Näin unessa äitinä nuorena. Hän oli lähdössä hiihtokilpailuihin. Hän puhui intoa ja kehui itseään kaikille ja mennessään huusi, että voittaa suomenmestaruuden. Heti lähdössä pienessä alamäessä hiihti ladulta ja meni nurin. Häpesin hänen puolestaan. Koskaan tuo ole epäonnistumisistaan kertonut, vaan vaikuttaa kuin olisi aina tehnyt oikein. Muita on aina pilkannut ja arvostellut. Sitä olen kuunnellut lapsesta asti.
Mitähän uni merkitsee?
Saisiko tulkintaa?
1
138
Vastaukset
Sinänsä olisi helppo sanoa, että uni on toive kuten unet yleensäkin ovat. Erikoista unessa on, että aloittaja kokee häpeävänsä suulasta ja isottelevaa äitiään kun tämä munaa itsensä.
Mikäli aloittaja on kärsinyt äitinsä isottelusta, olisi hänestä kaiketi mieluista nähdä hänen epäonnistuvan ja saavansa ansionsa mukaisesti. Myötähäpeän tunne tässä kohdassa on siten erikoista ja antaa ymmärtää, että jostain muusta(kin) on kyse.
Tälle voi olla useita selityksiä enkä minä luultavasti anna oikeata, mutta kenties unennäkijä saa arveluistani jotain osviittaa.
Unessa äiti nähtiin nuorena. Tämä voisi viitata tietysti siihen, että hän on toiminut samalla tavalla unennäkijän nuoruudesta asti, mutta toisaalta se voi myös viitata nuori/vanha asetelmaan, jossa unenäkijä on itse nuori äitiinsä verrattuna. Tämä saattaisi puolestaan tarkoittaa, että nolon käytöksen pelko liittyykin unennäkijän omaan käytökseen. Hän ikäänkuin näkee toistavansa nyt nuorena äitinsä käytöstä nuorempana.
Tästä pääsemme ajatukseen, että myötähäpeän tunne voisikin olla syyllisyyden tunne siitä, että unennäkijä on itse salannut jonkin epäonnistumisensa taikka väärintekonsa.
Kiitokset erikoisen unesi jakamisesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.913942Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973297Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1232597Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2071908Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201774Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä951638Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m781622- 1101519
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11291- 571182