Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu!
Pahimpaan umpikujaan ikinä.
Olen naimisissa oleva vakavaa masennusta ja uupumusta poteva mies. Puolisoni ei ymmärrä tilaani. Hän on minulle kohtuuttoman ankara. Enkä minä saa haluaamani terapiaa. Olen pyrkinyt sinne useita kertoja masennuksen ja uupumuksen vuoksi. Ilmeisesti en ole osannut kertoa asiaani riittävän hyvin, kun terapiaa ei ole voitu minulle tarjota.
Tällä hetkellä myös parisuhteemme on kriisissä uskonelämästä puhumattakaan. Olemme lapseton pari ja näin uupuneena minä en kykene edes ”sänkypuuhiin”. Olen siis uupumukseni ja syvän masennuksen vuoksi eunukki. Vaimo ei ymmärrä, että olemalla kohtuuttoman ankara minulle, ei minun vointini koskaan tule paranemaan sille tasolle, että voisimme edes toivoa lapsen saamista.
En ole täysin kyennyt selittämään vaimolle, missä minä menen. Uskoni on vakavassa kriisissä. Epäilen vahvasti Jumalan olemassa oloa. Kuuntelen salaa musiikkia helpottaakseni kamalaa sisäistä tuskaani. Erityistä lohtua on viime aikoina tuonut Antti Tuiskun uusin levy Valittu Kansa, vaikka aiemmin en ole Tuiskusta niin pitänytkään. Levyn laulujen sanoma vain jotenkin kolahtaa minuun. Erityisesti biisi ”Pidä tunkkis ja haista huilu” osuu ja uppoaa! Sopii hyvin tämän hetkiseen uskonkriisiini, joka ei ole helppo!
En tiedä, mitä tietä lähden kulkemaan. Olen yrittänyt vaimon kanssa varovasti ottaa puheeksi, että hänen ankara käytös minua kohtaan vie tilannettani entistä huonompaan suuntaan. Hänen mielestään hän ei ole ankara, mutta jatkaa silti samaan malliin. Hän väittää rakastavansa mua, mutta minä en oikeasti kykene kohta sitä. Sen verran uupunut ja maahan poljettu olen, etten jaksa rakastaa sen enempää Ihmisen Poikaa, kuin omaa vaimoakaan. En kykene rakastamaan mitään, enkä ketään!
Mielessäni pyörii kysymyksiä joihin en vastauksia löydä.
Esimerkiksi se, onko väärin, jos otan eron vaimostani. Ainakaan lapsia meillä ei ole.
Miten vaimo voi, jos jätän hänet? Auttaako edes selitys, etten enää oikeasti uupumuseni alta kykene miettimään enää yhtään mitään muuta, kuin vain toivoa nopeaa ja pikaista kuolemaa. Minne joudun jos kuolen tässä tilassa? Onko oikein, että lievitän tuskaani kuuntelemalla salaa kristillisyydelle vierasta musiikkia?
Voiko uskovainen kuunnella uskontokriittistä musiikkia? Olenko edes uskovainen?
Olenko syntyjäni eunukki, vai uupumukseni vuoksi? Kysymyksiä on niiiin niiiin niiin paljon, että pää meinaa räjähtää. En oikeasti tiedä, mitä haluan. En tiedä, missä käsitellä näitä asioita. En tiedä yhtään mitään. Tiedän vain, että haluaisin mahdollisimman pian kuolla ja vaihtaa tämän olevaisuuden olemattomuuteen. Eli en toivo sen kummemmin taivasta, kuin helvettiäkään. Mulle riittäis, että lakkaisin vain yksinkertaisesti olemasta....
Pahimpaan umpikujaan ikinä.
Olen naimisissa oleva vakavaa masennusta ja uupumusta poteva mies. Puolisoni ei ymmärrä tilaani. Hän on minulle kohtuuttoman ankara. Enkä minä saa haluaamani terapiaa. Olen pyrkinyt sinne useita kertoja masennuksen ja uupumuksen vuoksi. Ilmeisesti en ole osannut kertoa asiaani riittävän hyvin, kun terapiaa ei ole voitu minulle tarjota.
Tällä hetkellä myös parisuhteemme on kriisissä uskonelämästä puhumattakaan. Olemme lapseton pari ja näin uupuneena minä en kykene edes ”sänkypuuhiin”. Olen siis uupumukseni ja syvän masennuksen vuoksi eunukki. Vaimo ei ymmärrä, että olemalla kohtuuttoman ankara minulle, ei minun vointini koskaan tule paranemaan sille tasolle, että voisimme edes toivoa lapsen saamista.
En ole täysin kyennyt selittämään vaimolle, missä minä menen. Uskoni on vakavassa kriisissä. Epäilen vahvasti Jumalan olemassa oloa. Kuuntelen salaa musiikkia helpottaakseni kamalaa sisäistä tuskaani. Erityistä lohtua on viime aikoina tuonut Antti Tuiskun uusin levy Valittu Kansa, vaikka aiemmin en ole Tuiskusta niin pitänytkään. Levyn laulujen sanoma vain jotenkin kolahtaa minuun. Erityisesti biisi ”Pidä tunkkis ja haista huilu” osuu ja uppoaa! Sopii hyvin tämän hetkiseen uskonkriisiini, joka ei ole helppo!
En tiedä, mitä tietä lähden kulkemaan. Olen yrittänyt vaimon kanssa varovasti ottaa puheeksi, että hänen ankara käytös minua kohtaan vie tilannettani entistä huonompaan suuntaan. Hänen mielestään hän ei ole ankara, mutta jatkaa silti samaan malliin. Hän väittää rakastavansa mua, mutta minä en oikeasti kykene kohta sitä. Sen verran uupunut ja maahan poljettu olen, etten jaksa rakastaa sen enempää Ihmisen Poikaa, kuin omaa vaimoakaan. En kykene rakastamaan mitään, enkä ketään!
Mielessäni pyörii kysymyksiä joihin en vastauksia löydä.
Esimerkiksi se, onko väärin, jos otan eron vaimostani. Ainakaan lapsia meillä ei ole.
Miten vaimo voi, jos jätän hänet? Auttaako edes selitys, etten enää oikeasti uupumuseni alta kykene miettimään enää yhtään mitään muuta, kuin vain toivoa nopeaa ja pikaista kuolemaa. Minne joudun jos kuolen tässä tilassa? Onko oikein, että lievitän tuskaani kuuntelemalla salaa kristillisyydelle vierasta musiikkia?
Voiko uskovainen kuunnella uskontokriittistä musiikkia? Olenko edes uskovainen?
Olenko syntyjäni eunukki, vai uupumukseni vuoksi? Kysymyksiä on niiiin niiiin niiin paljon, että pää meinaa räjähtää. En oikeasti tiedä, mitä haluan. En tiedä, missä käsitellä näitä asioita. En tiedä yhtään mitään. Tiedän vain, että haluaisin mahdollisimman pian kuolla ja vaihtaa tämän olevaisuuden olemattomuuteen. Eli en toivo sen kummemmin taivasta, kuin helvettiäkään. Mulle riittäis, että lakkaisin vain yksinkertaisesti olemasta....
Vastaukset 27
Vanhimmat
Eihän se elämä tuollaista ole. Vapaudu kahleista, olipa ne sitten mistä hyvänsä ja nauti elämästä. Se pätkä joka meille on annettu on elämistä varten.
Etsi sellaisia ihmisiä joiden kanssa voit vapaasti keskustella. Älä ainakaan mene sellaisten luo jotka ovat tiukkoja " uskovia" .
Päivä se on huomennakin, ehkä parempi kun tämä päivä. Mahdollisuuksia on, ryömi ulos kuorestasi. Tsemppiä ja hymyä.
Tekisi mieli vetäytyä hetkeksi omiin oloihin. Mutta minne?
Jos olisi jossain toisaalla salaisessa paikassa jokin toinen asunto, menisin sinne hetkeksi hengähtämään. Vielä parempi olis, jos olisi kolo, jonne voisi vain mennä ja josta ei ikinä tarvis enää tulla takaisin. Miten omaisuudenjako, jos päätän hiljaisuudessa hävitä toisaalle. Ajatus jonnekin paratiisisaarelle muutosta olisi kiva mutta se kysyy rahaa. Voisin toisaalta jättää kaiken omaisuuteni tänne Suomeen, jos minulle tarjottaisiin asuinsija ja työ jostain muualta päin maailmaa. Voisin vain kadota ja aikansa kadoksissa oltua olisi helpompaa todeta, että tää parisuhde tais olla sitten tässä.
Mutta kun se ei ole niin helppoa. Tarvitsisin oikeasti jotain ammattiapua tämän asian selvittämiseen. Mutta mistä haen apua? Pariterapia? Uskontojen Uhrien Tuki RY? SRK? Vai mistä????!!!
Parisuhde kuntoon ensin. Kaksin aina kaunihimpi. Jos ahdistus johtuu uskonnosta niin Uskontojen uhrien tuki ry auttaa varmasti. En kyllä menisi SRK:n paappojen luo, sieltä saat lisää ahdistusta.
Ota nyt asia kerrallaan. Mikä on suurin syy tilanteeseen, aloita sen korjaaminen ammattiauttajien kanssa. Se vie aikaa mutta usko itseesi. Ei niin pahaa etteikö jotakin hyvääkin. Aloita maanantaina, älä venytä enää ratkaisua. Tsemppiä, kyll se siitä 😃
Jokin tuossa ankaruudessa muistuttaa narsismia.
En ala diagnosoimaan, mutta oli suuri apu löytää
itselle asia joka oli kauan vaivannut.
Myös uskovaisilla on narsismia. Asia on vakava,
mutta siitä ei paljon puhuta ja tiedetä.
Narsisti ei itse tiedä olevansa narsisti eikä
koe olevansa mitenkään erilainen.
Netistä löydät NUT sivut(narsistien uhrien tuki)
Sieltä löytyy asinatuntemusta ja tietoa.
Narsisti on itsekin uhri, jonka varhaisesssa lapsuudessa
on tapahtunut jotain joka saa defenssitoiminnot
toimimaan.
Narsisti ei parane, mutta uhri ei turhaan syyttele itseään.
Ei vaimoni ole narsisti. Hän on vain tarkempi kuin minä. Narsistisia piirteitä hänestä ei kyllä löydy.
Kannattaisi ehkä yrittää molemmille terapiaa.
Aloituksessa on kolmeen (3) eri kertaan mainittu
ankara käytös.
Narsistin suurin puute on empatian puute.
Tuntemani henkilö sanoo puolisoaan
perfektionistiksi kun hän käyttäytyy
poikkeavasti.
Puoli tuntia riittää kuunnella häntä,( puoliso),
kun tunnistaa valtavan itsensä korostuksen.
Samoin hänen temppuilunsa on huomattavaa,
Terveyskeskuksissa on psykiatian sairaanhoitajia, jos varaisit sinne ajan nyt ensiksi. Sieltä ohjaavat sitten eteenpäin. Ammattiapua sinun olisi nyt saatava. Ihminen voi uupua monella tapaa, jos ei ole saanut minkäänlaista terapiaa henkiseen tilaansa. Ei tuo mitään "narsismia" ole. Ei elämä vielä ole eletty, kohdallasi, kun olet jaksanut kirjoittaa palstalle.! Joskus ei apua saa sieltä kotiväestä, sillä kaikista ei ole terapeutiksi, herkkä ihminen tarvitsee ammattiapua, eikä se välttämättä ole jotain mielialapillereiden syöntiä, vaan ihan keskusteluja ymmärtävän ihmisen kanssa. Ihmiset ovat niin erilaisia tunnepuoliltaan.
Toivon kohdallesi hyvän ja empaattisen ihmisen löytämistä. Onnellista olisi, että se lähimmäinen ihmisesi ymmärtäisi "tuskasi", mutta ihmismieli on jokaisella vahvuudeltaan erilainen. Jaksamista Sinulle ! Asiat järjestyvät vielä "mallilleen"....
tv. vanha äiti
Ymmärrärtkös lukemaas.
Olen alkuperäinen kirjoittaja ja vastaan:
Kuten kirjoitin, olen yrittänyt useita kertoja terapiaan siinä onnistumatta. Tiedän kyllä varsin hyvin, että terveyskeskuksissa on noita psykiatrian sairaanhoitajia, mutta jos ne eivät kirjoita lähetteitä psykiatrille, eikä terapiaan, niin niihin ei noin vain mennä. Ellei sitten ole omasta takaa rahaa jemmassa, jolla voi kustantaa koko lystin. Kaikilla siihen ei ole varaa, niin kuin ei minullakaan.
” Joskus ei apua saa sieltä kotiväestä, sillä kaikista ei ole terapeutiksi, herkkä ihminen tarvitsee ammattiapua, eikä se välttämättä ole jotain mielialapillereiden syöntiä, vaan ihan keskusteluja ymmärtävän ihmisen kanssa.”
Kotoa en ihan ekana lähtis hakemaankaan apua. Meillä ei ole koskaan vallinnut kotona keskustelun ilmapiiri ja tiedän myös sen, ettei tavan tallaajista ole edes psykologeiksi. Maallikot voivat hoitaa ihan väärin. Tosin uskonasioista voi jutella kenen tahansa uskovaisen kanssa, mutta entä sitten, jos olet pahasti kriisissä uskosi kanssa. Uskaltaako asiaa ottaa kenen tahansa kanssa puheeksi?
Toisekseen, julkisella puolella se on juuri sitä mielialapillereiden syöntiä. Tiedän mistä puhun, koska minulla on kokemusta siitä ihan itselläänkin. Psykiatrian sairaanhoitaja yleensä ohjaa lääkärin luo ja se määrää milloin mitäkin nappeja. Itsekin olen kokeillut jos vaikka mitä. Ei ongelmat ole koskaan niillä tulleet korjatuiksi. Silti tänä päivänäkin nämä julkisen puolen lääkärit suosittelevat niitä, vaikken koskaan ole saanut niistä yhtään mitään apua. Nykyisin kieltäydyn niistä. Turhia nappeja ja turhaa rahan kulua. Kaikista vahvoista huumelääkkeistä olen kieltäytynyt aina, vaikka niitäkin on tarjottu. Olen käyttänyt vain ja ainoastaan SSRI-lääkkeitä ja niistä minulla onkin vuosien kokemus. Turhia lääkkeitä ainakin minun kohdalla!
Kyllä ammattilaisetki voi hoitaa vääärin niin kuin minun kohdalla mutta onneksi pääsin eroon siitä.
Totta kai voi. Muakin on yritetty hoitaa väärin. Esimerkiksi tarjottu opiaattijohdannaisia, joista kieltäydyin. Osaa lääkkeistä, joita olen käyttänyt, ovat vain lisänneet ahdistusta. Muutoin eivät ole auttaneet yhtään mihinkään. Eräs taas ehdotti, että hakisin apua UUT:sta..... voi voi mitä puoskarointia, koska tuolloin mulla ei ollu mitää ongelmia uskonelämän kanssa. Kyllä noissa lääkäreissäki on valitettavasti väärinhoitajia. Sitäkin enemmän heissä on heitteille jättäjiä. Sellasia, jotka ei tee yhtään mitään, vaan antaa vain reseptin kouraan ja lähettää apteekin kautta kotia.
> Kysymyksiä on niiiin niiiin niiin paljon, että pää meinaa räjähtää.
Aika vähänhän noita loppuen lopuksi on. Tässä muutama lisää. Mitä tapahtuu, jos et heti saa toivomiasi vastauksia? Miksi kiire?
Voitko kertoa mitä tarkoittaa kun vaimosi on liian ankara sinulle?
” Aika vähänhän noita loppuen lopuksi on. Tässä muutama lisää. Mitä tapahtuu, jos et heti saa toivomiasi vastauksia? Miksi kiire? ”
En avaa koko psalmiani tänne. Silloin mun henkilöllisyys voitaisiin saada selville. En myöskään selvennä sitä, millä tavalla vaimoni on ankara. Suojelen näin myös hänen henkilöllisyyttä.
> En avaa koko psalmiani tänne. Silloin mun henkilöllisyys voitaisiin saada selville. En myöskään selvennä sitä, millä tavalla vaimoni on ankara. Suojelen näin myös hänen henkilöllisyyttä.
Eikö olisi tärkeämpää saada asiat kuntoon?
Minun on vaikea kuvitella miten vaimo voi olla niin ankara. Jos vaimo puhuu totta, silloin siitä ehkä voi ottaa jotain opiksi. Jos vaimo ei puhu totta, vaimon pitäisi alkaa opetella totuudelliseksi. Mutta missään tapauksessa sinun ei tarvitse olla mikään vaimon orja ja totella sokeasti kaikessa. :)
Tuolla edellä kirjoitin tuosta terveyskeskushoitajalla käynnistä, mutta en tiennyt, että olet jo sen "kierroksen" tehnyt. Itsellenikin on joskus yritetty syöttää mielialalääkkeitä, mutta eivät minulle ollenkaan käyneet, niillä yritettiin taltuttaa kipuja !! Hoitaja totesi lopulta etten ole masentunut ! Uupunut vain kipuihin. Vaivatkin osittain tuli selville. Kipuja on sairaudesta johtuen ajoittain vieläkin.
Tiedän jostain syystä mitä ja millainen on oikeasti masentunut ihminen, se on useamman "tohtorin" kanssa käytävä "prosessi". Siinä kyllä ihminen uupuu täysin, jos ei ala helpotusta saamaan oloonsa. Monessa vaivassa ja sairaudessa vertaistuki on parasta "hoitoa", mistä sen nyt vain löytäisi ?!Jaksamista ja voimia toivon aloittajalle. Toivotaan, että asiat selviävät ja saat avun.
"Pyydän sinulle enkeleitä, vierellesi kulkemaan" ... ... älä heitä toivoasi !
Ota yhteyttä Vertaistukiryhmään. Kai niitä löytyy. Siellä on kokemusta ja ahdistuksesta selvinneitä kohtalotovereita. Ei missään nimessä lääkkeitä. Niitä pumpataan kaikille muttei ne korjaa perusongelmaa. Ne pitää hoitaa kuntoon.
Niin että miten sinne otetaan ja missä näkee tällaiset vertaistukiryhmät? Entä sellaset, jotka on juuri samanlaisessa veneessä? Lääkkeistä kieltäydyn niin kauan, kun olen vailla terapioita.... niitä voin harkita korkeintaan terapian tukena.
Kokemusta on vuosien lääkekierteestä ennen kuin ymmärsin: Hain rakkautta lääkepurkista, toiset hakevat sitä viinapullosta ja sekä että.
Rakkautta ei lääkepurkista löydy!
Pari tai perheterapiaa löytyy. Googlesta etsimällä voit katsoa lähimmät toimijat. Ovat ammattilaisia, kannattaa käydä. Kuvaamasi seikka on sellainen että sinne on molempien osallistuttava.
Avaajalla on vakava masennus. Masennus ei parane toisten neuvomisella, pitää hakeutua ammattiauttajien hoitoon saamaan apua.
Vakavat oireet voivat viitata myös muihin mielen sairauksiin. Älä ystävä rakas jää näiden kanssa yksin vielä häpeämäänkin tilaasi, vaan pyydä rohkeasti apua.
Sairauksissa ei ole mitään hävettävää. Nämä mielen taudit vaativat hoitoa, ne eivät parane itsestään.
Ja vakava masennus vaatii aluksi lääkehoitoakin, lääkevastaisuudessa mennään liian pitkälle. Liian masentunut ei kykene terapiatyöskentelyyn.
Masennus ei tarvi lääkehoitoa jos saa hoidettua taustalta olevat ongelmat pois.
Jos masennukseen todella haluaa hoitoa niin luonnosta kyllä löytyy parempi apu mitä jostakin pilleripurkista.
Täyttä paskaa. Oletko kokenut joskus oikean masennuksen?
Vitutus on eri asia kuin sairaus nimeltä masennus.
Kyllä,Puhun kokemuksesta ku diagnoosikin on.
Saat sä omaa masennusta hoitaa niin ku mieles tekee mutta mulle noi psykiatrin tarjoamat pillerit auttanut mitään mutta sitte ku rupesin kokeileen luonnonmukasempaa hoitoa ni rupes apua tuleen.
https://www.youtube.com/watch?v=sd0IW_MqJvA&t=66s
Sulle dokkari masentavista lääkkeistä.
Ei jumalan olemassaoloa tarvitse epäillä. Se kyllä varmasti lähettäisi sinulle sähköpostia tai whatsapp viestin jos se olisi linjoilla.
Paraneminen alkaa pienestä. Heitä uskonhoureet jo pois ja elä oikea elämä.
Pelkät pillerit eivät tietenkään auta, eikä pillereitä useinkaan tarvita. Nyt olikin kyse siitä, että sairas pääsisi asianmukaiseen ammattilaisten hoitoon. Terapiaan esimerkiksi. Tällaiset sairaudet eivät mitään somesuunsoittoa tarvitse, vaan asianmukaista apua.