Pian julkaistavissa muistelmissaan ex.pääministeri lupaa tunnustaa kaiken. Mielenkiinnolla odottaa kansa ja oikeuslaitos hänen tunnustuksiaan.
Sipilä tunnustaa: "olen mulkku luonnostani"
Anonyymi
4675
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Taitaa Pankkolängvitsi olla homo jolla mulkun puute. Eikö ne haloslaiset hoida teikäläsiä. Sukupuolitaudit saa kykiäisinä mukana.
Jaahas, Pankkomajuri itse ilmoittautui puskista kommentoimaan itselleen tyyypillisellå pankkolängvitsillään.
Tuskimpa nyt totuutta paljastaa. Taitaisi tulla melko monta tutkintaa oman edun touhuista.
Jotain muuta seurattavaa.
Lestadiolaisilla on tapana pyytää anteeksi.
Sitten kun se anteeksi annetaan sitä asiaa ei ole tapahtunut?
Ainut kysymys on enää se, että miten vetää Kokovartalolestaa koko sielunsa kyllyydestä turpaan kohdattaessa, puhtaalla luuviitosella vai jollain apuvälineellä ettei kädet likaannu.
Vuonna 2016 perustettu Vake oli silloisen kokovartalolestapääministeri Juha-Lesta Sipilän lempihanke, josta muistetaan varsinkin kokovartalopääministeri Sipilän toistelema ”tase töihin” -lausahdus.
Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttosen mielestä Vaken tarkoitus on ollut hämärä sen koko olemassaolon ajan.
Volyymi on järisyttävä Suomen olosuhteissa:
- Vakelle siirretyn omaisuuden pääosan muodostaa sen 8,3 prosentin omistusosuus Nesteestä. Vaken Neste-osakkeiden markkina-arvo on lähellä 2,5 miljardia euroa. Lisäksi Vake omistaa muun muassa yli 100 miljoonan euron arvoisen osuuden Altiasta ja lähes puolet Posti Groupista.
tuleeko suurmeteli vaalien lähestyessä maahanmuuttokeisarista
Valtion osakeomaisuudella omistajaohjannut Kyrpänaamalesta pitäisi hakata niin paskaksi, että jäljelle ei jää kuin märkä läntti.
äänestä oikein
Huvittavinta tuossa "luonteeltaan mulkussa lahkolaisessa" oli ja on harjoitellun tekohempeä puhetyylinsä, joka pettää hermostuessaan, se on nähty haastatteluissa, suorastaan sairasta.
Jos Sipilä olisi kova homotuksen, abortin, eutanasian kannattaja ja vielä kuuluisi johonkin pakanauskoon niin häntä ei haukuttaisi ollenkaan.
Juha-Lesta Sipilän kokovartomulokkuushan kulkee hyvin paljon käsikkäin lestalahkolaisuuden kanssa.
Idi Amin oli taitavampi poliitikko kuin Juha Sipilä.
Idin pakastimessa oli ihmisiä...
eikös alaiset hiukan arvostellut aikanaan...
Idi Amin oli suosittu alaistensa parissa.
Ei ainakaan vastalauseita päästelty.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/751441b1-2b1c-4afb-8b44-72e9f29997ad?ref=ampparit:239a
kuka osaa laskea tappiot suomelle rahassa Siplän aikana?
Sipilä ryssi raskaasti jopa kähminnän, Lehto viittaa sote-päätöksenteon hitauteen ja hoivaoperaattoreiden kannattavuusvaikeuksiin.
Lestapääministerin epäonnistumiset johtivat lestayrityksen kriisiin?
https://www.iltalehti.fi/talous/a/d7f31e6f-8a85-4b25-8469-2179b2466398
Persut taas Sipilän kimpussa. Hei, se ei enää ole ministeri.
Ei ole ei, mutta tuo Kokovartalolesta kannattaa tuoda framille ettei poliittiselta muistiltaan Pohjoismaisesti katsottuna omituisen vajaavainen kansa vaan erehdy toista kertaa "koulutuslupauksiinsa" ja "taseet töihin" vedätyksiin uskomaan.
Eikö persut teidän kannattaisi keskittyä oman politiikkanne hiomiseen. Siihen olisi aihetta. Pelaatte vain lentävillä lauseilla.
Joo toivottavssti saa tuon edes ikivalehtelevasta naamastaan irti sanotuksi..jopa valehtelevien poliitikkojen piirissä uskomattoman kova valehtelija oli ja on...oikea emävalehtelija.
Valehteleeko enemmän Kulmuni?
https://yle.fi/uutiset/3-11218314?origin=rss
keskusta hajoo pala palalta
Tuohan on tyypillistä kepulla. Pikku paikkakunnalla riitelee pari klikkiä ja kaikki hommat kaatuu siihen.
Kyllä tarvittaisiin Sipilää, vielä on maassa paljon saaria ilman 100 miljoonan siltaa!
https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/583992/a466489e71
samaa linjaa
Sipilän peli on pelattu ja nyt lestat miettivät ketä äänestävät. Taitaa jäädä presidentinvaalissa äänet antamatta.
Mikkeliläistä rokkimelukkia ei kiitos voi äänestää.
Syntiä.
https://www.kdlehti.fi/2020/02/22/kiintiopakolaisjarjestelman-kautta-autetaan-lapsia-ja-naisia-parhaiten-uskoo-entinen-sisaministeri-paivi-rasanen/
mitäs räsä tunnustaa? PS linjaa?
Täällähän se kommunisti on taas haukkumassa lestadiolaisia. Kehottaisin kyseistä henkilöä hakeutumaan psykiatrin juttusille,sillä tuo ei ole enää normaalia. Lestadiolaisuus on kuitenki isänmaalista ja poijat käy intin,sekös se vasukomua potuttaa.
Persujen omat uskonryhmät näyttävät haukkuvan taas lestadiolaisia ja maalittavan muita.
Persuissa on puolueista vähiten inttikelpoisia miehiä.
Entä onko lapsiinsekaantuminen isänmaallista? Onko isänmaallista, että kun lahko antaa anteeksi, niin kaikki on taas mukamas hyvin?
insesti isänmaallista? ei ihme kun muslimit sielunveljiä sipilälle?
missä itkupotkuraivari jutut-oliko nekin totta
Mulokkuus on nykyään myös muilekin keskustalaisille "se juttu"...
Kärnä taas näyttelee mulkkua
sijais sipiläkö?
https://demokraatti.fi/korjaus-ilta-sanomien-uutiseen-sisaministeri-ohisalo-ei-tyrmannyt-keskustan-valayttamia-nilkkapantoja/
Sipilä keskustellu irakin hallinnon kanssa?
no mitäs Kärnä tunnustaa
Sipilä tunnustaa: "olen mulkku luonnostani"
'Eli siis ahne hihhuli
Turkki avasi rajansa
jokos miljoonamiehellä haku päällä?
Sipilä A-studioon kommentoimaan suomen tulevia toimia heti-sinulla on kokemus asioista
Keskusta mukana punafasistihallituksessa ja kannatus senkun laskee.