Miksi

elyseellä ihmiset vain istuu ja möllöttää hissukseen?Päädyn fanikatsomo herää ajoittain henkiin,mutta simahtaa kuitenkin hetken päästä.yleisöä yritetään sytyttää mukaan kaiuttimista soitettavalla kannustuksella.maalin syntyessä kohahdetaan,mutta sitten kuuleekin taas pelaajien ja tuomareiden puheet yläparvelle asti..Paitsi jos vierasjoukkue on järjestänyt fanimatkan tietenkin.
3363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Elysee areena on niin suuri,ettei siellä kuulu yksittäisten kannattajien huudot kuin huutajan ympärille.. Ei esim.ylhäältä alas tai toisin päin. Kun Rinkelimäessä on 5000 katsojaa,se on täynnä,Elysee areenalla on sama määrä hajallaan istuvia kannattajia,joiden ääni häviää isoon halliin. Eilisessä pelissä saimme katsoa ja kuulla HPK:n fanikatsomon esityksiä. Pleksi hakattiin rikki eikä kannustus niin kova ollut,koska ekan erän jälkeen suurin osa oli kaljalla..

Äänestä

...olemme jo saaneet niin paljon suomenmestaruuksia ja hunajaa että emme syty mistään puolivälieristä tai välieristä.
tämä on fakta!

Äänestä

Turkulaisuus (abolaisuus) on tylsistymisen lievin ja ainoa muoto, joka esiintyy maantieteellisesti rajoitetulla alueessa. Se ilmenee juuri siten, että potilas keskittyy elämässään pääosin haisemiseen ja ainoastaan aika-ajoin herää ympäröivään todellisuuteen huutamalla "KUI".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lätkänero kirjoitti:

elyseellä ihmiset vain istuu ja möllöttää hissukseen?Päädyn fanikatsomo herää ajoittain henkiin,mutta simahtaa kuitenkin hetken päästä.yleisöä yritetään sytyttää mukaan kaiuttimista soitettavalla kannustuksella.maalin syntyessä kohahdetaan,mutta sitten kuuleekin taas pelaajien ja tuomareiden puheet yläparvelle asti..Paitsi jos vierasjoukkue on järjestänyt fanimatkan tietenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu