suomikoomikoiden alituinen kiroilu ärsyttää!!!!!

Suomalaisia stand up-tyyppejä katsellessa ei voi kuin miettiä, että onko niillä ammattitaito noin alhaisella tasolla, että täytyy koko ajan viljellä veetä ja peetä. Lähes jokainen heistä kiroilee runsaasti esitystensä aikana. Useimmiten tilanteissa, joissa kirosana ei edes anna asialle edes minkäänlaista lisäarvoa. Päinvastoin tuo ärsytyksen pintaan! Lähinnä kirosanat ovat selvästi jotain täytesanoja, kun ei ostata hauskuttaa tarpeeksi käyttämättä niitä.

Yhen tyypin oon nähnyt (telkassa), joka on vienyt esityksensä läpi kiroilematta, vieläpä upealla hauskuuttavalla tavalla. Vedet silmissä sai nauraa. Toisin kuin näille, joilla joka toinen sana oli "vittu".

En valitettavasti muista hänen nimeään. Jos joku tietää, kenestä puhun, niin kertokaa tähän! Tai muutenkin nimiä, joilla on ammattitaitoa sen verran, ettei tarvii kuunnella esityksestä toiseen naisten alapäähän liittyviä termejä ja muita vastaavia täysin turhia täytesanoja! Tämä on yksi syy, miksi en lähde enää katsomaan livesettejä. En jaksa maksaa siitä, että kuuntelen muutaman tunnin satoja kirosanoja eri tyypeiltä putkeen!

Leikola eroaa porukasta siinä, että hän ei todellakaan tarvitsisi yhtään kirosanaa täytteeksi ja silti olisi ihan ykköskastia hauskoilla jutuillaan.

Kiroilun poistaminen nostaisi arvostusta moniin koomikoihin. Nyt saa kuvan, että kun he eivät muuta äkkiä oivalla, niin heittävät kirosanan ja luulevat sen tuovan painoa sanomalle lisää. Voin kertoa, että ei tuo. Se tekee esityksestä halvan ja keskeneräisen oloisen suurimmassa osassa esityksiä. Kaiken lisäksi se ärsyttää suunnattomasti!
2259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Television myöhäisillan stand up ohjelma on yhtä kärsimystä. Kuka olisi uskonut, että Suomessa on noin valtavasti paskoja suunsoittajia oikein esiintymään asti?

Äänestä

Suomalaiskoomikoista mm. Tomi Haustola ja Mikko Vaismaa tunnetaan siitä, etteivät kiroile lavalla.

Uudemmista tekijöistäkin löytyy monia, mutta heitä pitäisi mennä kuuntelemaan klubeille, kun eivät ole olleet televisiossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomalaisia stand up-tyyppejä katsellessa ei voi kuin miettiä, että onko niillä ammattitaito noin alhaisella tasolla, että täytyy koko ajan viljellä veetä ja peetä. Lähes jokainen heistä kiroilee runsaasti esitystensä aikana. Useimmiten tilanteissa, joissa kirosana ei edes anna asialle edes minkäänlaista lisäarvoa. Päinvastoin tuo ärsytyksen pintaan! Lähinnä kirosanat ovat selvästi jotain täytesanoja, kun ei ostata hauskuttaa tarpeeksi käyttämättä niitä.

Yhen tyypin oon nähnyt (telkassa), joka on vienyt esityksensä läpi kiroilematta, vieläpä upealla hauskuuttavalla tavalla. Vedet silmissä sai nauraa. Toisin kuin näille, joilla joka toinen sana oli "vittu".

En valitettavasti muista hänen nimeään. Jos joku tietää, kenestä puhun, niin kertokaa tähän! Tai muutenkin nimiä, joilla on ammattitaitoa sen verran, ettei tarvii kuunnella esityksestä toiseen naisten alapäähän liittyviä termejä ja muita vastaavia täysin turhia täytesanoja! Tämä on yksi syy, miksi en lähde enää katsomaan livesettejä. En jaksa maksaa siitä, että kuuntelen muutaman tunnin satoja kirosanoja eri tyypeiltä putkeen!

Leikola eroaa porukasta siinä, että hän ei todellakaan tarvitsisi yhtään kirosanaa täytteeksi ja silti olisi ihan ykköskastia hauskoilla jutuillaan.

Kiroilun poistaminen nostaisi arvostusta moniin koomikoihin. Nyt saa kuvan, että kun he eivät muuta äkkiä oivalla, niin heittävät kirosanan ja luulevat sen tuovan painoa sanomalle lisää. Voin kertoa, että ei tuo. Se tekee esityksestä halvan ja keskeneräisen oloisen suurimmassa osassa esityksiä. Kaiken lisäksi se ärsyttää suunnattomasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu