Martina Puman tapahtumassa Lontoossa

Anonyymi

Hangossa vietetyn viikonlopun jälkeen Martina lensi tänään Lontooseen, missä hän osallistuu saksalaisen Puma-brändin tapahtumaan. Pumahan on saksalainen urheiluvarusteita valmistava yritys, eräs maailman tunnetuimpia brändejä.

184

1279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sunnuntain Martina viettää siis Lontoossa. Hän osallistuu siellä Puman World Wide -testiasemalla treeneihin, joissa on mukana myös F1-supertähti Lewis Hamilton, vuonna 1985 syntynyt brittiläinen Formula 1 -sarjan kuusinkertainen maailmanmestari.

      • Anonyymi

        Puma on perustettu vuonna 1924, ja Puma nimenä vakiintui firman nimeksi ja alkoi kehittyä brändiksi vuodesta 1948 alkaen. Yritys tunnetaan hyvin myös juoksukengistään, joita on käyttänyt muun muassa jamaikalainen Usain Bolt. Tällä hetkellä Puman kanssa yhteistyötä tekevät mm. brittiläinen Cara Delevinge, brasilialainen Adriana Lima ja amerikkalainen Selena Gomez.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinan yritys on eräs Puman yritysyhteistyökumppaneista. "Mä tein ison sopimuksen Puman kanssa, olen heidän kasvonsa 2020 vuonna. Puma lanseeraa uuden treenivaatemalliston ja kovaan harjoitteluun tarkoitetun PUMA Zone XT W -treenikengän maailmanlaajuisesti. Tämän kengän ympärille on järjestetty isompi tapahtuma, joka on Lewis Hamiltonin ja brasilialaisen huippumalli Adriana Liman isännöimä - he ovat Puman isoja kasvoja", Martina kertoi Iltalehdessä muutama päivä sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puma on perustettu vuonna 1924, ja Puma nimenä vakiintui firman nimeksi ja alkoi kehittyä brändiksi vuodesta 1948 alkaen. Yritys tunnetaan hyvin myös juoksukengistään, joita on käyttänyt muun muassa jamaikalainen Usain Bolt. Tällä hetkellä Puman kanssa yhteistyötä tekevät mm. brittiläinen Cara Delevinge, brasilialainen Adriana Lima ja amerikkalainen Selena Gomez.

        Hamilton tapaa viimeinkin Martinan. Rakkautta ilmassa...♥️

      • Anonyymi

        Instassa Martina kertoo, että Lontoosta palattuaan hän menee perheensä (Stefanin ja tyttärien) kanssa hiihtolomalle Leville. Lappiinpa on satanut ennätyksellisen paljon lunta tänä talvena. Laatuaikaa ovat yhdessä hiihtäminen koko perheen voimin, kahvit ja ruokailut laavulla illanvietot omassa mökissä.

      • Anonyymi

        Lontoon tapahtumaan saapuu urheilijoita ja somevaikuttajia kaikkialta maailmasta. Martinan mukaan Lontooseen lähti Röngän Juuli, joka tunnetaan nimellä Paperplanesj. Hän on luova lahjakkuus valokuvauksen toimialalla. Hän on toiminut mm. Elämäni kunnossa -hyvinvointikirjan kuvatoimittajana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puma on perustettu vuonna 1924, ja Puma nimenä vakiintui firman nimeksi ja alkoi kehittyä brändiksi vuodesta 1948 alkaen. Yritys tunnetaan hyvin myös juoksukengistään, joita on käyttänyt muun muassa jamaikalainen Usain Bolt. Tällä hetkellä Puman kanssa yhteistyötä tekevät mm. brittiläinen Cara Delevinge, brasilialainen Adriana Lima ja amerikkalainen Selena Gomez.

        Martina on luvannut laittaa materiaalia sometileilleen ja blogiinsa suoraan Lontoosta sunnuntain ajan. Katsellaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Instassa Martina kertoo, että Lontoosta palattuaan hän menee perheensä (Stefanin ja tyttärien) kanssa hiihtolomalle Leville. Lappiinpa on satanut ennätyksellisen paljon lunta tänä talvena. Laatuaikaa ovat yhdessä hiihtäminen koko perheen voimin, kahvit ja ruokailut laavulla illanvietot omassa mökissä.

        Martinalla on asiat hyvällä mallilla. Ihana perhe ja mielenkiintoinen työ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Instassa Martina kertoo, että Lontoosta palattuaan hän menee perheensä (Stefanin ja tyttärien) kanssa hiihtolomalle Leville. Lappiinpa on satanut ennätyksellisen paljon lunta tänä talvena. Laatuaikaa ovat yhdessä hiihtäminen koko perheen voimin, kahvit ja ruokailut laavulla illanvietot omassa mökissä.

        Martina tekee paljon töitä. Onneksi hän muistaa myös levätä kunnolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Instassa Martina kertoo, että Lontoosta palattuaan hän menee perheensä (Stefanin ja tyttärien) kanssa hiihtolomalle Leville. Lappiinpa on satanut ennätyksellisen paljon lunta tänä talvena. Laatuaikaa ovat yhdessä hiihtäminen koko perheen voimin, kahvit ja ruokailut laavulla illanvietot omassa mökissä.

        Vätys on jo Levillä pienten tyttöjen kanssa, instassa kuvaa lasketteluriteestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Instassa Martina kertoo, että Lontoosta palattuaan hän menee perheensä (Stefanin ja tyttärien) kanssa hiihtolomalle Leville. Lappiinpa on satanut ennätyksellisen paljon lunta tänä talvena. Laatuaikaa ovat yhdessä hiihtäminen koko perheen voimin, kahvit ja ruokailut laavulla illanvietot omassa mökissä.

        Laskettelu todella hyvä koko perheen liikuntamuoto, mitä kannattaa pitää yllä. On hienoa, että Stefan opettaa tytöt lasketteluharrastuksenkin pariin jo pienestä pitäen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hamilton tapaa viimeinkin Martinan. Rakkautta ilmassa...♥️

        Tai toisin päin Maqrtsu taitaa olla rahan perään vähän kuin Maisuli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puma on perustettu vuonna 1924, ja Puma nimenä vakiintui firman nimeksi ja alkoi kehittyä brändiksi vuodesta 1948 alkaen. Yritys tunnetaan hyvin myös juoksukengistään, joita on käyttänyt muun muassa jamaikalainen Usain Bolt. Tällä hetkellä Puman kanssa yhteistyötä tekevät mm. brittiläinen Cara Delevinge, brasilialainen Adriana Lima ja amerikkalainen Selena Gomez.

        Puma on löytänyt joukkueeseensa megaluokan julkkiksia. Lotta ja Martina täydentävät kokoonpanon pikkujulkkiksina.

    • Anonyymi

      Martinan yrityksen kotimainen Yvette-sopimus ja kansainvälinen Puma-sopimus täydentävät toisiaan sortimenteiltaan. Martina tarjoaa yhteistyökumppaneilleen tuoda laadukkaita tuotteitaan esiin tavallisille perusliikkujille - siis hiihtoreittien, katujen, hiekkateiden ja polkujen tavistallaajille - laajasti seuratun somekanavansa kautta koko maassa.

      • Anonyymi

        Tarkkasilmäisimmät ovat huomanneet, että tuotemerkki Puma on ollut esillä Martinan instassa jo pitemmän aikaa. Juoksu- ja treenikenkien lisäksi Puman valikoimissahan ovat muun muassa hupparit, collegehousut, verryttelyhousut, treenivaatteet ja urheilutakit.

    • Anonyymi

      Ihanaa, mä en kestä odottaa noita kuvia Lontoosta

    • Anonyymi

      Markkinointitapahtumahan tuo Lontoon häppeninki on, maailmantähdet vetonauloina.

      • Anonyymi

        Martina toivoo pääsevänsä treenaamaan ja ottamaan testeissä mittaa Lewis Hamiltonin kanssa. "En ole tavannut Lewisia koskaan aikaisemmin. Varmasti tulee olemaan mielenkiintoinen kokemus", Martina sanoi Iltalehdessä menneellä viikolla.

    • Anonyymi

      Mistä Martinasta täällä puhutaan?
      Se 50 vuotias "fittnes" hirviö Suomesta vai?

      • Anonyymi

        Martina Aitolehti on 37-vuotias kahden lapsen helsinkiläinen perheenäiti. Hän valmentaa satoja ihmisiä heidän liikuntatarpeissaan viikoittain. Hänen blogillaan on toista tuhatta lukijaa päivittäin, ja hän osallistuu tv-ohjelmiin. Sponsorit mielellään tekevät yhteistyösopimuksia kaunissilmäisen ja reippaan asenteen omaavan perheenäidin kanssa.

        Ok, kiitos tarkennuksesta 👍

      • Anonyymi

        Martina on triathlonisti. Triathlon on uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistelmälaji.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on triathlonisti. Triathlon on uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistelmälaji.

        Kroppa naisellisempi ja timmimpi kuin pelkkää fitnessiä harrastavilla salikuningattarilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina Aitolehti on 37-vuotias kahden lapsen helsinkiläinen perheenäiti. Hän valmentaa satoja ihmisiä heidän liikuntatarpeissaan viikoittain. Hänen blogillaan on toista tuhatta lukijaa päivittäin, ja hän osallistuu tv-ohjelmiin. Sponsorit mielellään tekevät yhteistyösopimuksia kaunissilmäisen ja reippaan asenteen omaavan perheenäidin kanssa.

        Kiitos Paperilennokki näistä sepustuksistasi liittyen työnantajaasi. Ei voi kuin kadehtia sun duunia; kuljet mukama kuvaamassa päivät pitkät Maran ihanan luksuksen täyttämää arkea ja kovaa duunia. Ja välillä pitää muistaa tänne keskustelupalstoille buustata hehkutusta.p

      • Anonyymi

        Juuli R. (Paperilennokkina tunnettu kuva-alan ammattilainen) on kirjoittanut blogia vuodesta 2009. Blogin keskeisimmät aiheet ovat olleet elämäntyyli ja muoti. Lisäksi hän usein tutkailee matkustamista, taidetta ja valokuvaamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kroppa naisellisempi ja timmimpi kuin pelkkää fitnessiä harrastavilla salikuningattarilla.

        Naiselliset muovi tekotissit. yleensä urheilijoilla ei ole lisäpainona monen kilon teko utareita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiselliset muovi tekotissit. yleensä urheilijoilla ei ole lisäpainona monen kilon teko utareita.

        Älä sinä vaivaa pientä päätäsi ja pientä käsityskykyäsi näillä asioilla.

    • Anonyymi

      Tää ylistys on niin hauskaa luettavaa. hienosti muotoiltua tekstiä ja huolellista kieltä. Ihan kuin Lenita Airiston muotispiikkausta 60 luvulta.
      Harmi vaan, että silkkaa schaissea. Tai ei nyt ihan . Ajat ja paikat pitävät paikkansa varmaan mutta tuo ylihehkutus on niin läpinäkyvää. Sori. Mut ei se mitään. Pysythän pois kaduilta pyörimästä kun kirjoitat tänne.

      • Anonyymi

        En minäkään arvosta kovin korkealle julkisuustyrkkyjä, mutta Martina on jotenkin erilainen tapaus: hän on jättänyt kohujulkkiselämän taakseen ja tehnyt ahkerasti töitä oman tulevaisuutensa eteen. Hänellä on positiivinen asenne elämään, ja hänen tarinaansa varmasti moni suomalainen pystyy samaistumaan.

    • Anonyymi

      vai että 37 vai? miten se on noin rupsahtaneen näköinen

      • Anonyymi

        Höpö, höpö. Raikas ja reipas Martina on Puman mainoskasvo vuonna 2020. 🙏💕

    • Anonyymi

      Stefulla menee lujaa Levillä. Sääliksi käy niitä lapsia joita hän kuvaa.

      • Anonyymi

        Laskettelussa yleensä on vauhtia melkoisesti, mutta Stefullahan on onneksi pitkä kokemus lajista. Ja on hienoa, että Martina on treenauttanut kihlatustaan lihaksikkaamman, kiinteämmän ja jaksavamman. Yhdessä on hiihdetty, juostu, pyöräilty treenattu salilla.

      • Anonyymi

        Levitunturilla ja sitä ympäröivällä maastolla on korkeuseroa 330 metriä. Rinteissä menee lujaa jokaisella. Välillä voi huokaista hetken Tuikussa.

      • Anonyymi

        Stefu on käynnistänyt 10 miljoonan euron suuruisen hotellihankkeen Levillä. Mikäli Kittilän kunnan käsissä olevat kaava-asiat etenevät aikataulussa, hotelli on valmis vuoden 2022 aikana. Sen paikka on Levitunturin etelärinteellä. Hotelliin tulee 100 tasokasta huonetta matkailijoille. Matkaa Kittilän kansainväliseltä lentokentältä on 10 km, 10 minuuttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskettelussa yleensä on vauhtia melkoisesti, mutta Stefullahan on onneksi pitkä kokemus lajista. Ja on hienoa, että Martina on treenauttanut kihlatustaan lihaksikkaamman, kiinteämmän ja jaksavamman. Yhdessä on hiihdetty, juostu, pyöräilty treenattu salilla.

        Stefu on käynyt alppilukion Ruotsin Åressa aikoinaan. Silloin hänen tavoitteensa oli päästä alppiurheilussa pitkälle: ammattilaiseksi saakka. Koska hän ei sittemmin yltänyt kansainväliselle huipulle, hän vaihtoi alppiurheilun lasketteluharrastukseksi. Hänen koko perheensä on mukana harrastuksessa.

        Myös perheen lapset kasvavat pienestä pitäen liikunnalliseen elämäntapaan ja saavat hyvän elämän eväät.

    • Anonyymi

      Moikkelis, Martinalla ihana Lontoonmatka ja Lewis vielä hänen kanssaan samoissa treeneissä. varmaan ihan huikee kokemus! Treenausta, puma esittelyitä ja tapaamisia muiden maailman tähtien kanssa. Mä itsekin viihdyn silloin tällöin oikeiden julkkisten kanssa ja kuulun ikään kun samaan porukkaan ja se on aina kiva kokemus. On myös mukava kävellä sitten kotikulmilla vaikka muut ei edes arvaan kenen seurassa ja minkälaisissa tapahtumissa olen ollut. Nyt on juoksulenkit jäänyt tekemättä sateen takia mutta nyt taas alkavalla viikolla mennä viipotan kun on luvattu hyvää ja jopa aurinkoista ilmaa.

      • Anonyymi

        Dodii!moikkelispissiskin on havahtunut kommentoimaan.
        On vähän hiljaista ollutkin.
        Olet saanut palstoille varteenotettavan kilpailijan.
        Oliskohan käynyt niin ,että avaudit liikaa omasta kuvitellusta elämästäsi—Martina ei tykkää jos palkolliset liikaa keskittyvät omiin asioihinsa.
        Nyt on sitten palkattu toinen ”pr-toimisto” hoitelemaan valkopesua.
        Ehkä Martina muutenkin on jäänyt vähän varjoon tän toisen bimbon häähärdellin takia.
        Ei taida Puman rivibuusterin Lontoon työ reissut nyt olla ykkösuutinen

      • Anonyymi

        Sateen takia ei kannattaisi jättää juoksulenkkejä tekemättä. Kuntosalin juoksumatolla pystyy tekemään treenit vallan mainiosti joka päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dodii!moikkelispissiskin on havahtunut kommentoimaan.
        On vähän hiljaista ollutkin.
        Olet saanut palstoille varteenotettavan kilpailijan.
        Oliskohan käynyt niin ,että avaudit liikaa omasta kuvitellusta elämästäsi—Martina ei tykkää jos palkolliset liikaa keskittyvät omiin asioihinsa.
        Nyt on sitten palkattu toinen ”pr-toimisto” hoitelemaan valkopesua.
        Ehkä Martina muutenkin on jäänyt vähän varjoon tän toisen bimbon häähärdellin takia.
        Ei taida Puman rivibuusterin Lontoon työ reissut nyt olla ykkösuutinen

        Turha haukkua ja tiedoksi, että kuntosalilla käyn aina sateella mutta se ei voita ihanaa lenkkiä kaivarissa. Aurinkoa oon nyt saanut tarpeeksi kun Floridan matkalta just palasimme.

    • Anonyymi

      Martina lähetti kuulumisensa Lontoosta juuri (su 16.2. klo 17): "Lontoossa tosiaan kokoontuu ympäri maailmaa #puma urheilijoita ja vaikuttajia #lewishamilton mukaan lukien. Materiaalia tapahtumasta tulossa heti tiistaiaamulla 18.2. Niin siistiä, ja olen tosi otettu tästä mahdollisuudesta. LETS GO!"

      • Anonyymi

        Moi Paperilennokki! Kaikkea sitä työnkuvaasi kuuluukin....

      • Anonyymi

        Puma on ollut mukavasti esillä Martinan instassa jo jonkin aikaa.

    • Anonyymi

      Jotain kummaa on tapahtunut... 😵 Pantterista tuli siis Puma!

      • Anonyymi

        Ikää tulee lisää😂

    • Anonyymi

      Onko ”nököhammas ” mukana Puman tapahtumassa kuvaamassa Martinaa

      • Anonyymi

        EI ole. Sen sijaan Juuli Rönkä, joka tunnetaan myös brändinimellä Paperplanesj, on reissussa mukana. Hän on aika monipuolinen ja hyvä monessa asiassa, mm. kuvaamisessa.

    • Anonyymi

      Martina on itsekin Puma.

    • Anonyymi

      Onpa rumat treenivaatteet Puumalla IG kuvassa - yöks! Kuka tuollaisia muka ostaisi? Paljon tyylikkäämpiä saa mistä vaan!

      • Anonyymi

        Tyylikkäät ja toimivat vaatteet, jalkineet ja varusteet näyttävät hyviltä myös IG-kuvissa. Hengittävät, joustavat materiaalit. Toimivat tukena treenissä ja urheilusuorituksen aikana.

        Tosi tylsän näköiset Puman treenivaatteet ig kuvissa.

        Olipa ankean näköisiä vaatteita, kuka suunnittelee noin tylsiä vaatteita.

        Puma ambassador Lotta Harala on kyllä kaunis!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyylikkäät ja toimivat vaatteet, jalkineet ja varusteet näyttävät hyviltä myös IG-kuvissa. Hengittävät, joustavat materiaalit. Toimivat tukena treenissä ja urheilusuorituksen aikana.

        Designissa näkyy Puman rohkea ote. Urheilijoiden lisäksi firma on saanut treenivaatteidensa ja muiden urheiluvarusteidensa käyttäjiksi useita muoti-ikoneita pop- ja hiphop-maailmasta. Pumasta onkin kehittynyt eräs urbaanin katutyylin suunnannäyttäjistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyylikkäät ja toimivat vaatteet, jalkineet ja varusteet näyttävät hyviltä myös IG-kuvissa. Hengittävät, joustavat materiaalit. Toimivat tukena treenissä ja urheilusuorituksen aikana.

        F1-supertähti, pumalainen Lewis Hamilton käyttää yksinkertaisen toimivia, tarkoituksenmukaisia treenivaatteita, joissa ei ole ylimääräisiä krumeluureja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puma ambassador Lotta Harala on kyllä kaunis!

        Lottakin on kaunis ja OK 👍🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lottakin on kaunis ja OK 👍🙂

        Molemmat - Lotta ja Martina - ovat samanhenkisiä, tarmokkaita ja aikaansaavia ja yhteistyöhakuisia henkilöitä.

    • Anonyymi

      Martina ja Lewis poseeraan nauravina puman tapahtuman kuvissa. Mä en kestä! Martina ja Lewis on tapahtuman päätähdet. Yhdessä tähdittävät tapahtumaa, wow! Koska Martina nähdään F1 varikolla?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rentoa ja huumorilla höystettyä meininkiä Lontoossa! Kaksikko poseeraa keskittyneesti kameroille. Seuraavaksi vuoroon testit Zone XT -kengillä.

        Toivottavasti Martina saa houkuteltua Lewisin Suomeen esimerkiksi vetämään treenit Martinan kanssa suurille joukoille esim. Kisahallilla. Tai Kaivarissa kesäaikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rentoa ja huumorilla höystettyä meininkiä Lontoossa! Kaksikko poseeraa keskittyneesti kameroille. Seuraavaksi vuoroon testit Zone XT -kengillä.

        F1-urallaan Hamiltonilla on ollut suomalaisia tallikavereita ja kuntovalmentajia. Suomalaisesta urheilulääkäri Aki Hintsasta tuli yksi hänen parhaista ystävistään. McLaren-aikoinaan Hamilton harjoitteli Kuortaneen urheiluopistolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        F1-urallaan Hamiltonilla on ollut suomalaisia tallikavereita ja kuntovalmentajia. Suomalaisesta urheilulääkäri Aki Hintsasta tuli yksi hänen parhaista ystävistään. McLaren-aikoinaan Hamilton harjoitteli Kuortaneen urheiluopistolla.

        Stefan ja Martina voisivat kutsua Lewiksen ja tämän tyttöystävän Lappiin Levin mökilleen. Hiihtoa, laskettelua, kylpylää, leppoisia illanviettoja, ym. Olisi hienoa, että Lewis oppisi tietämään paikkakunnan nimeltä Lewi. 😊

      • Anonyymi

        Juu ei ikinä,kyllä formulasirkuksessa ,joku taso pidetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefan ja Martina voisivat kutsua Lewiksen ja tämän tyttöystävän Lappiin Levin mökilleen. Hiihtoa, laskettelua, kylpylää, leppoisia illanviettoja, ym. Olisi hienoa, että Lewis oppisi tietämään paikkakunnan nimeltä Lewi. 😊

        F1-kauden päätteeksi Lewis vaimoineen voisi tulla Suomeen Martinan ja Stefanin vieraaksi. Heistä voisi tulla hyviä perhetuttuja. Kansainvälinen meininki.

    • Anonyymi

      Lewis Hamilton on vuonna 1985 syntynyt brittiläinen Formula 1 -sarjan kuusinkertainen maailmanmestari. Hänen automerkkinsä on Mercedes.

    • Anonyymi

      Moikkelis, ihanaa kun nää keskustelut ovat muuttuneet niin positiivisiksi. Kiusaava äityliporukka on kadonnut ja tilalle on tullut järki-ihmisiä. Et mä nautin!

      • Anonyymi

        😂😂😂

      • Anonyymi

        No,hups! Muuttuuhan ne keskustelut positiiviseksi,jos kaiken aikansa käyttää itsensä kanssa keskusteluun.
        Tosiasia on ,että järki-ihmisiä ei Martina kiinnosta kuin pikaisen kurkkauksen verran,noita jonninjoutvia itsekehuja ei vaan jaksa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😂😂😂

        Martinan tuotteet kiinnostavat, ja hänestä puhutaan.

    • Anonyymi

      Martinan Lontoo-visiitti meni erinomaisen hyvin, ja hän kertoi palaavansa Suomeen (tänään): "Tunnen valtavaa kiitollisuutta kaikesta, todella. Huomenna pääsen tyttöjeni luokse pohjoiseen ja aion hiljentyä totaalisesti."

      • Anonyymi

        Parempi palata Suomeen kun ne yhteiset treenit Hamiltonin kanssa eivät toteutuneetkaan, myös painetesti joka piti tehdä yhdessä Hamiltonin kanssa ei toteutunut. Taisi olla kyse meet and greet tapahtumasta, jossa otettiin kuvat ja kaikki oli tähden kanssa ohi 15 minuutissa. Huikeeta! Ja missä se toinen tähti, joka piti tavata, oli? Eikö käynyt edes kuvassa?

      • Anonyymi

        Suunnitellusti Martina tapasi Lewis Hamiltonin ja Puman johtoa. Lisäksi hän osallistui Puman treeni- ja testiasemalla erilaisiin testeihin yhdessä muiden pumalaisten kanssa. Martinan Instassa on kuvia ja videoita näistä.

      • Anonyymi

        Martinalla on mukava draivi päällä. 🙂 Onneksi hän muistaa myös levätä kunnolla Lapin hiljaisuudessa, valkoisten hankien maassa. ❄️

        Martinan yrityksen kotimainen Yvette-sopimus ja kansainvälinen Puma-sopimus täydentävät toisiaan sortimenteiltaan. Martina tarjoaa yhteistyökumppaneilleen mahdollisuuden tuoda laadukkaita tuotteitaan esiin tavallisille perusliikkujille laajasti seuratun somekanavansa kautta koko maassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinalla on mukava draivi päällä. 🙂 Onneksi hän muistaa myös levätä kunnolla Lapin hiljaisuudessa, valkoisten hankien maassa. ❄️

        Ei tainnut treenata brasilialaisen huippumallin Adriana Liman kanssa, ei tainnut tavata Puman johtoa, Lewis Hamilton käväisi, jotta kaikki saavat kuvan. Ei olisi kannattanut hehkuttaa ennakkoon.

        Minkä lajin urheilija tää on. taitaa olla pelkkä harrastelija. kaikki kisat jää kesken tai sijoittuu häntäpäähän. vaikka treenaa kaiket päivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinalla on mukava draivi päällä. 🙂 Onneksi hän muistaa myös levätä kunnolla Lapin hiljaisuudessa, valkoisten hankien maassa. ❄️

        Martina on triathlonin harrastaja. Hän ei tavoittele esim. maailmanrankingin kärkisijoja tai palkintosijojakaan niissä harvoissa kilpailuissa, mihin hän osallistuu vuosittain.

        Peruskuntoilijan - kuten Martinan - triathlonharjoittelu vie ainoastaan alle 10 tuntia viikossa aikaa. Sellaiseen jokainen normi-ihminen pystyy. Martina on sovittanut treenit rennosti osaksi työntekoa ja perheenäidin arkeaan. Ei siinä sen kummempaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinalla on mukava draivi päällä. 🙂 Onneksi hän muistaa myös levätä kunnolla Lapin hiljaisuudessa, valkoisten hankien maassa. ❄️

        Martinalla on synnynnäinen lahja kestävyysurheiluun ja tietysti vielä intoa ja kykyä harjoitella ja kehittyä. Monet kestävyyslajien - myös triathlonin - huiput ovat parhammillaan yli nelikymppisinä. Jos mitään isompia takapakkeja ei tule, ja paikat kestävät harjoittelua, saattaa paras huippu olla Martinallakin edessä jossain viiden, kymmenen vuoden päässä, sillä laji vaatii vuosien onnistuneet harjoitusmäärät kestävyyden perustaksi.

        Triathlon vaatii harrastajaltaan rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta haastaa itsensä, mutta myös nöyryyttä uusien asioiden oppimiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinalla on synnynnäinen lahja kestävyysurheiluun ja tietysti vielä intoa ja kykyä harjoitella ja kehittyä. Monet kestävyyslajien - myös triathlonin - huiput ovat parhammillaan yli nelikymppisinä. Jos mitään isompia takapakkeja ei tule, ja paikat kestävät harjoittelua, saattaa paras huippu olla Martinallakin edessä jossain viiden, kymmenen vuoden päässä, sillä laji vaatii vuosien onnistuneet harjoitusmäärät kestävyyden perustaksi.

        Triathlonin lisenssiurheilijoita Suomessa on tällä hetkellä noin 3 000, mutta harrastajia kaikkiaan noin 10 000. Kansainvälisiin kisoihin tarvitaan lisenssi. Martinalla lisenssi on ollut vuodesta 2017 alkaen. Hän on osallistunut kansainvälisiin kisoihin Euroopan alueella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi palata Suomeen kun ne yhteiset treenit Hamiltonin kanssa eivät toteutuneetkaan, myös painetesti joka piti tehdä yhdessä Hamiltonin kanssa ei toteutunut. Taisi olla kyse meet and greet tapahtumasta, jossa otettiin kuvat ja kaikki oli tähden kanssa ohi 15 minuutissa. Huikeeta! Ja missä se toinen tähti, joka piti tavata, oli? Eikö käynyt edes kuvassa?

        Tyypillistä Martinan ylimitoitettua hehlutusta,joka aina lässähtää nolosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillistä Martinan ylimitoitettua hehlutusta,joka aina lässähtää nolosti.

        Siis hrhkutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis hrhkutusta.

        Siis hehkutusta.

    • Anonyymi

      Hieno Lontoon matka ja nyt kaikki puhuu Martinasta ja Lewiksesta.

      • Anonyymi

        Oli pettymys koko matka, ennakkohehkutukset eivät sitten pitäneetkään paikkansa.

      • Anonyymi

        Mä vaihdan meidän seuran treenivaatteet pois Puumalta, ihan Martinan takia.
        Koulukiusaaja rikollinen ei sovellu esikuvaksi.
        Kiitos

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli pettymys koko matka, ennakkohehkutukset eivät sitten pitäneetkään paikkansa.

        Vinku vinku vali vali.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vinku vinku vali vali.

        Ota iisisti.

      • Anonyymi

        Martina on terveysliikunnan kasvot ja roolimalli aivan tavallisille arjen peruskuntoilijoille. Työnteolla Martina luo veroja, joilla rahoitetaan yhteiskunnan eri sektoreiden toimintaa.

      • Anonyymi

        Martina piti sanansa tälläkin kertaa 👍

      • Anonyymi

        Mä tiedän, että aika moni seura/yksityinen boikotoi jo Pumaa Martinan takia. Pahoinpitelijä-rattis ja kouluttautumaton harrastelija ei vaan sovellu merkin keulakuvaksi. Tuskin olisi Hamiltonkaan eilen suostunut edes yhteiskuvaan, jos olisi tiennyt millainen tausta kurpalla on.

        Täyttä höpöä on viestisi. Kukaan ei boikotoi. Martina on mennyt elämässä eteenpäin, mutta sinä olet jäänyt jumiin ruikuttamaan hänen peräänsä historian roskatynnyrin sisälle. Voi, voi. Sympatiaa kurjaan oloosi. Toivotan jaksamista oman pääsi sisällön tervehdyttämiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on terveysliikunnan kasvot ja roolimalli aivan tavallisille arjen peruskuntoilijoille. Työnteolla Martina luo veroja, joilla rahoitetaan yhteiskunnan eri sektoreiden toimintaa.

        Martina on Helsingin kaupungin liikunnan edistämisen lähettiläs. Yhteistyösopimus on viisivuotinen ja ulottuu vuoden 2023 loppuun. Hän vetää lasten ja nuorten liikuntaryhmiä sekä järjestää liikunnallisia tapahtumia, joihin voivat osallistua kaikki nuoret ihmiset - iästä ja koosta riippumatta. Näkyvin tuote on lasten Minimaraton, joka järjestetään seuraavan kerran toukokuussa 2020. Helsinkiläisperheet ovat olleet tyytyväisiä Martinan tekemään työhön pienten liikkujien hyväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä vaihdan meidän seuran treenivaatteet pois Puumalta, ihan Martinan takia.
        Koulukiusaaja rikollinen ei sovellu esikuvaksi.
        Kiitos

        Ei ne sun Pumat mitkään treenivaatteet oon. Taidat maata hupparissa ja verkkareissa sohvalla katsomassa temppareita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä höpöä on viestisi. Kukaan ei boikotoi. Martina on mennyt elämässä eteenpäin, mutta sinä olet jäänyt jumiin ruikuttamaan hänen peräänsä historian roskatynnyrin sisälle. Voi, voi. Sympatiaa kurjaan oloosi. Toivotan jaksamista oman pääsi sisällön tervehdyttämiseen.

        😂🤣😅 Vai mennyt eteenpäin. Toistaa jatkuvasti samat virheensä liikenteessä törttöilyineen eikä vielä oo mennyt yhtään festaria ettei ois hyökännyt itseään kauniimman kimppuun. 😂 Ei edelleenkään ole hankkinut koulutusta ja tutkintoa alalleen, ei omista autoaan millä ajaa, ei asuntoaan missä asuu. Ikää himppua vaille 40 eikä ole edes naimisissa kymmenen vuotta kestäneestä suhteesta huolimatta. Oikeammin junnaa siis paikallaan elämässään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on Helsingin kaupungin liikunnan edistämisen lähettiläs. Yhteistyösopimus on viisivuotinen ja ulottuu vuoden 2023 loppuun. Hän vetää lasten ja nuorten liikuntaryhmiä sekä järjestää liikunnallisia tapahtumia, joihin voivat osallistua kaikki nuoret ihmiset - iästä ja koosta riippumatta. Näkyvin tuote on lasten Minimaraton, joka järjestetään seuraavan kerran toukokuussa 2020. Helsinkiläisperheet ovat olleet tyytyväisiä Martinan tekemään työhön pienten liikkujien hyväksi.

        Ei tasan tarkkaan voi olla. Lasten ja nuorten parissa työskentelevällä ei saa olla rikosrekisteriä ja Martinalla on. En mä ole nähnyt Martinan vetävän ainuttakaan treeniä lapsille tai nuorille. Ei oo hirveesti viime aikoina kuulunut liikuntalähettiläisyydestä mitään kuten ei myöskään Nannan kanssa ole vedetty treenileirejä enää. Ei näitä treenileireille osallistuvia hölmöjä ja höynätettäviä pissiksiä ole jonoksi asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on Helsingin kaupungin liikunnan edistämisen lähettiläs. Yhteistyösopimus on viisivuotinen ja ulottuu vuoden 2023 loppuun. Hän vetää lasten ja nuorten liikuntaryhmiä sekä järjestää liikunnallisia tapahtumia, joihin voivat osallistua kaikki nuoret ihmiset - iästä ja koosta riippumatta. Näkyvin tuote on lasten Minimaraton, joka järjestetään seuraavan kerran toukokuussa 2020. Helsinkiläisperheet ovat olleet tyytyväisiä Martinan tekemään työhön pienten liikkujien hyväksi.

        Martinan Helsingin kaupungin liikunnan lähettiläs -sopimus on voimassa 2019-2023. Hankkeella on jo saatu liikunnallisuuden lisäämisessä lupaavia tuloksia aikaan. Helsinkiläisperheet ovat kiitelleet Martinan panosta lasten liikuntaryhmien vetäjänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinan Helsingin kaupungin liikunnan lähettiläs -sopimus on voimassa 2019-2023. Hankkeella on jo saatu liikunnallisuuden lisäämisessä lupaavia tuloksia aikaan. Helsinkiläisperheet ovat kiitelleet Martinan panosta lasten liikuntaryhmien vetäjänä.

        Uudet nousevat sukupolvet tarvitsevat liikuntakasvatusta. Martinan ja kaupungin hankkeen näkyvin tuote on Minimarathon, joka on koko perheen hyväntuulinen liikuntatapahtuma. Siinä lapset juoksevat tai kävelevät yhden kilometrin matkan Eläintarhan kentältä Telia 5G Areenalle. Minimarathon järjestetään vuosittain toukokuussa. Seuraava on 16.5.2020.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinan Helsingin kaupungin liikunnan lähettiläs -sopimus on voimassa 2019-2023. Hankkeella on jo saatu liikunnallisuuden lisäämisessä lupaavia tuloksia aikaan. Helsinkiläisperheet ovat kiitelleet Martinan panosta lasten liikuntaryhmien vetäjänä.

        Höpö höpö. Lasten kanssa ei voi toimia rikosrekisterillinen henkilö joten Martina ei ole voinut vetää lapsille mitään jumppia.

      • Anonyymi

        Martinan Helsingin kaupungin liikunnan lähettiläs -sopimus on voimassa 2019-2023. Helsinkiläisperheet ovat kiitelleet Martinan panosta lasten liikuntaryhmien vetäjänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. Lasten kanssa ei voi toimia rikosrekisterillinen henkilö joten Martina ei ole voinut vetää lapsille mitään jumppia.

        Valitettavasti seulan läpi on menneet muutkin luonnevikaiset valmentaja natsit niinkuin luistelupiireistä on saanut lukea.
        Luulisi ja toivoisi ,että lasten ja nuorten parissa toimivilla olisi puhtaat jauhot pussissa,mutta tyrkkyjulkisuus on näköjään tärkeää näille varansa yksityisiltä keräävillä tahoilla—joku taso tosin olisi toivottavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on terveysliikunnan kasvot ja roolimalli aivan tavallisille arjen peruskuntoilijoille. Työnteolla Martina luo veroja, joilla rahoitetaan yhteiskunnan eri sektoreiden toimintaa.

        Tiedän, että Martina on kaapannut suurimman osan huumediileri Sofia Belorfin, doupatun fitness-maailmanmestarin, asiakaskunnasta itselleen loppuvuoden 2019 aikana. Valmennusasiakkaat vaihtoivat leiriä siis sankoin joukoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on terveysliikunnan kasvot ja roolimalli aivan tavallisille arjen peruskuntoilijoille. Työnteolla Martina luo veroja, joilla rahoitetaan yhteiskunnan eri sektoreiden toimintaa.

        Kuten tiedetään, Belorf on parhaillaan oikeudessa huumerikoksista ja rahanpesusta. Hän oli täysillä mukana kansainvälisten huumerikollisten jengissä ja edisti kiillotetulla julkikuvallaan nätillä naamallaan rikollisliigan toimintaa aktiivisesti. Hänen glamour- ja fitnesskulissinsa oli siis suuri hämäys monen monta vuotta.

    • Anonyymi

      Videoiden ja kuvien perusteella Martinalla ja Lewisillä tuntui olevan hauskaa Puma-tapahtumassa, ja juttu heillä luisti hyvin.

      • Anonyymi

        Voi olla, että Puma, Martina ja Lewis tekevät liikuntahenkisen kiertueen Suomessa lietsoakseen tunnetusti liikkuvaa kansaamme liikkumaan enemmän. Lewishan tuntee Suomea ja suomalaisia hyvin ennestään. Toivottavasti kiertue järjestetään, se olisi suksee.

      • Anonyymi

        Juu varmasti juttu luisti—Martinahan on kielitaidoton tollo jolla kestää tajuta jutut jopa suomenkielellä.
        Videon perusteella muija hörisi hevosen nauruaan ne muutamat minuutit ,jotka Lewia aikaansa häneen tuhlasi—että se siitä keskustelusta.

        Katos vaan, yöhoitajastalkkeri 🐫on herännyt. Luulisi, että sulla olisi parempaa tekemistä kuin harjoittaa verkkovainoa Martinaa, Stefania ja heidän perhettään vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla, että Puma, Martina ja Lewis tekevät liikuntahenkisen kiertueen Suomessa lietsoakseen tunnetusti liikkuvaa kansaamme liikkumaan enemmän. Lewishan tuntee Suomea ja suomalaisia hyvin ennestään. Toivottavasti kiertue järjestetään, se olisi suksee.

        Eiköhän Lewisin aika ja huomio mene pian alkavaan f1 kauteen. Ei jouda jonninjoutavaan kun oma loistelias ura f1 kuskina jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän Lewisin aika ja huomio mene pian alkavaan f1 kauteen. Ei jouda jonninjoutavaan kun oma loistelias ura f1 kuskina jatkuu.

        Formula 1 - kilpailukausi alkaa 15.2.2020 Australian Grand Prix’llä. Lewis Hamilton lähtee kauteen hallitsevana kuljettajien maailmanmestarina ja Mercedes hallitsevana valmistajien maailmanmestarina. Hamiltomilla ja Martinalla on yhteistä muun muassa se, että kumpikin ajaa Mercedes-autoperheen autoilla.

        Piti olla: "Formula 1 - kilpailukausi alkaa 15.3.2020 Australian Grand Prix’llä..." F1-kauden päätteeksi Lewis voisi tulla Suomeen Martinan ja Stefanin vieraaksi. Elegant.

        Lontoon Puma-tapahtuman jälkeen Lewis on vedellyt kovia kierroksia Barcelonan F1-testeissä tällä viikolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Formula 1 - kilpailukausi alkaa 15.2.2020 Australian Grand Prix’llä. Lewis Hamilton lähtee kauteen hallitsevana kuljettajien maailmanmestarina ja Mercedes hallitsevana valmistajien maailmanmestarina. Hamiltomilla ja Martinalla on yhteistä muun muassa se, että kumpikin ajaa Mercedes-autoperheen autoilla.

        Lewis tuntee suomalaisista F1-kuskeista Räikkösen, Bottaksen ja Kovalaisen.

    • Anonyymi

      Lisää Lontoon Puma-kuvia ja -videoita on ilmestynyt Instaan. Mielestäni Martinalle sopii musta toppi hyvin.

      • Anonyymi

        Eräällä noista videoista näkyy, kuinka Martina suorittaa "lattiasta seisomaan" -liikettä tietyn ajan. Syke, joka näkyy näytöllä, on 171-173 l/min. Liike on osa testiä, jonka Lewis teki Martinalle.

      • Anonyymi

        Instassa on kuva, jossa tarkastellaan ja analysoidaan Lewis hamiltonin Martinalle tekemän testitreenin dataa: "Mielenkiintoinen aihe - SYKKEET. Sykkeet kertoo meille paljon kehon toimivuudesta, kehityksestä, palautumisesta ja ylikuormituksesta. Sykkeet on mun harjoittelun seurannassa isossa roolissa, ja urheilukello onkin kädessä aamusta iltaan. Lontoossa meidän tehtävä oli pitää keho tietyllä sykealueella kovan kuorman aikana ja tätä kautta oppia tunnistamaan kehon viestejä paremmin. Äärimmäisen mielenkiintoista ja opettavaista." Lewis sanoo, että samaa testiä hän käyttää treenatessaan Formula 1 -kilpailukautta varten.

        Tuo on juuri osa sitä testiä, jonka Martina ja Lotta tekivät. Analyysi ja palaute.

    • Anonyymi

      Moikkelis, taas tänne palstalle on ilmestynyt näitä pikku äityleitä, jotka luulevat tietävänsä kaiken, kiusaavat Martinaa ja mollaavat. Olen seurannut heitä jo jonkin aikaa ja tiedä, että joukossa mt-ongelmaisia ja vihanhallinan tarpeessa olevia. Osa lähiöiden aivottomia taikinoita. Ei kannata välittää heidän kirjoituksista eikä suuttua kommenteista. Jätetään ne kirjoittelemaan itsekseen eikä vastata niille.

      • Anonyymi

        Milloin olet ajatellut hakea apua tuohon äitylitraumaasi? Taidat olla melkolailla katkera ja vihainen tyyppi, yksinäinenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin olet ajatellut hakea apua tuohon äitylitraumaasi? Taidat olla melkolailla katkera ja vihainen tyyppi, yksinäinenkin.

        Dodii, vikkelästi pissis sai poistumaan viestin psykiatrian opinnoistaan.
        Kirjottajien mielenterveysarviointi ei sitten ole moden mielestä kiellettyä,kun tää maanvaiva saa mellastaa täällä mielin määrin kiukuttelemassa.
        Komppaan kirjoitusta jossa tyyppiä arvioidaan vihaiseksi,katkeraksi ja yksinäiseksi—näin asia varmasti on.
        Maan johtavan inhokin l. Martinan fanittaminen on tosin myös raskasta.

        Vieläkö tää Martinan yöhoitajastalkkeri jaksaa täällä riehua... Sun pitäisi lähettää nöyrä kiitoskortti veroja paljon maksavalle Martinalle, vaikka olet epähienolla ja barbaarisella tavalla hyökännyt häntä vastaan loukkauksilla, ilkeillä vihjauksilla ja suoranaisilla kunnianloukkauksilla vuosikymmenen ajan.

        Nyt jäi kyllä epäselväksi mistä tätä nakumallista julkuksi kiipinyttä turhaketta oikein pitäisi kiittää.
        Ihan vaan nöyrästi kyselen.
        Kuvitteletko rassukka,että täällä on ainoastaan yksi ”epähienosti ja barbaarisesti” Martinaa ihan ”vuosikymmenen”ajan arvostellut kirjoittaja,
        Huttua ja harhaa!
        Jos tarkkaan luet on puolestapuhujia vaikeampi löytää.
        Mistä mahtaa johtua?

        Martinan ja Stefanin perhe elää täysillä omaa täyttä, tulevaisuusorientoitunutta elämäänsä sun palstaräksytyksestäs huolimatta. Jospa nyt vaan siis lopettaisit scheissen suoltamisen palstalle. Hoida itsesi kuntoon nyt, hyvänen aika sentään.

        Hyvänen aika sentään ,Noinko raskasta on Martinan valkopesu?
        Täyttä tulevaisuusorioitunutta elävän ihmisen ei tarvitse hävetä, peitellä eikä valkopestä menneisyyttään,ei suurennella savutuksiaan,eikä valehdella elämästään .
        Tiettyjen asioiden kohtaaminen,niiden katuminen ja anteeksi pyytäminen on kypsän ,aikuisen ihmisen merkki—miten tämä toteutuu mielestäsi virheitään toistavan Martinan kohdalla ?

      • Anonyymi

        Vai pikkuäityleitä, oletko sinä an old cow?

      • Anonyymi

        Martinalla on ollut positiivinen asenne elämään elon vaihteluissa.

    • Anonyymi

      Stefu vetää brenkkua levillä lapset seurassa...

    • Anonyymi

      Martinan instassa koko stoori Lontoon tapahtumista. Ja oli siellä Hamiltonkin. Lewisin, Martinan ja Puman yhteistyö sujuu oikein tyylikkäästi. 😀

      • Anonyymi

        Kun mitään Lewisin ja Martinan yhteistyötä ei ole. Lewis viipyi eilisessä tapahtumassa ehkä sen 15 minuuttia kuvattavana. Martina oli hänelle yksi niistä monista osallistujista, ei sen enempää.

      • Anonyymi

        Lewis Hamilton arvostaa Suomea. Esimerkiksi, F1-urallaan Lewisillä on ollut suomalaisia tallikavereita ja kuntovalmentajia. Suomalaisesta urheilulääkäri Aki Hintsasta tuli yksi hänen parhaista ystävistään. McLaren-aikoinaan Hamilton harjoitteli Kuortaneen urheiluopistolla. Nyt Martinasta tuli hänen ystävänsä. Toivottavasti Lewisistä ja hänen vaimostaan tulee Martinan ja Stefanin perheystäviä. Sellainen olisi erinomaisen hieno asia maallemme.

        😂🤣😅 Lewis tapaa vuoden aikana satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä. Ei paljon yksi kuvaussessio Martinan kanssa miestä hetkauttanut. Tuskin enää muutaman viikon päästä muistaa edes koko kurppaa. Se että vaihdetaan pari lausetta tapahtumassa jonkun wannabe tyrkyn kanssa, ei kyllä vielä ystäviä tee. Hintsa oli paljon, ellei jopa päivittäin työnsä vuoksi tekemisissä Hamiltonin kanssa.

        Lewis ja Martina ovat kumpikin airuita alallaan. Samanhenkisiä, tarmokkaita ja aikaansaavia. Henkilöbrändejä. Toivottavasti heidän yhteistyönsä syvenee ja tuottaa tulosta Suomen liikkuvalle kansanosalle jatkossakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun mitään Lewisin ja Martinan yhteistyötä ei ole. Lewis viipyi eilisessä tapahtumassa ehkä sen 15 minuuttia kuvattavana. Martina oli hänelle yksi niistä monista osallistujista, ei sen enempää.

        Kyllä on taas saatu tehtyä kärpäsestä härkänen. Muutama Puman yhteistyökumppani paikalla. Lewis saatu pistäytymään juuri sen verran, että kuvat otettu. Yhdessäkään treeni- tai testikuvissa kyseistä herraa ei näy. Tuskin muutenkaan ovat kaikki kutsutut vaivautuneet paikalle. Tämä yli-ampuva hypetys huvittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😂🤣😅 Lewis tapaa vuoden aikana satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä. Ei paljon yksi kuvaussessio Martinan kanssa miestä hetkauttanut. Tuskin enää muutaman viikon päästä muistaa edes koko kurppaa. Se että vaihdetaan pari lausetta tapahtumassa jonkun wannabe tyrkyn kanssa, ei kyllä vielä ystäviä tee. Hintsa oli paljon, ellei jopa päivittäin työnsä vuoksi tekemisissä Hamiltonin kanssa.

        On kyllä loistavaa,että joku selväjärkinen vaivautuu tänne laitttamaan Martinan lesoilun oikeaan perspektiiviin.
        Pissistenkin olisi syytä uskoa jo fiksumpiaan—lontoon reissu oli naiselle vain yksi keino saada taas lärvinsä lehtiin.
        Kuntoilija tasoista tyrkkyä ei voi rinnastaa maailman urheilu tähtiin.
        Nainen on pelkkä rivityrkky Puman kuvioissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😂🤣😅 Lewis tapaa vuoden aikana satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä. Ei paljon yksi kuvaussessio Martinan kanssa miestä hetkauttanut. Tuskin enää muutaman viikon päästä muistaa edes koko kurppaa. Se että vaihdetaan pari lausetta tapahtumassa jonkun wannabe tyrkyn kanssa, ei kyllä vielä ystäviä tee. Hintsa oli paljon, ellei jopa päivittäin työnsä vuoksi tekemisissä Hamiltonin kanssa.

        Tosiaankin Martinan Instassa on ääni mukana, niin keskustelevat tasan siitä kummalle puolella Lewisia Martina asettuu kuvaan. Ja Martina tosiaan vain hörisee sitä hevosen nauruaan niin kuin joku sanoi. Ottiko Martinasta kukaan muu kuvaa kuin hänen itse mukaansa palkkaama kuvaaja Suomesta ja joku Puman henkilökunnasta?

      • Anonyymi

        Lewisin ja Martinan yhdessäolon kuvaajia oli useita, ja kuvat julkaistaan porrastetusti sitten ajastaan. Katellaan rauhassa. Tämä Lontoo-sessio on hieno juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lewisin ja Martinan yhdessäolon kuvaajia oli useita, ja kuvat julkaistaan porrastetusti sitten ajastaan. Katellaan rauhassa. Tämä Lontoo-sessio on hieno juttu.

        Kovin moni suomalainen ei liene ollut yhteiskuvissa kuusinkertaisen Formula 1 -maailmanmestarin kanssa? Mulle ei ainakaan heti tule mieleen sellaista henkilöä.

        MTV Uutiset raportoi: "... Tapahtumassa mukana on todellisia maailmanluokan tähtiä. Aitolehti pääsi tapaamaan muun muassa F1-kuljettaja Lewis Hamiltonin, joka niin ikään on yksi Puman kasvoista..." Lisää: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/martina-aitolehti-tapasi-f1-supertahti-lewis-hamiltonin-poseeraavat-yhteisissa-kuvauksissa/7730078#gs.wu7h8r

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lewisin ja Martinan yhdessäolon kuvaajia oli useita, ja kuvat julkaistaan porrastetusti sitten ajastaan. Katellaan rauhassa. Tämä Lontoo-sessio on hieno juttu.

        Iltasanomat kertoi: "... Martina Aitolehti tapasi kuusinkertaisen F1-mestarin Lontoossa... Huulenheitto saa Aitolehden purskahtamaan spontaaniin nauruun. Tämän jälkeen kaksikko poseeraa keskittyneesti kameroille..." Artikkeli (17.2.20): https://www.is.fi/viihde/art-2000006410715.html?ref=rss

    • Anonyymi

      Martina ehti myös lenkkeillä Lontoon kaduilla. Instasta näkyy hänen värikäs, jopa futuristinenkin urheiluasunsa.

      • Anonyymi

        Futuristinen? Kasari siitä tuli mieleen. Eli retro mikä retro.

      • Anonyymi

        Kuka hullu lenkkeilee Lontoon kaduilla? Siellä on katukivetkin ihan irtonaisia ja kova liikenne. Lenkkeilijät menee puistoihin esim. Hyde Parkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka hullu lenkkeilee Lontoon kaduilla? Siellä on katukivetkin ihan irtonaisia ja kova liikenne. Lenkkeilijät menee puistoihin esim. Hyde Parkiin.

        Ainoastaan juntti Suomesta.

      • Anonyymi

        Juokseminen onnistuu keneltä tahansa Lontoon kaduilla, jalankulkuväylillä ja puistoissa. Ratkaisu on hyvät juoksukengät. Kenkien pitää lieventää jalkoihin kohdistuvaa iskutusta, antaa riittävästi tukea ja suojata sääoloja vastaan. Myös juoksuaskel on helpompi säilyttää hyvänä riittävän tukevan kengän avulla. Naisten hyvät, tuetut juoksukengät lenkeille kaupunkiympäristöön ovat esimerkiksi Hybrid Rocket Runner -kengät.

        Saako näillä palstoilla mainostaa?

      • Anonyymi

        Martina on siis Puman kasvot vuonna 2020, kun Puma lanseeraa uuden treenivaatemalliston ja Zone XT W -treenikengän maailmanlaajuisesti. 👍👍👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako näillä palstoilla mainostaa?

        Tuodaan esiin yleistä tietoa eri asioista monipuolisesti.

    • Anonyymi

      Martinalle syntyy monista töistä ja pienistä puroista mukava tulovirta:

      * Yvette x Martina -treenivaatteiden ja -uima-asujen mallisto, rojaltit
      * Suosittu blogi martinaaitolehti comissa, markkinointisopimuspalkkiot
      * Instagram-sivut, xxx - xxxx€/kuva
      * Miss Helsinki -kilpailun lisenssin omistajana lisenssimaksut
      * Valmennustuotteet, myyntituotot
      * Mediayhteistyö, tv-ohjelmat, lehtien ja radion haastattelupalkkiot
      * Elämäni kunnossa -hyvinvointikirja (kevät 2020), osa myyntituotoista
      * Yritysyhteistyösopimus saksalaisen, kansainvälisen Puma-brändin kanssa v. 2020, sopimuspalkkiot.

      • Anonyymi

        Useat lähteet siis synnyttävät Martinan yli 100 000 euron vuosiansiotulovirtaa. Ne ovat erilaisia, mutta niistä syntyy synerginen kokonaisuus liikeideapaletissa.

      • Anonyymi

        No oijoi,kyllä on naisen tienestit murusina maailmalla.
        Pikkasen kyllä hymyilyttää nämä muutamat luonnehdinnat mm. Suosittu blogi (hih)
        Markkinointisopimuspalkkiot (?)
        Mediayhteistyö (tarkoittaako tämä nyt tunkemista näihin b-luokan tuotantoihin -Posseen ja vastaaviin)
        Hyvinvointikirjan myyntituotot on täys arvoitus,ennuste ei ole kovin hyvä.
        Ahkerasti nämä Martinan pikku apulaiset täälläkin pyrkivät vakuuttelemaa,että hyvin pyyhkii,mutta ei tienesteillä lunasteta jo moneen kertaan menetettyä arvostusta eikä valkopesuilla huomattavan törkyistä historiaa.

        Väärin! Tässä taas näette kiukuttelevan äitylin väärät kommentit, jotka ei pidä paikkaansa. Omaa pahaa oloaan purkaa täällä palstalla.

      • Anonyymi

        Hän on ahkera ja monipuolinen sekä aika hyvä monessa asiassa. Tulokuningatarkin; 101 000€ (v. 2017) 108 000€ (v. 2018) 128 000€ (v. 2019, et.).

        Asiaahan ”äityli”tuossa kirjoitti.
        Mikä se on ongelma näillä faneilla totuuden kohtaamisen kanssa?
        Luulisi hävettävän,kun muijan jokainen väittämä itsestään on niin helppo ampua alas.
        Eihän totA Martinan tarjoilemaa huttua usko kuin hitaalla käyvät tosifanit,joista tässä on erinomainen esimerkki

        👍👍👍 Ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on ahkera ja monipuolinen sekä aika hyvä monessa asiassa. Tulokuningatarkin; 101 000€ (v. 2017) 108 000€ (v. 2018) 128 000€ (v. 2019, et.).

        Tuollaiset tulot kertovat, että hänellä täytyy olla paljon asiakkaita koko Suomen alueella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on ahkera ja monipuolinen sekä aika hyvä monessa asiassa. Tulokuningatarkin; 101 000€ (v. 2017) 108 000€ (v. 2018) 128 000€ (v. 2019, et.).

        Hyvät, toimivat tuotteet ja tyytyväinen asiakaskunta sekä ahkera työnteko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on ahkera ja monipuolinen sekä aika hyvä monessa asiassa. Tulokuningatarkin; 101 000€ (v. 2017) 108 000€ (v. 2018) 128 000€ (v. 2019, et.).

        Kahden lapsen perheenäiti Martina on osoittanut, että yrittäjyydellä, vahvalla osaamisella ja sinnikkyydellä kuka tahansa nainen voi päästä asiallisiin tuloihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useat lähteet siis synnyttävät Martinan yli 100 000 euron vuosiansiotulovirtaa. Ne ovat erilaisia, mutta niistä syntyy synerginen kokonaisuus liikeideapaletissa.

        Hän näyttää esimerkkiä niin nuorille yrittäjille kuin arjen liikkujillekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän näyttää esimerkkiä niin nuorille yrittäjille kuin arjen liikkujillekin.

        Kunpa muutkin nuoret julkkisnaiset pystyisivät samaan omassa elämässään.

    • Anonyymi

      Mistä lähtien burpeissa käydään välillä makaamassa lattialla? ite oon ainakin tehnyt ne aina niin, että lattialla käydään tekemässä punnerrus.

      • Anonyymi

        Martina menee aina siitä missä aita on matalin. Ei hän treenaa täysillä ja sen kyllä huomaa tuloksista.

      • Anonyymi

        Martina teki liikkeet Puman HIIT Cubessa niin kuin hänelle kerrottiin ja näytettiin. Liike liikkeeltä. Samalla kerrottiin tavoitesyketaso per liike. Testien tarkoituksena oli siis yksi liike kerrallaan minuutin ajan säilyttää tietty syketaso, esim. 125 l/min tai 140 l/min tai 170 l/min.

        Lopuksi tulokset analysoitiin, ja urheilija sai palautetta siitä, kuinka hyvin hän oli onnistunut pysyttelemään tavoitesykehaarukassa per liike. Martina teki liikkeet täsmällisesti.

        Lewis Hamilton käyttää täsmälleen samaa testiä treenatessaan Formula 1 -kilpailukautta varten. Näin hän saa vertailukelpoiset vuositulokset, joita analysoimalla ja kokemusperäisesti pohtimalla treenaamista suunnataan oikeisiin asioihin.

      • Anonyymi

        Kyseessä on HIIT-treeni, High Intensity Interval Training. Kaikille kuntoilijoillekin ihan normaalia, tavoitteellista fyysisen suorituskyvyn kehittämistä tai ylläpitoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopuksi tulokset analysoitiin, ja urheilija sai palautetta siitä, kuinka hyvin hän oli onnistunut pysyttelemään tavoitesykehaarukassa per liike. Martina teki liikkeet täsmällisesti.

        Martina selosti saman asian Instassaan: "Lontoossa meidän tehtävä oli pitää keho tietyllä sykealueella kovan kuorman aikana ja tätä kautta oppia tunnistamaan kehon viestejä paremmin. Äärimmäisen mielenkiintoista ja opettavaista."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lewis Hamilton käyttää täsmälleen samaa testiä treenatessaan Formula 1 -kilpailukautta varten. Näin hän saa vertailukelpoiset vuositulokset, joita analysoimalla ja kokemusperäisesti pohtimalla treenaamista suunnataan oikeisiin asioihin.

        Ei hassumpaa; maailmanluokan meininkiä.

        Lisää Lontoon kuvia ja videoita on tullut Martinan instaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina selosti saman asian Instassaan: "Lontoossa meidän tehtävä oli pitää keho tietyllä sykealueella kovan kuorman aikana ja tätä kautta oppia tunnistamaan kehon viestejä paremmin. Äärimmäisen mielenkiintoista ja opettavaista."

        Iltalehti selosti Lontoon tapahtumaa: "... Martina Aitolehti on tällä hetkellä treenaamassa Lontoossa F1-sarjan kuusinkertaisen maailmanmestarin Lewis Hamiltonin kanssa... – Ollut huikea päivä..." Artikkeli 17.2.20: https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/b6cc45fc-9597-4373-b626-0f6356d26eb7

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hassumpaa; maailmanluokan meininkiä.

        Lewis on Suomen ja suomalaisten kaveri. 👍

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      😀 Martina piti sanansa tälläkin kertaa 👍

      • Anonyymi

        Martina seisoo kuvassa varpaillaan, että voisi feikata itseään pidemmäksi. Noloa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina seisoo kuvassa varpaillaan, että voisi feikata itseään pidemmäksi. Noloa....

        Martina on pieni, siro ja nätti nainen varsin pitkänLewisin rinnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on pieni, siro ja nätti nainen varsin pitkänLewisin rinnalla.

        Ja sirot kauniit kädet on myös😉

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on pieni, siro ja nätti nainen varsin pitkänLewisin rinnalla.

        Martsulla ovat sopusuhtaisen pitkät jalat sekä treenattu muodokas peppu. Hoikka uuma, erottuva vyötärö.

        Kenestä oikein puhut?
        Kuvauksesta ei ainakaan Martinaa tunnista.
        Taidat olla läpällä asialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on pieni, siro ja nätti nainen varsin pitkänLewisin rinnalla.

        Seksikäs ja kiinteä kroppa on hyvän treenin tulos.

    • Anonyymi

      zhiisus, seksikkyys yms muut siihen viittavat ilmaisut koskien Martina on kuin yö ja päivä.

    • Anonyymi

      Tuollainen on kyllä ainutlaatuinen tilaisuus kelle tahansa.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6203
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3976
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      260
      2373
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1930
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1393
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      961
    Aihe