EU:n puolesta äänestäneet antoivat äänensä kommunismille, mutta oli lupauksetkin hienoja, unohtamatta uhkakuvien maalailuja.
Totuus valkenee!
13
83
Vastaukset
- Anonyymi
Sehän on päivän selvä totuus.
EU politbyro hallitsee ja lähettelee jäsenvaltioille direktiivejä
joiden mukaan jäsenvaltiot orjuuttavat kansojaan.
EU toimii samalla systeemillä millä Hitler ja Stalin toimivat.
Nimet muuttuu vain ja niillä niillä peitetään
ettei mikään muutu lain
EU diktaattorit jatkaa Hitler ja Stalin entisellään. - Anonyymi
Fundeerajamme Manu oli kadoksissa Neukkulan hajottua, keneltä nyt ottais käskyn vastaan, kun KGB miehet lähti kotiin? tuumas Manu. Jeltsin halus palauttaa Karjalan mut Manu esti sen ja junaili Suomen EU:hun valheilla aurinkoisesta tulevaisuudesta, epäisänmaalliset helppoheikit äänesti "kyllä". Sitten toinen lukunsa on Niinistö/Lipponen enklaavi joka perustuslain vastaisesti junaili Suomeen euron ja tuhosivat kansallisvaluuttamme markan, jopa Stubb on myöntänyt että tuo oli perustuslain vastainen teko, mut Suomes ihaillaan maanpetturuutta ja pressaa ku se vähän pelaa kiekkoo niinku Putin. O.V Kuusinen oli sentään rehellisesti neukku eikä peitelly sitä millää kieroiluil!
Saksa yrittää EU:n kautta toteuttaa sitä mitä yrittivät maailmansodissa Yrjö kunkkuineen, Ober Osteineen ja Valtakunnankomissariaatteineen. Toisin sanoen sitoa euroopan valtiot taloudellisesti Saksaan ja kolonisoida ne. Tähän päälle vielä ideologiana Islam jota Vilhelm II ja Aadolf ihailivat, niin jatkumo on lähes looginen, moni natsi loi uraa lähi-idässä ja nyt näiden töitten hedelmät ovat tulleet tänne levittämään antisemitistisiä harha oppejaan. Sellainen on EU, valtionvelka huippulukemissa, palkat pienii mut hinnat huippulukemissa.Taas samaa persuilua ja kulttuuri ja luuloja ja kuvitelmia.
Jos ei tiedä eikä osaa mitään, ei tieteenkään voi ottaa kantaa yksityiskohtiin.
Toki Euroopassa on kaikki maailman rodut edustettuina ja kaikilla on samat
oikeudet ja jokainen voi ostaa isojen yhtiöiden osakkeita... joten Persun
sanoma on jotenkin oudon sairaaloinen ?
Niin, kuin on sanottu, että Euroopan unioni on paras mahdollinen suomen
väestölle. Persu mestari ei ole vieläkään tuonut yhtään talousalan opettajaa
tai talousalan instituutiota joka väittää, että Euroopan unionin jäsennyys ei
olisi paras mahollinen nyt suomen taloudelle. Eikö mestari löydä sellaista
edes joku kuuluisa ja rikas persu ... edes ?
- Anonyymi
Idioottti: "EU:n puolesta äänestäneet antoivat äänensä kommunismille, mutta oli lupauksetkin hienoja, unohtamatta uhkakuvien maalailuja."
Mikäli idiootti tarkoittaa vuoden 1992 kansanäänestystä, niin se ei koskenut kommunismia millään tavalla.Suomen vähäiset kommunistit vastustivat EU-jäsenyyttä.Ja vastustavat vieläkin yhdessä äärioikeiston kanssa.- Anonyymi
Pyörit kuin hullun mulkku mielettömän perseessä, etkä ymmärrä maailmanmenosta mitään. Globalismi on kommunismi 2.0, kommunismin uudelleennousu. Se, että kommunismia harjoitetaan eri nimellä ja mielikuvilla, ei muuta toiminnan ydintä, eikä näköjään luonnettakaan, mihinkään.
eu-jäsenyyttä vastusti lähes puolet suomalaisista ja siinä ohella "vähäiset kommunistitkin". Vastustaminen on normaalia älykkäämässä kansanosassa, koska kansallisvaltioiden haavoittuvuus globalisaatioryntäyksessä on pääteltävissä. Katsopa nyt, punikki, Suomea, missä jamassa ollaan. Ja jos kehtaat väittää, että "Suomi voi paremmin kuin koskaan", niin sitten olet ihan tavallinen valheita Suomen kansalle levittävä hyödyllinen idiootti.
Suomi haki EY-jäsenyyttä 1992 ja neuvoa antavat eu-vaalit oli 1994, jäsenyys astui voimaan 1995. Opiskele enemmän, öyhötä vähemmän, punikki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyörit kuin hullun mulkku mielettömän perseessä, etkä ymmärrä maailmanmenosta mitään. Globalismi on kommunismi 2.0, kommunismin uudelleennousu. Se, että kommunismia harjoitetaan eri nimellä ja mielikuvilla, ei muuta toiminnan ydintä, eikä näköjään luonnettakaan, mihinkään.
eu-jäsenyyttä vastusti lähes puolet suomalaisista ja siinä ohella "vähäiset kommunistitkin". Vastustaminen on normaalia älykkäämässä kansanosassa, koska kansallisvaltioiden haavoittuvuus globalisaatioryntäyksessä on pääteltävissä. Katsopa nyt, punikki, Suomea, missä jamassa ollaan. Ja jos kehtaat väittää, että "Suomi voi paremmin kuin koskaan", niin sitten olet ihan tavallinen valheita Suomen kansalle levittävä hyödyllinen idiootti.
Suomi haki EY-jäsenyyttä 1992 ja neuvoa antavat eu-vaalit oli 1994, jäsenyys astui voimaan 1995. Opiskele enemmän, öyhötä vähemmän, punikki.Globalismilla ei ole mitään tekemistä kommunismin kanssa.Paljon enemmän on EU-vihaajilla, jotka näkevät toiveissaan kommunismia kaikkialla, koska eivät ymmärä demokratian perusteitakaan.
Suomen kansan enemmistö äänesti EU:iin liittymisen puolesta ja enemmistö on kasvanut 56:sta 74:än prosenttiin. Siinä ei valeet auta.
Yksikään eduskuntapuolue ei vastusta jäsenyyttä,joskin PS on kriittinen.
Suomi todella voi paremmin kuin koskaan, sillä EU:n jäsenyys hyödyttää meitä kaikkia joka päivä.
- Anonyymi
Euro fak ,, = ?
Rupla = Yes ???
- Anonyymi
Rännitenttu = öhyeäh ???
- Anonyymi
Euro on neukkula kakkosen valuutta. Neukkulat ei tule kestämään niin se vaan on.
- Anonyymi
Globalistit loivat valtajärjestelmän. Sinisilmäiset hyödylliset idiootit eivät uskaltaneet katsella tyhjien lupausten läpi, vaan persettä myytiin nöyrin katsein. Mitä saimme? Valtavan velkataakan, eurokriisin, käskyt rahoittaa muita maita, välittämättä seurauksista kotimaallemme, hyvinvointijärjestelmän pirstomistalkoot ja rahan "vapaan liikkuvuuden" pois Suomesta, hallintarekisterin, epädemokratian, mittavan työpaikkakadon, ennätykselliset konkurssi- ja yt-neuvottelumäärät, massatyöttömyyden, pakolaisia (ja tietenkin sieltä pahimmasta päästä), sosiaakulujen räjähdysmäisen kasvun, lisää velkaa, lisää hyvinvoinnin laskua... sekä jatkuvan kitinän, vihalietsonnan, valheiden verkon yms., eu:ta odotetusti kohtaavasta kritiikistä. Eihän yksikään tervejärkinen kannata järjestelmää, jonka hintalapussa on niin perverssi summa, että joutuu itselleenkin valehtelemaan sen olevan jotain muuta. Eikös Neuvostoliitossa ollut jotakuinkin samanhenkistä touhua? Nykyäänkin Venäjällä. Kyllä me paskan haistamme, eikä ole mitään syytä valehdella, että se on ruusuinen tuoksu.
- Anonyymi
90-luvun alussa Neuvostoliitossa järjestettiin kansanäänestys NL:n säilymisen puolesta, Neuvostoliiton säilymistä "kannatti" 70% Neukkulan kansasta. Hajosi se silti. Toisin sanoen, kaikenmaailman eurobarometrit jolla EU-mielinen yrittää todistaa EU:n kannatusta, säilymistä ja pysymistä ovat samaa huuhaa propagandaa kuin tuo Neuvostoliiton kuuluisa kannatus.
On olemassa heikkomielisiä ihmisiä joille tärkeää on olla osa "enemmistöä", näiden varaan on aina kaikenmaailman Kolmannet Valtakunnat, Neuvostoliitot ja EU:t pelanneet kannatuksensa, tälläisille helppoheikeille sitten syötetään eurobarometri skeidaa johon he typeryydessään uskovat ja vaikkeivat uskoisi, he eivät uskalla vastustaa sitä omien narsististen pyrkimystensä vuoksi. Nämä ovat niitä, älä ajattele vaan ole, ihmisiä.- Anonyymi
EU-vihaajan rakkaus kommunismiin näkyy tuossakin vertailussa. Mitään tuollaista kansanäänestystä ei ole ollut, vaan NL hajosi omaan mahdottomuuteensa.
EU on vastustajien harmiksi demokraattisten maiden vapaaehtoinen valtioliitto, mikä menee yli kommunismin ihalijoiden käsityskyvyn.
Esimerkiksi EU-parlamentissa on EU-myönteisten puolueiden kannatus noin 90 % . Kriittisellä ENF:llä on noin 70 meppiä. Joukossa on kaksi persua Suomen 14 mepistä.
Siinä tosiasia EU-vihaajien kiellettäväksi,
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631241Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11890Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.86676- 53644
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt36564Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot118520Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513