Miksi silmälasien saaminen on niin kamalaa?

Nimittäin muiden mielestä. Kun joku saa lasit niin kaikki kauhistelee sitä. Kuitenkin 70 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä tarvitsee lasit.
Miksei se näy katukuvassa?
Jos pitäisi sanoa joku luku kuinka monella on lasit niin sanoisin 30 prosenttia.
Miksi se on niin kauheaa pitää laseja. Itse en malta odottaa että saan lasit. Valitettavasti näköni on täydellinen.
6421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Se että silmälaseja ei näy niin paljoa katukuvassa voi johtua siitäkin että monella on piilolasit. Minullakin on, sankalasien lisäksi.
Voi olla että nuorelle ihmiselle silmälasien käyttö on ongelma ja niitä ei haluta pitää. Kyllä yleensä aikuinen joka laseja tarvitsee myös käyttää niitä.
Minun mielestäni silmälaseissa ei ole mitään kamalaa. On niin hienoja kehyksiäkin nykyään ja voi valita juuri itselleen sopivat.

Äänestä

Minulle on kyllä aivan uusi asia, että jossain kauhistellaan silmälaseja. Minä en ole sellaista havainnut.
Kun nyt asiaa tarkemmin ajattelen, niin silmälasien kauheus voi olla silmälääkärien luoma kuva laserleikkausten markkinoimiseksi. Sama koskee piilolinssejä.
Sitten on tietysti harrastuksia, joissa silmälasit olisi huomattava haitta.

Itselleni silmälasit on osa identiteettiä, kun ne on ollut lapsuudesta alkaen. Kukaan ei ole tilannetta kauhistellut, mutta piilolinssejä on markkinoitu useaan otteeseen.

Onneksi on silmälaseja, joilla minäkin näen.

Äänestä

Näkee tuolla liikkuessa monilla silmälaseja.
Nuorilla saattaa olla syynä osin se että eivät halua käyttää kun kuvittelevat että se jotenkin huonontaa ulkonäköä.
Nykyään on laajat valikoimat laseja ja ovat aika muodikkaitakin.
Itsellänikin on lasit ja jotenkin tuntuu että ne tekevät ulkonäköä hieman paremmaksikin jopa.
Nuorempana en laseja käyttänyt vaikka olisin tarvinnut, olin aina humalassa ja sekaisin niin olisin varmaan monet lasit hukannut tai hajottanut.
Onhan se kivempi että näkee paremmin, ei ole kiva kulkea jos ei kunnolla näe.

Äänestä
  • Likinäköisiä+ei+ole+kuin+10-20%.+Opiskelijakavereista+melko+harva+tarvitsee+laseja.Valtaosa+silmälasien+tarvitsijoista+on+ikänäköisiä+joille+riittää+lukulasit.

    Äänestä

70%:iin+lasketaan+mukaan+kaikki+yli+40-vuotiaat,+oli+simälaseja+tai+ei.+40+vuotta+täytettyään+alkaa+tulla+ikänäköä+ja+tarvitsee+lukulasit,+vaikka+kaukonäössä+ei+ole+mitään+vikaa.4-kymppisillä+ei+välttämättä+lukulasejakaan+ole+vaikka+sellaiset+tarvitsevat.+Sen+huomaa+esim.+bussissa+kun+jotkut+keski-ikäiset+näpläävät+kännykkää+polvelta,+eivätkä+näe+tekstejä+lähempää+mutta+silti+eivät+käytä+mitään+silmälaseja+tai+lukulaseja.

Äänestä

Nuorena olisin halunnut silmälasit, koska ne näyttivät minun mielestäni tyylikkäiltä. Sain sellaiset vasta yli nelikymppisenä. Tasan ei käy onnen lahjat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nimittäin muiden mielestä. Kun joku saa lasit niin kaikki kauhistelee sitä. Kuitenkin 70 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä tarvitsee lasit.
Miksei se näy katukuvassa?
Jos pitäisi sanoa joku luku kuinka monella on lasit niin sanoisin 30 prosenttia.
Miksi se on niin kauheaa pitää laseja. Itse en malta odottaa että saan lasit. Valitettavasti näköni on täydellinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu