Henriksson ulos

Eilinen ottelun sössiminen oli kyllä
erotuomareiden maailmanennätys Turussa.

En sano, etteikö TPS olisi ansainnut voittoa. Niin heikko HPK oli ekassa erässä.

Mutta selvän maalin hylkääminen HPK:lta komannessa oli sellainen moka, että toivottavasti hyllytetään loppu pelijareista.
Kaikki joukkueet kärsii tollaisesta pellestä.

Erotuomaritarkkailija totesi ottelun jälkeen, että hylky oli tuomarivirhe. Ja jopa maikkarin urheilutoimittaja "antoi ymmärtää", että maali oli. Ja se on maikkarissa paljon.

Henrikssonista kärsivät molemmat joukkueet.

Mutta onneksi pelejä on ainakin kaksi vielä tässä parissa. Toivotaan, ettei tuomarit ratkaise ja parempi menee välieriin.
1161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No joo...Henriksson oli joka kohdassa vähän myöhässä. Myös tepsiltä hylättiin maali. Tepsin maali hylättiin vastaustajan mailasta kiinnipitämisestä. Tilanne oli kuitenkin jo paljon ennen hylättyä maalia. Bouck pistettiin tilanteesta jäähylle. Miksei Henrikson viheltänyt silloin kun tilanne oli?
HPK:lta hylättiin maali koska sen pelaaja oli maalivahdin aluella. Samaa voi kysyä tästä vihellyksestä. Miksei Henrikson viheltänyt jo ennen maalia? Siinä mielessä puntit on tasan, eli numerot olisivat voineet olla myös 4-3 tepsille. Mutta aina moinen toiminta jättää pahan maun tuomaritoiminnasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naakka kirjoitti:

Eilinen ottelun sössiminen oli kyllä
erotuomareiden maailmanennätys Turussa.

En sano, etteikö TPS olisi ansainnut voittoa. Niin heikko HPK oli ekassa erässä.

Mutta selvän maalin hylkääminen HPK:lta komannessa oli sellainen moka, että toivottavasti hyllytetään loppu pelijareista.
Kaikki joukkueet kärsii tollaisesta pellestä.

Erotuomaritarkkailija totesi ottelun jälkeen, että hylky oli tuomarivirhe. Ja jopa maikkarin urheilutoimittaja "antoi ymmärtää", että maali oli. Ja se on maikkarissa paljon.

Henrikssonista kärsivät molemmat joukkueet.

Mutta onneksi pelejä on ainakin kaksi vielä tässä parissa. Toivotaan, ettei tuomarit ratkaise ja parempi menee välieriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu