Merkelkin hajottaa saksaa...
Sipilä tuhos suomea jne
Muutetaanko EU vai erotaanko siitä
8
146
Vastaukset
- Anonyymi
EU:ta ei tällä haavaa pysty "muuttamaan". Uusia köyhiä jäsenmaita on tulossa iso liuta ja aivan uskomattoman tuhoisa haittamaahanmuutto uhkaa tuhota koko sivistyneen Euroopan. Näin pienelle (nettomaksaja)maalle tulee kaiken aikaa uusia ja uusia maksuvaateita. On lähdettävä EU:sta !
- Anonyymi
Lähtö EU:sta on lähellä, onneksi.
- Anonyymi
Niin kenen EU:sta lähteminen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kenen EU:sta lähteminen?
Vihervirat ja raha ainut joka eu hyödyt kahmii, loput paratiisiin piiloon käteisille.
- Anonyymi
Tuollaiset haaveet osoittavat vain sen, ettet tunne poliittisia realiteetteja. Suomi ei tule lähtemään EU:sta eikä edes kaikkein EU kriittisimmän puolueen puheenjohtaja Halla-aho ole esittänyt mitään sen suuntaista.
- Anonyymi
Mamuthan EU:ssa haluaa roikkua, laumoitetaanhan niitä Eurooppaan täysylläpitoon. Kaikille Suomen kansalaisille täytyy sallia kansanäänestys koko EU:sta ja etenkin liittovaltiosta, jota valmistellaan tässä rinnalla kaiken aikaa ihan hissun kissun. Sokkona kansaa ei saa johtaa enää harhaan. Tuoreimmille genreille EU:n päivitys on laki jaoikeus.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan vappumiljardin maksavat sairaat, vanhukset ja kuolleiden omaiset
Vappumiljardi, eli Riikan päätös laskea yhteisöveroa kaksi prosenttiyksikköä 18 prosenttiin, vie verotuloja noin miljard1613372Ammattiliittojen jäsenmaksut valtion maksettavaksi
Ammattiliitot neuvottelvat jäsenilleen paremmat palkat, jotka lisäävät valtio verotuloja. Tästä syystä valton tulee maks52864Toksinen persuvasemmisto
Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k142563Uus terveysassema
Ei taia olla vielä ketjua siitä ni minäpä alotan. Joko sitä ruvettas porukalla nyt mollaamaa ja arvostelemaa ku nii ruma112251Särkyneelle sydämelle
Särjin sun sydämen En voi lakata itkemästä Minuun tekee kipeää Koska sinuunkin. Että näin.. En ole runoilija😂452244Seiska: Helmi Loukasmäki, 25, rehellisenä Dannystä, 83, ja isosta ikäerosta
Helmi Loukasmäki, 25, ja Ilkka Danny Lipsanen, 83, ovat pitäneet yhtä jo useamman vuoden. Nyt Helmi kertoo rehellisenä i262135Mitäköhän tämä koko sekosotku on ollut?
Tuskin tiedät itsekään. Ja jos luulet että en ole huomannut näitä apupoikiasi niin kyllä olen.131327- 741261
Purralla luistaa hihna isolla pyörällä, kasetti ei kestä
”Purra käy nyt pahasti ylikierroksilla” Nähtiinhän Purran sekoilut jo Lohjan torilla taannoin. Eikö eduskunnassa ole161220Riikka Purra: Autoilu tulee Suomen valtiolle pyöräilyä edullisemmaksi! Siksi pyöräetu poistettiin!
🐸🐸🐸🐸🐸 Perussuomalaisten trollitehdas kiukkuaa kun Riikka Purra päästi taas sammakoita suustaan että autoilu tulee S2121213