"Kuule kundi, jos kondis on noin huono, tilaisit taksin"

Anonyymi

Vanhempien ihmisten kunnioittaminen on sivistynyt piirre. Hiljattain Kaarina Suonperä kertoo seuranneensa raitiovaunussa tilannetta, jossa sotaveteraanille ei annettu istumapaikkaa.

Koululuokka oli täyttänyt penkit. Kukaan ei tehnyt elettä noustakseen.

– Kysyin nuorelta oppilaalta, voisitko antaa paikan tälle herralle. Oppilas sanoi, että olen maksanut tästä paikasta.

Kun Kaarina Suonperä otti asian puheeksi koululaisten opettajan kanssa, opettaja tokaisi unohtumattomat sanat.

– Opettaja katsoi minua ja sotaveteraania ja sanoi sotaveteraanille: ”Kuule kundi, jos kondis on noin huono, tilaisit taksin”.

– Loukkaannuin hirveästi. Sanoin, että jos annatte tällaisen mallin oppilaille, ei pidä ihmetellä. jos nuoret käyttäytyvät huonosti.

181

3278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannatti varmaan taistella rintamalla sen puolesta että jälkeläiset saavat olla velttoja lapamatoja ostarinkulmilla pummaamassa tatuointirahoja?

      • Anonyymi

        Tämä suuri velttous johtuu politikoista, rahaa annetaan mieletön määrä ilman vastiketta. Mitä tavallinen lusmu saa rahaa, niin töissä pitäisi saada ainakin 2000€ bruttona, kuka yrittäjä tälläisille kumiranteille tuota maksaisi. Eli valtio suurin este työllistymiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työnteko ei kannata matalapalkka-aloilla, koska työmatkabensoihin menee auton peruskulujen lisäksi suuri osa palkasta (halvin pikkuauto on virallisesti n. 490€/kk): Jäljelle jäävän tonnin saa vastikkeetta Kelalta muutenkin. Kiitos virhevasukkien.

        Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä suuri velttous johtuu politikoista, rahaa annetaan mieletön määrä ilman vastiketta. Mitä tavallinen lusmu saa rahaa, niin töissä pitäisi saada ainakin 2000€ bruttona, kuka yrittäjä tälläisille kumiranteille tuota maksaisi. Eli valtio suurin este työllistymiselle.

        niin niin niin

        TAAS!

      • Anonyymi

        Oliko siinä vaihtoehtoja olla taistelemattakin?

      • Anonyymi

        Aatelkaa nyt, nuorimmat sotaveteraanit 1926 syntyneitä, eli 93- vuotiaita .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aatelkaa nyt, nuorimmat sotaveteraanit 1926 syntyneitä, eli 93- vuotiaita .

        Kirkkomaa odottaa heitä heidän hoitonsa niin kallista saavat pummit rahat ja maahanmuuttajat

      • Anonyymi

        Täytyy sanoa että tuo ope on täysi persläpi joka pitäisi heti erottaa noista opettajan tehtävistä. Sopisi paremminkin katu*uoraksi kuin opeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy sanoa että tuo ope on täysi persläpi joka pitäisi heti erottaa noista opettajan tehtävistä. Sopisi paremminkin katu*uoraksi kuin opeksi.

        Niin totta! 😠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy sanoa että tuo ope on täysi persläpi joka pitäisi heti erottaa noista opettajan tehtävistä. Sopisi paremminkin katu*uoraksi kuin opeksi.

        Tarinan todellisuutta ei ole todistettu missään, Kaarina Suonperän (kuka hän on?) nimi / lausuma /tarina ei riitä todisteeksi, että näin olisi käynyt.
        En usko kenenkään nuoren kohdelleen noin aitoa veteraania.

        t. Todisteita odotellessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy sanoa että tuo ope on täysi persläpi joka pitäisi heti erottaa noista opettajan tehtävistä. Sopisi paremminkin katu*uoraksi kuin opeksi.

        Mietin, millainen koulutus opettajille annetaan opiskeluaikoina, kun eräs opettaja sanoi mielipiteensä toivotuksista. Hän ei ymmärtänyt, miksi pitää toivottaa hyvää yötä, tai tervehtiä, tai kiittää, koska se on vain papukaijamaista höpötystä, jolla ei ole mitään tarkoitusta.
        On varmaa. että jos häneltä olisi kysytty paikan luovuttamisesta vanhukselle, olisi hän tyrmännyt ajatuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarinan todellisuutta ei ole todistettu missään, Kaarina Suonperän (kuka hän on?) nimi / lausuma /tarina ei riitä todisteeksi, että näin olisi käynyt.
        En usko kenenkään nuoren kohdelleen noin aitoa veteraania.

        t. Todisteita odotellessa

        Minä en arvosta Kaarina Suonperää pätkääkään käyttäytymisen opettajana, koska hän on itse antanut aikanaan todella huonon esimerkin minulle. Eräässä aiemmassa työpaikassaan toimiessaan hän antoi hyvin töykeän vastauksen kohteliaaseen kyselyyn. Kun kerran on toiminut törkeästi, menettää kunnioituksensa helposti. Ilmeisesti hän on niitä ihmisiä jotka eivät itse toimi siten kun neuvovat miten muiden pitäisi toimia.

        Mutta totta toinen puoli. Todellakin nuoriso on ketterää syöksymään bussiin ensimmäisenä ja valloittamaan istumapaikat (vaikka ovat koko päivän löhönneet pulpetissa koulussa). Niin ja ei kaikki vanhukset saa puoli-ilmaisia taksimatkoja, pienten tulojen vuoksi on matkustettava bussilla.
        Lisäksi olen huomannut erään pikkuasian kuinka kulttuuria opetetaan lapsille pienestä pitäen. Tummaihoinen pikkupoika työntyy varmasti ennen vanhaa naista bussiin, näinhän häntä on opetettu kotona (miehet ensin).

        Kannattaa istua nuorena että jaksaa vanhana seista.

        Kyllä ennen oli toisin. Ei etuiltu ja tönitty tosia. Nyt nämä sankarit toppah. tekee toisin. Kiitos Sipilä ja keskusta !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ennen oli toisin. Ei etuiltu ja tönitty tosia. Nyt nämä sankarit toppah. tekee toisin. Kiitos Sipilä ja keskusta !!

        Tämä episodihan tapahtui jämäkästi demareiden valtakaudella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa istua nuorena että jaksaa vanhana seista.

        Niin totta! Ai että tämä sanonta onkin levinnyt "piirin" ulkopuolelle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarinan todellisuutta ei ole todistettu missään, Kaarina Suonperän (kuka hän on?) nimi / lausuma /tarina ei riitä todisteeksi, että näin olisi käynyt.
        En usko kenenkään nuoren kohdelleen noin aitoa veteraania.

        t. Todisteita odotellessa

        ole hiljaa tietämätön moukka

    • Anonyymi

      Lahdessa tuli kerran erittäin vanha nainen (90v?) bussiin joka oli täynnä. Silloinkin nuoret oli vallanneet kaikki istuimet. Huusin "voisiko joku nuori herrasmies antaa vanhukselle paikan?" Ainoa joka liikahti oli edessäni istunut arka nuorimies. Muut tuhahteli. Ja bussin takaosasta kaukaa kuului naisen paheksuva tuhahdus.
      No, vanhus ei kuitenkaan istunut nuorukaisen tarjoamaan paikkaan koska siinä oli vanhuksen huono pysyä tasapainossa. Hän siirtyi sen paikan kohdalle, jossa lukee että vanhuksille tarkoitettu ja sai lopulta vastentahtoiselta henkilöltä paikan.

      Yleensä tällaiset yhteiskunnat saavat kovat tuomiot vanhusten ja sairaiden halveksunnasta. Joten jää nähtäväksi mikä tuomio Suomella eon varttuna.

      • Anonyymi

        Hyvä analyysi kirjoittajalta, mutta epäselväksi jäi liikkuiko kirjoittajan kankku tilanteessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä analyysi kirjoittajalta, mutta epäselväksi jäi liikkuiko kirjoittajan kankku tilanteessa?

        Ei liikkunut koska minulla oli raskaat ostokset kasseissa ja näin ympärilläni joukon nuoria, joiden kuului antaa paikka.
        Jos olet sitä mieltä että kenen tahansa paitsi nuoren tulee antaa paikka vanhukselle niin olet osa pahuuden yhteiskunnan edistämistä.

        Hyvä! Kiitos kun opetit niitä lapsosia. Veikkaan et kouluissa mis käy ei opeteta mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei liikkunut koska minulla oli raskaat ostokset kasseissa ja näin ympärilläni joukon nuoria, joiden kuului antaa paikka.
        Jos olet sitä mieltä että kenen tahansa paitsi nuoren tulee antaa paikka vanhukselle niin olet osa pahuuden yhteiskunnan edistämistä.

        Kyllä, veit kasseinesi tyhjän paikan, jonka olisit voinut antaa. Kohteliaisuus ei katso ikää. Pieni lapsi käytävällä on turvaton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä analyysi kirjoittajalta, mutta epäselväksi jäi liikkuiko kirjoittajan kankku tilanteessa?

        Ei varmaan saa mummot vaikka istuu lattialla pidän oman paikkani

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei liikkunut koska minulla oli raskaat ostokset kasseissa ja näin ympärilläni joukon nuoria, joiden kuului antaa paikka.
        Jos olet sitä mieltä että kenen tahansa paitsi nuoren tulee antaa paikka vanhukselle niin olet osa pahuuden yhteiskunnan edistämistä.

        Painoiko kassit liikaa, miksi ne piti raahata julkiseen kulkuvälineeseen, eikös taksi olisi ollut helpompi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, veit kasseinesi tyhjän paikan, jonka olisit voinut antaa. Kohteliaisuus ei katso ikää. Pieni lapsi käytävällä on turvaton.

        Minä sain kotoa käytöstapoja vanhemmiltani. Tunnetaidolliset ominaisuuteni ovat suht’ normaaleja. Otan hatun pois päästä sisätiloissa ja naisten seurassa. Avaan oven naisille ja muille. Pyyhin kengät mattoon astuessani julkisiin sisätiloihin . Luovutan istuinpaikkani iäkkäämmille henkilöille, esimerkiksi. Sydämmensivistystä voi harjoittaa. Kokeile, niin sinä ja kanssaihminen saa hyvän mielen. Tää ei ole soopaa, vaan ihmisten välistä kunnioitusta toisiamme kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei liikkunut koska minulla oli raskaat ostokset kasseissa ja näin ympärilläni joukon nuoria, joiden kuului antaa paikka.
        Jos olet sitä mieltä että kenen tahansa paitsi nuoren tulee antaa paikka vanhukselle niin olet osa pahuuden yhteiskunnan edistämistä.

        Aikoinaan koulutyttona istuin rasittavan koulupaivan jalkeen bussissa, kun mummo tuli kysymaan, missa han istuisi. No tietenkin kohteliaasti annoin paikkani. Mummo sai kivasti istua bussissa, josta noustuaan hanella oli 50 metrin matka kotiinsa. Minulla sitavastoin oli viela yli 4 kilometrin matka kuljettavana bussista noustuani.

      • Anonyymi

        Femakko taas huutamassa nuoria miehiä, olisit huutanut nuoria tyttöjä antamaan paikkansa. Jos olisin ollut tuossa bussissa, olisin antanut sinulle opetuksen, jonka muistaisit lopun ikääsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Painoiko kassit liikaa, miksi ne piti raahata julkiseen kulkuvälineeseen, eikös taksi olisi ollut helpompi.

        Ja veivät yhden ihmisen paikan kun ne jökötti penkillä. Enssijsisesti jokainen ottakoon kassinsa pois. Itse seison matkalaukun kabssa aina lastenvaunutilassa. Harvoin siellä niin täyttä on vaunuist

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikoinaan koulutyttona istuin rasittavan koulupaivan jalkeen bussissa, kun mummo tuli kysymaan, missa han istuisi. No tietenkin kohteliaasti annoin paikkani. Mummo sai kivasti istua bussissa, josta noustuaan hanella oli 50 metrin matka kotiinsa. Minulla sitavastoin oli viela yli 4 kilometrin matka kuljettavana bussista noustuani.

        Kävin aikoinani junamatkan päässä koulua. Koulun jälkeen odotin tunnin verran asemalla junaa. Kotiin oli 2 km. Meitä oli useampia koulukkaita, ja kun juna lähti, olimme aina ilman istumapaikkaa. Mietin silloin ja mietin nyt, miksi juuri lapsen pitää seistä matkan ajan Eikö raavas aikuinen voi huolehtia lapsista ja katsoa, että he saavat istua matkan ajan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, veit kasseinesi tyhjän paikan, jonka olisit voinut antaa. Kohteliaisuus ei katso ikää. Pieni lapsi käytävällä on turvaton.

        Viestissä ei kerrottu missään että kassit oli viereisellä penkillä. Minullakin kassit 2-3 on sylissä, vaikka välillä ne eivät oikein mahdu siihen.

        PIENI lapsi on aivan eri asia, heille käytävällä roikkuminen voi olla jopa vaarallista. Mutta aikuisen (tai lähes) mittaiset nuoret voivat mainiosti antaa istuinpaikan vanhuksille, joille käytävällä seisominen on jopa vaarallista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Painoiko kassit liikaa, miksi ne piti raahata julkiseen kulkuvälineeseen, eikös taksi olisi ollut helpompi.

        Missään ei ole kielletty ottamasta mukaan bussiin isojakin ostoskasseja. Kuljetko itse ilman kantamuksia?
        Mistä voin tulla noutamaan rahaa niihin tyrkyttämiisi taksimatkoihin? Ihminen jolla on varaa käydä kaupassa taksilla, käyttää omaa autoaan. Ei minullakaan ole varaa kulkea matkojani taksilla. Säästän jopa siten että käyn kävellen lähikaupassa kipeillä jaloillani mummokärryä vetäen, jotta säästän bussiliput. Harmi vaan että siinä lähikaupassa tavarat maksaa enemmän. Säästääkseni ostoksissa ja käydessäni kaupassa etäämmällä, ostoksia pitää olla enemmän jotta säästän bussilippujen hinnan ja silloin "tungen" bussiin kassieni kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja veivät yhden ihmisen paikan kun ne jökötti penkillä. Enssijsisesti jokainen ottakoon kassinsa pois. Itse seison matkalaukun kabssa aina lastenvaunutilassa. Harvoin siellä niin täyttä on vaunuist

        Missä oli sanottu että kassit oli penkillä?

        Riippuu paljon missä kulkee bussissa. Itse asun Helsingissä jossa lastenvaunuja on paljon busseissa (silloin saa ilmaisen matkan). Minut on jopa häädetty pois matkalaukkuineni kun lastenvaunuja tuli vaan enemmän. Siinä sitten seisoin ovipielessä laukkuineni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin aikoinani junamatkan päässä koulua. Koulun jälkeen odotin tunnin verran asemalla junaa. Kotiin oli 2 km. Meitä oli useampia koulukkaita, ja kun juna lähti, olimme aina ilman istumapaikkaa. Mietin silloin ja mietin nyt, miksi juuri lapsen pitää seistä matkan ajan Eikö raavas aikuinen voi huolehtia lapsista ja katsoa, että he saavat istua matkan ajan?

        Seisoitko koulussa koko päivän? Niin ja kaipa siellä asemallakin oli penkkejä odottajille. Eiköhän nuori jaksa koulussa istutun päivän jälkeen vaikka seisoa matkan ja kävellä kotiin. Se "raavas aikuinen" on ehkä seisonut tai kävellyt töissä koko 8 h ja jalat todella väsyneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikoinaan koulutyttona istuin rasittavan koulupaivan jalkeen bussissa, kun mummo tuli kysymaan, missa han istuisi. No tietenkin kohteliaasti annoin paikkani. Mummo sai kivasti istua bussissa, josta noustuaan hanella oli 50 metrin matka kotiinsa. Minulla sitavastoin oli viela yli 4 kilometrin matka kuljettavana bussista noustuani.

        Hyvä että annoit paikkasi, lapset jaksaa juosta terveillä jaloillaan.
        Toista se on kun vanhalla jo joka askel sattuu.
        Nykyihmiset tarvitsisivat hyve-kasvatusta, ei aina sitä suvaitsevaisuusroskaa vaan toisten arkista auttamista ja huomioimista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin aikoinani junamatkan päässä koulua. Koulun jälkeen odotin tunnin verran asemalla junaa. Kotiin oli 2 km. Meitä oli useampia koulukkaita, ja kun juna lähti, olimme aina ilman istumapaikkaa. Mietin silloin ja mietin nyt, miksi juuri lapsen pitää seistä matkan ajan Eikö raavas aikuinen voi huolehtia lapsista ja katsoa, että he saavat istua matkan ajan?

        Raavaat aikuisetkin ovat väsyneitä, väsyneempiä kuin nuoret.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin aikoinani junamatkan päässä koulua. Koulun jälkeen odotin tunnin verran asemalla junaa. Kotiin oli 2 km. Meitä oli useampia koulukkaita, ja kun juna lähti, olimme aina ilman istumapaikkaa. Mietin silloin ja mietin nyt, miksi juuri lapsen pitää seistä matkan ajan Eikö raavas aikuinen voi huolehtia lapsista ja katsoa, että he saavat istua matkan ajan?

        Mitä, odotit tunnin junaa jolla sitten kuljit 2 km??? Konttaamallakin olisit ollut nopeammin kotona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei varmaan saa mummot vaikka istuu lattialla pidän oman paikkani

        Perseesi on varmaan kullasta, kun on arvokkampi kuin muilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Painoiko kassit liikaa, miksi ne piti raahata julkiseen kulkuvälineeseen, eikös taksi olisi ollut helpompi.

        PAHVI pää!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä, odotit tunnin junaa jolla sitten kuljit 2 km??? Konttaamallakin olisit ollut nopeammin kotona.

        Huom! Kullun ja luetun ymmärtäminen on nyt hukassa.siis junamatkan jälkeen oli 2km kotiin käveltävänä.Siis juna ei ole raitiovaunu!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Se että lapset vastaa "mitä välii". On juuri kaiken syy.
        Heille on opetettu ettei millään ole välii.
        Heille ensin opetettiin että moralistit ovat pahoja.
        Moraali heitettiin roskiin. Sitten opetettiin ettei Jumalaa ole vaan esi-isä on apina. Siispä eläiminä ei meillä kuulukaan olla moraalia.

        Niin ja sitten opetettiin ettei ole erikseen hyvää ja pahaa vaan pelkästään näkemyseroja. Niin ja totuuksiakin kuulemma on monia. Se oli sitä moniarvoisuutta joka tuli muotiin. Siispä arvot katosivat kokonaan.
        Joten "mitä välii".

        Kukakohan se oli se yksilö joka sai nuorisolle opetettua tämän kaiken? Yleensä sitä ei kerrota. Ideologiat vain alkavat salaperäisesti levitä. Ei kukaan 10 vuotta sitten olisi uskonut että ideologia pian kieltää sanomasta tyttöjä tytöiksi.
        Mutta niin vain pääsi lasten ahdistaminen muotiin.

        Voisiko perimmäinen syy mitenkään olla että joku pahuuteen rakastunut voisi yhtäkkiä päästä levittämään ideologiaansa koko yhteiskuntaan ja varastaa lapsilta arvot?

      • Anonyymi

        Opettajakin oli tapauksessa samalla älytasolla kuin oppilaatkin. Aika ällöttävää, mitähän tuo mahtaa näille muuta opettaa kuin paskan huonoa käytöstä?

        No jos ei oo millään mitään välii, niin lopettaisivat sitten sen ilmastovouhkaamisen joka on lähtenyt aivan lapasesta.

        Hekin kun kuolevat ajallaan, ilmastonmuutokseen tai mihin tahansa muuhun. Ei vain tahdo muistua mieleen nuoressa uhossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettajakin oli tapauksessa samalla älytasolla kuin oppilaatkin. Aika ällöttävää, mitähän tuo mahtaa näille muuta opettaa kuin paskan huonoa käytöstä?

        Kyseessä lie jokin koulunkäyntiavustaja joka vastasi tilanteessa provokatiiviseen ulostuloon? Jäi muutenkin mietityttämään tämän ”sotaveteraanin” tunnistaminen, saati se oliko aloittaja itsekin invalidi, joka ei voinut näyttää nuorille mallia?

        No juuri näin. Jos yksikin typerä nuori vielä aukaisee suunsa ja valittaa jotain ilmastosta, vastaus on : MITÄ VÄLII.

        Siis mielestäsi mallin näyttäminen on sitä että paikan antaa aina joku muu kuin nuori.

        Yleensä näin toimitaankin mutta eipä ole malli mennyt perille. Nuoriso tykkää mieluummin aloituksen kaltaisista "opettajista" koska he ovat kavereita eikä kasvattajia.

        Mutta vastaanvänkkääjiä ymmärrämme toki.
        Kun pahuus on muotia niin se vain jääräpäisesti puskee kohti tuhoaan.

        Itse asiassa siitä näytettiin juuri eilen elokuva.
        "Tuhansien silmien edessä". Kuvasi hyvin itsekkään kunnianhimoisen pahuutta joka ei luopunut pahuudestaan edes kuoleman edessä.

      • Anonyymi

        Etelä -Suomessa on vetelää kansaa lasten kanssa. On ollu jo 70 luvulta samaa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että lapset vastaa "mitä välii". On juuri kaiken syy.
        Heille on opetettu ettei millään ole välii.
        Heille ensin opetettiin että moralistit ovat pahoja.
        Moraali heitettiin roskiin. Sitten opetettiin ettei Jumalaa ole vaan esi-isä on apina. Siispä eläiminä ei meillä kuulukaan olla moraalia.

        Niin ja sitten opetettiin ettei ole erikseen hyvää ja pahaa vaan pelkästään näkemyseroja. Niin ja totuuksiakin kuulemma on monia. Se oli sitä moniarvoisuutta joka tuli muotiin. Siispä arvot katosivat kokonaan.
        Joten "mitä välii".

        Kukakohan se oli se yksilö joka sai nuorisolle opetettua tämän kaiken? Yleensä sitä ei kerrota. Ideologiat vain alkavat salaperäisesti levitä. Ei kukaan 10 vuotta sitten olisi uskonut että ideologia pian kieltää sanomasta tyttöjä tytöiksi.
        Mutta niin vain pääsi lasten ahdistaminen muotiin.

        Voisiko perimmäinen syy mitenkään olla että joku pahuuteen rakastunut voisi yhtäkkiä päästä levittämään ideologiaansa koko yhteiskuntaan ja varastaa lapsilta arvot?

        Hyvä, näin on. Kristilliset arvot on tärkeitä. En ole mikään uskon huuhaa suuntaaja,mutta arvot on arvoja !

      • Anonyymi

        Ei nykyjään ole aikuisia ja lapsia, vaan kaikki on samiksii ja frendei keskenään, samat kuteet ja hobbyt, "kaik yhes koos" SOMESSA. OU YEAH!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettajakin oli tapauksessa samalla älytasolla kuin oppilaatkin. Aika ällöttävää, mitähän tuo mahtaa näille muuta opettaa kuin paskan huonoa käytöstä?

        Kalkkis!!! so what

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos ei oo millään mitään välii, niin lopettaisivat sitten sen ilmastovouhkaamisen joka on lähtenyt aivan lapasesta.

        Hekin kun kuolevat ajallaan, ilmastonmuutokseen tai mihin tahansa muuhun. Ei vain tahdo muistua mieleen nuoressa uhossa.

        koronavirus on hyvä alku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etelä -Suomessa on vetelää kansaa lasten kanssa. On ollu jo 70 luvulta samaa..

        Pohjois-suomessa ovat vetelät olleet iät ja ajat, siksi ne on valuneet vetelyytensä takia tänne eteläänkin, pohjoisessa pysyminen vaatii ponnistuksia, äläkä morkkaa sukulaisiasi jotka täällä etelässä vetelehtivät, ja pyhien aikaan palaavat kotikonnuille sukulaisten riesaksi "etelän herroina", siitä se vetelyys tunnetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä lie jokin koulunkäyntiavustaja joka vastasi tilanteessa provokatiiviseen ulostuloon? Jäi muutenkin mietityttämään tämän ”sotaveteraanin” tunnistaminen, saati se oliko aloittaja itsekin invalidi, joka ei voinut näyttää nuorille mallia?

        Aloittajakin on ikähenkilö!

      • Anonyymi

        Nimenomaan, aikuiset syyllisiä esim. Kiroilemiseen, kiusaamiseen ym.ym.ym.!

      • Anonyymi

        Helsingissä vanhemmilla näyttää olevan tapana mennä lastensa kanssa istumaan invalidipaikoille,
        vaikka muuallakin on vapaita istumapaikkoja. Kaiketi, koska ne ovat lähinnä ovea. Mutta voihan olla että he ovat hyvin sairaita, vaikea nähdä päältä päin. Mutta jos ovat terveitä
        ja hyväkuntoisia niin lapset oppivat jo pienestä pitäen, että ei tarvitse ottaa huomioon
        niitä jotka ovat vanhuksia, raskaana tai invalideja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että lapset vastaa "mitä välii". On juuri kaiken syy.
        Heille on opetettu ettei millään ole välii.
        Heille ensin opetettiin että moralistit ovat pahoja.
        Moraali heitettiin roskiin. Sitten opetettiin ettei Jumalaa ole vaan esi-isä on apina. Siispä eläiminä ei meillä kuulukaan olla moraalia.

        Niin ja sitten opetettiin ettei ole erikseen hyvää ja pahaa vaan pelkästään näkemyseroja. Niin ja totuuksiakin kuulemma on monia. Se oli sitä moniarvoisuutta joka tuli muotiin. Siispä arvot katosivat kokonaan.
        Joten "mitä välii".

        Kukakohan se oli se yksilö joka sai nuorisolle opetettua tämän kaiken? Yleensä sitä ei kerrota. Ideologiat vain alkavat salaperäisesti levitä. Ei kukaan 10 vuotta sitten olisi uskonut että ideologia pian kieltää sanomasta tyttöjä tytöiksi.
        Mutta niin vain pääsi lasten ahdistaminen muotiin.

        Voisiko perimmäinen syy mitenkään olla että joku pahuuteen rakastunut voisi yhtäkkiä päästä levittämään ideologiaansa koko yhteiskuntaan ja varastaa lapsilta arvot?

        "Voisiko perimmäinen syy mitenkään olla että joku pahuuteen rakastunut voisi yhtäkkiä päästä levittämään ideologiaansa koko yhteiskuntaan ja varastaa lapsilta arvot?"
        Olet asian ytimessä.
        Paitsi että tämä ei ole tapahtunut yhtäkkiä, tämä on pitkä hallittu ja suunniteltu looshien hämäristä johdettu projekti, pahaksi menee tämä maailma ennen kuin Kuningasten Kuningas viimein tulee!
        Sitä odotellessa haastetaan itsemme auttamaan ja ilahduttamaan lähimmäisiämme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No juuri näin. Jos yksikin typerä nuori vielä aukaisee suunsa ja valittaa jotain ilmastosta, vastaus on : MITÄ VÄLII.

        Läpsäise sitä aivopestyä.

    • Anonyymi

      Nykyään penikat sylkee tai potku tulee jos huomauttaa jostain vaikkapa bussissa

      • Anonyymi

        Voi kun kokelisivat täällä itä-Suomessa..perkule,sanoisin että ipanoilla on kakat housussa.
        Kuitenkin tämä on hellanlestas akkojen syytä. Naiset( etelä-suomi) on niin pehmeitä,ei saisi olla isällistä kuria.
        Itsekun sanon lapsille,että nyt asia on niin..kyllä uskovat.
        Mutta tämä nykyinen kasvatus-suuntaus ..yök!

        Lapsella pitää olla oma tahto ja käyttäytyminen sen mukaan, vanhemmat päättää mitä "putkesta" ulos tulee.

    • Anonyymi

      Itsekin vanhana ja vaivaisena nousin bussiin ja nuoriso oli istumassa ja menossa johonkin konserttiin. Kukaan ei tehnyt elettäkään paikan luovuttamiseksi. Sanoin siinä lähimmälle pojalle, että istukaahan että jaksatte sitten vanhana seisoa.

      • Anonyymi

        Siinä sitä on käytösmallia nuorille. Et tietenkään voinut pyytää sitä istumapaikkaa? Huonoiten käyttäytyvä ikäryhmä on ilman muuta keski-iän ohittaneet, tämä näkyy myös asiakaspalvelutyössä.

    • Anonyymi

      Kyllä heitän vaikka lattialle jos nuori ei anna istuma paikkaansa pyydä ensin ja sitte aivan sama mita siitä tulee

      • Anonyymi

        Mitä heität lattialle? Itsesikö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä heität lattialle? Itsesikö?

        Äläpäs klo 1851 anonyymi viisastele, kun et sitä edes osaa...

    • Anonyymi

      Tuo Kaarina Suonperän totena levittelemä opettajan kommentti "Kuule kundi, jos kondis on noin huono, tilaisit taksin" vaikuttaa Suonperän itsensä keksimältä jutulta.

      Siis jos Suonperä tosiaan pyysy opettajalta istumapaikkaa veteraanille, niin miksi opettaja nimitteli Suonperää kundiksi?

      Tuo Suonperän kokema bussissa matkustamisen kokemus on voinut alun perin olla jollain lailla tosikin.
      "–Mä olen maksanut tästä paikasta."
      "–Kuule kundi, jos kondis on noin huono, tilaisit taksin"

      Sen sijaan nuo Kaarinan itsensä kehittelemät vuorosanat, ne vaikuttavat niin oppilaan suussa kuin opettajankin suussa täysin tekaistuilta.

      • Anonyymi

        Kuinkahan monesti ennen olet luullut tietäväsi, etkä tiennyt luulevasi !

      • Anonyymi

        Tuo käytösguruksi itsensä ylentänyt sinirouva on jo aikansa elänyt ...

      • Anonyymi

        No kyllä pitää olla ihmisten sisälukutaidossa puutteita. Luehan nyt uudelleen, o-i-k-e-i-n h-i t-a-a-s-t-i, kenelle opettaja nuo sanansa suuntasi.

        Tuu sit takas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä pitää olla ihmisten sisälukutaidossa puutteita. Luehan nyt uudelleen, o-i-k-e-i-n h-i t-a-a-s-t-i, kenelle opettaja nuo sanansa suuntasi.

        Tuu sit takas.

        Turhaan käsket lukea. Se ei osaa, vaikka kuin-ka pyy-täi-sit.

      • Anonyymi

        hra oinas täällä taas tuomitsee :D

      • Anonyymi

        Ei kai Kaarina rahvaan sekaan bussiin mene, ei hän menee taksilla ja mersu pitää olla.

        t. taksikusti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai Kaarina rahvaan sekaan bussiin mene, ei hän menee taksilla ja mersu pitää olla.

        t. taksikusti

        Osui ja upposi! Uskon täysin tuon "Rouva Sinisestä".

    • Anonyymi

      Koska nuoriso tietää että he ovat tulevaisuus ja vanhukset menneisyys? Itse törmään aina johonkin ylimielisiin vanhuksiin jotka vaan huutavat heti et mulla on oikeus eikä pyydä ees kauniisti? Jos mulle heti tokastaan töykeästi nii en todellakaan ole lempeä takaisin

      • Anonyymi

        Aika harvat oikeasti hauraat ja vanhat ihmiset öykkäröivät koskaan missään. Sotaveteraanien keski-ikä on jossakin 92-vuoden hujakoilla, ja he eivä tosiaan ylimielisesti öykkäröi.

        Tuollainen öykkäröijätyyppi on paremminkin sellainen suht hyvässä kunnossa oleva 60...70 vuotias, keskimääräistä koulutetumpi ja varakkaampi rouvasihminen. Sellainen hyvin paljon Kaarina Suonperän oloinen, itsetietoinen nainen.

        Mistä ihmeestä muka Suonperälle oli sillä bussireissulla sattunut mukaan 92-vuotias sotaveteraani? Ja Kaarina tälle koetti järjestellä istumapaikkaa?

        Kyllä 92-vuotiaita kuljetellaan tosiaan omien lasten tai sukulaisten autoilla, tai sitten takseilla ja ambulansseilla. Eivät ne missään ruuhkabusseissa notku seisomassa enää.

        Koko Suonperän juttu haisee tekaistulta jutulta, ja haisee kauas.

      • Anonyymi

        Tavallaan kyllä olet oikeassa. Vanhuksethan tämän pahuuden tielle lähteneen yhteiskunnan ovat rakentaneet ja perustaneet.
        He olivat äänestäjiä silloin kun Kokoomus nousi valtaan ja suvaitsevaisuus alkoi. Pahuus alkaa aina pienistä asioista ja niiden hyväksymisestä.
        Ikäänkuin legolinnan rakentamista. Yksi hyväksytty pahuus aina edellisen päälle niin pian on sadismin linna valmis.

        Totta kyllä hiukan haiskahtaa että joku yli 90-vuotias matkustelisi bussissa seisten. Mutta ei se totuus ole vihervassareidenkaan pöyristymisissä ikinä menoa haitannut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika harvat oikeasti hauraat ja vanhat ihmiset öykkäröivät koskaan missään. Sotaveteraanien keski-ikä on jossakin 92-vuoden hujakoilla, ja he eivä tosiaan ylimielisesti öykkäröi.

        Tuollainen öykkäröijätyyppi on paremminkin sellainen suht hyvässä kunnossa oleva 60...70 vuotias, keskimääräistä koulutetumpi ja varakkaampi rouvasihminen. Sellainen hyvin paljon Kaarina Suonperän oloinen, itsetietoinen nainen.

        Mistä ihmeestä muka Suonperälle oli sillä bussireissulla sattunut mukaan 92-vuotias sotaveteraani? Ja Kaarina tälle koetti järjestellä istumapaikkaa?

        Kyllä 92-vuotiaita kuljetellaan tosiaan omien lasten tai sukulaisten autoilla, tai sitten takseilla ja ambulansseilla. Eivät ne missään ruuhkabusseissa notku seisomassa enää.

        Koko Suonperän juttu haisee tekaistulta jutulta, ja haisee kauas.

        Okei voihan se niinkin olla, että Suonperä olisi värittänyt juttua, saati väärinarvioinut, mutta moni koira älähti kun kalikka kalahti, eli osui ja upposi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavallaan kyllä olet oikeassa. Vanhuksethan tämän pahuuden tielle lähteneen yhteiskunnan ovat rakentaneet ja perustaneet.
        He olivat äänestäjiä silloin kun Kokoomus nousi valtaan ja suvaitsevaisuus alkoi. Pahuus alkaa aina pienistä asioista ja niiden hyväksymisestä.
        Ikäänkuin legolinnan rakentamista. Yksi hyväksytty pahuus aina edellisen päälle niin pian on sadismin linna valmis.

        Tässä ilmeisesti joku väkivaltavasemmistolainen etsi olkinukkeaan Suomen rakentajasukupolven kokoomuksesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika harvat oikeasti hauraat ja vanhat ihmiset öykkäröivät koskaan missään. Sotaveteraanien keski-ikä on jossakin 92-vuoden hujakoilla, ja he eivä tosiaan ylimielisesti öykkäröi.

        Tuollainen öykkäröijätyyppi on paremminkin sellainen suht hyvässä kunnossa oleva 60...70 vuotias, keskimääräistä koulutetumpi ja varakkaampi rouvasihminen. Sellainen hyvin paljon Kaarina Suonperän oloinen, itsetietoinen nainen.

        Mistä ihmeestä muka Suonperälle oli sillä bussireissulla sattunut mukaan 92-vuotias sotaveteraani? Ja Kaarina tälle koetti järjestellä istumapaikkaa?

        Kyllä 92-vuotiaita kuljetellaan tosiaan omien lasten tai sukulaisten autoilla, tai sitten takseilla ja ambulansseilla. Eivät ne missään ruuhkabusseissa notku seisomassa enää.

        Koko Suonperän juttu haisee tekaistulta jutulta, ja haisee kauas.

        Omissa asiakkaissani on runsaasti 80-90 vuotiaita ja moni heistä on vielä niin hyvässä kunnossa että kulkevat itsekseen julkisissa kulkuneuvoissa (ei ole varaa takseihin ja halpoja taksimatkoja saa vain hyvin harva ja vain muutaman matkan kuussa). Ihmisten kunto alkaa olla aina vaan kovempi, kohta satavuotiaatkin kulkevat vielä ihan muiden joukossa.
        Mutta tuon öykkäröinti-ikäluokan venyttäisin alkavan jo viiskymppisistä ja kuvaus toimii täysin omissa asiakkaissanikin.

    • Anonyymi

      Aika alhaiselle tasolle näyttää yleissivistys jo valuneen kouluissakin. Joskus aikoja sitten kyllä vielä koululaisille niissä kerrottiin että vanhemmille ihmisille pitää busseissa luovuttaa istumapaikka.

      • Anonyymi

        Enoni joka oli pitkään bussikuskina totesi, että ei hänen mielestään pitkän koulupäivän tehneen koululaisen kyllä tarvi antaa paikkaansa jollekin bingosta palaavalle vanhukselle.

        Hyvä näkökulma.

        Vanhus, joka jaksaa käydä bingossa, on ilmeisesti melko hyväkuntoinen verrattuna vanhaan sotaveteraaniin.

        Täällä joku kyseli, mistä Suonperä tiesi henkilön olevan sotaveteraani. Sen vertaa ei siis tiedetä, mistä sotaveteraanin tunnistaa, mutta räävittömästi ollaan leipäläpi selällään heitä haukkumassa. Aika hiljaa olisivat tämänkin palstan rääväsuut, jos sodassa olisi käynyt toisin. Venäjällä kun ei tuollaista käytöstä suvaita.

        Mä olin vielä kouluikäisenä niin hyvässä kunnossa, että jaksoin näin talvisin käydä koulupäivän jälkeen pitkillä hiihtolenkeillä. Mutta sehän olikin sitä sivistymätöntä pimeetä 1960-luku.

        Jooja, ja kouluun silloin mentiin, kävellen, polkupyöräillen ja jopa, monot jäässä suksilla hiihdellen pitkin metsiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enoni joka oli pitkään bussikuskina totesi, että ei hänen mielestään pitkän koulupäivän tehneen koululaisen kyllä tarvi antaa paikkaansa jollekin bingosta palaavalle vanhukselle.

        Hyvä näkökulma.

        Vatut ennen lapsia kuljetettu mihinkään kouluihin linja-autoilla. Viisikilometriä mentiin ainakin ennen jalkapelillä edes ja takaisin kahteenkertaan päivässä suuntaan ja toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhus, joka jaksaa käydä bingossa, on ilmeisesti melko hyväkuntoinen verrattuna vanhaan sotaveteraaniin.

        Täällä joku kyseli, mistä Suonperä tiesi henkilön olevan sotaveteraani. Sen vertaa ei siis tiedetä, mistä sotaveteraanin tunnistaa, mutta räävittömästi ollaan leipäläpi selällään heitä haukkumassa. Aika hiljaa olisivat tämänkin palstan rääväsuut, jos sodassa olisi käynyt toisin. Venäjällä kun ei tuollaista käytöstä suvaita.

        Mistä siis tunnistat sotaveteraanin?

        Naapurissani asuu venäläinen, korkeasti koulutettu, perhe. Perheeseen kuuluu mies, vaimo ja kaksi teini-ikäistä tyttöä. Mies on ehkä vanhempi kuin vaimonsa. Ette voi kuvitella, mikä järjestys ja kuri tässä perheessä on. Tytöt vievät roskat ja käyvät harjaamassa lumet auton päältä ennen vanhempien töihin lähtemistä. Vieraita ja saman rapun asukkaita tervehditään aina kauniisti. Ihmiset esitellään toisilleen oikeassa järjestyksessä. Iltaisin lapset eivät lähde ulos, vaan menevät nukkumaan. Ja sama ryhti on kaikissa muissakin asioissa.

      • Anonyymi

        Mitä mieltä Pekka Haaviston menettelystä ministerinä?, hyvää mallia nuorille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enoni joka oli pitkään bussikuskina totesi, että ei hänen mielestään pitkän koulupäivän tehneen koululaisen kyllä tarvi antaa paikkaansa jollekin bingosta palaavalle vanhukselle.

        Hyvä näkökulma.

        Ei se koulupäivä ole yhtään sen pidempi kuin työpäiväkään ja suurimman osan ajasta löhötään pulpetissa istuen. Ehkä tuo runsas istuminen tekee niin veltoksi ettei enää jakseta seisoa 10-20 minuutin kotimatkaa bussissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se koulupäivä ole yhtään sen pidempi kuin työpäiväkään ja suurimman osan ajasta löhötään pulpetissa istuen. Ehkä tuo runsas istuminen tekee niin veltoksi ettei enää jakseta seisoa 10-20 minuutin kotimatkaa bussissa.

        Kyllä se kuule on paljon pidempi kuin työpäivä, kun lasketaan ne läksyt päälle. Keskimäärin kolme tuntia päivässä. Vähän opettajista riippuen.

        Minä en ammattikoulusta päästyäni meinannut uskoakkaan että kuinka paljon lyhyemmät päivät on töissä käydessä. Jäi jopa aikaa harrastuksiin töiden jälkeen, ei enää tarttenut istua kaiket illat naama kirjassa kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naapurissani asuu venäläinen, korkeasti koulutettu, perhe. Perheeseen kuuluu mies, vaimo ja kaksi teini-ikäistä tyttöä. Mies on ehkä vanhempi kuin vaimonsa. Ette voi kuvitella, mikä järjestys ja kuri tässä perheessä on. Tytöt vievät roskat ja käyvät harjaamassa lumet auton päältä ennen vanhempien töihin lähtemistä. Vieraita ja saman rapun asukkaita tervehditään aina kauniisti. Ihmiset esitellään toisilleen oikeassa järjestyksessä. Iltaisin lapset eivät lähde ulos, vaan menevät nukkumaan. Ja sama ryhti on kaikissa muissakin asioissa.

        Naapurissani -- rivitalossa -- asuu myös venäläinen perhe. Näiden lapset kykkii joka aamuyö tupakalla oven edessä. Auto parkkeerataan ryminällä keskellä yötä oven eteen. Roskat nakellaan vaan pihalle. Eivätkä ole koskaan tervehtineet.

    • Anonyymi

      Juuri saimme lisää opastusta kirjastovirkailijalta, vai oliko ihan johtaja, en huomannut katsoa.
      Mutta viesti oli seuraava: "kirjasto kuuluu myös huumeiden käyttöön ja puukotuksiin. Ei mielestäni mitenkään tule estää tällaista toimintaa harrastavien tuloa kirjastoon. Palveluja tarjoamme kaikille, myös niille jotka tarvitsevat tilan piikityksiin ja puukotuksiin"

      Luuleeko joku ettei tämä viesti kulje nuorille itselleen? Juuri uutiset ja sivistystä edistävä laitos kertoivat nuorille :"mitä välii"!

      Koko Suomi saa järkyttyä mihin Hesalaiset ovat niin tottuneet pahuuteen ettei haittaa yhtään vaikka heidän vapaa-ajanviettopaikoissaan tapettaisiin ihmisiä

      • Anonyymi

        Joku landepaukku sukurutsaisesta kotipitäjästään suattaa käsittää asioita väärin ihan asenteestaan johtuen, kun katteus Hessoo kohtaan karkoittaa järjen hivenenkin päästä?

    • Anonyymi

      Nyssen Bussissa on melkein vakio,että vanhuksille ja vaikeasti liikkuville olevat paikat
      täyttyvät nuorten tai nuorien aikuisten taholta ,onhan siinä mukava istua läppärien ym. viihteen parissa!

    • Anonyymi

      Tuossa on täytynyt olla viherpunikki opettaja asialla! Nämähän eivät kasvata oppilaitaan, vaan tyylinä on se vapaa kasvatus, eli kasvattomattomuus. Luokassa vallitsee anarkia, mikä sopii tällaisille opettajille kuin tiiliskivi näyteikkunan pintaan.

      • Anonyymi

        Virhevasukit ovat yhteiskunnan loisluokkaa ja kaikkea pahuutta täynnä, joten suu puhuu mitä sydän sanoo. Mutta menköön kukin itseensä ja antakoon oman paikkansa tarvitsevalle!

    • Anonyymi

      Ei onneksi kaikki ja kaikkialla.
      Meillä on kuitenkin niin välinpitämättömiä ja itsekeskeisiä tyhmiä ihmisiä ympärillämme, että tätä tapahtuu.

      Osa vanhuksistakin on epäkohteliaita, mutta sotaveteraaniluokassa se on vähemmistö. Kun tämä sukupolvi vanhenee, vanhukset ovat suorastaan mulkkuja kaikelle mikä liikkuu. Ja se on surullista se.

      Itse, kun kiittää ja tarttuu tilaisuuteen auttaa, tai auto pettää ja kymmenen ihmistä kysyy tarvitsetko apua. Se tuntuu hyvältä. Mutta teeppä se keskustassa, saat turhia tööttäilyjä ja yksi ihminen pysähtyy pukkaamaan auton pois tieltä.
      Onko keskusta siis mulkkujen keskittymä, täynnä ihmisiä, joiden kiire estää ystävällisyyden ja toisten huomioon ottamisen.
      Vaikka yksi oven pitäminen auki jakaa hyvää enemän, kuin yksikään mielensäpahoittajan murahdus koskaan.

      Jos opettaja käyttäytyy noin, jos lapsi käyttäytyy noin. Mulkkujen armeija istuu busseissa vuonna 2040. Toisilleensa huutavat ja räpättävät, kun eivät tiedä mitä tehdä.

      Ihana toisaalta mennä bussillakin, näkee, kun vanhukselta kysytään täydessä bussissa haluatteko istua tähän.

    • Anonyymi

      Nykyisi koululaiset joutuvat seisomaan koulussa koko koulupäivän, ennen oppilaat istuivat pulpeteissa.

      • Anonyymi

        Toi nyt ainakaan ei varmaan ole totta?

      • Anonyymi

        Ja siihen on syynä...? Katseet kääntyvät Opetushallitukseen ja OKMöön (Opetus- ja kulttuuriministeriöön).

        Miksi muuten meillä täytyy olla kaksi eri organisaatiota hoitamassa melkoisen samantyylisiä ja päällekkäisiäkin tehtäviä?

        Käväisin Opetushallituksen sivuilla, ja hilpeyttä herätti heti ensimmäiseksi katseen vanginnut lause organisaatioesittelyssä:

        "Opetushallituksen organisaatio perustuu toiminnan vaikuttavuuteen tähtääviin päätoimintoihin. "

        Mitä tällainen lause kertoo arvon kansalaisille? Tokihan nuo päätoiminnot on lueteltu sivuilla, mutta samalla tyylillä, kankealla ja byrokraattisella kapulakielellä - vai olisikohan sivujen laatijoilla ollut krapula?

        Tuossa siis kaksi organisaatiota, Opetushallitus ja OKM, jotka joutaisi yhdistää. Siellähän näitä luokattomuuksia ja pulpetittomuuksia keksitään kuin liukhihnalta. Opetus kärsii, lapset kärsivät ja lopultakin koko yhteiskunta kärsii, kun ei ne meidän tulevaisuuden toivomme opikaan enää mitään näiden nykykotkotusten vuoksi.

    • Anonyymi

      Sitten peruskoulusta suoraan kelantoimistolle kun muuta ei oikein jaksa.

    • Anonyymi

      Turha nuorisolta odottaa paikkaa bussissa. Mieluummin jonkun vanhemmanpuoleisen miehen tai naisen on annettava vanhukselle paikka.
      Todennäköisesti puheena olevassa tapauksessa olisi joku vanhempi tai keski-ikäinen antanutkin paikan, mutta Suonperä ehti ensin sanomaan.

    • Anonyymi

      Mitä syytä Suonperällä olisi kertoa mitään muuta kuin on nähnyt tapahtuvan? Kertokaas se.

      • Anonyymi

        Hän on 79-vuotias ja kulkee kepin kanssa. Vanuus ja horinat saavuttaa tapakouluttajat ja hyvin koulutetutkin.

    • Anonyymi

      Vanhuksia on vaan yksinkertaisesti liikaa. Hoidattavat itseään yhteiskunnan tuilla ja makuuttavat miljoonia tileillä. Vuosi vuodelta vanhukset lisääntyvät ja lisääntyvät. Oikeasti lasten kuuluisi lisääntyä. Kaikkialla vaan pelkkiä vanhuksia. Kyllä lapsuudessa ja nuoruudessa kunnioitin vanhuksia, mutta he olivat kunnollisia. Hakkasivat itse halkonsa ja kantoivat veden kaivosta. Luuletteko tosiaan etten huomaisi millaisiksi lahopäisiksi ja pystyyn kuolleiksi vanhukset ovat viimeisten 50 vuoden aikana muuttuneet. Kunnioitus pitää ansaita.

      • Anonyymi

        No miksette lisäänny? Munattomia vikisijöitä...

      • Anonyymi

        No on sullakin sitten edessä ruusuinen tulevaisuus kun kuitenkin vuosi toisen jälkeen tulet vanhenemaan?

      • Anonyymi

        Ja sinä itse olet ilmeisesti ansainnut kunnioitusta? Omasta mielestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä itse olet ilmeisesti ansainnut kunnioitusta? Omasta mielestäsi.

        Keneltäkään ole mitään kunnioitusta anelemassa.Miten mun pitäis keneltäkään mitään kunniotusta mennä anelemaan? Ei ainakaan sulta!!! Saateri vielä tulee eteen se päivä jona kela ei elätä kaikenmaailman vetelyksiä ilmaiseksi. Et ehkä usko mutta se on sinun ongelmasi sitten?

      • Anonyymi

        Sinun takiasi ne makuuttavat rahansa tileillä. Eivät voi vielä antaa sinulle, kun tuhlaisit ne viinaan ja naisiin. Vasta kun aikuistut ja he voivat olla varmoja että käytät rahat viisaasti, silloin he antavat ne sinulle.

      • Anonyymi

        Ja itse et sitten vanhene?

    • Anonyymi

      Joo on kolme siskoa ja kaksi veljeä. Syntymäajat väliltä1949-1960 ja niillä lapsia ja niillä lapsenlapsia. Mutta näin vetelä porukkaa mitä nämä lapsenlapset ovat ei vielä ollut niissä lapsissa. Että kun jotain alistuu pyytämään näitä tekemään niin sieltä tulee vastaus, että ei nyt fasebuuki juttu on kesken.

    • Anonyymi

      Ihmettelen, että nyky vanhukset on niin laiskoja! Mitään ei viitsitä itse tehdä!

      • Anonyymi

        Tänään käytiin vaimon kanssa viidenkilsan luontoretkellä kallioisessa mäki maastossa. Mukava talvi kun saa luonnossa retkeillä ilman lumivalleja. Vaima täytti syksyllä kuusikymmentä ja minä olen vasta viiivuotta vanhempi häntä. Mikä sen mukavampaa kun jalat vielä liikkuvat ja saa kulkea.

      • Anonyymi

        Ossittain totta. Osa iäkkäämmästä populaatiosta on todella väsähtänyttä ja viitsimätöntä. Mutta kaikkiin iäkkäisiin toteamuksesi ei päde. - Nm. Yleistäminen on typerää

    • Anonyymi

      Olen todella myötätuntoisesti pahoillani asiasta. Olisin itse heti antanut paikanni.
      Sillä kunniotus on niin suuri teitä kohtaan !
      Olisin avustanut jos olisi ollut tarvetta ja kaikessa,mitä olisitte sillä hetkellä tarvinnut.

      Te sotaveteraanit olette tehneet sen ihmeen Suomen valtiolle ja meille kansalaislle, että voin vain kiittää sydämestäni todella paljon !!

      En koskaan unohda teitä !
      Kiitos teille sotaveteraani, toivon, että he muut ymmärtäisivät vapaa Suomen ja miksi taistelitte.
      Kun he ymmärtäisivät,että teidän nuoruus meni pystykorvan tähtäimen takana..ei video pelejä pelaten.
      Olen pahoillani ja kiitos sotaveteraanille !

      • Anonyymi

        Vanha nainen bussipysäkillä, alkoi sättiä pientä poikaa, vaikka poika istuin penkin reunalla ja tilaa oli sillekin istua. Olikohan sillä muistisairaus ja tuli oma kova lapsuutensa mieleen, kohteli poikaa kuin häntä kohdeltu lapsena varmaan eli vanhat ei ole itse kohteliaita hänkin takia. Lapsia ei kunnioitettu ennen.

        Riippui perheestä. Sodissa olleet saivat itsekin ikuiset traumat ja yrittivät miten kuten sinnitellä läpi elämänsä. Kaikesta oli puutetta, eikä monista miehistä ollut enää työhön joko ruumiinvammojen tai henkisten vammojen vuoksi. Elämä oli joillekin niin suurta kärsimystä, että he päättivät lopettaa sen oman käden kautta.
        Itselläni on vanha äiti, joka on sanonut, että jokaisen sukupolven tulisi kokea sota, jotta oppisivat elämään.
        Jos joku vanha nainen sättii pientä poikaa, hänellä saattaa olla joko dementia tai sitten muunlainen mielen sairaus.
        Anonyymille klo 22:10: olen kanssasi samaa mieltä, sotaveteraanit uhrasivat käsittämättömän paljon omasta elämästään, jotta meillä olisi isänmaa eikä vieras valta.
        Yhdyn kiitokseesi.

    • Anonyymi

      Kaarinan käytöshän se törkeetä ja paheksuttavaa oli kun meni puuttumaan toisten asioihin.
      Kaarina voisi keskittyä ihan omiin juttuihinsa ja olla puuttumatta toisten tekemisiin.

    • Anonyymi

      Tuo on niin keksitty juttu. Helsingin busseissa on invapaikat, joissa istuvan on annettava paikka. Eiks toi täti ole jo niin vanha että keksii jo juttuja, jaksaako tuon keppinsä kanssa itse edes liikkua julkisilla. Vanhukset eivät nykyisin ole sotaveteraaneja. Vaikka vanhoja ovatkin.

    • Anonyymi

      Onneksi noitten vetelys nuorukaisten keskelle linja-autoihin ei ole mitään syytä mennä. Kun vielä sentään tää (hyvinvointi) yhteiskunta oo vienyt ajokortti. On kyllä aivan tavatonta jos niissä meno nykyään on tuollaista että kymmenvuotiaat tervejalkaiset taaperot eivät suostu antamaan paikkaa kompurille vanhuksille.

    • Anonyymi

      Kaarina suonperä on 79 -vuotias. Minusta nuo sanat, joita hän on pannut ihmisten suuhun, on kuin dementikon suusta, vanhahtavaa kieltä
      . " Kuules kundi" . Hän näyttää kulkevan kepin kanssa. Niin minäkin, en silti oleta että minulle pitää antaa paikkaa. Tukevammin minä seison kuin pieni alakoululainen. Pojanpoika sanoi, kun bussi oli aika täynnä, istuin invapaikalle. Ei mummo siihen saa istua kuin invalidit, lapsi ei miellä minua , vaikka keppiä tarvitsen, invalidiksi. Lupasin antaa paikan , jos joku tarvitsee. Hän istui vastapäätä selkä menosuuntaan. Ikä 9 v.

    • Ennen ei lastenlipulla saanut istua.

    • Anonyymi

      >> Täällä joku kyseli, mistä Suonperä tiesi henkilön olevan sotaveteraani. Sen vertaa ei siis tiedetä, mistä sotaveteraanin tunnistaa, mutta räävittömästi ollaan leipäläpi selällään heitä haukkumassa.>>

      No kerro sinä, että mitenkä se Suonperä tiesi kyseessä olevan sotaveteraanin? Olen keskustellut noin 5..6 sotaveteraanin kanssa viimeisen 10 v. aikana. En pysty päällepäin tunnistamaan että nuo ovat sotaveteraaneja.

      Sotaveteraaneja on elossa 8.000 henkeä, ja heidän keski-ikänsä on 94 vuotta. Minä en pysty ulkonäöstä erottamaan ihmisestä onko hän iältään 74 tai 84-vuotias vaiko 94-vuotias. Mutta ne 74...84-vuotiaat EIVÄT ole sotaveteraaneja.

      Siis kysymys kuuluu: Mistä Kaarina Suonperä muka tunnisti että kyseessä oikeasti on sotaveteraani? Joku vanhempi ukko saattaa hyvinkin kännissä rähistä nuorille, että mä oon sotaveteraani, vaikka olisi tosiasiassa ollut sodan aikaan vasta 7-vuotias.

      Kaarina Suonperän juttu vaikuttaa omalta pätemisen tarpeelta. Keksityltä tarinalta, ratikassa matkustelevine 94-vuotiaine sotaveteraaneineen.

      • Anonyymi

        Heille on myönnetty pränikät, joita useimmat käyttävät nimenomaan jotta heidät tunnistettaisiin sotaveteraaneiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heille on myönnetty pränikät, joita useimmat käyttävät nimenomaan jotta heidät tunnistettaisiin sotaveteraaneiksi.

        Kunniamerkut kuuluvat vain juhla -asuun. En koskaan, isäni ikäluokka veteraaneja, nähnyt kellään mitään prenikoita ,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunniamerkut kuuluvat vain juhla -asuun. En koskaan, isäni ikäluokka veteraaneja, nähnyt kellään mitään prenikoita ,

        Minäpä näin. Tuossa ohje sotaveteraanien omilta sivustoilta:

        "Arkipuvussa voidaan kantaa pienoismerkkiä." Ei koske kaikkia kunniamerkkejä, mutta omassa suvussani oli sotaveteraaneja, jotka kantoivat läpi elämänsä takin kauluksessa pienoismerkkiä. Eivät ottaneet sitä pois edes sen jälkeen, kun joku "erittäin sivistynyt" poliitikko tokaisi rintamalla palvelleille "miksi sitten lähditte"?

        Jos eivät silloin olisi lähteneet, olisi tullut syyte maanpetturuudesta.

        Minä en ole nähnyt. Isoisällä oli piilotettua merkit syvälle kaappiin, ja hän näki koko elämänsä paijanaisia siitä kun joutui sodassa useita ihmisiä tappamaan. Ei ollut mikään ylpeyden aihe hänelle.

        Isoisä oli hevosjääkärinä etulinjoissa, muutaman lentokoneenkin ampui alas. Mutta ei hänkään hyväksynyt kunniamerkkeja, kun niitä useamman kerran yritettiin tarjota. Tappaminen kun on syntiä, oli sitten sota tai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole nähnyt. Isoisällä oli piilotettua merkit syvälle kaappiin, ja hän näki koko elämänsä paijanaisia siitä kun joutui sodassa useita ihmisiä tappamaan. Ei ollut mikään ylpeyden aihe hänelle.

        Ihmiset suhtautuivat merkkeihin eri tavoin, ihan kuin nykyäänkin suhtaudutaan mm töistä saatuihin arvomerkkeihin.
        Se ihmisten tappaminen ei ole kaikilla pääasia. Toiset ajattelevat puolustaneensa isänmaataan, ja ovat saamastaan tunnustuksesta hyvillään. Eivät ole hyvillään siitä, että ovat joutuneet tappamaan ihmisiä.

        Niin on monta mieltä kuin on miestäkin, sanoi vanha kansa.

    • Anonyymi

      ..vanhana bussikuskina on mainittava; koulujen päätöspäivänä nuoret ja lapset ovat upeasti puettuja, kohteliaita. Kumma tunne, aivan kuin matkustajat olisivat jotakin muuta kansaa, kuin muina aamuina. Olisiko käytöksen parantamiseen jokin vastaava juju mahdolinen? Turvapakkamaahanmuutto lapset myös aivan uskomattoman korrekteja-kerran muslimi pojat jopa antoivat ovesta tulla naisten ensiksi ja muu törkeily loistaa poissaolollaan.
      Kyllä normaalisti vanhuksille annetaan aina tilaa, kunhan tietty vetkuilu sallitaan. Tuo opettajan komentti menee kyllä opettajan omaan piikkiin. Toinen asia on se, miksi kouluissa ei opeteta käytöstapoja. Saksassa kindergardenissa ensimmäisenä opetetaan lapset kättelemään, ja kouluissa opettajalla on paljon enemmän auktoriteettia. ja postissakin lukee asiakaspalvelian nimikyltissä Herra se ja se ja teitittely on normaalia.
      Ruotsalaiset ja amerikkalaiset eivät paljon viisveisaa tavoista-"mitä se sulle kuuluu"-on mutkatonta ilmaisua. Toisaalta, tarvitaanko turhanaikaista löpinää-EVK....

    • Anonyymi

      Olin 6v kun sotaveteraani Isäni kuoli.

      Nuoruudessani vanhempia ihmisiä kunnioitettiin
      se oli itsestään selvyys.
      Nykyään se että kunniotetaanko heitä johtuu vanhempien
      kasvatuksesta.
      Mikäli tätä puutetta ei kotona opeteta miten se voisi siirtyä lapsiin?

      Nämä ilman käsiä ajavat rodeotangolla kännykän raplaajat
      ovat omasta mielestään kuolemattomia?

      Mutta kyllä se korppi (joka istuu olkapäällä) sieltä kunkin vuorollaan
      tulee ja kun he katsovat vanhusta linja-autopysäkillä joskus aikojen
      päästä hekin ovat samassa pisteessä?
      Jos ei ilmastonmuutos ja makeanveden loppuminen tapa heitä
      sitä ennen.

    • Anonyymi

      ajat muuttuvat. nykyajan välinpitämätön. vapaa pierulla kasvattaminen, näkyy niin oppilaissa, ja joissain opettajissa.

      • Anonyymi

        En kyllä oikein usko, että opettaja olisi noin sanonut käyttäen tuollaista kieltä. Onkohan Kaarina vähän värittänyt tarinaa yhtä reilusti kuin silmiään.

      • Anonyymi

        Ihana katsella hyvin käyttäytyvää nuorta!

    • Anonyymi

      Huonosti käyttäytyvät tämän päivän vanhukset!

    • Anonyymi

      "Kysyin nuorelta oppilaalta, voisitko antaa paikan tälle herralle. Oppilas sanoi, että olen maksanut tästä paikasta."

      Anteeksi mutta olisiko Kaarina Suonperän sopinut vain kysyä kuuluvalla äänellä "voisiko joku tarjota tuolle vanhalle herralle istumapaikan?" tai olla vain kohteliaasti tokaista "selvä, hyvää päivänjatkoa" ja itse tarjota istumapaikkansa tälle herralle?

      Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan

      • Anonyymi

        Olisit pyytänyt näyttämään paikkalippua,

    • Anonyymi

      Mistä tämä akka tietää että kyseessä oli sota veteraani? Sehän on voinut olla vaikka Venäläinen desantti!

    • Anonyymi

      Raamattua pidetään nykyään satukirjana, mutta jokainen sen profetia on toteutunut. Lopun ajasta muutamia Raamatun kohtia: Tim. 3: 1-5. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita,rahanahneita,kerskailijoita,ylpeitä,herjaajia,vanhemmilleen tottelemattomia,kiittämättömiä,epähurskaita,rakkaudettomia,epäsopuisia,panettelijoita,hillittömiä,raakoja,hyvän vihamiehiä,pettureita,väkivaltaisia,pöyhkeitä,hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia,heissä on jumalisuuden ulkokuori,mutta he kieltävät sen voiman. Hoosea 4:2-3 . Vannotaan ja valhetellaan,murhatan,varastetaan ja rikotaan aviot,murtaudutaan taloihin ja verityö verityöta seuraa. Sen tähden maa murehtii ja kaikki sen asuvaiset nääntyvät, metsä eläimet,taivaan linnut.Myöskin kalat merestä katoavat. (kala- ja lintukuolemat) En tuomitse ketään,mutta kaikella rakkaudella pyydän,valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, minä hetkenä Jeesus tulee.

      • Anonyymi

        Tuliskin pian toivon. Alkaa kyllästyttämään tämä Sodoma ja Gomorra.

    • Anonyymi

      Vihreät lotopersenistit ei varmasti anna istumapaikkaaa sotaveteraaneille.

      • Anonyymi

        Turha puhua sotaveteraaneista, kun heitä on nykyään elossa niin vähän, suurin osa hoitokodessa -- eivät julkisilla kulje. Sota-ajat on olleet ja menneet kauan sitten, ja veteraanit siirtyneet vanhuuttaan haudan lepoon.

        Oma paappakin kuoli 2000-luvulla, ja hän sentään oli sodassa nuoremmasta päästä.

    • Anonyymi

      Opettajat eivät ole enää tasokkaita. Jotkut ovat mutta useimmat pelkkää kuraa.
      Ihme ettei ole yksityisiä kouluja enempää.
      Se on vassareiden hallussa ja varmaan vassariope siellä sössöttänyt.

      • Anonyymi

        En ihmettele yhtään, jos opettajien taso putoaa.

        Kuka haluaa olla opettamassa penskoja, joita koulunkäynti ei kiinnosta tippaakaan? Jotka ovat röyhkeitä? Jotka kuvaavat oppitunteja ja opettajiaan? Jotka uhkailevat isänsä tai äitinsä ottavan opettajaan yhteyttä ja jotka jopa uhkailevat väkivallalla? Jotka haistattelevat kun heille yritetään saada edes jonkunlaista kuria?

        Sanalla sanoen: tulevaisuuden toivoja.

        Platon oli jo 2000 vuotta sitten oikeassa kuvatessaan demokratioiden loppuvaiheita.
        Loppuvaiheissa ollaan ja lujasti.

    • Anonyymi

      Raamatussa on yksi helvetin hyväneuvo meille kaikille vaikken paljookaan siitä ymmärrä ja kaikkea usko : nimittäin "tee se toiselle kun tahtoisit itsellesi tehtävän"koska lopulta
      saat aina ansijosi mukaan vaikket sitä viellä nyt tietäisi.
      Oman elämänkokemukseni mukaan se o toteutunut loppujenlopuksi aina kaikissa tapauksissa jos ei heti niin joskus tule -vaisuudessa.

    • Anonyymi

      Voiko tämä olla totta? Kansan sivistäjänkin taso oli täysin luokaton. Sporakuski olisi sentään voinut tullut auttamaan nuorta miestä ylös . Ei täällä ole enää kenenkään hyvä olla sekopäiden joukossa.

      • Anonyymi

        Ja sitten pitäisi luopua omista autoista ja kiitokseksi seisoa busseissa ja sporissa, että saa masentunut nuoriso istua.

    • Anonyymi

      Kuulostaa provolta tämä aloitus.

    • Anonyymi

      Julkisissa kulkuvälineissä vanhus/invapaikoille saisi laittaa selvät tekstit, että varattu vain heikompikuntoisille, jotta jos niille istuu muuten, tulee olla valmis antamaan paikka oikeasti tarvitsevalle, kysymättäkin.

      • Anonyymi

        Eikös niissä yleensä ole? Mutta kuule, ei kaikista näe heti päältäpäin että invapaikka on oikeutettu, on esimerkiksi niitä joilla on näkövikaa. Kuten itselläni. Useasti on vanhemmat 'ruovat' tiuskineet että mitäs siinä istut, yleensä hiljenevät kun kaivan invakortin lompakosta. Ei ole paljon julkisilla enää viitsinyt matkustaa, kun tuota tapahtuu lähes joka kerta. Joten kuljen invataksilla, sitä sopii miettiä kuinka paljon kalliimaksi se käy yhteiskunnalle.

        Ei tuntemattomien typeristä kyselyistä kannata välittää. Sinun ei tuommoisille tarvitse todistaa yhtään mitään. Ole vain kuin et kuulisi.

    • Anonyymi

      Vanhempien ihmisten kunnioittaminen loppui siihen kun yleistyi nämä "nuoret on niin uusavuttomia"-jutut. Ei sellaisia vanhemia ihmisiä kunnioita kukaan.

      Ennen jos nuoremmat ei jotain osanneet, se asia opetettiin heille yhdeisön taholta heitä yhtään väheksymättä. Mutta nykyään sanotaan vaan 'uusavottomiksi', ja siirretään se opettamisen vastuu muille.

    • Anonyymi

      Sivusta seuranneena elämä isoimmissa kaupungeissa on yhtä räyhäämistä ! Aina joku kiistelee jonkun kanssa , asiasta kun asiasta. Mikä teillä oikein on ? Ahdistaako siellä vai onko teitä siellä yksinkertaisesti liian paljon samoissa ympyröissä ?
      En todellakaan ymmärrä , onko pakko purkaa pahaa oloaan muihin ihmisiin ?
      Voisiko ajatella istuutua vaikka puiston penkille siksi aikaa että olotila tasaantuu .

    • Tässä on tietysti monenlaisia kanna ottoja, mutta olen melkolailla eri mieltä.

      Tietysti ovat nuoret naiset siinä mielessä fiksumpia kuin kollit, jotka sumailematta etuilevät. Se siitä.

      Mutta jotenkin liikuttava oli, että kun vaimoani kaatui pahasti ja makaasi siinä jalkakäyttävällä ambulanssia odottamassa ja nuoret opskelijat virtaisivat ohitsemme, ainakin 20 henkilöä kysyivät, voisivatko he mitenkään autaa. Yksi tyttö meni pitkän matkan päähän ohjamaan ambulansia kohteeseen. Harva kulki ohi.

      Kiitos teille tuntemattomille!

    • Anonyymi

      Opettja on sivari tai vasemmistolainen.
      Opettajat on yleensä ei tykättyjä ..aivot on jossain muualla.
      Olisipa mulle sanonut tollein pelleopettaja..oisin nauranu paskasta ..

    • Anonyymi

      Perkeleen vätys..on jollain laiskoja paskoja nuoria, Niin te kasvatatte kullanmurun kasviksiksi. Ei saa ollla mitään pahaa..meidän Aku ei tee..
      Perkeleen aivottomat nykypentu kasvattajat.. Olette tyhmiä !
      Audilla kouluu..odota ..ajan oven eteen rappusille.älä kävele turhaan..
      Te nykyiset vanhemmat osin olette pk seudulla ihan avuttomia kakkoja)
      Ollaan niin ja ei oikeesti osata elämää..
      Toivoisin laajaa sähkökatkosta teille,mitä sitten ankkat teette:)
      Osaako joku?

      • Anonyymi

        Olin viemässä kouluum ampullia,jonka sain pakolaisilta.
        Ampulli sisälsi koronavirusta suuren määrän,mutta nielaisin sen vahingossa.
        Jos saan toisen satsin,vienkin sen eduskunnan istuntoon.

    • Anonyymi

      Ihan neutraalina sanon, suomalaiset ovat melko käytöstavatonta mulkkua kansaa. Helkkarin ylimielisiä varsinkin nuoret. Vaikka joidenkin on vaikea uskoa muualla maailmassa on kuri ja nuoret ovat kohteliaampia,ihan omasta tahdosta. Ei ole pahemmin toista yhtä moukkamaista maata kuin Suomi. Tietysti joka maassa on omat kusipäänsä mutta suomessa niitä on enemmän muihin maihin verrattuna.
      Ja silloin kun minä olin koululainen tasan tarkkaan jaksettiin seisoa muutaman kilometrin matka jos vanhuksen piti päästä istumaan. Ihan perusasioita nämä 80-luvulla.

    • No joo tuollasta se nykyvään on hyvinki monella ja varsinni etelässä olen saanu huomata.... Ikäviä juttuja ja asenneonkelma on myös aikuisilla..

    • Anonyymi

      Opettaja sattui olemaan samassa ratikassa koko luokan kanssa? Ja tämä Suonperä tunnisti veteraanin ulkonäöstä, vaikka veteraanit alkaa olla siinä iässä että eivät pääasiassa julkisilla kulje.

      Vaikuttaa tekaistulta jutulta.

      • Anonyymi

        Ja tunnisti vielä jotenkin sen opettajankin... Joo, vaikuttaa olevan täyttä itsekehuista valhetta koko juttu.

    • Anonyymi

      Muistaakohan tämä tapakouluttaja omasta elämästään mitään toisen omaan koskemisesta?

    • Anonyymi

      "Sivusta seuranneena elämä isoimmissa kaupungeissa on yhtä räyhäämistä ! Aina joku kiistelee jonkun kanssa , asiasta kun asiasta. Mikä teillä oikein on ? Ahdistaako siellä vai onko teitä siellä yksinkertaisesti liian paljon samoissa ympyröissä ?"

      Asia on kylläkin päinvastoin eli siellä missä on oikeasti paljon ihmisiä, siellä noudatetaan yleensä todella hyvin yhteisiä käyttäytymissääntöjä.
      Aasialaiset ovat tunnettuja muodollisesta kohteliaisuudesta, kumarrellaan, puhutaan kunnioittavasti, huomioidaan toiset.
      Japanilaiset, thaimaalaiset ym. parhaimpina. Se että ihmisiä on kuhisemalla, pakottaa sellaiseen asioiden sujumisen vuoksi. Etuilemisesta ja riitelystä tulisi loputonta ja uuvuttavaa koska ihmispaljous ei lopu koskaan.
      Toisenlaista menetelmää näkee esim. Intiassa, Kiinassa jne. maissa. Kaoottinen, meluava mutta sielläkin toisiaan väistetään vaikkakin lähietäisyydeltä.
      Maissa, jossa on vähän väkeä, tilaa vaaditaan ympärille, ahdistutaan ja ylireagoidaan helposti kun ei olla totuttu läheisyyteen.
      Etuilu ja öykkäröinti voi hyödyttää koska tilanteet ovat hetkellisiä.
      Jonottaminen näyttää hyvin erot.
      Neuvostoliittolaiset olivat mestarijonottajia mutta vain pakosta. Venäläiset ovat usein vapautuneet ihan muuksi.
      Matkoilla voi yleensäkin yllättää ylemmyys joka saa esiin ala-arvoista esiintymistä.
      Suomalaiset ovat kyllä melkoista junttikansaa hyvässä ja pahassa.

    • Anonyymi

      Tähän asiaan liittyvä sanonta kuuluukin, kun vanha nainen nousi kävelykepin kanssa bussiin eikä kukaan nuori antanut hänelle istumapaikkaa. Hän sanoi: "Istukaa vaan nyt paikallanne, kyllä teillä on sitten vanhana aikaa seisoa".

    • Anonyymi

      Eiköhän kaikki sotaveteraanit ole jo kuolleet, nekin jotka menivät 17 vuotiaina rintamalle ( s. 1922) olisivat jo 98 vuotiaita ja TUSKIN liikkuvat raitiovaunulla yhtään mihinkään.

      Heikkokuntoiset vanhukset saa ilmaisia taksilippuja ettei tarvitse ratikoissa ja busseissa seistä.

      Itse ajan aina autolla ja jos/ kun kortti menee, niin käytän ilmaisia takseja. Julkista liikennettä en käytä koskaan. Inhoan pysäkeillä odottelua, ruuhkaisia kulkuneuvoja ja sitä etten pääse kohteesta A kohteeseen B, vaan jonnekin siltä väliltä.

      • Anonyymi

        Älä anna vääriä tietoja. Luulo aiheuttaa vain turhia konflikteja ihmisten kesken.
        Ilmaisia bussilipuja ei ole, ja ainakin pääkaupunkiseudulla Kelan myöntämillä taksilipuilla saa ajaa 4 kertaa kuussa. Ja ei niitä lippuja jokainen vanha saa.

      • Anonyymi

        Herrasväeltä vaikutat. Et tiedä mitään kansan elämästä- Luulet pääseväsi ilmaiseksi taksilla kun vanhenet. Totuus tulee eteesi kyllä aikanaan. Tulet vielä tuntemaan bussipysäkki-inhon.
        Proletaarit ja pienellä eläkkeellä elävät, työttömät ja lapset käyttävät busseja. Ja niissä vaikuttaa viidakon laki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä anna vääriä tietoja. Luulo aiheuttaa vain turhia konflikteja ihmisten kesken.
        Ilmaisia bussilipuja ei ole, ja ainakin pääkaupunkiseudulla Kelan myöntämillä taksilipuilla saa ajaa 4 kertaa kuussa. Ja ei niitä lippuja jokainen vanha saa.

        Invalideillehan on yhdeksän matkaa kuukaudessa virkistyskäyttöön, olenko oikeassa.

    • Anonyymi

      JAVITUT! Omatunto ja kunto sekä muu kun normijärjen käyttö on se mikä määrää tommosissa asijoissa! Ei mikää ulkopuolinen taho tai koulutus tai sääntö laki taikka kukaan muu niiku huuhaa Suomessa jossa ei enää ole mitää moraalia tai muutakaan sivistynyttä kasvatusta tai koulutusta,,
      Asetuppas itte asemiin ja lopeta paska pissispäänä oleminen nii huomaat saavasi jotaki enempiki.
      Kaikkee hälle ekana vaa vaikkei ookkaa oikeesti ansainnumuuta ku arvaas mitä?

    • Anonyymi

      Vasemmistolaisuus. Tuollainen yhteiskunnasta tulee kun vasemmistolaisuus pääsee jylläämään vapaasti yhteiskunnassa.

      • Anonyymi

        Hyväpalkkaiset duunarit ajavat omilla autoilla, eikä heidän arvonsa anna myöten ajaa bussilla.

    • Anonyymi

      Suomi ei ole enää lainkaan suomalaisten maa. Miksi vitussa täällä pitäisi enää käyttäytyä hyvin tai kunniallisesti? Koko maahan on kuolemankourissa ääliömäisten ohisalojen ja seta-haloskoiden vallan takia.

    • Anonyymi

      Eikö nuo sotaveteraanit ja muut huonokuntoiset saa sen ilmaisen taksikortin, jolla voi ajella muutamia kertoja vuodessa. Vanhukset myös itse valittavat varsinki julkisissa rattailla kulkeville äideille, kun he vievät sen välitilan, johon rollaattorin pitäisi mahtua.

    • Anonyymi

      Tuota opettajaan olisi pitänyt pistää levyyn samoin tein. Jos opettajan asenne on esitetyn kaltainen ei tarvitse ihmetellä mitä pilttit puuhaa.

    • Anonyymi

      Juttu ei kerro, miten on todistettu
      sotaveteraanius.
      Normaali mielipide

      • Anonyymi

        Iästä voi päätellä onko elänyt sodan aikana. Vaikka ei olisi ollut rintamalla, niin kokemukset siitä ajasta oikeuttavat kohteliaaseen käytökseen tältä itseään ja omaa napaansa täynnä olevalta, omahyväiseltä, ajattelemattomalta ja tapoja tuntemattomalta sukupolvelta. - Nm. Nykytyyppien kirous

    • Anonyymi

      On todella valitettavaa,ettei kunnioiteta vanhempia ihmisiä.
      Minä toivoisin ja kunnioitan heitä.
      Maailama on muuttunut kilpailu yhteiskunnaksi..raha ratkaisee.
      Suomi muuttui,kun Sipilän keskusta antoi tulla 38.000 perusteentonta pakolaista.
      Turvallisuus muuttui hetkessä,useita raiskauksia pikku tyttöjä kohtaan,vanhusten ryöstämistä,TERRORI TEKO TURKU, mitä kaikkea tapahtui..
      Kaikki tämä vaikuttaa,että ihmiset ei luottaneet silloin hallitukseen jonka sisäministerinä oli ORPO ja pääministerinä SIPILÄ.
      He loivat pelon ja ei välitetä kuin omistaan kulttuurin.
      He..ovat mielestäni maan pettureita, antoivat tapahtua lasten raiskauksia,murhia ja ryöstöjä.
      Molemmat maan petturit puhuvat paskaa edelleen eduskunnassa.
      Ihmiset on tyhmiä, kun eivät ymmärrä toisten tuskaa..koska se ole sattunut kohdalle..
      Entä jos Orpo ois raiskattu tai Sipilä..Mitä sitten ois tapahtunut?
      Eiiih.. he ovat heikkoja..antoivat raiskata lapsemme !!

      En kiitä siitä Orpoa tai Sipilää ( keskusta/kokoomus)
      Te. olette saatanan osaamattomia,eli vitun tunareita.
      Tuskin tämäkään hallitus sukkahousuineen tajuaa,mitä on jos mamu RAISKAA pienentytön..
      He mamut ovat iloissaan,,mutta tämä pienityttö kantaa koko elämän Sipilän ja Orpon tekemiä arpia. Luuletteko,että ne poistuu koskaan hänen mielestään,kun ette turvannut Suomalaisia lapsia? Miksi olitte osaamattomia ja vetositte Eu.n roskaliittoon,muka rajatarkistuksista.
      Te SIPILÄ ja ORPO,teitte yhdelle tyttöjen sukupolvelle unohtumatonta pahaa ja se ei jäänyt pienii tyttöihin.

      Moni sanoo,että hävetkää.. minä sanon,että kiroan teitä,saakaa päällenne onnetomuus ja kokekaa miltä raiskaus voi tuntua..

      Anna Jumala anteeksi, Suomen valtion tyhmien päättäjien takia.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      348
      8820
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2571
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2348
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1542
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1391
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      184
      1328
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1310
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1227
    Aihe