Virrankoski roimii keskusta Sipilä

Anonyymi

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Kyllä Kyösti Virrankoski tarkastelee tilannetta samaan henkeen kuin minäkin tätä nykyä Keskustan ulkopuolinen aprikoitsija arvioin. Erityisen olennaisena ja raskaana erehdyksenä pidän ankaraa keskittämistä maakuntien sisällä. Sitä keskitystä on toteutettu muutoinkin kuin sote-prosessissa. Muistamme hyvin jo 1990-luvulta mm. poliisihallinnon keskittämisen, kun nimismiespiirit lakkautettiin. Niin ikään oikeuslaitoksen toimintaa on keskitetty. Hallinto-oikeuksiakin on yhdistelty kovalla kädellä eli myös maakunnalisten rajojen ylitse. Se prosessihan itse asiassa alkoi jo rankassa lääninuudistuksessa Lipposen ja Backmanin toimesta. Läänien lahtaamista luonnehti mm. Matti Louekoski täysin turhaksi "uudistukseksi" eli vanhat läänit olisivat kelvanneet toimimaan jatkossakin aivan hyvin.

      Kun maakuntien sisällä julkisen hallinnon työpaikkoja on keskitetty maakuntien keskuksiin, niin maakuntien pääkaupunkien ulkopuoliset kunnat ovat heikentyneet ja samalla koko maakuntien voimat ovat alkaneet ehtyä ja siitä tapausten kulusta kärsivät myös maakuntien keskuspaikat. Samalla tulevaisuuden usko horjuu. Esim. terveyskeskuksiin on tätä nykyä vaikea saada henkilökuntaa. Kyseessä on usein myös perheen toisen puolison työtilaisuuksien puuttumisesta. Tuskin tarvitsee enää edes mainita sitä tuhoa, mikä on tapahtunut aluesairaaloitten alasajamisen takia ja se tuhotyö on nimen omaan Sipilän hallituksen syytä. Murheellista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      53
      1535
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      170
      1295
    3. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      1132
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      1127
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      255
      1092
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      14
      1020
    7. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      893
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      55
      872
    9. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      859
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      795
    Aihe