyössä. Sen olen niin monet kerrat nähnyt ja kokenutkin. Ase kädessäkin isät ja esi-isät on meille jälkipolville tuoneet hyvän maan. Kuuntele jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth puhe, siinä on sitä ytyä miksi me olemme itsenäinen maa.

Mielestäni tämä aihe ollut esillä, jossa isännät piti meille vapaan maan ensin 1918. Sisällissotaa käytiin Suomessa 27. tammikuuta – 15. toukokuuta välisenä aikana vuonna 1918.
Punakapinaa on täällä käsitelty, mutta nyt jämäkästi, ja toivoisinkin että kuuntelette sen kokonaan.
Sitten Talvisota 1939--1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
Jatkosota 1941--1944 Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
Lapin sota 1944--1945 Suomen ja Saksan välillä.

Jäin tässä hetkeksi istumaan saunakammarin tietokoneen äärelle, kun antaa vielä jonkin minuutin kiukaan riihtyä.

Tammisunnuntain 70-vuotismuistojuhlaa vietettiin Seinäjoella tammikuun lopulla 1988. Tilaisuudessa juhlapuheen piti jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth.
Siinä joku mainitsee "Lakki päästä kun tämä mies puhuu." Se juuri sitä kun tämä mies puhuu.
https://www.youtube.com/watch?v=NwmVo6eNDC0

Lopuksi: ilman Mannerheimiä ei Suomea olisi, kuten kenraali sen tuossa tuokin ilmi.

Nyt saunaan.
Hyvää yötä.

t: majuri evp
569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mannerheim on vain keulakuva, ei hänellä ollut mitään sotilaallisia taitoja. Mannerheim valittiin vain sen takia ylipäälliköksi, kun haluttiin saada valtiovallan ohjailtavissa oleva henkilö siihen tehtävään. Eihän tsaarin upseereilla ole mitään koulutusta, ovat sotilasarvonsa rahalla ostaneet ja tsaaria nuoleskelleet.

Äänestä
  • Olet täysin väärässä. Ruotsalaisia emme ole Venäläisiksi emme tule, olkaamme siis Suomalaisia.

    Miksei tuo passaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet täysin väärässä. Ruotsalaisia emme ole Venäläisiksi emme tule, olkaamme siis Suomalaisia.

    Miksei tuo passaa ?

    Mannerheimin suku on tullut Hollannista eli Alankomaista Suomeen.

    Äänestä

Kun otin tuossa verrokiksi omat matkani, niin on kai syytä todeta, että minä kyllä katson itselleni tarpeellisiksi tuollaiset usein toistuvat virkistysmatkani, mutta ovatko ne enää tarpeellisia kepun toimitsijoille, sillä vaikka kuinka virkeinä heitä yritettäisiin pitää, eihän puolue enää tuostaan virkisty, eikä ole tarpeenkaan.

Kepun köyhyys näkyy olevan jo varallisestikin samalla tasolla kuin puolue on henkisestikin. Eli hyvin köyhä siis...

Äänestä

Pahinta tässä kaikessa somessa on se, että täällä kuka hyvänsä voi väittää olevansa jotain, mitä ei ole.
Millä perusteella kirjoitettu teksti olisi uskottavampaa kuin nokitusten puhuminen?
Täällä kukaan ei voi todistaa itsestään nimeä tai arvoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kokokansa taisteli vainolaista vastaan pois lukien 1918, kun osa kansasta vasemmsitolaiset irtautuivat Bolseviikki-venäjän komentoon.

Kuittaan alkuun tuon :"Kyllä Keskustan ihmisen toimia leimaa luotettava laadukkuus"
Kyllä se näin on, ei maalla tuhjakkeet pärjää raskaassa maatyössä. Sen olen niin monet kerrat nähnyt ja kokenutkin. Ase kädessäkin isät ja esi-isät on meille jälkipolville tuoneet hyvän maan. Kuuntele jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth puhe, siinä on sitä ytyä miksi me olemme itsenäinen maa.

Mielestäni tämä aihe ollut esillä, jossa isännät piti meille vapaan maan ensin 1918. Sisällissotaa käytiin Suomessa 27. tammikuuta – 15. toukokuuta välisenä aikana vuonna 1918.
Punakapinaa on täällä käsitelty, mutta nyt jämäkästi, ja toivoisinkin että kuuntelette sen kokonaan.
Sitten Talvisota 1939--1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
Jatkosota 1941--1944 Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
Lapin sota 1944--1945 Suomen ja Saksan välillä.

Jäin tässä hetkeksi istumaan saunakammarin tietokoneen äärelle, kun antaa vielä jonkin minuutin kiukaan riihtyä.

Tammisunnuntain 70-vuotismuistojuhlaa vietettiin Seinäjoella tammikuun lopulla 1988. Tilaisuudessa juhlapuheen piti jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth.
Siinä joku mainitsee "Lakki päästä kun tämä mies puhuu." Se juuri sitä kun tämä mies puhuu.
https://www.youtube.com/watch?v=NwmVo6eNDC0

Lopuksi: ilman Mannerheimiä ei Suomea olisi, kuten kenraali sen tuossa tuokin ilmi.

Nyt saunaan.
Hyvää yötä.

t: majuri evp

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu