Jännityksellä odotan kuka valitaan Ilomantsin hallintojohtajaksi.
Henkilö, jolla on sopiva koulutus, pitkä kokemus kunta-alalta hallintotehtävistä, muualta tulevan ihmisen tuoretta näkökulmaa paikkakunnan asioihin ja joka on ennen kaikkea ulkopuolella kunnan viime vuosien sisäisistä kähminnöistä, sumplimisista ja koplailuista?
Vaiko henkilö, jolla on nipin napin sopivat juuri käteen saadut paperit, sihteeritason työkokemus ja joka on ennen kaikkea nykyiselle johdolle mieluinen ja myötämielinen pikku apuri ja joojoohenkilö?
Kuka hallintojohtajaksi?
6
733
Vastaukset
- Anonyymi
Toivottavasti tulisi ulkopuolelta osaava tekijä.
- Anonyymi
Jaahas. Maalittaminen eli rikollinen kirjoittaminen taas alkanut. Hyvin pystyy tuosta tietämään ketä tarkoitetaan ja melkeinpä kijoittajankin arvaamaan.
- Anonyymi
Rikollinen kirjoittaminen ja maalittaminen eivät ole synonyymejä lainsäädännöllisesti. Maalittaminen tekona ei toistaiseksi ole juridinen rikos. Maalittaminen ilmiönä tai tekona voi olla jonkun muun rikosnimikkeen taustatekijä ja voi siten olla vaikutteellinen mahdollisen seuraamuksen laatuun. Oikeusministeriölle on toimitettu noin kahdeksan kuukautta sitten esitys maalittamisen kriminalisoimiseksi.
- Anonyymi
Henkilöön kantaa ottamatta kuntalaiset varmaankin toivoisivat että tulevan hallintojohtajan valintakriteeri olisi pätevyys ja poliittinen potaska ym. jätettäisiin sivuun ja faktat peliin.
- Anonyymi
Voi, kun tietäisit totuuden monessakin asiassa :)
- Anonyymi
KA JOPA NÄKKYY HALLINTOJOHTAJA HAKENEEN JOENSUUHUN TYÖPAIKKAAN! VUAN EIPÄ MITTÄÄN, JOHAN SE ON ILOMANTSIN ILONA VIRASSA OLLUNNA SEN PUOLVUOTTA. SITKEE JA SISUKAS ON TÄMÄ MIES - NÄITÄ TÄMMÖSSII MIEHHII KUN VAIN SAISIMMA LISSEE KUNTAHOMMIIN NIIN ALKASI ASSIIT ETISTYY.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647