Tänään TV1'ssä hyvä haastatteluohjelma sähkön siirtohinnoista, jotka Suomessa ovat kallistuneet hyvin nopeasti. Haastateltavina olivat Aalto yliopiston tutkija sekä Energiamarkkinaviraston johtaja Riku Huttunen.
On kiistaton tosiasia ja todellinen vääryys, että sähkön siirrosta on siirtoyhtulöiden monopoliaseman johdosta annettu muodostua kansalaisten ja kotitalouksien kohtuuttomabn rahastamisen välinen. Ja vielä anteeksiantamattomampaa on, että näistä sähkönsiirtoverkoista monet, mm täättä Hämeessä olevat, on lyhytnäköisesti aikanaan myyty ulkomaiseen omistukseen, jolloin niiden liiiketoiminnan hyvä tuotto valuu ulkomaille ja veroparatiiseihin.
Ohjelmassa huomiota kiinnitti Energiamarkkinaviraston johtaja Riku Huttusen täysi hyväksyntä tariffien nostolle, eikä hän pitänyt niitä ellenkaan kohtuuttomina. Tämä on todella huolestuttavaa siksi, että kyseinen Energiamarkkinavirasto on ainoa julkinen toimielin valvomaan siiirtoyhtiöiden hinnoittelua. Aivan sai vaikutelman, että Riku Huttunen on sähkönsiirtoyhtiöiden asialla, yhtiöiden, joista esim Caruna ja Elenia ovat lähes kokoaan ulkomaisessa omistuksessa. Paha mieli tuli kyseisen herran lausumia kuunnellessa.
On kiistaton tosiasia ja todellinen vääryys, että sähkön siirrosta on siirtoyhtulöiden monopoliaseman johdosta annettu muodostua kansalaisten ja kotitalouksien kohtuuttomabn rahastamisen välinen. Ja vielä anteeksiantamattomampaa on, että näistä sähkönsiirtoverkoista monet, mm täättä Hämeessä olevat, on lyhytnäköisesti aikanaan myyty ulkomaiseen omistukseen, jolloin niiden liiiketoiminnan hyvä tuotto valuu ulkomaille ja veroparatiiseihin.
Ohjelmassa huomiota kiinnitti Energiamarkkinaviraston johtaja Riku Huttusen täysi hyväksyntä tariffien nostolle, eikä hän pitänyt niitä ellenkaan kohtuuttomina. Tämä on todella huolestuttavaa siksi, että kyseinen Energiamarkkinavirasto on ainoa julkinen toimielin valvomaan siiirtoyhtiöiden hinnoittelua. Aivan sai vaikutelman, että Riku Huttunen on sähkönsiirtoyhtiöiden asialla, yhtiöiden, joista esim Caruna ja Elenia ovat lähes kokoaan ulkomaisessa omistuksessa. Paha mieli tuli kyseisen herran lausumia kuunnellessa.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Muutama "sähkökatko" myös aloittajan kirjoitustaidoissa.
Demarit möivät yhden jakeluketjun mutta toivat toisen tilalle.
Sinulla elämäntehtävä kirjoitusvirheiden kyttääminen, enempään ei kyvyt riitä
Näkisin kuitenkin, että jos ei osaa kirjoittaa oikein edes omaa äidinkieltään, on kuitenkin kyvyiltään huomattavasti heikompi kuin se joka niitä virheitä korjailee. Vähän kuin ope ja oppilas ainekirjoitus jutska.
Elenia ilmoittaa meille n 15-20 minuuttia myöhässä tekstiviestillä sähkökatkon alkamisesta ja heti perään n 5 minuutin viiveellä sen päättymisestä. Asumme kävelymatkan päässä keskusta kerrostalossa. Vastaavaa pelleilyä ei koe omakotitalossa asuvat sukulaiseni.
"Muutama "sähkökatko" myös aloittajan kirjoitustaidoissa."
Täsmennä ole hyvä, mitkä ovat "sähkökatkokset" aloittajan kirjoitustaidossa. Sinulla ei tähän keskusteltavaan itse asiaan tunnu olevan mitään sanottavaa, ehkä ymmärryksen vähäisyyden johdosta. Pysyisit siksi poissa palstaa saastuttamasta.
Hyviä kommenneja kaiken kaikkiaan
Aika nuiva tyyppi oli se ukkeli. Mutta ei suinkaan Energiamarkkinavirastosta, vaan Työ-ja energiaministeriöstä.
Kyllä+sähkön+siirtohinnat+nousee,+kun+nostoille+on+Työ-ja+energiaministeriöni+ja+maan+hallituksen+ja+eduskunnan+uusimmalla+lainsäädännöllä+taattu+tuki.+Pyhutaan+5...lähemmäs+10%+vuotuisesta+sijoitetun+pääoman+tuotosta,+joka+tuottoaste+on+erittäin+korkea+erityisesti+huomioiden+sijoitusten+ja+niiden+tuoton+lähes+täydellisen+riskittömyyden.
Kyllä siirtohinnat nousee, kun niiden nostolle on Työ- ja energiaministeriön ja maan hallituksen täysi tuki. Erikoista, ettei kansaa edustavassa hallituksessa ja sen minieteriössä, eikä ilmeisesti myöskään paikallistasolla nähdä mitään ongelmaa siinä, että yhteiskunnan toiminnalle välrtämätön perustoiminto sähkönsiirto on monopoliasemassa olevien ulkomaanomisteisten yhtiöiden omistuksessa, jotka yhtiöt maksimaalisesti rahastavat kotitalouksia ja suomalaista kansantaloutta voittojen virratessa ulkomaille. Jyväskylässähän kaavailstiin toisen persutoiminnon, monopoliasemassa olevan yhdyskunnan vesihuollon osittaista yksityistämistä, mitä vastaan siellä onneksi ajoissa nousi kova kansanliike ja hanke pysäytettiin.
Eikka toistelee ja vastailee itselleen
Erittäin helppo keino siirtohinnan rajoittamiseen:
siirto perusmaksu ei saa olla yli sähkön hintaa!!
Helppo toteuttaa ja kontrolloida...
Paperinpyörittäjät hommiin...!
Silloinen hallitus päätti myynnin , hallitus myös vaati toimitusvarmuuttaa ja korvausvastuun katkosten tappioista . Joten politiikot ovat tämän vaalikarjalleen tuottaneet . Toimitusvarmuus mitä on haluttu vaatii maakaapelointia runsaasti . Nykyinen hallitus edesauttaa että siirtomaksu POISTUU ja sen tilalle tulee muulla nimikkeellä oleva maksu . Joten mikään ei muutu fyrkka virtaa ????
Tällöinen jallitus "sopi" enimmäiskorotukset hintoihin. Joka vuosi sovittu korotus tekee enemmän kuin sähköyhtiö olisi otsekään kehdannut nostaa. No kulmuuneillla on varmaan osakesalkku kuosissa.
Tottakai siirtohinnat nousee, kun niiden nostolle on Työ- ja energiaministeriön ja maan hallituksen täysi tuki. Erikoista, ettei kansaa edustavassa hallituksessa ja sen minieteriössä, eikä ilmeisesti myöskään paikallistasolla nähdä mitään ongelmaa siinä, että yhteiskunnan toiminnalle välrtämätön perustoiminto sähkönsiirto on monopoliasemassa olevien ulkomaanomisteisten yhtiöiden omistuksessa, jotka yhtiöt maksimaalisesti rahastavat kotitalouksia ja suomalaista kansantaloutta voittojen virratessa ulkomaille. Jyväskylässähän kaavailstiin toisen persutoiminnon, monopoliasemassa olevan yhdyskunnan vesihuollon osittaista yksityistämistä, mitä vastaan siellä onneksi ajoissa nousi kova kansanliike ja hanke pysäytettiin
Siirtohinta alenee huomattavasti jos vero perittäisiin vaikka energia laskun yhteydessä.
Porukka ei tunnu ymmärtävän että se vero ei ole osa siirtoa kun tulee samassa laskussa.
Nythän sähköstä perittävät laskut jakautuu noin kolmeen yhtäsuureen osaan, siirto energia ja verot.
Ettäkö yhtäsuuria ovat perusmaksu 20 euroa, energia 2 euroa ja vero 1 euro? Siihen päälle kilpailutettu sähkön myynti 2,5 euroa, näin kerrostaloasukkaan tilanteessa.
Kyllähän ilman sähköveroa olevat siirtohinnat ovat nousseet kohtuuttomasti. Täällä paikallisen verkkoyhtiön alueella esim 10000 kwh/v maalämpö-omakotitalon siirtolasku ilman sähköveroa on 757 €/v ja energialasku 5,3 c/kwh keskimääräisellä nykyhinnalla 530 €/v. Siirto siis puolitoistakertainen. Mutta pienikulutuksisella 2000kwh/v kesämökillä siirron kalleus korostuu. Siellä siirto ilman sähköveroa masaa 340€/v ja energia 106€/v. Siirto on siis pienen kulutuksen kohteessa kolminkertainen. Siirron kalleus energiahintaan nähden on epäoikeutettua siksi, että investoinnit energian tuottamiseen ovat moninkertaiset siirron alkuperäisiin investointeihin verrattuna. Nyt viime 20 vuotena, kun monopoliasemassa oleva sähkön siirto on havaittu varmatuottoiseksi hyväksi businekseksi, siirtoyhtiöiden kauppahinnat ovat nousseet hyvin korkeiksi. Kaikkein harmillisinta on kuitenkin ulkomainen omistus, rahan ikuinen virtaaminen ulkomaille. Takaisinoston mahdollisuuta ei ole, eikä rinnalle toista verkkoa kannata rakentaa.
Miksi+veronkorotuksiin+ei+ole+kiinnitetty+enempää+huomiota?+
Ok-asujana+sähkölaskuni:
36%+veroa
36%+siirtoa
28%+myyntisähköä+(kilpailutettu)
Hinta+kaikkineen+noin+13,7snt/kwh
Muuta köyhä metsään.
En ole köyhä, päin vastoin. Asun kiitos metsän reunassa jo
?????????
Onkohan Jorma haastateltavana.
Hiljaa köyhät.
Heittomerkkiheppu oikein elementissään tuossa aloituksessa! Tunnisteaan kyllä oikein hyvin!
Ei voi olla kovin korkeastikoulutettu tämä persu. Miten toi muuten lausutaan kun on heittis tossa? Korkea intonaatio loppuun? teeveeyhdeSSSÄ?
Ollaanko sitä ihan tältä planeetalta? 🤔
Heittomerkin vapaamuotoisesta käytöstä kahvit menevät väärään kurkkuun ainoastaan entisellä demari-lehtimiehellä. Hän onneksi joutui poistumaan HML politiikasta, kun oli heitellyt miljoonia teille tietymättömille erään autotalon hallituksessa toimiessaan. Mies sai tekosistaan kanta-asiakaskortin Kanta-Hämeen käräjäoikeuteen, samalla kortilla aukesivat ovet myös Turun hovioikeuteen.
Samainen ex. demari-lehtimies oli kuulemma kovasti lausunut änkytystä oikeudessa, kun tuomari mätkäisi muutaman satatuhatta euroa korvausvelvollisuutta. Intoa aiheuttamansa vahingon maksuun ei ole näkynyt, mutta uhriutuvaa ruikutusta on kuulunut sitäkin enemmän.
Sai sentään suhmuroitua itselleen suojatyöpaikan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiristä.
Vanhaa tekniikkaa käytetään yhä. Nykyisin pitäisi olla lähisähköä, siis joka kodin nurkassa oma itsenäisesti toimiva laitos. Pieniin tarpeisiin riittäisi ekosähkö, eli asukkaat kävisivät paskalla laitteen tankkiin.
Sen verran on näköjään siirtoa korotettu, että vero on pudonnut kakkoseksi. Vai onko veroja tiputettu 🤣
Eniten harmittaa, ettei sähkön siirto tuo tuloa Hml kaupungille eikä kunnille täällä Kanta-Hämeessä, vaan kovasti korotettujen nykysiirtohintojen tuotto valuu ulkomaille, valuu ikuisesti, eikä paluuta ole. Kuinka tarpeen sekin raha olisi tänä päivänä pe...aukiselle ja kohta pohjattomassa velkasuossa rypevälle Hml'lle. Kyllä verkkojen, niin Hämeen Sähkön kuin Hml kaupungin sekä muualla Fortumin verkkojen myynti ulkomaiseen olistukseen on ollut iso paikallinen ja kansallinen tyhmyys, jota ei olisi pitänyt antaa tapahtua. Harmitta myös julkisen tahon, so valtion Energiamarkkinalaitoksen hampaattomuus koskien siirtotariffien korotusta.
Myynnistä tuli kaupungille sellaiset tulot, että niistä on kehittynyt yli 100 miljoonan euron pääoma. Siitä saadaan joka vuosi monta miljoonaa euroa korkotuloa käyttötalouteen.
Silti veroprosentti on mitä on.
Eikä mitään laskevaa trendiä ole edessä päin,ilman valtion korontukea olisi nosto edessä ollut.
Siellä sitä on tietäjiä iän ikuisia. On Seppoa, ,Tarjaa ja muita suuria tietäjiä. Sitten pisti silmään Jorkke, siinä suuri "mies" Hämeenlinnasta.
Jos ei ole varaa sähkön siirtomaksuhin, niin kannattaa ostaa auto ja alkaa maksaa pysäköintitalojen käytöstä, pysäköiminen on halpaa!
Kannattaa ostaa grilli jos ei ole varaa sähköön.
Asiaa!
Sähköyhtiön myynti, parkkitalojen pykääminen ja Kirstulan pellon ostaminen on parhainta talousosaamista mitä kok-dem puolue voi tarjota.
Kannattaa katsoa ketä äänestää.