Vanhushoivassa hitaasti suunta parempaan ?

Anu Vehviläinen (kesk) ja Arja Juvonen (ps) keskustelivat "Viiden jälkeen"-ohjelmassa, että laitospaikkojen alasajo pitäisi loppua ja päinvastoin lisätä
niitä, koska liian huonokuntoisia vanhuksia on kotona kotihoidon kiireisten
käyntien varassa.
Ihme, että vihdoin myönnetään asiantila ja suunnitelmia tehdään
vanhushoivan tason nostamiseksi. Kotihoidon varassa on noin 70000
vanhusta.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvin vähän ratkaisuja

Äänestä

Loistojuttu, vaikka vasta suunnitellaan ja
on myös suunniteltava mistä rahat saadaan.
Muutenhan suunnitelmia voisi toteuttaa nopeammin.

Vuosikymmenet on vain leikattu ja leikattu niiltä
jotka eivät puoliaan pysty pitämään.
Jo pelkkä myönteinen suhtautuminen
entisten kiristysten ja leikkaamisten sijaan
tuntuu saavutukselta,
käänteeltä jonka ei uskonut tulevan koskaan.

Äänestä

Katsoin samaa ohjelmaa.
Siinä haastateltiin myös lyhyesti rouvaa,
joka asui palvelutalossa ihan kodikkaassa asunnossa
ja jonka luona hoitaja kävi neljä kertaa vuorokaudessa.

Hoitaja ilmeisesti tulee samasta talosta ja yhteistiloja on ruokailuun ja oleiluun,
koska oli palvelutalo kysymyksessä.
Olen ollut luulossa, että palvelutaloissa asukkaalla on huone vain,
mahdollisesti vähän karukin, jos ei omia huonekaluja mahtuisi,
ehkä jotain henkilökohtaisia tavaroita vain.

Kaksi huonossa kunnossa olevaa iäkästä tuttuani itkisi varmaan ilosta
päästessään ohjelmassa näytetyn ympärivuorokautisen hoivan piiriin.
Joissakin kunnissa pääsee ehkä helpommin.
Joissakin ei millään. Ovatko ihmiset eriarvoisessa asemassa
asuinpaikasta riippuen ?

Ehtinevätkö suunnitelmat toteutua tämän hallituskauden aikana
tai päästä hyvään alkuun edes, kun vääntö on aina niin pitkää ja
lausuntokierroksia monta ja ne kestävät.

Äänestä

Yksityiset hoivakodit eivät paranna toimintaansakehotuksista ja huomautuksista huolimatta. Seinäjoella on keskeytetty hoivakodin toiminta
asiakasturvallisuuden vaarantumisen takia, Hoivakoti siirtyi kunnan vastuulle.

Äänestä
  • "Hoivakoti siirtyi kunnan vastuulle."

    Muuttuivatko asiat hyviksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Hoivakoti siirtyi kunnan vastuulle."

    Muuttuivatko asiat hyviksi?

    Kunnilla on lakisääteinen vastuu vanhushoivasta.
    Jos hoivassa on niin pahoja puutteita, jopa vaaratilanteita,
    että yksityinen hoivakoti joudutaan sulkemaan,
    kuntien on pakko ottaa vanhukset vastuulleen.

    Kunnan laitos ei ole saanut varoituksia eikä huomautuksia
    että eiköhän se hiu-kan parempi ole edes ?
    Vai mitä arvelet ?

    Äänestä

Kyseiseen hoitokotiin meni kunnan työntekijöitä työntekijöiksi ja valvomaan asioita,
koska hoitajia ei ollut riittävästi palkattu.
Vanhuksia ei siirretty mihinkään. Hoivakodissa oli muitakin "potilaita"
kuin vanhuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Anu Vehviläinen (kesk) ja Arja Juvonen (ps) keskustelivat "Viiden jälkeen"-ohjelmassa, että laitospaikkojen alasajo pitäisi loppua ja päinvastoin lisätä
niitä, koska liian huonokuntoisia vanhuksia on kotona kotihoidon kiireisten
käyntien varassa.
Ihme, että vihdoin myönnetään asiantila ja suunnitelmia tehdään
vanhushoivan tason nostamiseksi. Kotihoidon varassa on noin 70000
vanhusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu