edellisiin elämisiin, niin jokainen on muka asunut tyyliin Toscana tai muu kadehdittava paikkakunta joskus Rooman valtakunnan aikana.
Eikö ole merkillistä että ne jotka väittävät uskovansa
Anonyymi
3141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
1) Kaikki heistä eivät väitä tuollaista. Osa muistaa esimerkiksi olleensa orjia tai kidutettuja.
2) Ei ole merkillistä. Sielu voi tarkoituksella estää ikävien muistojen nousemisen tietoisuuteen.
Sodomasta ja Gomorrastakin jotkut.
Kyllä jokainen on ollut jossain vaiheessa maallisen vallan kahvassa, ja jokainen on ollut siellä kaikkein halveksituimpien joukossa, kerjäläisenä, orjana jne. Pitää muistaa, että kuninkaita, aatelisia jne on nytkin olemassa, ja he ovat vain ihmisiä. Ei se sen kummoisempaa ole, syntyä uudestaan kuninkaana tai prinsessana jne.
Ihminen tarvitsee kokemusta monenlaisesta elämästä. Se elämä, mikä on merkityksellinen jotenkin oman kasvun vuoksi voi muistua mieleen tai siihen regressoituu helposti. Epämiellyttäviin, kärsimyksiä täynnä oleviin ei halua hevin palatakaan. Ne on niin rankkoja, mutta välttämättömiä kokemuksia.