Minun pitää kirjoittaa suomi vankilasta !

Minä tiedän, että monikaan ei pääse nauttimaan Euroopan unionista
tai muistakaan pienemmän elinkustannuksien maasta.

Tämäkin asia on pakko kertoa ja voin kertoa omalta kohdaltani, että se
ei todellakaan ollut helppo matsi. Siinä oli useamman vuoden kärsimykset
ja köyhyydet ja kuinka paljon suomen kommunistit yritti varastaa.

Minä ymmärrän sen kateuden meitä kohtaan, jotka selvisimme pois
suomesta. Sillä sinun pitää olla velaton ja sinulla pitää olla jonkin verran
vielä omaa rahaa. Sairasturvasta en enään niinkää välitä, sillä minulle
on aivan sama jos kuolen. Toki minä yritän saada sairasturvan sitten
euroopasta en suomesta ja minulle on ihan sama, kuka sen siinä vaiheeessa
maksaa.... Luotan, kuitenkin, että eurooppaan luodaan yhtenäinen
sairasturvajärjestelmä siinä vaiheessa.

Mutta monikaan ei voi nauttia elämästä edes eläkkeellä suomessa,
koska eläke on pieni ja on sidoksissa Kelaan ja ulosottoon. Tämä on kuitenkin
se tosi asia mistä pitää puhua enemmän. Sitten tulee kielitaito ja luulot.

Minä olisin pulassa, samoin, kuin miljoonalle muulle suomalaiselle, jotka
elää ulkomailla esim. Thaimaa, aasia ja muu eurooppa. Markka olisi
kauhistus ja tarkoittaisi kuolemaa monelle. Se devalvoitaisiin eli rahan
arvoa alennettaisiin todella paljon Euroopan unionin erossa. Toki me
tiedetään ja vastustaja " persu " tietää myös ja se suomalainen joka tahtoo
pahaa ja kostaa. Mutta kaikki ei välttämättä mene niin jos eläkevakuutus
yhtiöt sidottaisiin Euroopan unioniin ja euroon. Toki me voidaan vaatia
lisäksi maksetut sairasvakuutus rahat myös ulos ja siinä meitä voisi auttaa
kansainväliset tuomioistuimet.

Persut saa kannatusta juuri kateudesta ja niiden ihmisten pahuudesta,
jotka tahtoo tuottaa pahaa myös muille, koska itse on epäonnistuja ja
ei ole riittävästi itsekuria ja luonnetta säästää ja luoda tavoitteita. Pitää
myös olla älykäs ja rohkea ja ei niin lain kuuliainen. Se on harva prosentti
suomen ihmisistä mitkä kykenee muuttamaan pois suomesta edes eläkkeellä.

Toki se on suuri taloudellinen voitto niille, jotka siihen kykenee, sillä
asuminen ja ruoka ja perustarpeet on muualla todella edullisia ja elämä
on hyvin positiivista ja esim. Verenpainetaudista pääsee jopa eroon.
Aktiiviisuus ja positiivisuus kasvaa, niin ihmisiä, kuin jumalaa kohtaan.
Olen seurannut uutisointia ja enemmän ja enemmän onneksi kerrotaan
mahdollisuuksista elää muualla ja ihmisistä, jotka näin on tehneet.

Miten velallinen ulosotossa oleva voi muuttaa muualle... Ei mitenkään.
Hän on vankilassa nimeltä suomi. Tämä voi olla myös se psykologinen
perusta sille, että miksi persuillaan. Mutta tämä voi myös olla ratkaisu
niiden kohdalla, jotka haluaa pois suomesta. Eli eläkevakuutus ja
sairasvakuutus .... Kauppa se on mikä ratkaisee jos tulee tiukka paikka
taikka sota. On annettava ihmisille vaihtoehto.

Kyllä me ollaan valmiit kauppaan, jotka asuu ulkomailla. Tehkää tarjous
ja suomi on teidän ja eläkää siellä miten haluatte.. Terveiset Hallalle.

1

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siis.. minäkin äänestän Persuja jos me päästään kauppaan !
      Te olette 100% varmuudella yksinhallituspuolue... Ihan, kuin vappu
      satanen ... mutta meille tarjous, jotka haluaa asua ja muuttaa muualle.

      Nyt läsähti semmoin asia, että varmasti saatte ääniä. Myykää valtion
      omaisuus ja jakakaa se niille, jotka haluaa muutta pois tai asuu jo
      ulkomailla. Maa on teidän persut Teidän teidän ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1194
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      870
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      633
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      547
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe