HÄKKÄSELLÄ hirmu hinku johtajaksi.

Haluaa olla esillä kaikin keinoin. Näin peittää JAPPASTELUNSA ministerin toimissa. Mikään hänen hankkeensa ei edennyt työryhmiä pitemmälle. Niitä hän kyllä innolla perusti kavereilleen leivän jtkeeksi. Muistiss on sekin, että yksi nimitys sujui liukkaasti SALEn ohjeen mukaan. Pöysti tuli kansaleriksi. Muuten ei jäänyt muisteltavaa. Nyt on tosi kovaa poikaa levittämässä vaihtoehtoista totuutta toimistaan ja jopa vvalituloksesta. Kokoomus voitti, mutta jäi kolmanneksi ja halitusneuvotteluisa jäi käteen OPPOSIITTIOn toine sija. Täöytyyhän sitä pörhistellä. Orpo onkin epätoivoinen.
46<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Just noin. TYHJÄn äänestäjän tyhjät tynnyrit kolisevat ja media toistaa mantraa. MINÄ, minä, minä, minä , vanha kokomuslainen ohjelma.

Äänestä
  • Pyrkii joka päivä esille jossakin mediassa. Kaverit kannusta katsomaan varpaittan pitemmälle, mutta minäminäminäminämies on ottanut messiaan viitan ja alta ei varpaat näyy, mutta suu käy kuin elinkautisella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pyrkii joka päivä esille jossakin mediassa. Kaverit kannusta katsomaan varpaittan pitemmälle, mutta minäminäminäminämies on ottanut messiaan viitan ja alta ei varpaat näyy, mutta suu käy kuin elinkautisella.

    Mahtavaa vyörytystä. Petteri onkin aikeissa luovuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pyrkii joka päivä esille jossakin mediassa. Kaverit kannusta katsomaan varpaittan pitemmälle, mutta minäminäminäminämies on ottanut messiaan viitan ja alta ei varpaat näyy, mutta suu käy kuin elinkautisella.

    Siten noustaan johtoon.

    Äänestä

  • Olen yksin ja halua njohtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen yksin ja halua njohtaa.

    Yritän madaltaa vielä ääntäni. Se vakuuttaa kuulijoita. Toistan myös lyhyitä lauseita mahdollisimman usein.

    Äänestä

  • Toistoja kannattaa jatkaa. Jää helposti kansan mieleen. ei siinä asiaa tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siten noustaan johtoon.

    Olen paras kehä kolmosen ulkopuolelta.

    Äänestä

  • Toistaa samaa lausetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen paras kehä kolmosen ulkopuolelta.

    Ajatukset ovat taattua MINÄmiestä.

    Äänestä

Hei, taitaa olla ura takanapäin.

Äänestä

Hei, muisteli uransa tähteenhetkiä.

Äänestä
  • Kokemus puuttuu. Pyrkyä riittää. Milloin tulee ajatuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokemus puuttuu. Pyrkyä riittää. Milloin tulee ajatuksia.

    Niitää odotellessa.

    Äänestä

Häkkänen on nuori ja ura edessä. Vähän lyö laineet yli. Kokoomuksen ongelma on, että eivät koskaan ole ymmärtäneet talousyhteiskuntaa. Kun ihmiset jaetaan eri kastiin niin, että köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu, koituu se lopulta yritysten tappioksi. Miten?

Siten, että asiakkaitten määrä supistuu koska köyhyydessä on aina isompi osa väestössä, jotka eivät avaa sitä yrityksen ovea.

Vaikka rikkailla olisi rahaa, ei ne voi kuluttaa enempää kuin mitä ihminen voi. Yritys elää asiakkaiden märillä ei muutamalla harvalla. Voiko joku Wahlroos juosta joka kahvilaan 150 kertaa päivässä?

Se on Kokoomuksen ongelma no. 1

Äänestä

Esiintyy jo Messiaana. Katso eteesi.

Äänestä

Hei, hidastan jo puhettanikin.

Äänestä
  • Pyrin vielä hieman madaltamaan ääntäni. Se antaa vakuuttavan kuvan.

    Äänestä

Äärimmäisen oikeistolainen Häkkänenkin oli Sipilän Suomen kaikkien aikojen
oikeistolaisimmassa hallituksessa tekemässä alla mainittuja urotöitä:

*
- kansaneläkkeen leikkaaminen
- lääkekorvausten leikkaaminen 150 miljoonalla
- taksiuudistus
- opintorahan leikkaaminen
- työmarkkinatuen ja peruspäivärahan leikkaaminen
- veteraanietuuksien, vammaisetuuksien ja sairauspäivärahojen leikkaaminen
- lasten kotihoidontuen ja hoitorahan leikkaaminen
- ammatillisen koulutuksen leikkaaminen 190 miljoonalla
- julkisen sektorin työntekijöiden lomarahojen leikkaaminen 30 prosentilla
- työajan palkaton pidentäminen (kiky)
- työnantajamaksujen siirtäminen työntekijöiden maksettavaksi
- koeajan pidentäminen neljästä kuuteen kuukauteen
- takaisinottovelvoitteen lyhentäminen
- vuorotteluvapaan leikkaaminen
- ansiosidonnaisen päivärahan keston lyhentäminen 100 päivällä
- päiväkotien ryhmäkokojen kasvattaminen
- subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen
- aikuiskoulutustuen keston lyhennys ja perusosan leikkaaminen
- Nesteen ja muiden valtionyhtiöiden myynti
- aktiivileikkuri
*
Nyt on sitten Häkkänen räksyttämässä Sanna Marinin hallituksen huonoutta, kun Marinin hallitus on lähtenyt vauhdilla korjaamaan edellisen hallituksen kansan kyykytys -päätöksiä!

Äänestä
  • Aika paljon ehti saada aikaiseksi pätkäministerinä. Tosin oman hallinnonalan hommat jäivät työryhmien asetteluasteelle.

    Äänestä

  • Hävettäähän se työryhmien perustaminen.

    Äänestä

Jos Häkkänen ja Orpo saa kannatusta Kokoomuksen äänestäjiltä niin eiköhän puoleen ajatukset tule kaikille selviksi äänestäjiään myöten. Hmm. äänestäjiään myoten?

Äänestä

Hei, kyllä on ideaa tyhjänpuhumisessaki, kun ääntään madaltaa ja puhettaan hidastaa, niin omatki pysyvät vauhdissa mukana, paitsi naiset, jotka ovat siirtymääsä kokoomuksen riveistä eri hallituspuolueiden kannattajiksi.

Äänestä

Tervettä itsetuntoa riittävästi on. Mutta se ei taida ELINAn kyydissä riittää.

Äänestä
  • Onko hänkin Elinan kyydissä?

    Äänestä

Häkkänen on persumainen kokkari.
Vertaapas Häkkäsen puheita persujen puheiden kanssa ... samaa äärimmäistä jargonia.

Äänestä
  • Joo, monisteelta kuulostaakin.

    Äänestä

Hieno piirre nuressa ihmisessä.

Äänestä

On minäkuva kohillaan,

Äänestä

Luotan Häkkäseen yhtä paljon kuin Ameriiikan valehtelevaan pöhelöpressaan.

Äänestä

Miksi vingut täällä?

Äänestä

Jos Antti hidasta vielä vähän puhetapaasi, niin se muistuuttaa änkyttämistä. Ei lisää enää uskottavuutta.

Äänestä

Olen hyvännäköinen, se riittää pitkälle.

Äänestä

Hidastaa puhetta.

Äänestä

Madaltaa ääntä.

Äänestä

TYHJÄä täynnä.

Äänestä

Poliitikon peruskauraa.

Äänestä

Odottaa voittoa.

Äänestä

Tynkäministerinä oli heleppoo.

Äänestä

Ei ole hirmu.

Äänestä

Ei ole hinku.

Äänestä

Häkkänen, tuo trumpilaisuuden ja valinnan vapauden kannattaja!

*Ameriikassa on se VALINNAN VAPAUS terveydenhuollossa:

"70-vuotias koronapotilas selvisi tehohoidossa hengissä USA:ssa, sairaalasta 1,1 miljoonan dollarin lasku"
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/180ef1ac-59e6-4bac-bbeb-b8fda4cf2ba0

Ketkäs ne tällaista amerikkalaista mallia Suomen SOTEEN yrittäisivät keinolla millä hyvänsä?!!*

Äänestä

Karjala on kaunis.

Äänestä

Muistellaan menneitä.

Äänestä

Saatan miä pyrkii.

Äänestä

Lähden kalaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Haluaa olla esillä kaikin keinoin. Näin peittää JAPPASTELUNSA ministerin toimissa. Mikään hänen hankkeensa ei edennyt työryhmiä pitemmälle. Niitä hän kyllä innolla perusti kavereilleen leivän jtkeeksi. Muistiss on sekin, että yksi nimitys sujui liukkaasti SALEn ohjeen mukaan. Pöysti tuli kansaleriksi. Muuten ei jäänyt muisteltavaa. Nyt on tosi kovaa poikaa levittämässä vaihtoehtoista totuutta toimistaan ja jopa vvalituloksesta. Kokoomus voitti, mutta jäi kolmanneksi ja halitusneuvotteluisa jäi käteen OPPOSIITTIOn toine sija. Täöytyyhän sitä pörhistellä. Orpo onkin epätoivoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu