Puhdassydämiset näkevät Jumalan

Monet ateistit ja evolutionistit sanovat, että he uskoisivat Jumalaan, jos he vain näkisivät Hänet.

Näkemisellä he tarkoittavat, näkemistä fyysisillä silmillä. On kuitenkin olemassa myös hengelliset "silmät."
Fyysisillä silmillä voidaan nähdä vain tässä materiaalisessa maailmassa olevia kohteita, mutta niillä ei päästä Hengen maailmaan, jossa Jumala on. Siihen tarvitaan hengelliset silmät.

Jotta ihminen voisi nähdä hengellisillä silmillään, hän tarvitsee puhtaan sydämen. Jeesus sanoi vuorisaarnassaan:

"Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan." (Matt.5:8)

Jos siis haluat saada todisteen Jumalasta, hanki itsellesi puhdas sydän.
Puhdassydämiset näkevät kaikkien luonnossa ja universumissa olevien kohteiden kautta Jumalan, kun taas jumalaton näkee niissä vain atomeja, molekyylejä ja kemiallisia reaktioita.

Puhdassydämiset näkevät Raamatussa Jumalan ja Hänen valtasuuruutensa ja rakkautensa, kun jumalattomat näkevät Raamatussa vain ristiriitoja.

Siellä, missä puhdasydäminen näkee Jumalan, uskosta osaton näkee, hengellisen näkökyvyn puuttuessa, vain mielikuvitusolennon.

Siksi on tärkeää hankkia puhdas sydän ja saada sen kautta hengellinen näkökyky. Silloin ei tarvitse enää kysellä todisteita Jumalasta, koska ihminen voi itse nähdä Jumalan, ja sen, että Hän on kaiken Luoja ja ilman Häntä mitään ei voi olla olemassa.

27

72

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Jos siis haluat saada todisteen Jumalasta, hanki itsellesi puhdas sydän."

      Ei pysty, kun Jumala on paaduttanut sydämen. Roomalaiskirjeen 9. luvussa väitetään sydämen tilan olevan täysin Jumalan mielivallasta kiinni. Sinäkään Mark5 et voi olla mitenkään varma, että sinulla on puhdas sydän. Jumala on voinut paaduttaa sinut niin, ettet näe paatumustasi vaan pelkästään kuvittelet olevasi puhdassydäminen.

      16 Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.

      18 Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.

      • "16 Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.
        18 Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo."

        Kyseiset Raamatunkohdat, Room.9:16, 18 kertovat sen, että Jumalalla on kaikkivalta. Hänellä on valta armahtaa ja pelastaa. Se ei ole ihmisen vallassa. Mutta Hänen tahtonsa on, että kaikki ihmiset pelastuisivat:

        "......Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." (1.Tim.2:3-4)

      • Anonyymi
        Mark5 kirjoitti:

        "16 Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.

        Tahtoo, että pelastuisi, mutta samaan aikaan ei tahdo kuitenkaan?

        Kylläpä se sinun Raamattusi onkin ristiriitainen!

      • Mark5 kirjoitti:

        ”Mutta Hänen tahtonsa on, että kaikki ihmiset pelastuisivat:”

        Mutta siitä huolimatta paaduttaa kenet tahtoo. Roomalaiskirjeessä esimerkkeinä ovat faarao ja Eesau. Jumala alkoi vihata Eesauta jo äidin kohdussa ennen kuin hän oli tehnyt mitään hyvää tai pahaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tahtoo, että pelastuisi, mutta samaan aikaan ei tahdo kuitenkaan?

        Kylläpä se sinun Raamattusi onkin ristiriitainen!

        "Tahtoo, että pelastuisi, mutta samaan aikaan ei tahdo kuitenkaan?
        Kylläpä se sinun Raamattusi onkin ristiriitainen!"

        Mitään ristiriitaa ei ole!
        jumala tahtoo pelastaa, mutta ei pelasta, jos ihminen ei tahdo pelastua.

      • Kampelatutkija kirjoitti:

        ”Mutta Hänen tahtonsa on, että kaikki ihmiset pelastuisivat:”

        Mutta siitä huolimatta paaduttaa kenet tahtoo. Roomalaiskirjeessä esimerkkeinä ovat faarao ja Eesau. Jumala alkoi vihata Eesauta jo äidin kohdussa ennen kuin hän oli tehnyt mitään hyvää tai pahaa.

        "Mutta siitä huolimatta paaduttaa kenet tahtoo. Roomalaiskirjeessä esimerkkeinä ovat faarao ja Eesau. Jumala alkoi vihata Eesauta jo äidin kohdussa ennen kuin hän oli tehnyt mitään hyvää tai pahaa"

        Kyseinen Roomalaiskirjeen kohta v. 1938/1933 käännöksessä kuuluu:

        "ja ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin - että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden - sanottiin hänelle (Rebecalle): "Vanhempi on palveleva nuorempaa" niinkuin kirjoitettu on: Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin." (Room.9:11-13)

        Kyseisessä kohdassa ei sanota, että Jumala vihasi Eesauta jo äitinsä kohdussa. Sen sijaan mainitusta kohdasta käy selville, että Jumalan valinta kaksosten välillä tapahtui jo heidän äitinsä kohdussa. Toiseksi Raamatun kielenkäytössä "vihata" tarkoittaa myös "rakastaa vähemmän", kuten ilmenee Jeesuksen sanoista Luuk.14:26.

        Kun Jumala paaduttaa jonkun, se tapahtuu todennäköisesti aina siksi, että ihminen on jo itse ensin torjunut Jumalan kutsun niin monta kertaa, että Jumala on lakannut vetämästä häntä enää puoleensa.. Näin oli todennäköisesti Faraon kohdalla.

        ”Kun Jumala paaduttaa jonkun, se tapahtuu todennäköisesti aina siksi, että ihminen on jo itse ensin torjunut Jumalan kutsun niin monta kertaa...”

        Älä valehtele. Paaduttaminen johtuu pelkästään Jahven mielivallasta, ei ihmisen valinnasta.

        3 Mutta minä paadutan faraon sydämen ja teen monta tunnustekoa ja ihmettä Egyptin maassa.

      • Anonyymi
        Mark5 kirjoitti:

        "Tahtoo, että pelastuisi, mutta samaan aikaan ei tahdo kuitenkaan?
        Kylläpä se sinun Raamattusi onkin ristiriitainen!"

        Mitään ristiriitaa ei ole!
        jumala tahtoo pelastaa, mutta ei pelasta, jos ihminen ei tahdo pelastua.

        Siis Jumala on kaikkivaltias ja haluaa pelastaa kaikki, mikäli ihminen ei ole hänen kanssaan eri mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Jumala on kaikkivaltias ja haluaa pelastaa kaikki, mikäli ihminen ei ole hänen kanssaan eri mieltä.

        Osuit asian ytimeen. Eri mieltä oleminen tarkoittaa, että ihminen haluaa pitää oman päänsä, tai mielensä, eli toimia egonsa ohjaamana, eikä antautua kaikkivaltiaan kannateltavaksi. Kyse on hellittämisestä, sen myöntämisestä, että on vaan tietämätön ihminen. Mitään raamatun julmaa Jumalaa ei ole, vaan ihminen itse on usein liian armoton itseään ja myös muita kohtaan.

    • Anonyymi

      Lapset eivät siis ole puhdassydämisiä. Puhdassydämisiä ovat ainoastaan uskonnolliset fanaatikot, jotka vaikka valehtelevat uskonsa nimissä, joten Jumala siunaa heidät.

      • Miten niin? Jeesuksen mukaan ihmisen on tultava nimenomaan lasten kaltaiseksi voidakseen pelastua.

        "Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. " (Matteus 18:2-3)

      • Tipale kirjoitti:

        Miten niin? Jeesuksen mukaan ihmisen on tultava nimenomaan lasten kaltaiseksi voidakseen pelastua.

        "Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. " (Matteus 18:2-3)

        ”Jeesuksen mukaan ihmisen on tultava nimenomaan lasten kaltaiseksi voidakseen pelastua.”

        Ei pidä paikkansa. Jumala alkoi vihata Eesauta jo äidin kohdussa.

      • "Lapset eivät siis ole puhdassydämisiä"

        Lapset nimenomaan ovat puhdassydämisiä.

      • Kampelatutkija kirjoitti:

        ”Jeesuksen mukaan ihmisen on tultava nimenomaan lasten kaltaiseksi voidakseen pelastua.”

        Ei pidä paikkansa. Jumala alkoi vihata Eesauta jo äidin kohdussa.

        "Ei pidä paikkansa. Jumala alkoi vihata Eesauta jo äidin kohdussa."

        Kyllä pitää paikkansa.
        En löytänyt Raamatusta kohtaa, jossa sanottaisiin, että Jumala alkoi vihata Eesauta jo äitinsä kohdussa. Mutta hänen veljensä Jaakob petti Eesaun äitinsä kohdussa (Hoosea 12:4)
        Toiseksi, Raamatun kielenkäytössä "vihata" tarkoittaa myös "olla vähemmän rakastettu"
        Tämä käy ilmi mm. Jeesuksen sanoissa: "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni." (Luuk.14:26)

        Mitään ristiriitaa ei siten ole!

        Aina kun huudat että mitään ristiriitaa ei ole, halveksit ja pilkkaat Raamatun pyhää sanaa ja Jumalaa.

    • Anonyymi

      Sinä et näe kuin oman peilikuvasi, koska sydämesi on kaikkea muuta kuin puhdas. Jumala häpeää sinua, koska itse et sellaiseen kykene.

      • Anonyymi

        Markin vaikeneminen on myöntämisen merkki.

    • Anonyymi

      > Monet ateistit ja evolutionistit sanovat, että he uskoisivat Jumalaan, jos he vain näkisivät Hänet.

      Niin ja siinä he ovat eksyksissä, koska ei Jumalan olemassaolon uskominen ole ratkaisevaa, vaan se, rakastaako lähimmäisiä niin kuin Jumala on käskenyt ja onko vanhurskas. Raamatun mukaan riivajaatkin uskovat Jumalan olevan.

      "Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat."
      Jaakobin kirje 2:19

      "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
      Mat. 25:46

      "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
      Room. 6:23

      • Anonyymi

        Siinäkään tapauksessa Mark5in kaltaisilla ei ole paljon mahdollisuuksia, koska he eivät rakasta lähimmäisiään.

    • Anonyymi

      Parhaiten jumalan näkemistä edistää herkkäuskoisuus ja kyvyttömyys rationaaliseen ajatteluun. Myös tietämättömyydestä on valtava apu asiassa.

    • Anonyymi

      monet ovat puhdistaneet sydäntään liottamalla sitä vuosikausia viinassa ennenkuin ovat nähneet jumalan

    • Neuvostoliittolainen kosmonautti Juri Gagarin sanoi avaruuslentonsa jälkeen, ettei hän nähnyt matkallaan Jumalaa.

      Kun amerikkalaiselta Apollo 15 avaruusaluksen astronautilta, James Irwiniltä, joka kävi kuussa kahden toverinsa kanssa 1971 kysyttiin samaa asiaa, hän vastasi:

      "Suurin osa avaruusmiehistä on täysin eri mieltä Gagarinin kanssa. Melkein kaikki palaavat avaruudesta uudella tavalla tietoisina Jumalan olemassaolosta ja luomisteoista. Kun näkee maan kauneudessaan ja ymmärtää kuinka Jumala pitää yllä koko universumia, käsittää, ettei tämä ole sattumaa, vaan Jumalan suunnitelmaa. Kaikki todisti meille Jumalasta, kaikki vahvisti uskoamme, kaikki osoitti jumalallista voimaa."

      Irwin jatkaa:
      "Minulle kerrottiin pari vuotta sitten, että nuori tyttö oli lähettänyt kysymyksen Gagarinille: "Ette nähnyt Jumalaa, mutta oliko teillä puhdas sydän." Tuo tyttö tajusi koko asian: Jumalan voi nähdä vain puhtaalla sydämellä (Matt.5:8). - ihmisen sieluntila on ratkaiseva. Jos avaudut, näet Jumalan - Hänen luovan voimansa ja täydellisyytensä - ja kunnioitat Häntä."

      Ote kirjasta "Me löysimme", Karas-Sana 1981, sivu 132.

      Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: "Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan" (Matt.5:8)

      • Anonyymi

        höps

    • Anonyymi

      Jep jep.

      Ja vain riittävän viisaat näkevät keisarin uudet vaatteet.

    • Anonyymi

      Sydän pumppaa verta ja mieli hoitelee uskomukset. Kun mieli on puhdas ja avoin, niin on helppo tarkastella erilaisia tarinoita ja väitteitä ilman uskomisen pakkoa. Mutta huimakin väite voi olla uskottava, jos se kyetään päteväksi perustelemaan.

      -Virpi72

    • Anonyymi

      Puhdassydämiset, eli ne joiden sydänchakra toimii tasapainoisesti. Älkää kristityt halveksiko oppienne juuria, jotka löytyy itäisistä viisausperinteistä. Jeesus vietti vuosia nuoruudessaan n. 30 vuotiaaksi Intiassa, meditoiden ja joogaten. Kundaliinienergiaa nostatellen ja koki valaistumisen.

      Sydänchakran on neljäs energia keskus ja se sijaitsee, kuten nimestä voi päätellä, sydämen tasolla. Se on chakra-järjestelmän keskus ja edustaa empatiaa, itserakkautta ja aineenvaihduntaa. Tässä chakrassa ilmenevät suru, rakkaus ja tunteet itseä ja muita kohtaan. Jos rakastat itseäsi ja hyväsyt itsesi ja elämän sellaisena kuin se on, tämä chakra, jota symbolisoi kaksitoistalehtinen lootuskukka, pitää sitä tasapainoisssa . Kristillisessä uskonnossa sydän on viestintäkeino Jumalan kanssa ja elämänenergian lähde.

      Syvällä ihmisen sydämessä on tarve päästä paikkaan, mistä on tullut. Koska ihminen itse on jumalallinen, on kyse osan kaipuusta kokonaisuuteen. Jumala inkarnoituu jokaisessa ihmisessä. Ihmisen tulee tunnistaa itsensä ykseytenä Jumalaan – ei osana perhettä tai työtä. Kun löytää todellisen itsensä, katkeaa se prosessi, jossa ihminen on seurannut perinteistä elämää. Raamatun jumala on julma ja tuomitseva, sisäinen jumala on läheinen ja hyvä ystävä.

    • Anonyymi

      Uskovaisilla voi olla puhdas sydän mutta helvetin likainen mielikuvitus ja paskaiset kuvitelmat kanssaihmisistään.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      921
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      45
      593
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      552
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      541
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 42
      428
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe