Kunnon romahdus olisi toivottu sellaiset 50% vähintään mutta mielummin paljon enemmän vielä. Mikähän on suurin romahdus mitä nyt on ollut, muistaakseni Suomessa oli joskus lähemmäs 70% indeksitasolla.
Minulla ei ole lainkaan osakesijoituksia joten pystyn toivomaan tuota ihan helposti.
Minulla ei ole lainkaan osakesijoituksia joten pystyn toivomaan tuota ihan helposti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
USA:n indeksit ovat eniten nousseet, joten niiden tulisi eniten laskeakin. Pörssi ei kuitenkaan välttämättä toimi niin.
Jos sijoittaa yhtiöihin, ja näkee niissä nousupotentiaalia, tarvitsee vähemmän murehtia indeksien heilahteluja.
Toivot romahdusta, mutta sinulla ei osakesijoituksia...Ettet vaan odottaisi romahdusta jotta pääsisit sisälle junaan, sieltä kuopan pohjilta?
Kuulostaa pahasti ajoittamiselta, toivottavasti onnistut siinä jossa kukaan muu ei ole onnistunut! :)
Et kuitenkaan hyötyisi siitä mitään.
Monelle muulle tulee oston paikka. Sinä olisit edelleen persaukinen vässykkä.
Heh, kyllä ne miljardööritkin keräävät tuota varten käteiskassaa. Vaikka sinulla olisi miten sitä kerättynä niin se on kuin pisara valtameressä tuossa potissa.