Mitä olenkaan oppinut tässä kahden vuoden sisään? Sen ettei ihmissuhteet ole minulle. En tiedä edes miksi ihastuin ja "rakastuin" kahteen naiseen tällä ajalla. Molemmat olivat onneksi varattuja ja mitään ei koskaan päässyt syntymään. Nyt kun mietin, että jos olisikin jotain tullut niin en olisi kyennyt niihin. En pystyisi edes ajattelemaan itseäni suhteeseen kenenkään kanssa. Tuntuu vain jotenkin niin kierolta ja turhalta...
Seksiäkään en ole ikinä harrastanut. Monesti olen kyllä sitä ajatellut, että pitäisi edes kokeilla. Jotenkin kuitenkin etoan ajatusta siitä. En ymmärrä oikein itsekkään itseäni tässä asiassa. Ehkä minusta on muovautunut ajan saatossa tunnekylmä ihminen ja olen oppinut välttelemään kaikkia "houkutuksia". En ehkä usko rakkauteen?
Silti satutin itseäni yrittämällä lähestyä näitä naisia. Kerroin heille tunteistani hyvinkin nopeasti ja rehellisesti. Molemmat kuitenkaan onnekseni eivät tunteneet samoin. Kaikki muuttui sitten kun kävin ensimmäistä kertaa treffeillä mukavan naisen kanssa. Meillä synkkasi tosi hyvin ja mielenkiinnon kohteitakin oli paljon samoja. Kuitenkin kun kysyin häneltä treffien jälkeen, että haluaisiko hän vielä tavata niin vastaus tavallaan järkytti minua. Hän sanoi että "Ehdottamasti!". Mietin asiaa koko loppu illan ja seuraavan päivänä pyysin häneltä anteeksi. En kyennyt edes ajattelemaan suhdetta hänen, saati kenenkään muun kanssa. Silloin ajattelin myös paljon, että mitä edes halusin hänestä. En osannut antaa itselleni yhtään tyydyttävää vastausta, kaikki tuntui jotenkin niin turhamaiselta ja teennäiseltä. Harmittaa hänen puolestaan kyllä, koska pidin hänestä ihmisenä ja annoin sen hänen ymmärtää.
Ehkä haluan elää vain yksin ja tehdä omia juttujani. Joskus haaveilin naisesta, jonka kanssa voisin puuhata kaikkia mielenkiintoisia ja mukavia asioita. Yhdessä ihmetellä metsien rauhaa ja kävellä kesäisin niityillä. Toteuttaa haaveita ja luoda asioita. Opettaa hänelle taitojani ja keskustella maailman asioista ja tieteistä.
Tämä kaikki oli vain epämääräistä tarvetta. En ymmärrä mitä edes haen ajattelemalla tuollaisia. Olen aina ollut yksinäinen ja ehkä haluankin sitä. Ehkä en voisi luottaa kehenkään niin paljon, että avaisin koko maailmani ja kaikki ajatukseni.
Sellainen minä olen. Olen oppinut itsestäni niin paljon epäonnistumisten ja virheiden kautta. Vaikka elämä ei olekkaan aina ollut helppoa, niin silti olen vielä elossa. Voin vain todeta, etten tarvitse mitään.
Seksiäkään en ole ikinä harrastanut. Monesti olen kyllä sitä ajatellut, että pitäisi edes kokeilla. Jotenkin kuitenkin etoan ajatusta siitä. En ymmärrä oikein itsekkään itseäni tässä asiassa. Ehkä minusta on muovautunut ajan saatossa tunnekylmä ihminen ja olen oppinut välttelemään kaikkia "houkutuksia". En ehkä usko rakkauteen?
Silti satutin itseäni yrittämällä lähestyä näitä naisia. Kerroin heille tunteistani hyvinkin nopeasti ja rehellisesti. Molemmat kuitenkaan onnekseni eivät tunteneet samoin. Kaikki muuttui sitten kun kävin ensimmäistä kertaa treffeillä mukavan naisen kanssa. Meillä synkkasi tosi hyvin ja mielenkiinnon kohteitakin oli paljon samoja. Kuitenkin kun kysyin häneltä treffien jälkeen, että haluaisiko hän vielä tavata niin vastaus tavallaan järkytti minua. Hän sanoi että "Ehdottamasti!". Mietin asiaa koko loppu illan ja seuraavan päivänä pyysin häneltä anteeksi. En kyennyt edes ajattelemaan suhdetta hänen, saati kenenkään muun kanssa. Silloin ajattelin myös paljon, että mitä edes halusin hänestä. En osannut antaa itselleni yhtään tyydyttävää vastausta, kaikki tuntui jotenkin niin turhamaiselta ja teennäiseltä. Harmittaa hänen puolestaan kyllä, koska pidin hänestä ihmisenä ja annoin sen hänen ymmärtää.
Ehkä haluan elää vain yksin ja tehdä omia juttujani. Joskus haaveilin naisesta, jonka kanssa voisin puuhata kaikkia mielenkiintoisia ja mukavia asioita. Yhdessä ihmetellä metsien rauhaa ja kävellä kesäisin niityillä. Toteuttaa haaveita ja luoda asioita. Opettaa hänelle taitojani ja keskustella maailman asioista ja tieteistä.
Tämä kaikki oli vain epämääräistä tarvetta. En ymmärrä mitä edes haen ajattelemalla tuollaisia. Olen aina ollut yksinäinen ja ehkä haluankin sitä. Ehkä en voisi luottaa kehenkään niin paljon, että avaisin koko maailmani ja kaikki ajatukseni.
Sellainen minä olen. Olen oppinut itsestäni niin paljon epäonnistumisten ja virheiden kautta. Vaikka elämä ei olekkaan aina ollut helppoa, niin silti olen vielä elossa. Voin vain todeta, etten tarvitse mitään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä kun olet pohdiskelemalla tullut johtopäätöksiin. Ja tiedät mitä haluat. Samaa ei voi sanoa niistä kirjoittajista, jotka suoltavat tunteellista ja epäloogista tekstiä palstalla ja joiden kirjoituksia lukiessa tulee mieleen, että käyttävätkö nämä ihmiset aikaansa lainkaan ajatteluun?
ajattelu on kissan hommia, siksi se nukkuukin niin palajua
anna pusu