Minulla oli lapsenlapset hoidossa koulun talviloman. Liikunnallisena ihmisenä yritin keksiä heille tekemistä. Sitä löytyikin Kouvola lehdestä. Kuusaan jäähallissa yleisöluistelua torstaina 9.15. Mailaton vuoro. No sinne siis. Mummokin luistimet alle ja menoksi. No jäälle päästyäni ihmettelin monia mailallisia luistelijoita. Sitten alkoikin varsinainen ihmettely. Ensin eräs teini huutaa, että vittu ja laukoo kiekon viereen. Onneksi tytöt vähän kauempana
Sitten eräs aikuinen besserwisser tulee kertomaan, että täällä on mailavuoro saattehan te olla mutta kannattaa varoa. Minä selittättämään, että lehdessä oli että mailaton johon hän että ei se on jotain kello 12. Minä vaihtamaan luistimet pois. Tytöt jäi maalitauluksi vähäksi aikaa jäälle. Aikuiset miehet laukoi kiekkoa heitä päin, tuijotti kuulemma silmiin ja laukoi kiekkoa muistiin. Onneksi emme saaneet kiekkoa päähämme. Luovutamme noin 10 minuutin kuluttua ja saimme vielä pukukopissa tiedon että tänä aamuna oli ollut netissä mailattoman vuoron vaihto mailalliseen.....siis missä päin nettiä??? Huh huh mikä kokemus!
Luisteluraivo
8
142
Vastaukset
- Anonyymi
Hokinait, hokinait, hokinait!!
- Anonyymi
KooKoo ja jääkiekko pelastaa Kouvolan, kyllä kansa tietää!
- Anonyymi
Miten?
- Anonyymi
Erittäin huonoa palvelua. Itse Kuusankoskelta poismuuttaneena vierailen paljon Kouvolan seudulla ja lähes aina olen saanut samankaltaista huonoa palvelua. Kouvola mainostaa nykyään itseään kuin olisi parempikin paikka vierailla tai asua.
- Anonyymi
Mitä samanlaista huonoa palvelua?
Äläkkä enää koskaan ja milloinkaan sotke keskenään Kouvolaa ja Kuusankoskea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä samanlaista huonoa palvelua?
Äläkkä enää koskaan ja milloinkaan sotke keskenään Kouvolaa ja Kuusankoskea.Äläkä sinä Kouvolaa ja Asemakylää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä samanlaista huonoa palvelua?
Äläkkä enää koskaan ja milloinkaan sotke keskenään Kouvolaa ja Kuusankoskea.Totuus on, että Kouvola ei ole kuin sopiva junasta toiseen -vaihtopaikka. Tosin, on Kouvolassa mm. Käyrälammen uimaranta, joka on alueen parhaimistoa. Muuta hyvää Kouvolassa ei ole. Keskustasta katoaa kaikki. Näin se menee. Aseman lapsia säälien.
- Anonyymi
Tulkaa seuraavalla kerralla talviloman viettoon lapsosten kera Lappeenrantaan. Täällä olis tarjolla laturaivoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2754699Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442877Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k342871Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771816Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061664Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151190